Sivu 307/420

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 10:58 am
Kirjoittaja terbmis
Lieköhän Tokmannin/ABC:n valvontakameran kuvia tarkistetun lainkaan Jarvan kiinniottopäivän jälkeisiltä päiviltä? Poliisihan tuntuu edelleen uskovan että Riina on poistunut alueelta 10-11.5 välisenä aikana, ja on kenties vaivautunut tarkistamaan valvontakamerat vain tuolta ajalta. Jos tuo liftarihavainto oli tosiaan perjantailta, on Riina voinut hyvinkin tallentua kameraan. Mutta kun on tosiaan uskottu ettei nainen enää tuolloin ole alueella voinut olla, niin voinut jäädä perjantai tsekkaamatta.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 11:04 am
Kirjoittaja damfin
Ellei nyt tosiaan ihan patologinen valehtelija ja taidokkaan alibin laatinut mestaririkollinen ole, niin tässä Jarva puhuu kyllä ihan asiaa:
Janin mukaan kuitenkaan sillä, ampuiko hän metsässä aseella vai ei, ei ole tutkinnan kannalta oleellista merkitystä.
– Sen sijaan sillä, että poliisi ei ollut noteerannut silminnäkijähavaintoja rekan kyytiin nousemisesta, on merkitystä. Silloin, kun silminnäkijähavainto tehtiin, olisi voinut vielä ABC:n bensa-aseman kameroiden sekä tieliikennekameroiden avulla selvittää, onko kyseessä ollut Riina ja mihin hän on mennyt. Mikäli mediahuomiota olisi minun maalittamiseni sijaan käytetty uusien silminnäkijähavaintojen keräämiseen, rekastakin olisi voitu saada jotain lisätietoa.
Jani pelkää, että viiden vuoden jälkeen rekkahavainnon liittymistä Riinaan on mahdotonta selvittää. Janista tuntuu hyvin epätodennäköiseltä se vaihtoehto, ettei alueella silminnäkijähavainnon mukaan liikkunut, Itä-Helsinkiin kyytiä pyytänyt nainen olisi ollut Riina Mäkinen, vaikka havainto ajoittuisikin aikaan kaksi vuorokautta katoamisyön jälkeen.
– Pitäisin tätä silminnäkijähavaintoa erittäin luotettavana ja sitä, että kyseessä on Riina, erittäin todennäköisenä.
Ensimmäisinä viikkoinahan poliisillakin vaikutti olevan selkeänä tutkintalinjana se että Jarva on syyllinen, ja siksi muuhun viittaavat todisteet ja silminnäkijälausunnot jäivät todennäköisesti vähemmälle huomiolle.

Toki ihan aluksihan poliisi oletti Riinan piileksivän, eikä tutkinut koko katoamista vaan ilmoitti odottavansa että "routa porsaan kotiin ajaa" mutta sitten kun alkoi käydä selväksi että Riina ei tule esiin piilosta, alettiin tutkia Jarvan syyllisyyttä, eikä edelleenkään kunnolla panostettu kadonneen etsintään vaan lähinnä todisteiden keräämiseen ja Jarvan kuulusteluihin, suuret kunnolliset etsinnät ja silminnäkijähavaintojen kyselyt aloitettiin sitten hieman liian myöhään.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 11:09 am
Kirjoittaja terbmis
Joo, Wahe on itsekin myöntänyt että ensimmäisenä vuotena päätutkintalinjana oli se että Jarva olisi surmannut Riinan, ja siihen panostettiin eniten. Näin siinä sitten kävi..

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 2:56 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
MTV Uutiset julkaisi keväällä Riina Mäkisen seurassa olleen miehen haastattelun. Haastattelun seurauksena hän oli yhteydessä etsijöihin ja lähti näiden kanssa katoamispaikalle käymään läpi, miten kohtalokas ilta eteni.

