Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Valoviikate kirjoitti:Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa, että lääkäri tyrkyttää lääkkeitä ja sinä et tarvitse?
Onhan tuota sattunut. Tai no mulle haluttiin lekurin ja sossun toimesta joku lääkitys, tyytyivät sit verenpainelääkkeisiin. Ilmeisesti mikä vaan lääkitys olis kelvannut. Verenpaine ku on 200/110. Kyllä mulle koitettiin mielialalääkkeitäkin mutta kun en niitä tarvinnut, en syönyt. Sain jopa lekurin lopulta uskomaan et mä en ole masentunut, mua vaan vitutti.
Nykyään mulla on avoin maksusitoumus sossusta JOS tarvitsen lääkkeitä. Juu maistuis Bedrocan ja Ritalin, mut niiden respoja en saa kunnalliselta lekurilta.
Täälläkin yksi mielialalääkkeitä päivittäin popsiva... Mulle määrättiin Sepramit ja Ketipinorit 18-vuotiaana keskivaikeaan masennukseen, ahdistuneisuuteen ja nuoruusiän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Terapiassa kävin 5-10 kertaa, mutta luovutin. Joka helvetin ikinen kerta se kyseli samat kysymykset, jotka ei mitenkään liittyneet sairauksiin vaan pinnallista kouluun ja ammatinvalintaan liittyvää jutustelua... Oisin halunnut käydä terapiassa ja varmasti joku hieman ammattitaitoisempi ois saanu mut suhteellisen vähällä vaivalla oikeille raiteille, olinhan kuitenkin niin nuori ja uunituoreet diagnoosit.
Mutta ei. Tässä sitä nyt sitten ollaan ja popsitaan pillereita päivästä toiseen. Mutta ihan hyvin kai menee. Tunne-elämä on hieman tasapaksua eikä hirveesti heilahtele suuntaan taikka toiseen. Viimeisimmästä itsemurhayrityksestä tulee kohta vuosi.
Torstai 24.1.2013 klo 06.11
Surmaajat Eero Hiltunen, Pekka-Eric Auvinen, Matti Saari ja esimerkiksi Columbinen kouluampuja Eric Harris käyttivät samantyyppisiä SSRI-masennuslääkkeitä.
Psykiatrian emeritus-ylilääkäri Tapani Sipilä on huolissaan SSRI- lääkityksen yleistymisestä. Sipilä pitää mahdollisena, että SSRI-masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välillä on yhteys.
Tuoteselosteiden mukaan SSRI-lääkkeet kasvattavat itsemurhayritysten ja aggressiivisen käyttäytymisen riskiä erityisesti alle 18-vuotiailla potilailla.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Eipä tullut yllätyksenä, noita SSRI-mömmöjä kun kirjoitetaan heti kun vähän valittelet lääkärille masennusta. Paljon parempi hoitomuoto olisi terapia ja tarvittaessa otettava joku bentsodiatsepiini. Bentsojen kohdalla kyllä mainitaan selvästikin (jos niitä edes kirjoitetaan ja kirjoitetaan vain mikäli potilas ymmärtää pyytää) että aiheuttavat riippuvuutta jne.. mutta SSRI-lääkkeiden kohdalla ei mainita että niitä kun alat syömään, saat syödä sitten loppuikäsi ja haittavaikutukset tietenkin "unohtuu" kertoa.
Mulla on hyviä kokemuksia SSRI-lääkkeistä vakavan masennuksen hoidossa. Serotoniinitaso jos elimistössä on liian alhainen, ovat nuo ihan hyvin toimivia. Mielestäni kyllä terapia pitäisi aina liittää mielialalääkkeiden syöntiin,ei tyrkätä vaan reseptiä kouraan että tuolla parannut. Vähemmän SSRI-lääkkeillä ainakin mielestäni on negatiivisia haittavaikutuksia kuin esim. trisyklisissä...
Arlenen postaaman linkin takana on niin hyvä teksti että otetaan talteen. Vaikka onkin yli viiden rivin pituinen.
