Sivu 32/138
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: To Maalis 05, 2009 2:08 pm
Kirjoittaja Mike Manner
kainuunsanomat.fi
Päivitetty 5.3. 13:45, julkaistu 5.3. 13:44
Ylinopeus toi yli sadantuhannen euron sakot
Teollisuusmiljonäärille lankesi jättisakot ylinopeudesta. Iisalmelaisen Finnritilän entinen pääomistaja Jari Bär sai tammikuussa lähes 112 000 euron sakot Siilinjärven Kasurilassa.
Savon Sanomien mukaan liikkuva poliisi mittasi Bärin ajonopeudeksi 82 kilometriä tunnissa, kun korkein sallittu nopeus alueella on 60 kilometriä tunnissa. Jos miljonääri olisi ajanut vain hieman pienemmällä, 80 kilometrin tuntinopeudella, hän olisi selvinnyt 115 euron rikesakolla.
– Tältä osin Suomi on kehitysmaa, Bär kommentoi sakkojaan Savon Sanomissa.
Poliisi kirjoitti Bärille 12 päiväsakon rangaistusvaatimuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Bär on vastustanut rangaistusmääräystä, eikä syyttäjä ole vielä vahvistanut vaatimusta.
Poliisi käytti sakkolaskennan perusteena toissa vuoden verotustietoja, jotka eivät Bärin mukaan anna oikeaa kuvaa hänen nykyisistä tuloistaan.
Bär myi toissa vuonna osake-enemmistön yrityksestään ja sai suuret myynti- ja osaketulot. Tuloja kertyi lähes yhdeksän miljoonaa euroa.
Bärin sakot lukeutuvat Suomen suurimpiin.
Veikkaan, että tilanne on poikinut hieman keskustelua siellä tienpäällä tuota lappua kirjoitettaessa.
Ois aika oikeudenmukaista, jos tuohon sakkoon tulisi muutos...
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: To Maalis 05, 2009 5:56 pm
Kirjoittaja tmk666
Mike Manner kirjoitti:
Ois aika oikeudenmukaista, jos tuohon sakkoon tulisi muutos...
Eikä olis.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: To Maalis 05, 2009 6:36 pm
Kirjoittaja Mike Manner
tmk666 kirjoitti:Mike Manner kirjoitti:
Ois aika oikeudenmukaista, jos tuohon sakkoon tulisi muutos...
Eikä olis.
Vaan oli ihan oikein, että ko. kaasuttelija olisi saanut 20km/h ylinopeudesta 115€ sakon, mutta nyt sai 22km/h ylinopeudesta 112 000€ sakot?
Noh, kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että tuossa tilanteessa asiasta ja sakottamis käytännöstä on löydetty aika kirkuva kontrasti.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2009 9:00 am
Kirjoittaja tmk666
^Joo mutta silleen se vaan menee,oli sitten miljonääri tai ei. Sitä kannattais ajella 18km/h ylinopeutta jos on ylinopeutta pakko ajaa. Tälläkin hemmolla viime vuoden tulot yli 9 miljoonaa ni kai siitä nyt yks 112000€ liikenee valtion kassaankin. Mitä enemmän fyrkkaa sen suuremmat menot.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2009 9:23 am
Kirjoittaja surfergirl
Kannattais ajaa taksilla niin mahdolliset sakot menee köyhän kuskin piikkiin.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2009 9:40 am
Kirjoittaja Mike Manner
tmk666 kirjoitti:Tälläkin hemmolla viime vuoden tulot yli 9 miljoonaa ni kai siitä nyt yks 112000€ liikenee valtion kassaankin.
Toissa vuoden...
Ja kun luin tuon uutisen ekaa kertaa, niin minulla tuli heti mieleen, että toikin jätkä olis päässyt helpommalla, jos "asuisi" Monacossa.
Tosin en tiedä miten noi hänen yrityskaupat on tuoneet rahaa tuon ko. 9megan lisäksi, mutta jos siitä on maksettu verot suomeen, niin ei ole IHAN halpaa ollut sekään...