Jani on edelleen vankilassa istumassa viimeisintä tuomiotaan omaisuus- ja huumerikoksista. Hän sai kuitenkin vankilan kanssa sovittua mahdollisuuden osallistua etsintöihin ja selventää haastattelun myötä ilmenneitä epäselvyyksiä katoamisillan kulussa. Tapaaminen järjestyi viime viikolla.

– Olihan se aikamoinen tunnelataus mennä sinne näin pitkän ajan jälkeen. Oikeastaan automatkalla jo, kun juttelin etsintöjä alusta asti koordinoineenElisan kanssa, jonkinlainen pato aukesi ja kaikki nousi pintaan vähän ennen kuin tultiin Kuninkaantien ABC:lle.

Jani viittaa 7-tien varressa olevaan ABC-asemaan, jossa 19-vuotias Riina Mäkinen tallentui viimeisen kerran valvontakameran kuviin ennen kuin kaksikko ajoi pienelle metsätielle ja auto syttyi tuleen. Jani kokee tulleensa viiden vuoden aikana tulleensa syyllistetyksi katoamisesta, vaikka poliisinkin mukaan on erittäin todennäköistä, ettei hänellä ole sen kanssa mitään tekemistä.

– Sain paljon tukea ja myös ymmärrystä, ja itselleni ehkä jonkun välipäätöksen tämän kohtaamisen kautta, Jani viittaa kohtaamiseensa vapaaehtoisten etsijöiden kanssa.

Janin mukaan katoamispaikalla Loviisan Vanhakylän metsässä aikaa oli vain rajoitetusti, ja myös sekaisin olleet juna-aikataulut aiheuttivat aikapainetta tapaamiseen. Lopulta tapahtumien tarkka kulku saatiin käytyä läpi Janin kertomuksen mukaisesti.

– Paikka näytti juuri siltä, kuin olin sen muistanutkin. Tosin moottoritien läheisyys yllätti, sillä mökiltä, jossa olimme Riinan kanssa käyneet, näkyi niin moottoritielle kuin autopalopaikallekin. Kyllä se edelleenkin käy järkeen, miksi en lähtenyt Riinan perään silloin, koska en ikimaailmassa voinut kuvitella, että ihminen noin vain katoaisi kuin tuhka tuuleen, ottaen huomioon miten läheltä kyyti pois oli saatavissa. Ja ehkä nimenomaan joku kyyti koituikin Riinan kohtaloksi, Jani viittaa viime aikoina ilmi tulleeseen vihjeeseen venäläisestä rekasta, jonka nähtiin ottavan Riinaa muistuttanut, Itä-Helsinkiin pyrkinyt nainen kyytiin tapahtumaviikolla.

Vapaaehtoisten etsintöjä koordinoivan Elisa Parmasen mukaan käynti oli erittäin hyödyllinen.

– Janin käynti teki sen, että tietyt asiat, jotka olivat vahvistuneet meille jo aiemmin maastosta muun muassa koirien avulla, tukivat Janin kertomaa.

Vapaaehtoisten etsintöjä kohdistetaan nyt jossain määrin uuteen suuntaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rii ... #gs.6jxb95

Miksi näitä jorinoita tulee vähän väliä joilla ei ole mitään merkitystä?

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 3:34 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Niimpä, miksi näitä jorinoita riittää ja riittää, oliko pelko persiissä kun motari olikin niin liki ja että meinasi osa hönöstoorista jo pettää.
Välimatkat tekee kepposet, kerran yllätti minullakin kun olin yhtä juttua nuuskimassa.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 3:38 pm
Kirjoittaja Neo7
Jazzermasser kirjoitti: Su Heinä 17, 2022 2:56 pm Miksi näitä jorinoita tulee vähän väliä joilla ei ole mitään merkitystä?
Joko siksi, jos onkin aiheuttanut Riinan kuoleman, ja haluaa ohjailla etsintää ihan muualle kuin sinne mistä Riina tai jotakin muuta asiaan liittyvää voisi löytyä. Jos Riina löytyisikin joskus kauempaa kuin nyt etsityltä alueelta, ja olisi vaikka luodin reikä päässä, sitä olisikin vaikea selitellä enää vahingoksi.

