Miss Tampere -finalistin parvekkeelta putoamista edelsi väkivaltainen kolmiodraama
38-vuotias mies on myöntänyt teon, mutta kiisti rikoksen.
Entisen Miss Tampere -finalistin taposta epäilty 38-vuotias mies on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen vaaran aiheuttamisesta. Teko tapahtui noin vuosi ennen epäiltyä parvekesurmaa. Tuomio annettiin viime perjantaina.
Syyttäjän mukaan mies heitti veitsellä autoa 6. kesäkuuta 2022 iltapäivällä kello 15 aikaan Tampereella. Veitsi osui kuljettajan puoleiseen takaikkunaan, joka meni rikki. Veitsi putosi takapenkillä istuneen naisen ja miehen väliin.
Veitsen heittäminen liittyy epäillyn parvekesurmaajan ja autoa kuljettaneen miehen riitaisiin väleihin. Todistaja kertoi oikeudenkäynnissä, että molemmat miehet tapailivat samaan aikaan Miss Tampere -finalistia, joka kuoli elokuussa pudottuaan parvekkeelta.
Houkuttelu ärsytti
Aikaisemmin kokkina työskennellyt mies käyttäytyi istuntosalissa aktiivisesti ja oli puhelias. Hän kertoi, että oli tehnyt tapahtumapäivänä puolisonsa ruokaa seuraavan päivän syntymäpäiväjuhlia varten ja että heidän tarkoituksenaan oli viettää ilta kotona.
Syytetyn mukaan mies, jonka autoa hän heitti myöhemmin veitsellä, pyysi naista mukaan autoajelulle, mikä ärsytti häntä. Automies myönsi, että yritti houkutella naisen ajelulle.
Kun pariskunta meni kotoaan ulos tupakalle, tuli pihalle auto. Mies heitti autoa veitsellä, kun näki, kuka sitä ajoi. Hän oli tapahtuma-aikaan humalassa. Veitsenheittäjän mukaan autonkuljettaja yritti ajaa hänen päälleen.
Mies kertoi, että veitsi oli jäänyt ruuanlaitosta hänen käteensä. Syyttäjän mukaan mies oli ottanut veitsen mukaansa tarkoituksella.
Syyttäjä vaati miehelle mittavaa ehdollista vankeutta tai ainakin tuntuvaa sakkorangaistusta vaaran aiheuttamisesta.
Käräjäoikeus katsoi, että 38-vuotias mies oli syyllistynyt teollaan vaaran aiheuttamiseen. Hänet tuomittiin teostaan 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Joutui pahoinpidellyksi
Veitsen heittämisen jälkeen mies joutui itse rikoksen uhriksi.
Syyttäjän mukaan autoa kuljettanut mies löi veitsenheittäjää nyrkillä päähän niin, että tämä kaatui maahan. Kuljettaja jatkoi pahoinpitelyä lyömällä ja potkimalla maassa maannutta pääsyytettyä.
Vuonna 1991 syntynyt mies tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa kolmesta pahoinpitelystä puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Kivestä päähän
Samaa miestä epäillään myös entisen avopuolisonsa ja toisen miehen pahoinpitelyistä.
Hänen entiselle avopuolisolleen syyttäjä vaatii sakkoja pahoinpitelystä. Nainen on myöntänyt syytteen.
Oikeus antaa tuomionsa torstaina käsitellyistä asioista myöhemmin.
Epäillään taposta
Veitsenheittäjää epäillään tällä hetkellä naisystävänsä taposta. Uhri kuoli 20. elokuuta Tampereella, kun hän putosi kerrostalon parvekkeella.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e4a ... 7202a9b19d