Ja kyllä se sakkokatot pitäis saada tähänkin maahan, niin duunareille kuin porvareillekin.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2009 11:32 am
Kirjoittaja tmk666
Se nyt on vaan niin että työttömän lompsassa 120€ sakko tuntuu samalta kuin miljonäärin lompakossa reilu 100000€,olkoon niin mun puolesta.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2009 11:50 am
Kirjoittaja Mike Manner
tmk666 kirjoitti:Se nyt on vaan niin että työttömän lompsassa 120€ sakko tuntuu samalta kuin miljonäärin lompakossa reilu 100000€.
Totta tuokin.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: La Maalis 07, 2009 1:19 pm
Kirjoittaja Kokki
Poliisi: Marihuana aiheuttaa vesivahinkoja
Lauantai 7.3.2009 klo 09.53
Huumausaineiden kotikasvatus on lisääntynyt niin paljon, että se aiheuttaa jo vesivahinkoja ja tulipaloja.
Viimeksi tällä viikolla Keski-Uudenmaan poliisi löysi yhden päivän aikana peräti kolme huumausaineviljelmää kerrostaloasunnoista Mäntsälästä, Hyvinkäältä ja Järvenpäästä.
Poliisin mukaan marihuana löyhkää monissa kerrostaloissa jo niin voimakkaasti, että sen tuoksun voi tunnistaa omalla nenällä rappukäytävässä.
Naapurit hengenvaarassa
Kotona viljelty marihuana ei kuitenkaan ole uhka pelkästään viljelijän omalle terveydelle, vaan se saattaa koitua myös naapureiden kohtaloksi.
Poliisin muistuttaa, että jo moni viljelmä on paljastunut sen aiheutettua vesivahingon tai tulipalon.
Onnettomuudet syntyvät helposti, koska marihuanan kasvatuksessa käytetään paljon vettä ja usein myös jatkojohtoja ja itsekytkettyjä sähköjä.
- On voimakkaita lamppuja, tuulettimia, automaattikastelua, lisäravinteita, kuivia kasveja ja muuta palavaa rakennetta. Siinä on yhdistetty vaarallisella tavalla sähkö, vesi ja palava materiaali, poliisi listaa.
Poliisin mukaan marihuanan kotikasvatus aiheuttaa jo nyt suuren vaaran monille kasvattajien naapureille.
IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009030 ... 8_uu.shtml
Olkaa varovaisia niiden sähköjen ja kastelujärjestelmienne kanssa.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: La Maalis 07, 2009 1:36 pm
Kirjoittaja Mike Manner
Teollisuustoiminta on siirtynyt kerrostaloihin...

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Ma Maalis 09, 2009 3:09 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Tyypillinen harhaanjohtava iltapäiväotsikko:
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1662611
Irvaili tuomarille - sai 120 vuoden vankilatuomion
09.03.2009 08:25
Poliisia kohti ampunut vancouverilainen mies ei osannut pitää suutaan tukossa oikealla hetkellä. 30-vuotias
Matthew Hastings suututti oikeudenkäynnin aikana tuomarin niin pahasti, että tämä langetti syytetylle 120 vuoden tuomion ja totesi perään "hei hei".
Tullessaan oikeuteen Hastings käyttäytyi vielä täysin asiallisesti. Tuomarin esiteltyä muutamia kysymyksiä syytetty raivostui ja muuttui silminnähden punaiseksi.
- Herra Hastings, älkää kokeiko onneanne minun kanssani, tuomari
John P. Wulle totesi uutistoimisto AP:n mukaan.
- Tai mitä? syytetty vastasi.
- Sulkekaa pahuksen suunne, Wulle huusi.
Syytetty jatkoi irvailuaan, jolloin tuomari sanoi hyväksyvänsä syytteet, mikä tarkoitti 120 vuoden vankeustuomiota.
- Ainoa asia, minkä voin sinulle sanoa, koko yhteisömme puolesta, on hei hei, Wulle lopetti oikeudenkäynnin.