Toinen syy on tietenkin se, että ei ole aiheuttanut Riinan katoamista/kuolemaa, ja tietenkin haluaa epäilyt pois itsestään. Toki haluaa epäilyt pois siinäkin tapauksessa, jos on Riinan katoamisen takana.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 4:42 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Neo7 kirjoitti: Su Heinä 17, 2022 3:38 pm
Jazzermasser kirjoitti: Su Heinä 17, 2022 2:56 pm Miksi näitä jorinoita tulee vähän väliä joilla ei ole mitään merkitystä?
Joko siksi, jos onkin aiheuttanut Riinan kuoleman, ja haluaa ohjailla etsintää ihan muualle kuin sinne mistä Riina tai jotakin muuta asiaan liittyvää voisi löytyä. Jos Riina löytyisikin joskus kauempaa kuin nyt etsityltä alueelta, ja olisi vaikka luodin reikä päässä, sitä olisikin vaikea selitellä enää vahingoksi.

Toinen syy on tietenkin se, että ei ole aiheuttanut Riinan katoamista/kuolemaa, ja tietenkin haluaa epäilyt pois itsestään. Toki haluaa epäilyt pois siinäkin tapauksessa, jos on Riinan katoamisen takana.
Juu voi olla että itse syylinenkin koittaa sepitellä tarinoita ja esitellä paikkoja yms että johdattaa tutkintaa sivuun kokoajan enempi ja enempi..Tälläisessä tapauksessa kannattaisi olla hyvinkin epäileväinen ja ei uskoa todellakaan sitä mitä suolletaan julki...

