Sivu 4/9
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: La Marras 13, 2010 10:32 pm
Kirjoittaja MerryLea
Minä tiedän myös sen, että joissain noista laitoksissa olot on suorastaan järkyttävät! Mutta se, kun kehotin Meriä palaamaan, perustuu parhaan ystäväni kokemukseen, miten hänelle kävi kun ei palannut itse... Hän kärsii karkailunsa seurauksista vielä tänä päivänä, vaikka täysi-ikäiseksi tulemisesta on jo lähes 10 vuotta aikaa... Poliisin palautettua ystäväni laitokseen, hän uhkasi karata uudestaan, josta johtuen hänet määrättiin psykiatriseen pakkohoitoon, kunnes täytti 18. Perusteluna oli siis epävakaus. Oltuaan siellä hieman yli puoli vuotta pää täynnä rauhoittavia viemässä karkaamishaluja, päästettiin hänet sossun tukikämppään asumaan, ja hänelle määrättiin edunvalvoja. Joka on hänellä edelleen, koska sen kumoamiseen vaaditaan oikeuden päätös, ja sosiaalityöntekijä on se, jonka pitäisi uutta käsittelyä vaatia. Ja tämän edunvalvojan ansiosta ystäväni joutuu pärjäämään niin pienellä summalla rahaa, ettei sillä kukaan elä... Vaan eipä siitä sen enempää, halusin vaan kertoa myös tämän puolen asiasta. Että voi käydä niinkin, että viranomaiset eivät irrota otettaan myöhemminkään...
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Su Marras 14, 2010 1:10 pm
Kirjoittaja matlockb
MerryLea puhuu kyllä asiaa, viranomaiset voivat heittäytyä todella v-mäisiksi jos niistä siltä tuntuu, joten sen vuoksi niiden uhmaaminen/kiusaaminen kovin rankalla kädellä ei ole ehkä kauhean viisasta, mieluummin odottaa pari vuotta laitoksessa että pääsee pois kuin että kävisi kuten MerryLean kirjoittamassa esimerkkitapauksessa.
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 9:57 am
Kirjoittaja LAWoman
Esa, monille on kysymysmerkin aiheuttanut suhteesi Meriin ikäeron puolesta. Sanoit teidän tutustuneen ja olleen jo ystäviä pidempään kuin olette seurustelleet, tämä on usein positiivinen merkki parisuhteessa, että tuntee henkilön jo ennen parisuhteen alkua. Voisitko kuitenkin kertoa missä ja miten olette tavanneet ja tutustuneet, ehkä tämä auttaa monia ymmärtämään suhdettanne.
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 2:15 pm
Kirjoittaja Esa Kulmala
LAWoman kirjoitti:Voisitko kuitenkin kertoa missä ja miten olette tavanneet ja tutustuneet, ehkä tämä auttaa monia ymmärtämään suhdettanne.
Eräänä helmikuun 2009 kylmänä päivänä Keskustorin läpi kulkiessani päätin kaverini kanssa mennä nappamaan kupin kuumaa torilla olleesta helluntaiseurakunnan teltasta. Siinä kahvia jonottaessa tuli juteltua jotakin kaverini kanssa filosofiasta ja opiskelusta, kun tuntematon tyttö tuli uteliaana kysymään "puhutteko te filosofiasta?"
Kyllähän siinä puhuttiin

Tyttö jäi kuuntelemaan yleistä jutustelua ja kyseli joitain asioita yliopistosta mainiten, että hänellä on ystäviä, jotka ovat myös yliopistolla. Kahvit haettuamme siirryimme nauttimaan kuumaa juomaa pöytään, jossa keskustelu siirtyi sitten opiskeluista itse filosofiaan. Keskustelun matkassa kahvi kului nopeasti ja kaverini jatkoi matkaansa ensimmäisen kupin jälkeen kohti omia menojansa. Itse en halunnut jättää näin hyvää keskustelua kesken, joten kävimme hakemaan lisää kahvia ja jatkoimme. Keskustelu tosiaan tempaisi mukaansa, tämä "tyyppi" vaikutti tietävän asiasta ja olleen ajatellut aihepiiriä syvällisesti... eikä kyse ollut vain oppineella kirjatiedolla brassailusta, vaan keskustelun aikana käytiin sivuttiin paljon henkilökohtaisia ajatuksia elämän filosofisista seikoista
Sekä minä että hän selvästi nauttiin tästä keskustelusta
Jossakin vaiheessa -kuumasta kahvista huolimatta- havahduin siihen tosiseikkaan, että olin jäässä ja että olisi ehkä parasta lähteä kotiin -pikku jutustelu oli kestänyt päälle kaksi tuntia

