Tämän päivän Sydsvenskan-lehden haastattelussa Mangs viimein tunnustaa myös ensimmäisen murhan, 65-vuotiaan Kooros Effatian'in ampumisen vuonna 2003. Mangs kuvailee myös itse tapahtumien kulun.
Mangs oli alunperin päättänyt mennä Kroksbäck'issä sijaitsevaan kerrostaloon, koska oli huomannut, että valtaosa talon asukkaista (nimistä) vaikuttivan tulevan Lähi-Idästä. Kroksbäck'n valintaa puolsi myös se, että Mangs oli tietoinen, että sarjamurhaajat toimivat mielellään itselle tutussa ympäristössä, joten Mangs halusi toimia toisin.
Mangs oli kuitenkin murhapäivänä liikkeellä hieman myöhässä, ja hän arveli, ettei ehdi ajoissa Kroksbäck'in, joten hän valitsikin Gånglåtsvägen'llä sijaitsevan kerrostalon, jota oli myös aikaisemmin tarkkaillut.
Mangs soitti ensin aasialaisnimisen henkilön asunnon ovikelloa, mutta ovea ei avattu / kukaan ei ollut kotona. Mangs kertoi, että jos ovi olisi avattu, hän olisi tappanut kaikki asunnossa olleet. Seuraavaksi Mangs soitti naapuriasunnon ovikelloa, ja huonoksi onnekseen Kooros Effatian oven myös aukaisi.
Mangs käskytti Effatian'in istumaan sohvaan, johon myös itse istui, ja pakotti kertomaan pankkikorttinsa PIN-koodin. Saatuaan koodin Mangs osoitti aseella uhrin päätä, mutta tämän nostaessa kätensä päänsä suojaksi, Mangs laskikin hieman asetta ja ampui uhria rintaan.
Uhri kaatuu kyljelleen, ampumahaavasta virtaa tummaa valtimoverta, eikä mitään ole enää tehtävissä. Mangs nousee ja menee uhrin tietokoneelle. Hän oli valmistellut itselleen toimintasuunnitelman, jota piti noudattaa. Hänen oli tarkoitus tilata paikalle pizzalähetti, jonka tultua paikalle Mangs olisi ampunut lähettiä päähän.
Syy ampumiseen oli sekava selostus, joka yleisellä tasolla muodostui rasistisesta motiivista, ja halusta aikaansaada kaaosta ja väkivaltaisen vallankumouksen. Osasyynä oli myös se, että Mangs oli pakottanut Effatian'in kertomaan pankkikortin PIN-koodin. Mangs nostikin tililtä rahaa 7000 kr palaten takaisin Effatian'in asuntoon.
Mangs'in tarkoituksena oli käyttää Effatian'in asuntoa
tukikohtana, josta käsin voisi ampua koko kahdeksankerroksinen kerrostalon kaikki asukkaat kerros kerrallaan. Palattuaan kuitenkin rahannostoreissun jälkeen Effatian'in asuntoon, Mangs tunsikin itsensä laiskaksi ja kykenettömäksi viemään suunnitelmaansa loppuun, joten hän jänisti.
Mangs ei kuitenkaan halua vastata kysymykseen, miten maahanmuuttajien ampuminen aikaansaisi poliittisen muutoksen tai millaisia kannattajia hän vallankumoukseensa etsi.
Koko haastattelu allaolevien linkkien kautta. Jälkimmäinen linkki käsittelee kahden psykiatrin/psykologin näkemyksiä siitä, miksi Mangs avautuu tekemistään rikoksista. Heidän mukaansa Mangs yrittää selittää tapahtuneen itselle hyväksyttävässä valossa, jotta tänä jaksaisi elää (ainakin?) seuraavat 25 vuotta vankeudessa. Mangs haluaa jättää tapahtuneen taakseen, ja keskittyä vain tähän päivään. Rikokset teki joku muu, ei Mangs.
Elämä vankilassa lienee aika yksitoikkoista, joten tällaiset haastattelut ja pienet paljastukset virkistävät Mangs'in vankilaelämää. Asiantuntijat arvelevat, että Mangs jatkaa samalla linjalla myös tulevaisuudessa; kirjoittaahan mies kirjaa elämästään ja säveltää musiikkia. Mangs'iahan on luonnehdittu lahjakkaaksi basistiksi, mutta töiden saaminen muusikkona ei ollut siitä huolimatta onnistunut, mikä osaltaan oli lisännyt miehen katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan.
Lähde ja
lähde