Veristi kirjoitti:Kuolemannaakalle häkenauhan askeleista ja Jukan kuolleena olosta:
No nyt taisi tulla sellainen väärinkäsitys, että olisin tarkoittanut 'askelilla' vain noita yksiä askelia. Juuri kun olin selittänyt tarkoittaneeni aiemmassa viestissäni 'juoksuilla' kaikkia juosten tai kävellen otettuja askeleita, niin kengillä kuin paljain jaloin tehtyjä. Eli tarkoitan: kun verrataan kaikenlaisia askeleita, niitä ei saada luontevasti sopimaan Annelin kertomukseen. Ne selittyvät mielestäni vain taustanauhan käytöllä.
Otan tähän hätään nyt tämän: Anneli menee ensin hiljaa hiipien takkahuoneen ovensuuhun paljain jaloin, mutta sitten hän lähtee huppista pakoon kengät jalassa! Sitten hän tulee vaimein askelin paljain jaloin tuulikaapista puhelimen ohi ja hetken päästä lähtee taas kengät jalassa pois takkahuoneen ovensuusta. (Askelten ääniä on siis verrattu rekoilla tehtyihin.)
Mikäli taustalta kuuluisi etukäteisnauha, olisivat kengillä tehdyt askeleet etukäteisnauhalta ja vaimeat askeleet livenä.
Toinen asia on tämä Jukan kuolleena olo. En ymmärrä, mistä olet saanut tulokseksi sen, että Jukka olisi ollut kuolleena peräti tunnin, mikäli taustanauhaa olisi käytetty. Suuri osa ajasta kului kyllä puukotteluun ja sängyllä makaamiseen, mutta sen jälkeen, kun Anneli oli astaloinut hänet, Anneli suoriutui lavastuksista huomattavasti nopeammin kuin tunnissa. Hänellä oli ollut puukotuksen jälkeen aikaa peseytymiseen ja muuhun lavasteluun, samoin suunnitteluun. Hänhän saattoi siirtää Jukan ruumiin pesuhuoneen oven eteen vasta häkepuhelun aikana, joten hänellä oli koko ajan suora pääsy pesuhuoneeseen.
Varmaan joku minua asiantuntevampi osaisi nopeasti laskea, missä ajassa Anneli saattaisi tässä tilanteessa suoriutua puhelimeen Jukan astaloinnin jälkeen.
Kaikki nauhalla kuuluvat askeleet kuuluvat juuri silloin kun pitääkin, ja ne voidaan kaikki sitoa nauhalla olevien huutojen ja kuulustelukertomusten avulla juuri oikealle paikalleen. Ei ole mitään kuulumattomia tai vääriä askelia missään.
Syyttäjän väite kengät jalassa juoksemisesta on vain syyttäjän väite, ei jumalansanaa. Äänireko on täällä, löytänet sen. Sen varaan ei kannata teorioita rakentaa. Väite ei mennyt oikeudessa läpi, eikä rekon tulos ole lainkaan yksiselitteinen. Kenkien käytöstä ei ole mitään näyttöä.
Oletat siis, että nauhalla Annelilla oli kengät jalassa, livenä hän oli paljain jaloin? Käyttikö hän murhatessaan Jukan kenkiä? Miksi? Mistä hän sai Jukan veripisarat jalkapöydälleen? Mistä hihat verisiksi?
Tietenkin hän on voinut käyttää vaikka lumikenkiä, koska kaikkivoipa SIIVOAMINEN mahdollistetaan etukäteisnauhoituksella. Kaikki tekeminen voidaan siirtää pois mietinnästä, koska Anneli LAVASTI ja SIIVOSI ja hänellä oli aikaa ja mahdollisuuksia rajattomasti. Mistään ei jäänyt mitään ylimääräisiä jälkiä. Nauhoitus on helppo teoria; kumotaan vain olevainen, konkreettinen näyttö (=nauha), joka rajoittaa mahdollisuuksia ja sanotaan, että kaikki olikin tapahtunut silloin, kun aikaa oli rajattomasti. Siihen on vaikea kenenkään väittää vastaan, eikä tarvita varsinaisesti todisteita. Toinen lavasti, toinen valehteli ja/tai ei nähnyt/tajunnut mitään, kolmas ja neljäs näyttelivät roolinsa täydellisesti.
