Moskovian (Venäjä) vuosikymmeniä vanhat ydinaseet eivät liene enää käyttökelpoisia
Venäjän ydinaseet ovat vanhoja ja ne vaatisivat toimiakseen säännöllistä huoltoa ja osien vaihtoa. Tällainen huolto on kallista ja saattaa jäädä korruption vuoksi tekemättä, kuten Kiinassa (ks. linkki alla), varsinkin jos uskotaan, ettei aseita tulla koskaan laukaisemaan.
On hyvin vaikea saada edes Lada toimimaan jo kymmenen vuoden seisonnan jälkeen puhumattakaan vuosikymmenistä ja ydinaseet ovat mutkikkaampia kuin auto.
Venäläiset tuskin uskaltavat kokeilla ydinaseitaan sillä riski on suuri, että ydinase räjähtää jo laukaisuvaiheessa. Viimeksi oikeaa ydinkärkeä oikeassa ohjuksessa Venäjä testasi 1962, USA 1962 ja Kiina 1966.
Venäjällä on noin 4.500 "toimintakuntoista" ydinkärkeä, joista 2.000 "taktisia" eli riittävän pieniä, jotta niitä voisi käyttää taistelussa. Toistaiseksi ei tiedetä, että Venäjä olisi yrittänyt liittää ydinkärkiä ohjuksiin tai muihin laitteisiin. Jos ydinaseita alettaisiin valmistella käytettäväksi, moni asia voisi mennä pieleen.
Ensinnäkin ohjukset tai muut ydinkärkiä kuljettavat laitteet voivat vikaantua. Arvioiden mukaan 20-60% Venäjän Ukrainassa käyttämistä ohjuksista joko räjähti laukaisussa tai ei osunut maaliin.
Ydinkärki itsessään on monimutkainen ja herkkä laite. Vuosikymmeniä vanhat ydinaseet vanhenevat ja hapertuvat. Mutta niiden varaosatkin vanhenevat ja uusia ei ehkä valmisteta. Jos tilalle kehitetään korvaava osa, voidaan vain toivoa sen toimivan ilman testausta. USAlla oli tällaisia ongelmia 2000-luvun alussa.
Joskus alkuperäiset osat ovat herkkiä hajoamaan. Esim. USAn W47:ssa oli lanka, jonka vetäminen viritti pommin. Lanka kuitenkin haurastui varastoinnin aikana ja katkesi tai juuttui vedettäessä. Metallit haurastuvat säteilyn takia.
Tritiumia sisältävät osat pitäisi vaihtaa säännöllisesti tritiumin hajoamisen vuoksi. Tritium on harvinaista ja kallista.
Useimmat ydinasevaltiot eivät testaa ydinkärkiä, koska on sovittu testauskiellosta. Kuitenkin epäillään, että Venäjä ja Kiina olisivat testanneet hyvin pieniä ydinkärkiä. USA käyttää simulaatioita, lasereita, röntgenlaitteita ja nopeita kameroita pommin sytytyksen testaukseen.
Venäjän sisäiset tai ulkoiset viholliset saattaisivat onnistua krakkeroimaan ja sabotoimaan ydinaseiden laukaisujärjestelmät epäkuntoon. Korruption vuoksi tritiumin tilalla saattaisi olla jotain muuta.
Jos ydinase olisi teknisesti kunnossa, Venäjällä vaadittaisiin Putinin lisäksi puolustusministerin ja yleisesikunnan päällikön suostumus laukaisuun. Yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov on tällä hetkellä kateissa julkisuudesta. Muun henkilökunnan odotetaan tottelevan.
Ydinaseiden rajoitettukin käyttö olisi luultavasti Venäjän loppu ja mahdollisesti se voisi johtaa ydinsotaan.
No One Knows If Decades-Old Nukes Would Actually Work
https://www.wired.co.uk/article/nuclear-weapons-testing
27.02.2023
Katastrofi Kiinan ydinasejoukoissa: Ohjuksissa vettä polttoaineen tilalla, siilojen luukut eivät aukea
Asiantuntijan mukaan paljastukset muuttavat arvioita Kiinan strategisten aseiden modernisoinnista.
https://www.verkkouutiset.fi/a/katastro ... vat-aukea/
07.01.2024