Sivu 32/36
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ma Helmi 27, 2023 8:51 am
Kirjoittaja canis lupus
Heeetkinen. En ole tutustunut näihin kertomuksiin Jensin väitetystä väkivaltaisuudesta. Käsittääkseni ovat kuitenkin väitteitä mistä ei ole tuomioita jaettu?
Mutta eniwei. Oletetaan että tällaista olisi vaikkapa tapahtunutkin. MUTTA. Mikäli nämä seksuaalirikostuomiot puretaan aiheettomina, silloin on täysin irrelevanttia edes pohtia "mahdollisia muita rikoksia" tämän purkukeissin yhteydessä!
Hyvänen aika sentään teidän joidenkin oikeudentajuanne. Oletetaan että joku on syyllistynyt johonkin kapakkatappeluun josta vastapuolelle tullut nirhaumia. Sitten sama henkilö joutuu syyttömänä linnaan murhasta mihin ei ole millään tavalla syyllinen. Te nähtävästi olisitte tyytyväisiä lopputulemaan "että kävipäs mäihä, ihan oikein sille tappelevalle paskiaiselle!"
Okei. Kuvitellaanpa vaikka sitten että syyllistytte itse ylinopeuteen 118km/h moottoritiellä satasen rajoituksella. Oikeudentajunne huomioonottaen on sitten varmaan mielestänne aivan oikein jos saattekin tuomion samalla tieosuudella tapahtuneesta 189km/h nopeudesta ja sen aiheuttamasta kuolonkolarista, linnaa muutaman vuoden, MUTTA ETTE OLE TÄLLAISEEN SYYLLISTYNEET?
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ke Maalis 01, 2023 6:07 pm
Kirjoittaja Voimamies lahest
*poistettu nollapostaus*tm
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ke Maalis 01, 2023 7:19 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
*poistettu turha vastaus nollapostaukseen*tm
Syytön taksiyrittäjä Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 12:04 pm
Kirjoittaja Päämiäs
Syytön Jens oli vanhentunut ja vähän tukevoitunut, mutta fiksun oloisena näytti hyvinkin vaikka rikoskomisariolta.
Vastaili haastatteluun rauhallisesti ja erittäin viisaasti. Täydet pisteet!
Seuraaviin vaaleihin ehdokkaaksi, niin tulee varmasti valituksi laittamaan rikolliset viranomaiset kuriin. Mikä puolue ehtii pyytämään ensimmäisenä?
Muistuttaakin vähän pätevintä ylikomisario Juha Joutsenlahtea:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8b31 ... e6caeec489
Kukka kuvaili medialle, että syytteiden luku oli vastenmielistä ja ikävää kuultavaa.
– En toivo tällaista kohtaloa kenellekään. Tämä on varmasti ollut hirveän raskasta Annelin omille lapsille kokonaisuutena. En kommentoi siihen sen enempää. Toivon, että nämä asiat tulevat laajasti julkiseksi, että pystyy näkemään, millainen tämä kuvio on oikeasti ollut.
Kukka kertoo olleensa yhteydessä Auerin kanssa jaetusta kokemuksesta.
– Tämä on ikään kuin sitova asia, me kaksi olemme voineet keskustella vapaasti näistä asioista, kun edellisessä oikeuskierroksessa kaikki julkistettiin 60 vuodeksi salaiseksi suljettujen ovien sisällä. Toisaalta Anneli ja minä olemme yhdessä kokeneet tällainen, niin meidän on helppo puhua näistä asioista ja niistä kokemuksista, Kukka kertoo.
Kukalta kysytään, tunteeko hän katkeruutta lapsia tai muuta tahoa kohtaan. Alkuperäiset todisteet perustuivat Auerin lasten kertomuksille, jotka he myöhemmin peruivat.
– Sanotaan näin, että olen aikuisena ihmisenä alusta lähtien ymmärtänyt sen, että näitä lapsia ei voi tässä syyttää. He ovat olleet lapsia, Kukka vastaa.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 3:39 pm
Kirjoittaja SuomenColumbo
Jens tulee kohta saamaan valtiolta maksimikorvaukset.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 3:46 pm
Kirjoittaja Haades
Pientä yhdennäköisyyttä havaittavissa.

Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 4:19 pm
Kirjoittaja PolluxTroy
Seurannut nyt tarkemmin tapahtumia ja ei helvetti jos onkin siten, että mies ja nainen ovat istuneet syyttöminä tuomiota tuon kaltaisista rikoksista tuomittuina. Us-ko-ma-ton-ta ja kauheaa.