Hullutuksia julkisessa sanassa
Avoin kirje julkiselle sanalle
Varsinkin viime vuosina on julkisuudessa käsitelty ahkerasti psykiatriaan liittyviä aiheita. Varsinkin masennuslääkkeistä tuntuu tulevan kiihtyvällä vauhdilla juttuja lehtiin ja tv-ohjelmiin, internetistä nyt puhumattakaan. Ikävä kyllä näiden kannanottojen ja yleensäkin lääketiedettä koskevien uutisten ja dokumenttien taso tuppaa olemaan heikko ja aivan liian usein täysin ala-arvoinen niin, että asiat esitetään päinvastoin, mitä koeteltu lääketieteellinen tieto, tutkimus ja kokemus on alan lääkäreillä ja tutkijoilla.
Nostaisin ensimmäiseksi ongelmaksi asenteet. Varsinkin lehdistössä ennakkoasenteet tuppaavat muovaavan uutiset toimittajien ja yleisen asenneilmapiirin mukaisia. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni pääosin myönteiseen sävyyn kirjoitettua artikkelia masennuslääkkeistä. Esimerkiksi masennuslääkkeiden käyttöön liittyvä itsemurhien väheneminen on osoitettu laajoissa väestötason tutkimuksissa. Sen sijaan uutisoidaan lääketutkimuksissa esiin tulleesta itsetuhoisuuden lisääntymisestä niillä potilailla, jotka saivat plasebon sijaan masennuslääkkeitä. Tämä liittyy siihen, että tutkimuksiin valikoituu vain pieni osa masennuspotilaista (noin 16 %) ja sellaisia potilaita, joilla masennuslääkkeet eivät auta, joilla on jo ennestään itsetuhoisuutta ja esimerkiksi päihdeongelmia. Lyhyesti sanottuna tutkimuksiin valikoituu sellaisia ihmisiä, joilla on joutilasta aikaa lähteä mukaan tutkimuksiin ja jotka sietävät huonommin tutkimuksen loppumiseen liittyviä hylkäyksen tunteita. On siis helppo ymmärtää, että toimittajan täytyisi olla hyvin perillä erilaisten tutkimusasetelmien ongelmista, jotta hän osaisi antaa tuloksille niiden ansaitseman huomion ja palstatilan. Vaikutelmakseni on tullut, että toimittajilla on laajasti vahvat omat asenteet näistä asioista. Kerran eräs toimittaja sen minulle sanoikin ihan suoraan, että hän kun tietää masennuksen hoidosta enemmän kuin minä. Yritä siinä sitten tuoda kantaasi esiin.
Toinen asenteisiin liittyvä ongelma on se, että haastateltaviksi otetaan sellaisia asiantuntijoita, joilla on vain suppea, tiettyyn psykiatrian osa-alueeseen liittyvä asiantuntemus ja sitten sellaisia, joilla ei ole mitään koulutusta eikä kokemusta masennuksen hoitamisesta. Esimerkiksi vuonna 1996 Aamulehdessä oli tällainen koko sivun juttu masennuksen hoidosta. Arvioni mukaan siinä oli faktaa vain 2-3 lyhyttä lausetta. On myös erittäin huolestuttavaa, etteivät edes sellaiset laadukkaina pidetyt lehdet kuten Hesari ja Aamulehti saa aikaiseksi asiallisia juttuja psykiatriasta kuin aivan harvakseltaan, ehkä kerran pari vuodessa. Jopa Ylen Teema, joka antaa itsestään kuvan laadukkaana tietolähteenä, on valinnut ohjelmistoonsa aivan ala-arvoisia ohjelmia. Ja nyt viimeksi tullutta Yle2:n ohjelmaa sähköallergiasta voisi kuvata tasoltaan kammottavan huonoksi.
