Re: Anni Törn, 29, katosi Savonlinnassa - henkirikostutkinta
Lähetetty: La Heinä 28, 2018 1:53 pm
Motiivi, surmatapa, tapahtumien kulku... 6 avointa kysymystä Anni Törniin kohdistuneessa epäillyssä henkirikoksessa
Mitä tapahtui sen jälkeen, kun Anni Törn lähti ystävien juhlista? Miksi hän menetti henkensä?
Poliisi tiedotti perjantai-iltana, että Savonlinnassa vajaa viikko sitten kadonneen Anni Törnin, 29, ruumis on löydetty.
Aiemmin perjantaina Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi savonlinnalaisen 32-vuotiaan miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Miestä epäillään Anni Törniin kohdistuneesta henkirikoksesta.
Mies on Anni Törnin miesystävä. He molemmat työskentelevät vakuutusalalla.
Anni Törnin ruumis löytyi maastosta.
Poliisin mukaan ruumiin henkilöllisyydestä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta kyse on hyvin todennäköisesti Anni Törnistä. Poliisi pitää asiaa käytännössä varmana, sillä se otsikoi oman tiedotteensa kertomalla, että ”Anni Törn on löydetty”.
Moni asia on Savonlinnan henkirikoksessa vielä hämärän peitossa. Kokosimme tähän kysymyksiä, joihin ei ole saatu julkisuudessa vastausta.
1. Mitä tapahtui juhlien jälkeen?
Anni Törn oli lauantai-iltana juhlimassa ystäviensä luona Savonlinnan Kellarpellossa, Kalliotiellä. Hänen miesystävänsä oli myös juhlissa.
Anni Törnin arveltiin suuntaavaan kohti kaupungin keskustaa, Tulliportinkatua, jossa hänen miesystävänsä asui.
2. Minne Anni Törn lähti juhlista, kenen kanssa ja millä kulkuneuvolla?
3. Milloin ja missä Anni tapettiin?
Milloin ja missä Anni Törn menetti henkensä? Mikä oli surman tekotapa?
4. Oliko surmapaikka sama kuin ruumiin kätköpaikka?
5. Miten poliisi pääsi miehen jäljille?
Poliisi pidätti keskiviikkona 32-vuotiaan savonlinnalaisen miehen. Poliisi ei ole vielä kertonut, miten se pääsi miehen jäljille.
Antautuiko mies itse poliisille vai johtiko tutkimus poliisin miehen jäljille? Missä mies otettiin kiinni?
6. Mistä ruumis löytyi?
Poliisi kertoi aiemmin, että kuulusteluissa mies tunnusti piilottaneensa ruumiin.
Miehen kertomuksen perusteella poliisi rajoitti etsintäaluetta. Poliisi kertoi julkisuudessa, että ruumis voi olla maalla tai vedessä.
Poliisin nähtiin tekevän etsintöjä Savonlinnan vesialueella, muun muassa Laitaatsalmessa.
Ruumis löytyi lopulta maastosta. Ruumis löytyi perjantaina sen jälkeen, kun vangittu mies kertoi kuulustelussa kätköpaikan.
Poliisi ei ole kertonut ruumiin tarkkaa kätköpaikkaa.
7. Millä tavoin vangittu myötävaikutti uhrin menehtymiseen?
Poliisi kertoi aiemmin, että vangittu mies ”myötävaikutti Anni Törnin menehtymiseen”.
Poliisi ei ole kertonut, mitä myötävaikuttaminen käytännössä tarkoittaa.
8. Mikä oli motiivi?
Surman motiivi on hämärän peitossa, miksi Anni Törn tapettiin.
Anni Törnin ja vangitun miehen suhdetta poliisi ei ole kommentoinut.
IltaSanomat
28.7. 6:00, Päivitetty: 28.7. 8:17
Otsikossa pohditaan kuutta kysymystä, mutta tummensin kahdeksan asiaa, joihin kaivataan vastauksia. IS:n artikkelissa kysymyksiä ei ole numeroitu, mutta sovelsin ja numeroin.
Ohessa vastaukseni:
1. Miesystävä oli mustasukkainen, nähtyään Annin viihtyvän mahdollisesti muiden vieraiden kanssa ja jäi "kiukku kytemään". Sen sijaan, että Hyttinen olisi hypännyt järveen jäähtymään, niin hän mahdollisesti provosoitui lisää ja lopulta "kiehui yli"
2. Tätä emme tiedä, mutta joku tietää; kait joku juhlijoista näki tai Anni kertoi millä hän lähtee, kenen kanssa ja miten. Poliisi ei kerro, mutta yksikään taksikuski ei tullut julkisuuteen asian suhteen.
3. Aika nopeasti juhlista lähdön jälkeen.
4. Ei, en usko. Hallitsematon mielenkuohu on tapahtunut sellaisessa paikassa mihin ei normaalista menty. Tekopaikka on ollut kotimatkan varrella, mutta "jouduttuaan paniikkiin" Hyttinen on ajanut ruumiin kera muualle - mutta paikka mihin surmaaja yleensä ruumiin vie, on surmaajalle ennalta tuttua aluetta; sieltä sitä ei löydy, en tiedä kuinka hän sinne on mennyt...
5. Helposti. Surmaaja löytyy yleensä lähipiiristä. Heidän tulo- ja menoarviot kuullaan ensin.
6. Maastosta, mutta mistä. Mielenkiinnolla odotan tietoa, miten löytöpaikka osuu kotimatkan reittiin ja miten tuo paikka saattaa linkittyä joko uhriin tahi tekijään
7. Mahdollisesti siten, että kotimatkan aikana on tullut riitaa. Anni poistunut autosta (tämä speku tarkoittaa, että juhlista lähdettiin Hyttisen autolla), Hyttinen ajanut yli, eikä soittanut ambulanssia, tai toimittanut itse Annia terveydenhoitoviranomaisten saataville. Tähän olettamaan saadaan toinen mahdollisuus kun ajatellaan asia siten, että menivät Hyttisen asunnolle ja Anni lähti sieltä "ovet paukkuen" ja Hyttinen autolla perään ja sen jälkeen yliajo.
- Hukuttamisolettama - siis se, että antoi Annin hukkua - ei toimi koska puhutaan maastosta löytymisestä.
8. Mustasukkaisuus. Voi myös olla, että Anni oli mustasukkainen Hyttisen mahdollisesta flirtistä jonkun juhlissa olleen kanssa, tai jostain jo aikaisemmasta. Hyttinen kiivastui tästä.
Yhtä lailla spekulaatioita kaikki, mutta en myöskään jäänyt pohtimaan, miten surmaaja ja/tai uhri ovat viimeisen kahden vuoden aikana lihoneet/laihtuneet. Tai että miksi uhrin hiukset ovat kokeneet muodonmuutoksen viimeisen seitsemän vuoden aikana.
- Kuten yllättävän useat ovat täällä höpsötelleet.