Syytön taksiyrittäjä Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 4:59 pm
Kirjoittaja Päämiäs
Haades kirjoitti: Ti Loka 21, 2025 3:46 pm
Pientä yhdennäköisyyttä havaittavissa.
Toinen on rehellinen sankari pelastamassa oikeusvaltiota,
mutta ensimmäinen patologinen valehteleva maanpetteri tuhoamassa Suomen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011559379.html
Jens Kukka kommentoi myös päivän käsittelyä.
- Mitäs tähän osaa sanoa. Raskas päivä ja kyllä tässä ihan luottavaisin mielin ollaan. Ei tämä sitä ole, mitä syyttäjät väittävät. Se tulee oikeudenkäynnissä paremmin esille.
- Ensimmäistä kertaa käsitellään julkisesti. Ja on tullut lisänäyttöä.
Kukka ei ole kertomansa mukaan ollut sittemmin Auerin lapsiin yhteydessä.
- Ei ole tarvetta.
Kukan mukaan lapsilla oli rankkaa sijaisperheessä.
- Heillä on ollut traumaattista ja kasvu aikuiseksi on ollut hyvin traumaattista. Lapsen saa toistamaan, jos riittävästi toistaa, että hernekeitto on hyvää, niin kyllä lapsi jossain vaiheessa sanoo, että hernekeitot on hyvää.
Kukka peitti aikoinaan kasvonsa, mutta tiistaina hän paljasti ne. Nyt hän kertoo siihen syyn.
- Se johtui siitä, että toimin taksiyrittäjänä Helsingissä.
- Jos kasvoni olisi ollut lööpeissä, mitä mun työskentelystä olisi tullut. Olisin saanut riidellä jokaisen yöaikaan kulkevan kanssa. Nämä on tunteita herättäviä asioita, Kukka kertoo.
- Tämä reissu on ollut myös opettavainen, Kukka sanoo.
Kukka ei aio saapua keskiviikkona oikeuteen. Keskiviikkona käsitellään kirjallisia todisteita.
Kukka kuvailee päivää pitkäksi. Suunnitelmat tiistain suhteen ovat selvät.
- Käyn vetämässä ämpärillisen kahvia ja menen kotiin.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 7:01 pm
Kirjoittaja Dee Salamander
Jensin tietokoneelta oli kuitenkin löytynyt hyväksikäyttömateriaalia. Vai oliko kyseessä jotain sittenkin ihan viatonta? Olisiko kuitenkin kannattanut tulla huppu päässä käsittelyyn?
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 7:38 pm
Kirjoittaja Hasselko
canis lupus kirjoitti: Ma Helmi 27, 2023 8:51 am
Heeetkinen. En ole tutustunut näihin kertomuksiin Jensin väitetystä väkivaltaisuudesta. Käsittääkseni ovat kuitenkin väitteitä mistä ei ole tuomioita jaettu?
Mutta eniwei. Oletetaan että tällaista olisi vaikkapa tapahtunutkin. MUTTA. Mikäli nämä seksuaalirikostuomiot puretaan aiheettomina, silloin on täysin irrelevanttia edes pohtia "mahdollisia muita rikoksia" tämän purkukeissin yhteydessä!
Hyvänen aika sentään teidän joidenkin oikeudentajuanne. Oletetaan että joku on syyllistynyt johonkin kapakkatappeluun josta vastapuolelle tullut nirhaumia. Sitten sama henkilö joutuu syyttömänä linnaan murhasta mihin ei ole millään tavalla syyllinen. Te nähtävästi olisitte tyytyväisiä lopputulemaan "että kävipäs mäihä, ihan oikein sille tappelevalle paskiaiselle!"
Okei. Kuvitellaanpa vaikka sitten että syyllistytte itse ylinopeuteen 118km/h moottoritiellä satasen rajoituksella. Oikeudentajunne huomioonottaen on sitten varmaan mielestänne aivan oikein jos saattekin tuomion samalla tieosuudella tapahtuneesta 189km/h nopeudesta ja sen aiheuttamasta kuolonkolarista, linnaa muutaman vuoden, MUTTA ETTE OLE TÄLLAISEEN SYYLLISTYNEET?