Miten Annelilla kävi niin hyvä tuuri, että hän spontaanin puukottelun aikana, Jukan raivoisasti vastustellessa, säästyi täysin ilman yhtäkään naarmua, siis niin, ettei Jukan kynsien alta löytynyt hänen dna:taan? Oliko Anneli ottanut sen huomioon, vai päättikö vain vetää läpi hienon lavastuksen tietämättä, että Jukan kynnet ja muut tappelun jäljet tutkitaan? Kaikkihan olisi kaatunut yhteen naarmuun, yhteen väärään kuituun, yhteen väärään jalanjälkeen. Onko mahdollista tehdä täydellinen murha vain tuurilla? Niin, että joka kohdassa on tuuria. Ja ainoa asia, mikä sitoo murhaan, on se nauha, jonka vaivalla olet tehnyt. Juuri se, minkä piti antaa sulle pitävän alibin? Juuri sen nauhan takia Anneli sai elinkautisen, muutenhan häntä vastaan ei olisi yhtään mitään. Nauhalavastus siis ei ollut kovin fiksu veto Annelilta ylipäätään.
Mistä muuten kuuluivat ne takkahuoneen kolinat ja laahaukset? Miten Anneli pystyi pysymään hiljaa alkuperäisen puukottelun aikana, jos sitä nauhalla kuullaan? Eikun väitätkin tietty, että nauhalla kuullaan varsinaisen puukotuksen JÄLKEEN vielä hengissä olevaa Jukkaa, joka yrittää raahautua jonnekin kaameasti kolisten, ja jonka Anneli myöhemmin astaloi (miksi ei puukottanut?) kuunneltuaan mölinää ja karjumista 2 minuuttia yhdessä lastensa kanssa (eikö tullut hätä vaimentaa Jukkaa?) ja raahaa hänen ruumiinsa nurkkaan (jostain syystä) ja SIIVOAA jäljet? Päättelee sitten, että Jukan Annu-huudot luovat oivan taustatapetin juuri tapahtuvalle murhalle. Mitä siitä, että Anneli karjuu nauhalla raivoisasti (onneksi ei kironnut Jukkaa kertaakaan, eikä Jukkakaan Annua) ja sanoo ehkäpä Kuole. Miksi, oi, miksi hän jättää tämmöisiä nauhalle? Mitä siitä, ettei ulkopuolisen ääntä kuulu; hän soittaa nauhan Häkeen.
Laittaa nauhan kuitenkin pyörimään vasta kohdassa 23sek ja ajastaa liikkeensä sen mukaan. Mitäs jos Häke ei olisikaan poistunut linjoilta? Kuka silloin olisi nauhalla juossut ja huutanut raivoisasti? Varsin riskaabeli suunnitelma. Tyttö katselee vieressä. Hänkö ei erota, milloin Annelin ääni tulee nauhalta, milloin livenä? Äiti on vatsastapuhuja

Ja mikäli huudot tulevat livenä, miksi Anneli valitsee huutaa Mitäkö/pitääkö ja Lopeta, eikä esim saatanan huppis, jätä Jukka rauhaan?
No, nää nyt on sanottu tuhanteen kertaan. Ei voida todistaa mihinkään suuntaan, kun mitään konkreettista ei teoriasta ole olemassa. Voipi olla ja voipi olla, ettei. Mutta ulkopuolinen murhaaja on mahdoton, koska... ööö... no, on se vaan!
Ainakin nauhurin on pakko olla takkahuoneessa, ei se nyt missään keittiössä voinut pauhata. Oliko Anneli jättänyt nauhaan 30sek tyhjää alkuun, että ehti takkahuoneesta puhelimeen ennenkuin meteli alkoi? No, periaatteessa ihan hauska idea=)