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 8:26 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Olen Janin puolesta iloinen, että hän on käynyt etsijöiden apuna Loviisan Vanhankylän maastossa. Olen yrittänyt miettiä, miten Riina olisi voinut käyttäytyä sen jälkeen, kun hänelle tärkeitä esineitä on palanut auton mukana, kun häntä on syytetty kaverin huumeiden pöllimisestä ja kun hän on riidellyt itselleen tärkeän ihmisen kanssa. Jos mieli on ollut tuossa vaiheessa maassa eikä ole ollut ketään, jonka puoleen olisi voinut kääntyä neuvoja pyytämään, niin epätoivon hetkellä on voinut tulla mieleen, että elämä tuntuu arvottomalta, kaikki menee pieleen ja kukaan ei oikeasti välitä. Ihminen on jäänyt yksin synkkien ajatustensa kanssa. Voisin kuvitella, että tällaisessa tilanteessa saattaisi joku henkilö päättää vaikka kävellä järveen ja hukuttautua. Toivoisin, että tämä vaihtoehto pystyttäisiin jollain keinolla rajaamaan pois niistä vaihtoehdoista, mitä on olemassa Riinan katoamiselle.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 10:29 pm
Kirjoittaja Pk_etsijä
Mitähän vesistöä tarkoitat? Metsälammista moottoritien viereistä Tammiota on tutkittu vapaaehtoisten ja poliisin voimin. Tervikiä on jonkin verran käyty, mutta kuten aiemmin täällä mainittu, niin, se on melko matalaa ja täynnä vesikasvustoa rantojen läheisyydessä, että sen luotaaminen on hankalaa, koska vesikasvusto tarttuu kiinni laitteisiin jne. Lähimmälle tielle matkaa muutama sata metriä, josta kantovoimin kulkee tavarat vesirajaan. Siellähän oli myös poliisi ja vapaaehtoiset käyneet koirineen. Rantakaislikossa oli hirvieläimen ruho, joka oli aiheuttanut koirien markkauksia. Magneettiakin oli joku käynyt heittelemässä rannoilta ja oli vähän väliä kietoutunut vesikasvien ympärille magneetti naruineen. Kahlaaminen kuivapuvuilla rivistössä yksi tapa, mutta jos mutapohja, niin sinne kyllä uppoo jalat joka askeleella. Perinteinen naaraaminen veneellä myös, mutta moottorilla ajo noin matalassa ja kasvustoa olevassa lammessa hankala, pitäisi melkein soutaa vähän tukevammalla veneellä. Sukeltaminen on myös haastavaa, mutahöttö sotkee näkyvyyden ja homma on käsipeliä, jolla yksi sukeltaja saa käytyä vain pienen osan kerralla. Teoriassa ja kartalla katsottuna moni asia kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta käytäntö on usein ihan muuta.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 11:23 pm
Kirjoittaja Karo79
Poliisi.. on aika pian saatuan ajatuksen että Jarvan kertomus osittain ja riittävästi pitää paikkansa ja tutkittuaan lähimaaston kolmen km säteeltä hyvinkin tarkasti, tullut siihen tulokseen että eniten ajattelee Riinan lähteneen liftarin matkaan.
Kuitenkaan ei nyt usko Riinan nousseen tähän yksittäisen ihmisen mainitsemaan venäläiseen rekkaan. Tämä on minusta hyvin kummallista. Poliisi voisi nyt hyvinkin sanoa että näin varmasti tosiaan on tainnut käydä, ja tutkinta voitaisiin lopettaa koska miten tässä nykyisessä maailman tilanteessa jatkaisikaan.
Silti poliisi on sitä mieltä että nainen joka on mahdollisesti on noussut rekan kyytiin 12.5.17 (tai pienellä todennäköisyydellä 10.5.17) klo vähän ennen 24.00 ei todennäköisesti ole voinut olla Riina. Mikä ihme on syy tähän. Ei mikään muu, kuin että poliisilla täytyy olla jotain tietoa joko kyseenalaistaa tämä uusi julki tullut kertomus tai sitten poliisilla on oikeasti jotain muuta tietoa josta ei julki vaan puhu. Koska kuinka vähän Poliisi on tähän panostanut niin nythän pääsisi aika helpolla kun vain olisi samaa mieltä.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Su Heinä 17, 2022 11:29 pm
Kirjoittaja Murheli
Pk_etsijä kirjoitti: Su Heinä 17, 2022 10:29 pm Mitähän vesistöä tarkoitat? Metsälammista moottoritien viereistä Tammiota on tutkittu vapaaehtoisten ja poliisin voimin. Tervikiä on jonkin verran käyty, mutta kuten aiemmin täällä mainittu, niin, se on melko matalaa ja täynnä vesikasvustoa rantojen läheisyydessä, että sen luotaaminen on hankalaa, koska vesikasvusto tarttuu kiinni laitteisiin jne. Lähimmälle tielle matkaa muutama sata metriä, josta kantovoimin kulkee tavarat vesirajaan. Siellähän oli myös poliisi ja vapaaehtoiset käyneet koirineen. Rantakaislikossa oli hirvieläimen ruho, joka oli aiheuttanut koirien markkauksia. Magneettiakin oli joku käynyt heittelemässä rannoilta ja oli vähän väliä kietoutunut vesikasvien ympärille magneetti naruineen. Kahlaaminen kuivapuvuilla rivistössä yksi tapa, mutta jos mutapohja, niin sinne kyllä uppoo jalat joka askeleella. Perinteinen naaraaminen veneellä myös, mutta moottorilla ajo noin matalassa ja kasvustoa olevassa lammessa hankala, pitäisi melkein soutaa vähän tukevammalla veneellä. Sukeltaminen on myös haastavaa, mutahöttö sotkee näkyvyyden ja homma on käsipeliä, jolla yksi sukeltaja saa käytyä vain pienen osan kerralla. Teoriassa ja kartalla katsottuna moni asia kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta käytäntö on usein ihan muuta.
Eli ymmärränkö nyt oikein, että Tervikiä ei ole käyty kokonaan läpi? Tuollaiseen mutahöttöpohjaanhan ruumis voi upota täysin löytämättömiin?