Eikö Jens saanut ihan tuomion pahoinpitelystä? Ja lapsi kertoi, tätä jatkuneen koko lapsuuden tuollaista luin jostain lehdestä. Näihin nykyisiin syytöksiin en usko. Voihan siellä koneella olla ollut jotain muuta pornonateriaalia, kuin Auerin lapsiin liittyvää. Näin luulen.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 8:06 pm
Kirjoittaja MEG
Jens kertoi, ettei ole ollut yhteydessä lapsiin. Luulisi lasten esittäneen hänelle pahoittelunsa, kun joutui vankilaan lasten puheitten perusteella.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ti Loka 21, 2025 8:20 pm
Kirjoittaja Mikisu
Haades kirjoitti: Ti Loka 21, 2025 3:46 pm
Pientä yhdennäköisyyttä havaittavissa.
Onhan tuo Jens sentään komeampi, vaikka painoa onkin tullut. Ei ole mikään Tonttu Touhukas niin kuin tämä toinen punaisine poskineen.
Re: Jens Kukka
Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 5:39 am
Kirjoittaja Georgie Davis
Dee Salamander kirjoitti: Ti Loka 21, 2025 7:01 pm
Jensin tietokoneelta oli kuitenkin löytynyt hyväksikäyttömateriaalia. Vai oliko kyseessä jotain sittenkin ihan viatonta? Olisiko kuitenkin kannattanut tulla huppu päässä käsittelyyn?
Tämä ^
Voisiko joku vähän referoida tänne mitä sieltä koneelta on löytynyt.
Syytön taksiyrittäjä Jens Kukka väärennöksillä ja valheilla oikeusmurhattu
Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 7:08 am
Kirjoittaja Päämiäs
Tietokoneelta ja kännyköistä ei ole löytynyt yhtikäs mitään pornokuvia.
Jensiä ei ole edes syytetty koskaan mistään pornosta saatikka tuomittu lapsipornon hallussapidosta.
Myös teini-ikäisten poikainsa käytössä olleelle (ehkä käytetylle) tietokoneelle oli joskus latautunut vähäpukeisten nuorten naisten kuvia, joita ei ollut tallennettu (ehkä poistettu?).
Tyypillinen Poripoliisin väärennös, ehkä pornoaddiktin ylikonstipeli Sontiksen itse lataamia. Saatananpalvonnan syyttäjähuorat näilläkin valheilla yrittivät syyttömille 10v vankeutta. JA NYT UUDESTAAN SAMA PELI.
Eräässä toisessa jutussakin poliisit lisäsi esitutkintamateriaaliin lapsipornoa, jolla kiristivät epäiltyjä. Kun kiristys ei tehonnutkaan syyttömiin, lapsiporno yllättäen katosikin materiaalista. Jälkikäteen valehtelivat, että ei saada selville mistä porno tuli ja mihin se katosi !!!
Poliisilaitosten tietokoneet täynnä näköjään pursuavat pornoa ympäriinsä.

- lapsiporno.jpg (70.28 KiB) Katsottu 1866 kertaa
Re: Syytön taksiyrittäjä Jens Kukka väärennöksillä ja valheilla oikeusmurhattu
Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 11:55 am
Kirjoittaja Hasselko
Päämiäs kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 7:08 am
Tietokoneelta ja kännyköistä ei ole löytynyt yhtikäs mitään pornokuvia.
Jensiä ei ole edes syytetty koskaan mistään pornosta saatikka tuomittu lapsipornon hallussapidosta.
Myös teini-ikäisten poikainsa käytössä olleelle (ehkä käytetylle) tietokoneelle oli joskus latautunut vähäpukeisten nuorten naisten kuvia, joita ei ollut tallennettu (ehkä poistettu?).
Tyypillinen Poripoliisin väärennös, ehkä pornoaddiktin ylikonstipeli Sontiksen itse lataamia. Saatananpalvonnan syyttäjähuorat näilläkin valheilla yrittivät syyttömille 10v vankeutta. JA NYT UUDESTAAN SAMA PELI.
Eräässä toisessa jutussakin poliisit lisäsi esitutkintamateriaaliin lapsipornoa, jolla kiristivät epäiltyjä. Kun kiristys ei tehonnutkaan syyttömiin, lapsiporno yllättäen katosikin materiaalista. Jälkikäteen valehtelivat, että ei saada selville mistä porno tuli ja mihin se katosi !!!
Poliisilaitosten tietokoneet täynnä näköjään pursuavat pornoa ympäriinsä.
lapsiporno.jpg
Ei ole syytetty, mutta mistä sinulla tälläinen tieto voi olla peräisin, että koneelta ei ole löytynyt ko. Materiaalia?