Joosua kirjoitti: Ke Huhti 12, 2023 11:41 am
Satakunnan Kansassa oli joitain vuosia sitten kirjoitus jossa toimittaja omalla nimellä ja kuvalla varustetussa kirjoituksessa (siis hiukan toisin kuin puheena olevan kirjan julkaisun kohdalla) käsitteli Naakan kirjaa. Arvostelussa mainittiin useampikin seikka kirjasta, jotka eivät varsinaisesti antaneet kovin luotettavaa kuvaa siitä, eikä myöskään kirjoittajasta. Ko lehtiartikkeli on useamman kerran linkattu tänne. Harmi että se nykyisin on maksullinen.
On huomioitava että ko toimittaja on hyvin todennäköisesti lukenut varsin suuren määrän kirjallista materiaalia ja hänellä näin on ammatillista osaamista arvioidensa takana. Itse, tietenkin pelkkänä harrastelijana, totesin varsin nopeasti kirjan olevan siinä määrin asenteellinen että sen lukemisella objektiivisen tiedon saaminen on varsin vaikeaa. Sama asenteellisuus näkyy täälläkin ko kirjoittajan kohdalla. Toki jokainen saa lukea mitä haluaa. Ja kirjoittaa myös.
Ei hätää, joosua, voit tästä alta lukea tämän kritiikin, ja äsken kyhäilemäni "vastineen" sille.
Arvaan, että et ole kirjaani lukenut: osaatko kritiikin lukemisen jälkeen kertoa, mistä siinä kerrotaan 300 sivun verran? Kertooko toimittaja kirjan sisällöstä mitään, kumoaako hän mahdollisesti jotain kirjasssa esitettyjä faktoja ja esittää ammatillista osaamistaan jutun suhteen?
Ulvilan surma pitää yhä otteessaan amatööridekkareita – nettikirjasta voi lukea, kuinka Anneli Auerin syyttömyyden todistelusta tuli pakkomielle
10.9.2018 14.46 – Päivitetty 10.9.2018 14.59
Harri Aalto
Lähes 12 vuotta sitten sattunut Ulvilan surma kiehtoo yhä amatööridekkareita. Yhtä tärkeänä kuin murhan selvittämistä joissakin piireissä pidetään edelleen miehensä murhasta kaksi kertaa tuomitun ja kaksi kertaa syytteistä vapautetun Anneli Auerin kohtaloa järjestelmän uhrina.
Virallisesti piste Aueriin kohdistuneille murhaepäilyille pantiin syksyllä 2015, kun korkein oikeus (KKO) hylkäsi kaikki Vaasan hovioikeuden vapauttavasta tuomiosta tehdyt valituslupahakemukset.
Auerin vapautuminen raskaista rikosepäilyistä uutisoitiin mediassa laajasti ja näkyvästi, mutta kaikille se ei riittänyt. Yksi heistä on netin rikosportaali murha.infon nimimerkki Kuolemannaakka, joka on nyt julkaissut nettikirjan Ulvilan surma - Miksi Anneli Auer on syytön?
Noin 300-sivuiseen kirjaan on koottu nimimerkin yksityiskohtainen todisteluketju tapahtumista. Kirjoittajan piiloutuminen nimimerkin taakse ei varsinaisesti lisää hänen väitteidensä luotettavuutta.
Kirjoittajan johtoajatus on se, ettei päivittäismedia koskaan kirjoittanut, miksi Auer oli oikeuden mielestä syytön. Tämä on tietysti täyttä puppua.
Kuten kaikkien aiempienkin oikeusasteiden päätösten, mutta erityisesti lainvoimaisen Vaasan hovioikeuden ratkaisun perustelut eriteltiin julkisessa sanassa hyvin yksityiskohtaisesti. Yhtä kestämätön on väite, ettei puolustuksen näkökantoja esitetty mediassa.
Kun kirjoittaja, itsensä "akateemisesti koulutetuksi keski-ikäiseksi mieheksi" määrittävä nimimerkki, kertoo tutkineensa Ulvilan surmaa "kahdeksan vuoden ajan käytännössä lähes päivittäin", mieleen tulee ajatus pitkälle edenneestä pakkomielteestä. Kirjoittajan itsensä mielestä kyse on harrastuksesta, jonka hän halusi viedä mahdollisimman pitkälle.
Kirjoittajan kantava ajatus on tuttu: kaiken takana on median, poliisin, syyttäjien ja oikeuslaitoksen salaliitto, vapaamuurareita unohtamatta. Anneli Auer oli kirjoittajan mukaan hyvä syyllinen kaikille.
