Kolumni: Timo Harakan esitys “totuuskomiteasta” on pöyristyttävä – media on jo nyt liian yksisilmäinen
Jos luen mediasta jutun Donald Trumpista, tiedän jo ennen jutun lukemista, että se on todennäköisesti negatiivinen, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Toimittajana joutuu jatkuvasti kuuntelemaan syytöksiä siitä, että media on johonkin suuntaan kallellaan. Yleensä mediaa syytetään vihervasemmistolaisuudesta.
Totta onkin, että toimittajat ovat arvomaailmaltaan yleensä arvoliberaaleja, iso osa “valtamedian”, “etelän median” tai “perinteisen median” merkittävistä toimittajista asuu suunnilleen samalla postinumeroalueella.
Ilman muuta tämä näkyy myös journalismin sisällöissä, vaikka toimittajat eivät siitä erityisen mielellään itse puhu. En usko, että suurin osa toimittajista olisi erityisen puoluepoliittisia, mutta heillä on sangen identtiset arvot: ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat arvoliberaaleille kaupunkilaisille tärkeitä asioita. Ja tärkeitä asioita nämä kaikki ovatkin.
Ongelma tässä on se, että identtinen maailmankuva näkyy usein selvästi toimituksellisessa sisällössä. Osa isoista viestimistä on täynnä juttuja kasvissyönnistä, naisten asemasta ja ilmastonmuutoksen kauhuista, jopa muiden aiheiden kustannuksella.
HS laski itse parisen vuotta sitten, että Hesari oli julkaissut viikossa keskimäärin kaksi juttua, joissa esiintyi sana vegaani. Suomalaisten lihankulutus ei ollut kuitenkaan vähentynyt edellisvuodesta, se oli päinvastoin lisääntynyt.
Ovatko kasvisruokabuumia hehkuttaneet tiedotusvälineet luoneet ilmiön tyhjästä, HS kyseli harvinaisen itsekriittisessä jutussaan.
Feministinen puolue on lähes kokonaan kadonnut mediasta – siitä oli valtavasti juttuja 2019 eduskuntavaalien alla. Harvinaista herkkua pienpuolueelle, jotka on yleensä tapana vaieta kuoliaiksi.
Osa isoista viestimistä on täynnä juttuja kasvissyönnistä, naisten asemasta ja ilmastonmuutoksen kauhuista, jopa muiden aiheiden kustannuksella.
Ilta-Sanomien päätoimittaja
Ulla Appelsin ei selvästi kuulu punavihreään kuplaan, ja vaikka hänen kolumninsa eivät ole missään määrin radikaaleja vaan pikemminkin tolkullisia, muiden toimittajien suhtautuminen päätoimittajaan on hyvin paljastavaa.
Image teki taannoin Appelsinista jopa henkilökuvan, jossa hänet jo kuvituksessa rinnastettiin
Donald Trumpiin. Kuvituksessa käytettiin myös appelsiinia, jonka ympärille oli solmittu Suomen leijona. Hyökkäysjutun nimi oli “Isänmaan puolesta”.
Kun
Nyt-liite teki jutun Ylen ei-punavihreästä tubettajasta
Aleksi Rantamaasta, se kertoi otsikossa, että Aleksia harmittaa, kun häntä kutsutaan äärioikeistolaiseksi, ja onnistui siis liittämään äärioikeisto-sanan häneen jo otsikkotasolla. Tämä on tyypillinen hienovaraisen vaikuttamisen keino: liitetään myönteisiä assosiaatioita niihin, joista pidetään ja kielteisiä niihin, joista ei pidetä.
Olen ollut jo vuosia erittäin huolissani median suunnasta ja moniäänisyyden puutteesta. Jos luen mediasta jutun
Donald Trumpista, tiedän jo ennen jutun lukemista, että se on todennäköisesti negatiivinen. (Ei, en ole Trumpin fani.)
Jos luen jutun nyhtökaurasta, tiedän jo ennen jutun lukemista, että se on todennäköisesti positiivinen. (Kyllä, syön nyhtökauraa itsekin.)
Kuitenkin valtaosa ihmisistä suhtautuu asioihin toisin kuin arvoliberaali, Helsingissä asuva korkeakoulutettu toimittaja. Näiden ihmisten maailmankuva ei näy median sivuilta, he eivät löydä omaa ääntään viestimistä.
Tämä johtaa ennen pitkää siihen, mihin muuallakin maailmassa: ihmiset turhautuvat ja menettävät luottamuksensa mediaan. He etsivät tietoa muualta, esimerkiksi netin törkysaiteilta ja vihasivustoilta.
Viime viikolla viestintäministeri, Sdp:n
Timo Harakka otti vastaan selvityksen journalismin tukemisesta. Sen oli tehnyt Harakan nimittämä selvityshenkilö, JSN:n entinen puheenjohtaja
Elina Grundström. Harakalla ja Grundströmillä on yhteistä ammatillista taustaa, sillä he ovat molemmat työskennelleet
Vihreän Langan päätoimittajina.
Niinpä niin.
Sillä hetkellä, kun Grundström valitaan selvitystä tekemään, lyödään lukkoon iso osa ehdotuksen sisällöstä.
Ja sieltähän sitä tulikin – kuin suoraan 70-luvun nuhjuisilta taistolaisajoilta: Grundström ehdotti muun muassa harkinnanvaraista tukea medialle. Tämä tarkoittaisi sitä, että “journalistien keskuudestaan valitsemat luottamushenkilöt” päättäisivät, kenelle tukia jaetaan. Valtion perustama, nimellisesti riippumaton lautakunta siis päättäisi, millaista journalismia sopii tukea, millaista ei.
Tämä tarkoittaisi sitä, että “journalistien keskuudestaan valitsemat luottamushenkilöt” päättäisivät, kenelle tukia jaetaan.
Siinä vaiheessa, kun tällainen komitea alkaa jakaa mediakenttää vuohiin ja lampaisiin, tehdään toinen lukkoonlyönti. Tällä media tehdään riippuvaiseksi valtion rahoituksesta; tie on ilman muuta väärä.
Harakka kavereineen haluaa siis alistaa vapaan median poliittisen mielivallan alaiseksi. Ehdotus on pöyristyttävä.
Ilman muuta tällainen tuki vaikuttaisi journalismin sisältöön jo ajatustasolla: jos toimittajat tietävät, että lautakunnalta voi herua rahaa tietynlaisesta journalismista, he alkavat alitajuisesti tehdä sellaista.
Valtion tehtävä ei ole valita, kuoleeko
Seiska ja jääkö Image henkiin. Niiden on oltava valtion silmissä ihan yhtä arvokkaita. Jos halutaan tukea mediaa, silloin tuetaan tasapuolisesti kaikkea mediaa.
Harakka vakuuttelee, ettei tukea ohjailtaisi ministeriöstä. Miten hän voi edes luvata tällaista, kun tuesta esitetään pysyvää? Mitä tapahtuu, jos vaikkapa perussuomalaisten
Jani Mäkelästä tulee liikenne- ja viestintäministeri? Ei Harakka edes pysty lupaamaan tällaista tulevien hallitusten puolesta.
Valtion ei kuulu valikoida, millainen journalismi ansaitsee sen tukea. Vapaa media ei tarvitse minkäänlaista totuuskomiteaa määrittelemään, mikä on hyvää ja mikä huonoa journalismia.
Sanna Ukkola