Sivu 309/966

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 7:50 am
Kirjoittaja sepeteus
Miksi jo lähes heti alkuun etsinnöissä oli ruumiskoiria ja parhaimmillaan kai suurin osa poliisinruumiskoirista?

Poliisi on mielestäni ollut tietoinen että tyttö ei ole enää hengissä
Niin, siis hätäpaikannusta ei saa tehdä kenenkään puhelimeen jos ei epäillä että puhelimen omistaja on välittömässä hengenvaarassa. Ja K:n puhelimeen tehtiin hätäpaikannus jo sunnuntaina eli kyllä poliisi on varmaankin jo heti alkuunsa uskonut henkirikokseen, vaikka muuta väittääkin.

Mopolla ehtii yöaikaankin ajella puolessa tunnissa hyvinkin 15-20km joten ihan turha pohtia mitään reittivalintoja mitä kautta hän on päätynyt Likolammelle. Vastausta kun emme koskaan saa. Se lienee selvää ettei hän ole suoraan sinne ajanut, matkaa kun ei ole kuin se 1km. On todennäköisesti pyörinyt siellä ympäriinsä, kännissä kun oli, ja kaiken lisäksi oli pimeää ja tytöllä huono suuntavaisto. Siinä on sellainen yhdistelmä että on aivan turha pähkäillä miksi ja mitä kautta hän on sinne kaatumispaikalle tullut.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 7:54 am
Kirjoittaja Jalmari1
sepeteus kirjoitti:
Niin, siis hätäpaikannusta ei saa tehdä kenenkään puhelimeen jos ei epäillä että puhelimen omistaja on välittömässä hengenvaarassa.
...paitsi jos kyseessä on kadonneeksi ilmoitettu alaikäinen henkilö.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 7:57 am
Kirjoittaja sepeteus
Aha, no sitten he varmaankin etsivät ruumiskoirien kanssa ala-ikäistä henkilöä..

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 7:58 am
Kirjoittaja kukkuu
Aamulehden mukaan se puhelin onkin siis pimentynyt maanantaiaamuna klo 5.00. :?: :?: :?:

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:03 am
Kirjoittaja Marsalkka
sepeteus kirjoitti:Aha, no sitten he varmaankin etsivät ruumiskoirien kanssa ala-ikäistä henkilöä..
Eikö siellä ensi alkuun etsitty jälkikoirien kanssa?

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:04 am
Kirjoittaja Marsalkka
joonasreinikainen kirjoitti:
janita kirjoitti:
joonasreinikainen kirjoitti:onko ketään tullut ajatelleeksi että postejooni ei ollut ihmetellyt mopon kaatumista ja näin ollen hän ei kirjoittanu ylös aikaa milloin mopon näki. Näin ollen hän voi muistaa tai arvioida ajan milloin skootterin näki helposti 15-30min. väärin
Täällä ketjussa kirjoitti se toinen tamperelainen lehdenjakaja, joka mainitsi että heillä on käytössään sähköinen jakokirja. Siitä pitäisi ilmetä, mihin aikaan on jakanut kyseisessä paikassa.
Juuri puhuin posteljoonin kanssa että jakokirjasta ei ilmenisi kellonaikoja (hän käytti kyllä vanhaa pahvia) vain reitti ja kenelle mitäkin.. Nopealla googletuksella en löytänyt tietoa että tallentaisi ajan tai olisi gps paikannusta.. Mutta mutta oli miten oli silti uskon ristiin menemisen mahdollisuuteen.
Eikö tuo ollut lehdenjakaja, eikä posteljooni Petshkin?

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:05 am
Kirjoittaja kukkuu
Niin että hätäpaikannuksia on tehty vielä maanantaina ja tiistaina. :D :D

On tuo poliisin tiedotus täysin käsittämätöntä.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:14 am
Kirjoittaja Valhalla
Juu. Aamulehdestä poimittuna. Poliisi ei pidä reittiä niin oleellisena. Poliisi on myös varmanoloinen, että Karoliina käveli skootteriltaan omin jaloin pois ( ehkä jälkikoirat ?). Ja tosiaan tuo puhelimen mykistyminen aikaistui. Ja vielä: Karoliina soitteli illalla/yöllä useille kavereilleen koskien seuraavan viikon tapaamisia. ( tiedä sitten sopiko niitä vai peruiko kun pitäisi kadota )

Muitakin KK artikkeleita: http://www.ampparit.com/haku?q=Karoliina&t=news
On tuo poliisin tiedotus täysin käsittämätöntä.
sanos muuta. Paikantavat virratonta puhelinta. Ja tulos oli hieman epätarkka :oops:

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:51 am
Kirjoittaja Teme-84
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011081 ... 8_uu.shtml

Jutuntynkää Raisaan ja Karoliinaan liittyen. Itsellänihän kävi sellainen villi spekulaatio mielessä, että Tampereella ja sillä seudulla ylipäätään olisi oikein joku liiga joka kyttää tämänikäisiä tyttöjä ja sieppaa heitä. Kestin ja Karoliinan tapauksissa on kuitenkin jonkin verran yhteneväisyyksiä.. Suurinpiirtein saman ikäisiä, ei ole löydetty, katoamista edeltänyt illanvietto, humalatila (?).. Yksi mikä tässä Karoliinan tapauksessa vielä lisäksi pelottaa, on se että tutkinnanjohtajana sama äijä joka sössi aikanaan aika huolella Teemu Puumalan tapauksen.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:52 am
Kirjoittaja nomnomnom
Tässä taas lisää miettimisen aihetta näin aamutuimaan...