Nettikirja ei ansaitsisi laajempaa julkisuutta, ellei se kertoisi, millaiseen ahdistukseen Ulvilan perhetragedia imaisi ihmisiä.
Kuolemannaakan tapaus on hyvin oireellinen; murhajutusta tuli keskeinen osa elämän sisältöä, vaikka tapaukseen ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia tai edes tapahtumapaikkakuntiin liittyviä siteitä.
Tällainen terveen järjen rajat ylittävä intohimo tuntuu jostakin syystä olevan tyypillistä nimenomaan Ulvilan surman setvimiseen viehättyneiden keskuudessa. Toki poliisin murhatutkintaan liittyi paljon outoja piirteitä, mutta nimenomaan niiden tulisi korostaa, kuinka tärkeää on säilyttää selväpäisyys kaaoksen keskellä.
vastakritiikkini:
Aallon mukaan ”joissakin piireissä” ”Auerin kohtalo järjestelmän uhrina” on yhtä tärkeä kuin surman selvittäminen. Eikö Aallon mielestä Auer ole ollut järjestelmän uhri, jos hänet on kaksi kertaa tuomittu väärin perustein ja hän viettänyt vankilassa vuosia? Eikö asiasta saisi kertoa tai olla huolestunut?
Aalto kritisoi sitä, että vaikka hänen mukaansa Auerin vapautuminen uutisoitiin laajasti lehdistössä, se ei riittänyt nettikirjan kirjoittajalle. Hänen ajatuksensa on siis, että on turha tehdä selvitys asioista, joista on jo lehdistössä laajasti tiedotettu. Eikö tämä rikostapahtuma kuitenkin ole ollut Suomen oloissa lähes ainutlaatuinen ja hyvinkin yhden kirjan väärtti? Eikö olisi ihan hyvä pohtia, miksi kaikki meni kuten meni?
Aalto kertoo kirjan sisällöstä äärimmäisen vähän: kirja on ”noin 300-sivuinen” (311 taitaa olla ykköspainoksen oikea sivumäärä), mutta koko tämä 300 sivua kuitataan Aallon sanoin, että siinä esitetään ”yksityiskohtainen todisteluketju tapahtumista” (mistä tapahtumista??) ja haastetaan tämän tapahtumaketjun totuudellisuus sillä, että kirjoittaja kirjoittaa nimimerkillä. Yhtäkään kirjassa olleen todisteluketjun osaa ei tuoda mitenkään esille, eikä kerrota, miksi kirjoittaja on päätynyt siihen käsitykseen, mihin tuntuu päätyneen. Ja: mihin myös oikeus päätyi, siis että Auer on syytön. Aallon mukaan siis kirjoittaja kirjoittaa mahdollisesti vääriä tietoja, joilla todistelee oikeaa ratkaisua. Vai olisiko rivien välistä havaittavissa, että itse asiassa Aalto pitää oikeuden ratkaisua vääränä? Onko hän kritisoinut hovioikeuden tuomareita samaan tyyliin? Näiden pitkää todisteluketjua, jonka pohjalta Auer vapautettiin.
Kirjan kantavasta ajatuksesta esitetään kaksi väitettä: kirjan mukaan media ei koskaan ole kirjoittanut miksi Auer oli OIKEUDEN mukaan syytön ja että kirjan mukaan kyseessä oli median, poliisin ja vapaamuurareiden salaliitto, mikä Aallon mukaan on syynä ”tuttu”. Aallon mukaan tällaiset väitteet ovat ”tietenkin täyttä puppua”. Hän ei kerro sanallakaan, miten kirjassa päädyttiin tällaisiin ajatuksiin, ja päädyttiinkö niihin todella. Mainittiinko kirjassa jotain vapaamuurareiden salaliitosta? Mainittiinko mistään salaliitosta? Ei taidettu mainita. Todisteltiinko oikeuden ratkaisua ja käytiin sitä läpi? Eipä taidettu. Suora lainaus sivulta 10: ”Kirjassa kerrotaan asioista, joista lehdet eivät koskaan kirjoittaneet, ja joita poliisi ei koskaan kertonut. Yksikään media ei ole koskaan käsitellyt näitä asioita, eikä yhtäkään isomman mediatalon tutkivaa journalistia ole tämä juttu kiinnostanut.” Kriitikko ei ole tainnut jaksaa lukea tästä eteenpäin, koska hovin tuomio ei ole kirjassa juuri minkäänlainen auktoriteetti eikä siinä avata hovin tuomiota, kuten kriitikko luulee. Kirjan uudessa painoksessa yritänkin avata ideaa tarkemmin.