Julkisessa sanassa usein esitetty perustelu on se, että lukijoiden on saatava tietoa myös vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja esiin olisi nostettava myös kriittisiä aiheita. Mutta jos luodaan jatkuvalla negatiivisten uutisien tulvalla asenneilmapiiri, jossa masennuslääkkeiden käytöstä annetaan hyvin arveluttava kuva, vaikutetaan myös hoitoon. Tämä näkyy ihmisten tavassa suhtautua erilaisiin lääkkeisiin. Eikö olekin niin, että jos ihminen joutuu hengenvaarallisen sydänsairauden vuoksi sairaalaan ja kotiutuu sieltä 4 eri lääkkeen kanssa, on jokainen läheinen muistuttamassa, että lääkkeet käytetään sitten täsmälleen lääkärin ohjeiden mukaan. Ja kun hengenvaarallisen masennuksen sairaalahoidosta kotiutuu potilas 4 eri lääkkeen kanssa, ovat kommentit mitätöiviä ja kielteisiä, ”jos noita mömmöjä tosiaan alat popsia, niin puolet lääkkeistä kyllä lopetat heti”. Ja kyse on siis kahdesta hengenvaarallisesta sairaudesta. Mainittu Aamulehden juttu 1996 aiheutti sen, että potilaani toivat kyseistä artikkelia minulle töihin ja sanoivat, että eikö tämä artikkeli nyt tarkoita, että minun käytössäni olevat masennuslääkkeet on lopetettava. Kärjistettynä voisi sanoa, että lehdistön valitsema linja lisää henkistä kärsimystä, sairauksien kroonistumista, riskiä pysyvään työkyvyttömyyteen ja itsemurhia. Tässä leikitään siis erittäin vakavilla asioilla.
Toinen suuri ongelma on luoda keinotekoinen vastakkainasettelu terapian ja lääkehoidon välille. Kiistaton fakta on, että osalla potilaista toinen näistä hoitokeinoista on parempi, ja osa tarvitsee molempia päästäkseen hyvään hoitotulokseen. Ikäväkseni olen huomannut, että yksisilmäistä terapian aseman korostamista on varsinkin terapeuteilla, ja heitä haastattelemalla tämä asenne muodostuu totuudeksi.
Lista ihan viime vuosien pahimmista mokista on pitkä. Yle Teeman ohjelma työuupumuksesta, Aamulehden etusivun juttu, ettei muka työuupumuksesta saa sairauslomaa (kiertää muuten edelleen nettikeskusteluissa ja työpaikkojen kahvipöydissä totena, vaikka oli täysi ankka), professori Myllykankaan äärimmilleen viedyt yleistykset medikalisaatiosta ja tulkinnat erilaisista sairauksista ja ihan juuri Iskelmän Terveyden tukipilareissa proteiineista puhunut ”asiantuntija” oli pihalla ihan alan perusteista väittämällä tyroksiinin ja adrenaliinin olevan proteiineja. Yksi usein toistuva väite on, että lääkeyritykset olisivat lobanneet tai suorastaan lahjoneet lääkärit hoitamaan ujoutta lääkkeillä. Oikeasti kyse on vakavasta psyykkisestä häiriöstä, sosiaalisten tilanteiden jännitys. Erikoista kyllä psykiatrian sisälläkin paras käytännön kokemus heidän hoidostaan on yksityislääkäreillä, koska nämä potilaat eivät mielellään hakeudu julkiselle sektorilla. Kyse on vaikeusasteeltaan hyvin erilaisista muodoista sairautta. Pienellä osalla potilaista tosiaan on vain sellaista lievää tai kohtalaista ujoutta ja arkuutta. Suurimmalla osalla hoitoon hakeutuvista on hyvin vaikeita oireita, jotka heikentävät selvästi työkykyä ja esimerkiksi estävät kaikki sellaiset työt, joissa vähänkin joutuu huomion kohteeksi. Pahimmillaan potilas saattaa olla erittäin ahdistunut ja sulkeutunut ja kykenee töihin vain vahvalla lääkityksellä ja/tai psykoterapeuttisella tuella. Itsemurhatkaan eivät ole mitenkään harvinaisia tässä potilasryhmässä. Miehillä tämä häiriö johtaa varsin usein päihdeongelmaan. Usein oirekuva on niin erikoinen, että millään maalaisjärjellä ei pääse sisään arvioimaan erilaisia hoitomenetelmiä.
Mikä avuksi?
Yksi keskeinen ongelma lienee se, että työtahti on myös julkisessa sanassa kiristynyt, eikä toimittajilla on riittävästi aikaa perehtyä asioihin. Mutta kun se johtaa siihen, että Hesariin hutaistaan artikkeli masennuksen hoidosta googlettamalla noin tunnissa keskeiset ennakkoluulot ja muokkaamalla tämä "tutkivan journalismin helmi" artikkeliksi, olisi kyllä parempi jättää juttu alunperinkin tekemättä.