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 5:47 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Murheli kirjoitti: Su Heinä 17, 2022 11:29 pm

Aletaanko tässä olemaan lähellä sitä pistettä, jossa on vaan todettava, että kaikki käytettävissä olevat voimavarat ja etsijöiden turvallisuus huomioiden on Riinan löytämiseksi tehty kaikki mahdollinen. Ruumis saattaa vielä tuolta Loviisan luonnosta löytyä, mutta se on sattumanvaraista. On myös häviävän pieni mahdollisuus, että Riina on päässyt pois maastosta ja joutunut tämän jälkeen esimerkiksi henkirikoksen uhriksi. Kaikki merkit kuitenkin viittaavat siihen, että tätä nuorta naista ei enää tulla löytämään elossa.

Vaikuttaisi mielestäni vahvasti siltä, että tämän tapauksen etsintäresurssit kannattaisi vähitellen kohdistaa muihin ja mielellään tuoreempiin tapauksiin. Tietysti on varmaan hyvä pitää etsijöiden ja poliisin kesken palaveri asiasta, onko vielä syytä joitain seikkoja tarkistaa Janilta saatujen viimeisimpien tietojen valossa. Itsekin ajattelin vielä kahlata tämän viestiketjun loppuun ja tehdä jonkinlaisen loppuyhteenvedon aiheesta omiin arkistoihin. Kiitän jo tässä vaiheessa ketjussa käydystä asiallisesta ja mielenkiintoisesta keskustelusta.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 7:55 am
Kirjoittaja Zessie
Pieni liekki kirjoitti: Ma Heinä 18, 2022 5:47 am
Vaikuttaisi mielestäni vahvasti siltä, että tämän tapauksen etsintäresurssit kannattaisi vähitellen kohdistaa muihin ja mielellään tuoreempiin tapauksiin. Tietysti on varmaan hyvä pitää etsijöiden ja poliisin kesken palaveri asiasta, onko vielä syytä joitain seikkoja tarkistaa Janilta saatujen viimeisimpien tietojen valossa. Itsekin ajattelin vielä kahlata tämän viestiketjun loppuun ja tehdä jonkinlaisen loppuyhteenvedon aiheesta omiin arkistoihin. Kiitän jo tässä vaiheessa ketjussa käydystä asiallisesta ja mielenkiintoisesta keskustelusta.
Tuo on toiveajattelua, joka tietenkin sopii joillekin :roll:. Eiköhän tästäkin tapauksesta keskustella aktiivisesti ainakin 30 seuraavaa vuotta tai jutun selviämiseen asti.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 8:10 am
Kirjoittaja Pk_etsijä
En tiedä muitten etsijöiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, mutta Tervik vaatisi paljon enemmän resursseja kuin 2-3 etsijää. Nuo asiat on ne mitä itse siellä käyneenä tiedän ja paikka on haastava. Maastoon menijöitä kyllä tuntuu kovasti olevan, vesistöihin ei. Murhelin kannattaa varmaan käydä myös itse paikanpäällä. Jos joitakin tahoja ja ideoita löytyy ko hommaan, niin yhteistyössä olisi voimaa.

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Lähetetty: Ma Heinä 18, 2022 9:07 am
Kirjoittaja Murheli
Kiitos vastauksesta Pk_etsijä. Valitettavasti on itselleni täysi mahdottomuus fyysisestä vajaakuntoisuudestani päästä tuonne, enkä nyt tarkoittanut mitenkään ketään kysymykselläni arvostella, vaan yritin herättää sellaisten henkilöiden huomion, joilla mahdollisesti olisi kykyä tuon Tervikin läpikäyntiin, siihen että sitä ei ehkä olekaan vielä kokonaan tutkittu