IS-AP
Tuomari olisi varmaan hyväksynyt syytteet sellaisenaan ilman irvailuakin.
Tuolla hieman laajempi juttu tapauksesta, tuntuu herra Hastings olevan varsin teräväkielinen kaveri:
http://columbian.com/article/20090303/NEWS02/703039958/
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Ti Maalis 10, 2009 12:49 pm
Kirjoittaja Mike Manner
kainuunsanomat.fi
Päivitetty 10.3. 12:12, julkaistu 10.3. 12:09
Iisalmelainen tarhaaja syömälakossa Ilmavoimien meluhaittojen takia
Iisalmelainen turkistarhaaja protestoi Ilmavoimien meluhaittoja vastaan syömälakolla. Turkistarhaaja ryhtyi syömälakkoon helmikuun alussa, koska hän kokee Ilmavoimien harjoitus- ja ylilentojen aiheuttaneen kohtuutonta haittaa elinkeinolleen.
Eläinlääkärilausuntojen mukaan turkiseläimet ovat kärsineet lentomelusta. Lennot Poroveden kylässä Iisalmessa sijaitsevan turkistarhan yli ovat jatkuneet lähes 20 vuotta.
Turkistarhaajalle on maksettu haittakorvauksia, mutta hän pitää niitä riittämättömiä. Tarhaajan asiamiehen mukaan Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla vastaavat meluhaitat on korvattu turkistarhoille huomattavasti paremmin. Tarhaaja aikoo pysyä syömälakossa, kunnes hänen korvausvaatimuksensa otetaan uudelleen käsittelyyn.
Vuoden ekoteko. Kaveri on yhdensortin eläinsuojelijä. Ei ehkä ihan pyyteettömästi, mutta kumminkin...

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Ke Maalis 11, 2009 10:59 am
Kirjoittaja Sijaltainen
Ei mennyt keikka ihan putkeen:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1663335
Kultarosvo kaatui polkupyörällä ja katosi
11.03.2009 07:16, päivitetty 11.03. 10:20
Helsingissä keskiviikkona aamuyöllä tapahtunut kultasepän liikkeen törkeä varkaus oli varsin erikoinen.
Kun voro oli naapuriliikkeen kautta päässyt Lindroosin kultasepänliikkeeseen Fredrikinkadulla, hän kokosi saaliin ja pakeni anastamallaan polkupyörällä.
Mustiin pukeutunut varas kaatui pyörällään kuitenkin läheisen Lönnrotinkadun kohdalla.
Tällöin arvokkaat kellot ja korut sinkoutuivat kantolaukusta maahan. Ohiajanut isokokoinen auto jyräsi tällöin murskaksi osan saaliista.
Anastaja pääsi kuitenkin edelleen pakenemaan Helsingin yöhön.
Varkaus tapahtui hieman ennen klo 5:ttä Fredrikinkatu 32:n kohdalla.
Saaliin määrä on huomattava, kymmeniä tuhansia euroja, kertoi rikospoliisi Ilta-Sanomille.
Tiettävästi samassa liikkeessä oli korusieppaus vähän aikaa sitten.
Poliisi pyytää yleisövihjeitä numeroon 071 877 5479.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: Ke Maalis 11, 2009 11:26 pm
Kirjoittaja apollo
^ Onpa tuo Lindoosin kultaliike suosittu kohde. Tämä on ainakin kolmas tapaus lyhyen ajan sisällä. Siellä on joku Lönrootinkadulla tallatessa pian löytänyt hyvän rolexin..
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua
Lähetetty: To Maalis 12, 2009 11:06 am
Kirjoittaja Mike Manner
apollo kirjoitti:^ Onpa tuo Lindoosin kultaliike suosittu kohde. Tämä on ainakin kolmas tapaus lyhyen ajan sisällä.
Olen miettinyt samaa... Siellä on liikkeenomistajalla tosi kivat fiilikset ja henkilökunta varmaankin lyö keskenään vetoa, että milloin seuraava ryöstö tapahtuu.