Esittelimme itsemme toisillemme keskustelun loppuu, seikka joka oli unohtunut keskustelun temmattua kummatkin mukaan jo alun alkaen. En voinut uskoa kun hän mainitsi ikänsä... Olin kohtuu ällikällä löyty käytyäni moisen keskustelun 15-vuotiaan kanssa, sanoinkin hänen vitsailevan, mutta hän oli tosissaan. Samalla mä sain opetuksen ihmisten samaistamisesta heidän ikäänsä, itse keskustelussa oli vain kaksi tavertaista keskustelijaa -_-
Lopuksi vaihdoimme vielä sähköpostiosoitteita, koska juttu jäi selvästi kesken ja sitä piti jatkaa... Kesti pari kuukautta ja jatkoimme juttua. Siitä juttu jatkui ja jatkui, ja jatkuu edelleenkin -tosin filosofian sijaan jutun keskiöön on tullut kaksi kokijaa.
Ja tästä mä löydän itseni kirjoittamasta tästä aiheesta tänne yhden kylmänä kevätpäivänä haetun kahvikupin seurauksena.
Mun kirjoittelu tästä eteenpäin tänne foorumille ei palvele enää mitään tarkoitusta ilman, että jutussa tapahtuu mitään muutosta. Olen selvittänyt tänne tapauksen taustoja, nykytilannettta ja hieman enemmänkin. Se, mitä tulin tänne tekemään on mielestäni jo tehty
Kiitän kaikkia läsnäolostanne tähän asti, palaan asiaan mikäli se on tarkoituksenmukaista
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 2:28 pm
Kirjoittaja LAWoman
Vaikuttavaa, kiitokset.
Re: Vastailua
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 2:18 pm
Kirjoittaja rosamarine
Esa Kulmala kirjoitti:
Aikaisemmassa postauksessani käsittelin lyhesti aihepiiriä, joka liittyy laitosolosuhteiden ja niissä tehtyjen arvioiden objektiivisuuden ja neutraaliuden kritiikkin. En vetoa itseeni auktoriteettina, vaan kirjoittamani perustuu ihmistieteisiin ja niiden toimitaa&vaikutuksia tutkiviin lähteisiin. En myöskään opiskelujeni puolesta ole ummikko yhteiskunta- ja kasvatustieteiden saralla, sekä psykologian suhteen. Esittämäni instituutiokriittiset näkökulmat(esim. laitoksissa sovellettavan psykologian kohdalla) pohjautuvat lähteisiin, joiden alkuperä liittyy hyvin lähelle niitä tutkimuksen aloja, jotka näkyvät lopuksi käytäntöinä laitoksissa.
Ne teoriat ja näkemykset, jotka tuolla käytännön elämän intituutioissa vaikuttavat kulkevat pitkän matkan tiedon tuottajilta ennen kuin päätyvät tiedon käyttäjille. Alkuperäiset teoriat ja tutkimuksetkaan eivät ole ongelmattomia, saati niiden soveltaminen käytännössä sellaisten tomesta, joilla ei juuri ole nimeksikään tuntemusta ja tietoa tutkimuksen alkuperästä, taustasta ja ongelmista sekä teoreettisen tiedon suhteesta todellisuuteen, jota niillä kuvataan.
Lisäksi käytännön instituutiot ovat useimmiten erittäin arvovärittyneitä, samoin kuten monet kasvatustieteelliset tutkimuksetkin ponnistavat valmiilta annetulta arvopohjalta.
Eettiset näkökulmani liittyvät taas hyvin vahvasti mm. näiden asioiden kanssa painiessa heränneisiin ajatuksiin, sekä omaan pohdintaani
Olipa mielenkiintoista luettavaa, oletko itse kirjoittanut tekstin? Suoraan sanottuna, tämän ed. lainatun tekstin perusteella on hyvin vaikea uskoa, että ikäsi voisi olla 22 vuotta.
Toinen asia, mikä mieltä vaivaa on se, että onko Meri ollut itse kontaktissa kotiinsa tai Leinolaan ja jos on, niin puhelimitse/netin välityksellä?
Miksi Meri ei kirjoita itse tänne tuntojaan, miksi tarvitaan välikäsi?
Esa Kulmala kirjoitti:Mun kirjoittelu tästä eteenpäin tänne foorumille ei palvele enää mitään tarkoitusta ilman, että jutussa tapahtuu mitään muutosta. Olen selvittänyt tänne tapauksen taustoja, nykytilannettta ja hieman enemmänkin. Se, mitä tulin tänne tekemään on mielestäni jo tehty
Kiitän kaikkia läsnäolostanne tähän asti, palaan asiaan mikäli se on tarkoituksenmukaista
Miksi lopetat nyt, kun olet saanut kuuluvuutta?
Esa Kulmala kirjoitti:En voinut uskoa kun hän mainitsi ikänsä... Olin kohtuu ällikällä löyty käytyäni moisen keskustelun 15-vuotiaan kanssa, sanoinkin hänen vitsailevan, mutta hän oli tosissaan.
Esa Kulmala kirjoitti:Olen tuntenut Merin noin puolitoista vuotta ja olemme seurustelleet tässä 7 kuukautta,
Juu, eli Meri on ilmeisesti syntynyt alkuvuodesta, että tuo kohta natsaisi...
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 3:44 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
Mitäs se rosamarine nyt kyseenalaistaa...? Mitenniin ei voi olla 22v, monesti se biologinen ikä ei vastaa henkistä ikää. Ne on numeroita...

Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 4:51 pm
Kirjoittaja vandt
Kärsinyt_ kirjoitti:Mitäs se rosamarine nyt kyseenalaistaa...? Mitenniin ei voi olla 22v, monesti se biologinen ikä ei vastaa henkistä ikää. Ne on numeroita...

Numeroita, jotka antavat hyvin tarkastikin suuntaa yksilön "henkisestä iästä".
Samoihin asioihin kiinnitin huomiota kuin rosamarine.
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 5:25 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
No joopa joo... Eipä ole kovin moni arvannut ainakaan minun ikääni oikein...
Ei kirjoituksistani, eikä minut nähdessään...
Ne on numeroita! Joskus hyvin suuntaa antavia, mutta monesti hyvinkin yllättäviä... Ikään vaikuttavia tekijöitä voivat olla elämänkokemuksetkin, jotka monesti muokkaavat ihmistä toisenlaiseksi.
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 5:34 pm
Kirjoittaja Jaakos
Voihan Esakin olla Masa ja Kujalla eikä Kulmala. Mistä me tiedetään.

Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 5:49 pm
Kirjoittaja Damien
Olipa se nyt henkinen tai fyysinen ikä mikä tahansa, tähän tapaukseen liittyy jo kaksi ihmistä jotka
ovat hieman harhateillä.
Eniten kiinnostaa mitkä ne seikat ovat jotka jouduttivat Merin laitokseen ja vanhemmat väsymään?
Älkääkä nyt syöttäkö enää tuota "ihmisen pitää saada olla vapaa sielu ja saada oikeus päättää omista
asioistaan" tuubaa..

Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 5:54 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
Eikös Merin vanhemmat olleet "himouskovaisia"...? Joskus syvästi uskovaiset perheet eivät yksinkertaisuudessaan voi hyväksyä muunlaisia elämänasenteita kuin raamatussa.
Lestadiolaiset, helluntailaiset, vapaa seurakuntalaiset yms. ?
Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 5:59 pm
Kirjoittaja Damien
^Tai vice versa.

Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 6:04 pm
Kirjoittaja Kärsinyt_
Mitenniin päinvastoin?

Re: KARANNUT Meri Roine
Lähetetty: Ti Marras 16, 2010 6:06 pm
Kirjoittaja rosamarine
Kärsinyt_ kirjoitti:Eikös Merin vanhemmat olleet "himouskovaisia"...? Joskus syvästi uskovaiset perheet eivät yksinkertaisuudessaan voi hyväksyä muunlaisia elämänasenteita kuin raamatussa.
Lestadiolaiset, helluntailaiset, vapaa seurakuntalaiset yms. ?
No entäpä ikäero? 14-15 vuotias ja 20-21 vuotias? Lakihan sanoo myös oman sanansa siihen...