Onko skoban löytöpaikalta mitään "yöaikaan" otettuja valokuvia / videoita ? Ajattelin lähinnä sitä että miten paikka on valaistu. Näistä voisi ainakin yrittää päätellä että jos on ollut tuiskeessa, pimeässä yössä ja juuri kolaroinut skobansa.. mihin suuntaan siitä todennäköisesti voisi edes olettaa tuossa tilanteessa lähtevänsä hoipertelemaan ?

- Ylämäkeen takaisin tulosuuntaan ? ( paluu takaisin reittiä mistä tullut kun on eksynyt tai yritys jatkaa matkaa minne lienee menossa ? )

- Alamäkeen kohti muita alueella olevia taloja ? ( ei ilmeisimmin ole yrittänyt edes saada mistään asunnosta apua ? olisiko joidenkin asuntojen ovikelloja soitettu mutta niihin ei yöaikaan olisi reakoitu ? )

- Suoraan metsään joka täysin pimeätä tuohon aikaan ( syy yrittää piiloutua ? tai sitten paniikinomainen pakeneminen paikalta, eteen tulleen yllättävän tilanteen johdosta... todellinen pimeänpelko ? )

Joka tapauksessa nopeaa paikaltapoistumistahan tukee se että tavarat ovat jääneet skoballe sekä skobaan vilkku päälle..

Toki mikäli nuori tyttö on todella ollut vahvassa humalatilassa ja ei ole saanut hallittua skobaansa pysähtymistilanteessa joka on lähtenyt valumaan alamäkeen, voisi myös olettaa että silloin tuossa kunnossa olevan liikkeitä ja ajatuksenjuoksua ei voi ikävä kyllä millään ennustaa / arvailla.

Todellinen luotettava tieto tytön kunnosta voisi vahvistaa osan teorioista luotettavimmaksi kuin muut vaihtoehdot..

Ikävä kyllä nythän täysyin luotettavaa tietoa todellisesta humalatilasta ei ole täysin varmasti saatavilla johtuen eri lähteistä tulleiden kommenttien perusteella. Viimeksi poliisi on kuitenkin kommentoinut tytön olleen vahvassa humalatilassa ?

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:53 am
Kirjoittaja Chili
KK:lla olleesta operaattorin liittymästä, vaikka Poliisi siitä ei tiedotakaan:

Äidin osoitteeseen rekisteröity Karon puhelin on Saunalahden.

Isän osoitteeseen rekisteröity Karon puhelin on DNAn.

Kumpi Karolla on jokapäiväisessä käytössä? Veikkaisin vahvasti (80% / 20%), että Karolla on käytössään äidin maksama Saunalahden liittymä, joka on lisäksi Karon omalla nimellä pelkästään, eli tilaaja ja haltija on Karo itse.
Olisiko kenelläkään antaa tämän Saunalahden kuuluvuuteen linkkiä / karttaa etsintöjen oikein suuntaamiseksi?

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:57 am
Kirjoittaja Jalmari1
Marsalkka kirjoitti:
sepeteus kirjoitti:Aha, no sitten he varmaankin etsivät ruumiskoirien kanssa ala-ikäistä henkilöä..
Eikö siellä ensi alkuun etsitty jälkikoirien kanssa?
Kyllä. Ruumiskoirat tulivat mukaan kuvaan vasta myöhemmin.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 8:58 am
Kirjoittaja KenWalsh
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194693 ... emmin.html

Aamulehdestä taas vähän "uutta" tietoa.
- Pojat (huomaa monikko) sanoivat ohjeena, että aja Villilänkadulta oikealle ja taas oikealle ja sitten kun ajat suoraan, pääset Epilän Hesburgerille, mistä Karoliina olisi osannut kotiinsa.
- Puhelin mykistyi maanantai-aamuna klo 05.
- Poliisi olettaa, että tyttö lähti skootterin kaatumisen jälkeen omin jaloin maastoon.

Eli kaikki mikä Facebookissa ja internetissä lukee, ei välttämättä ole totta. Poliisin tiedon mukaan Villilänkadun asunnossa on paikalla ollut kolme poikaa tytön sieltä lähtiessä. Tai voi olla kaksikin, jos vaikka yksi olisi lähtenyt jo aiemmin pois. Sitähän tuossa ei yksiselitteisesti sanota.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 9:05 am
Kirjoittaja Chili
nomnomnom kirjoitti:Ikävä kyllä nythän täysyin luotettavaa tietoa todellisesta humalatilasta ei ole täysin varmasti saatavilla johtuen eri lähteistä tulleiden kommenttien perusteella. Viimeksi poliisi on kuitenkin kommentoinut tytön olleen vahvassa humalatilassa ?
Miten saisi äänensä kuuluville ja kritisoitua rakentavasti Poliisin toimintaa tässä ja nyt? Tarkoitus olisi saada toimintaan ryhtiä ja selkeä muutos.

Tämän etsinnän suurin vaikeutaja on Poliisi itse.

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Lähetetty: To Elo 18, 2011 9:13 am
Kirjoittaja Jtle
Vähän lisää tiedonmurusia ja täsmennyksiä poliisin suunnalta:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194693 ... telu+.html