Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: La Huhti 22, 2023 2:57 pm
Kuinkahan kauan Ano nyt aikoo päivät läpeensäkin paasata maan litteydestä?
"En mäkään oo Raamattua lukenu vasta kuin muutaman vuoden."
Ja sen jälkeen sinusta tuli sellainen minkälainen olet nykypäivänä? No, eipä ainakaan esimerkkisi houkuta lainkaan vaikkapa itseä aloittamaan Raamatun lukemista.
"Mulle oli sama milaisessa maassa elin, elin vaikka neliskanttisessa maassa."
Paitsi kuhan se ei ole vaan pyöreä maa?
Neliskanttinen, eikös sen pitänyt olla litteä?
Yritin maallisesti mennä. Kuuselan Janin mukaan mun ei olisi kannattanut puhua litteestä maasta ennen vaaleja.
Koetin menestyä vaaleissa kun huomattiin että ihmiset on niin harhassa.
Oltaisiin saatu edes niiltä äänet pois.
No kuinkas "maallisesti meneminen" sitten toimi? Et paljoakaan saanut ääniä pois muilta kuin vain itseltäsi, ja samalla koko VKK:lta. Olisi joka tapauksessa varmasti kannattanut jo paljon ennen vaalejakin valita paljon järkevämpi meno sen älyvapaan menon sijasta millä halusitte oikein joukollakin sitten mennä.
Ei tuon luulisi olevan kyllä vaikeakaan tehtävä Anolle ja kumppaneilleen käydä ottamassa valokuvatodisteita meille kaikille nähtäväksi sieltä litteän maan reunalta. Ainii, mutta kun eihän Ano mitään muuta todisteita siitä kaipaakaan kun se luki siinä yhdessä kirjassa.
Minusta on hassua että henkilöt jotka mainostavat olevansa niitä harvoja jotka eivät ole kaikenlaisissa psykooseissa, ja kykenevät ajattelemaan itsenäisesti omilla aivoillaan, perustavatkin sitten ajattelunsa ja olemassaolonsa näinkin vahvasti siihen että mitä yhdessä kirjassa on kirjoitettu ja sanottu.Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Huhti 22, 2023 1:31 pm Ensimmäisellä sivuilla kerrotaan missä järjestyksessä mikäkin on luotu.
Siitä pystyy lukemaan että maa ei ole pallo eikä se kierrä mitään, se on paikallaan.
Aurinko on luotu maan jälkeen.