Vapaamuurarit mainittiin kirjassa 4 kertaa: kun kerrottiin, että syyttäjät Valkama ja Kulmala, syyttäjien esimies Kyhä ja Auerin puolustusasianajaja Manner kuuluivat vapaamuurareihin, joihin he nettilistojen mukaan kuuluvat. Ihan samalla painoarvolla kerrottiin, että lähes jokainen jutussa vaikuttaneista poliittisen kantansa ilmaisseista olivat poliittiselta kannaltaan julkikokoomuslaisia, Aallon esimiestä myöten. Vapaamuurarius tai kokoomuslaisuus ei ollut asian pointti: asian pointti oli se, että jutussa vaikutti vapaa-ajallaan samoissa harrastuksissa ja seuroissa olevat ihmiset, jotka valtaosin olivat kotoisin maantieteellisesti hyvin suppealta alueelta. Pointti oli se, että kaveriin luotetaan ja kavereilla on yhtenäiset ajatukset ja arvomaailmat. Salaliitosta mainitaan kirjassa erikseen, ettei mitään salaliittoa ole. ”Mitään salaliittoa uhrin pään menoksi ei tarvita: tarvitaan vain yksi päätutkija, joka ei puhu totta, ja väärä tieto leviää faktaksi koko yhteiskuntaan”. Koska jokainen luottaa kaveriin ja asiantuntijaan ja lehdistö välittää tiedon lukijoille. Silloin mitään muuta tietoa ei ole olemassakaan.
Lähes puolet Aallon ”kritiikistä” kohdistuu kirjan sijasta kirjoittajaan. Kirja ei hänen mukaansa ansaitsisi edes mainintaa, hän kertoo, perustelematta asiaa mitenkään. Hän mainitsee kirjan vain, koska se on esimerkki Ulvilan surmaa tutkineiden amatöörien ”terveen järjen ylittävästä intohimosta”. Hän ihmettelee, miksi kirja on kirjoitettu, vaikka kirjoittajalla ei ole edes mitään yhteyttä juttuun. Tämä on perusteena hyvin outo. Mitä yhteyttä Aallolla sitten juttuun on, kun hän on kirjoittanut siitä montakin uutista ja kolumnia, ja se tuntuu häntä kovin kuohuttavan?
Hän ei mainitse ainuttakaan asiaa kirjassa esitetystä tutkimuksesta tai todistelusta. Hän ei oikeastaan kritiikissään kerro yli 300-sivuisen kirjan sisällöstä mitään. Jos joku lukee ko. kritiikin, tuleeko hän hullua hurskaammaksi siitä, mitä nuo 300 sivua pitävät sisällään? 300-sivuinen ”yksityiskohtainen todisteluketju”, mistä kriitikko ei mainitse mitään. Eikö olisi voinut ottaa vaikka esimerkiksi yhden todisteluketjun osasen ja pyrkiä kertomaan, miksi se toimittajan mukaan ei ollut järin uskottava? Ainoa ”todiste” väitteiden epäuskottavuudesta oli nimimerkin käyttäminen.
Todellisuudessa Aalto ei osannut sanoa kirjan väitteisiin mitään, koska hän ei ollut (vaikka istui oikeudenkäynneissäkin) lainkaan perehtynyt jutun yksityiskohtiin, eikä tiennyt mikä oli faktaa, ja mikä nimimerkin mahdollisesti kertomaa puppua. Hänellä ei ollut mitään rahkeita puuttua kirjan sisältöön, joten hänen kritiikkinsä kohdistui kirjoittajaan ja Aallon itsensä kuvittelemaan kirjan johtoajatukseen, joka paljasti sen, ettei hän ollut kirjaa edes kokonaan lukenut.
(palstalla ja etenkin sen ulkopuolella on paljon ihmisiä, joilla on sama tilanne. Jutusta on mielipide, mutta todellisuudessa siitä ei tiedetä niin paljon, että sitä osaisi kommentoida yksityiskohtaisesti tai pystyisi esittämään faktapohjaista kritiikkiä. Koska ei haluta lukea omaa kantaa vaarantavia asioita, tietoa ei missään nimessä edes haluta lisää, vaan opus on ns. lukematta paskaa)
