Kainonsorttinen kirjoitti:En pysty ymmärtämään, miten sivistys voi olla noin jäljessä paikoissa, joista länsimainen sivistys on saanut alkunsa.
Juu, ja "ne" sanoo, että kaikilla meillä on samat geenit ja kaikki me ollaan samasta paikasta, mutta en tajuu, että ne ketkä jäi sinne ovat ikuisen avun varassa ja ne ketkä lähti lähettävät sitä apua. Ovat hölmöjä kun lähettävät apuansa.
-----------------------------------------------------------------
Helsingin Sanomat kirjoitti 1.8. tuttuun hyysäävään ja kuoliaaksiymmärtävään tapaansa Rovaniemellä asuvista musulmaaneista ja heidän suurimmista ongelmistaan; yötön yö ja ramadan sekä moskeijan puuttuminen!!
-Pakolaisleiriltä Irakista tulleen perheen ongelmat ovat nyt siis todella pahoja, kun vertaa sitä elämään "vainottuna" Irakissa ja "kurjuudessa" leirillä. Siellä yö oli pimeä ja moskeija lähellä. Kaikki hyvin.
Artikkeliin oli haastateltu muutamia musulmaaneja ja kovasti he odottivat, että pääsevät syömään. Aikuisia ihmisiä, jotka syövät sen mukaan, mitä satukirja kertoo ja asettavat lautasantennin Mekan suuntaan. Tälläisetkö siis pelastavat Suomen ja paikkaavat sen mielikuvituksessa olevan työvoimapulan?
Kaltouma Abakar haluaisi tehdä mitä tahansa työtä. Hän on yrittänyt päästä siivoojaksi. Harjoittelutodistuksessa sanotaan, että hän on "erittäin hyvin sopeutunut", mutta silti työtä ei ole löytynyt.
Abakar on turhautunut. Hän makaa sohvalla ja pyyhkii kyyneleitä.
"Tylsää, tylsää."
Abakar kaipaa eniten moskeijaa. Hän suunnittelee monen muun Rovaniemen muslimin tavoin muuttoa Helsinkiin.
Useimmat hänen ystävänsä ovat jo muuttaneet.
Enemmän kuin työtä, hän kaipaa moskeijaa!? Ei kukaan täysjärkinen kaipaa moskeijaa enempää kuoin työtä. En minä ainakaan eikä bingokaverini. Emme tosin enää kaipaa edes työtä. Ne on tehty. Ja onhan meidän eläkkeillä nyt maksajia. Ja lisää virtaa Afrikasta koko ajan. Mikäs tässä ollessa...
Jos hän olisi hyvin sopeutunut, hän ei olisi muslimi, jolla on aika jokin tekosyy kieltäytyä työstä. Ei, hän ei ole erittäin hyvin sopeutunut. Määritelmät ovat kokolailla hakusessa näissä ELY- ja TE-toimistoissa vai mikä virkaloisten taho näitä mielistelylappuja näille sopeutumattomille nyt jakaakaan.
- Tuosta saadaankin ns. aasinsilta siihen, että vastaanottava taho on rasistinen kun ei anna työtä. HS:n artikkeli antaa asian näin ymmärtää.
Moni on muuttanut Helsinkiin. Viemään ne viimeisetkin vuokra-asunnot työtä tekeviltä ja raskautetuilta. Kunhan pääsee moskeijan luokse ja saa kämpän veronmaksajain varoilla. Muulla ei mitään väliä.
Perhe pakeni Rovaniemelle Sudanin sisällissotaa, joka vei kymmenenlapsisesta perheestä kuusi poikaa.
Ei lähempää löytynyt pakopaikkaa. Esim. Etiopia on siinä vieressä ja luokiteltu turvalliseksi maaksi. Ja mihin helvettiin tarvitaan kymmenlapsista perhettä? Kaikista ekologisin on yhden lapsen perhe.
Musa Abo Hamdah tarttuu kuvitteelliseen rattiin ja kääntää sitä.
"Näen unia rekka-auton ajamisesta."
Hän työskenteli kuskina 25 vuotta Lähi-idän maissa. Suomeen tultuaan hän ei ole päässyt kuljettamaan rekkaa, koska kielitaito ei riitä.
He menivät leirille, koska isä joutui vaikeuksiin Irakin pääkaupungissa Bagdadissa".
"Kielitaito ei riitä". Tarkoituksenhakuista uutisointia, jossa pyritään luomaan mielikuva rasistisista työnantajista. Kielitaito on kuitenkin yksi syy, mutta vain yksi. Kieltä voi opiskella. Kulttuuritausta on yksi syy. Lähi-Idässä rekkaa ajanut ählämi on rekan ratissa Suomessa liikkuva pommi. Kaikenlaiset liikennesäännöt ovat outoja saati että niitä osattaisiin/haluttaisiin edes noudattaa. Entä henkilön kokemus talvisesta liikenteestä rekan ratissa? Kuljetusalalle pitää olla ammattipätevyys, mahdollisesti ADR-lupa yms. Kuljetusala on Suomessa vaikeassa tilanteessa. Pätevistä kuljettajista on pulaa - työ ei ole pelkkää ajamista - kustannukset ovat kovat, kilpailu kovaa. Toki pimeästi näidä hommia voidaan teettää kuten muitakin töitä.
- Eikä kukaan tavallinen duunari joudu vaikeuksiin Bagdadissa. Ei sellaisiin, että sen takia lähdetään leirille. Paskaa puhuu.
Tuli samalla mieleen, että onkohan kuitenkin niin, että kun vitun ramadan, or something like that, kieltää syömisen auringonnousun ja -laskun välillä, niin oletan, että allah ei ole uskontoaan Pohjolaan tarkoittanutkaan...
Hmmm... ja kun näissä Irakeissa sun muissa paskastaneissa on aina jokin kriisi, niin periaatteessa näistä maista tulee aina "pakolaisia". Nyt on vallassa X, jolloin Y ja Z ovat vainottuja ja pääsevät Suomeen. Kohta valtaan pääsee YK:n (tuon hyvien ihmisten järjestön) avustuksella porukka Z, jolloin vainottuna on porukka X, jolloin he puolestaan pääsevät Suomeen. Sitten tulee vallankaappaus, jolloin valtaan pääsee Y ja nyt ovat vainottuina X ja Z ja heille pitää hommata liput Suomeen. tai kuten virallinen selitys on; suku keräsi 30 000 euroa, jotta 24-vuotias pääsi ankkurilapseksi Suomeen, jossa elämä on ilmaista ja ihmiset helposti kusetettavissa. Noidankehä.
- On erinomaista, että köyhässä maassa on rahaa kerättäväksi saakka. Ollapa minullakin niin rikkaita ja hyviä sukulaisia, että voisivat kerätä 30 000 euroa...
Kaikki ongelmat johtuvat islamista, mutta sitä samaa saatanan paskaa palvotaan edelleen Suomessa. Ja toivotaan tännekin islamilaista hallintoa. Ristiriitaista jos mikä.