Yksi hyvä tapa olisi myös jättää sosiaalipsykologit, terveyssosiologit ym omaan pieneen piiriinsä ja hakea mahdollisimman hyvin aiheeseen perehtyneitä erikoislääkäreitä. Näihin asioihin kun ei pääse sisään ilman vähintään 10 vuoden työkokemusta ja jatkuvaa koulutusta kokeneempien kollegoiden toimesta.
Ja jos toistuvasti puhutaan Suomenkin lahjotuista lääkäreistä, niin eikö siis olisi hyvin helppoa tuoda edes yksi tällainen tapaus julkisuuteen? Käsittääksni ilmiö on käytännössä niin harvinainen, ettei tällaista juttua pysty tekemäään vaikka olisi kuinka hyvin sisäpiirissä.
Psykiatrian dosentti Sami Anttila Tampereen yliopisto
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Ihan hyvä artikkeli, tosiaan. Olen usein ihmetellyt ihmisten melko intohimoista asennetta mielialalääkkeisiin. Tuntuu siltä, että vaikka ihmisellä ei olisi mitään omakohtaista kokemusta lääkkeistä, saatikka varsinaisesti tietoakaan, mielipide psyykenlääkkeistä kyllä löytyy, ja usein se on kiihkeän kielteinen tai huvittuneen väheksyvä. Miksiköhän näin?
Tämä seuraavaksi siteeraamani kohta yllä olevasta artikkelista on mielestäni aika raflaavan oloinen, mutta osaltaan sopii kuitenkin omakohtaisiin havaintoihini: "...tutkimuksiin valikoituu vain pieni osa masennuspotilaista (noin 16 %) ja sellaisia potilaita, joilla masennuslääkkeet eivät auta, joilla on jo ennestään itsetuhoisuutta ja esimerkiksi päihdeongelmia." Tuohon en mene kyllä sanomaan mitään, että onko todella noin, että tutkimuksiin hakeutuu juuri tuollaista ihmis-ainesta. Kuitenkin olen pannut merkille, että ne, jotka valittavat, ettei lääkkeistä ole mitään apua, jopa pelkkää haittaa ainoastaan, ovat usein päihdeongelmaisia ja muutenkin moniongelmaisia, joiden elämäntavat ja elämäntilanne tuntuvat torpedoivan sen kuntoutumisen. Taustalla se ihmisen oma asenne.
Itse olen yrittänyt asennoitua psyykenlääkkeisiin mahdollisimman neutraalisti eli asiallisesti. Olen syönyt erilaisia psyykenlääkkeitä yli kymmenen vuotta. Omalla kohdallani koen, että kaikkein eniten minulle on ollut hyötyä toimivasta ja tarpeeksi tiuhasta keskusteluterapiasta, mutta kun löytyi sopiva lääkityskin, se on antanut oman panoksensa tähän kuntoutumiseen.
Mielestäni psyykenlääkkeiden demonisoimisesta ja naurunalaistamisesta ei voi olla muuta kuin haittaa. Juuri eniten haittaa niille ihmisille, joilla on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, eli mielenterveysongelmista kärsiville. Kriittinen suhtautuminen taas on aivan eri asia. Perustellut, kritisoivat näkemykset, joilla on faktapohjaa. Lääkebisnes ihan kaiken kaikkiaan on maailmanlaajuinen, manipuloiva, likainen bisnes, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mielestäni psyykenlääkkeitä ei olisi aiheellista demonisoida juuri enempää kuin lääkkeitä yleensäkään.
"Tropic corridor, tropic treasure/ What got us this far, To this mild equator?"
Kivireki kirjoitti:Onhan tuota sattunut. Tai no mulle haluttiin lekurin ja sossun toimesta joku lääkitys, tyytyivät sit verenpainelääkkeisiin. Ilmeisesti mikä vaan lääkitys olis kelvannut.
Millaisessa yhteistoiminnassa lekurit ja sossu on? Soitteleeko ne sossusta jonnekin terkkuun ja 'ilmiantavat' jos heidän mielestään kaverilla hihna luistaa, vai miten tuo menee?
Mulla eräs tuttu joutui pakkohoitoon, kun ilmeisesti sossusta oltiin oltu yhteydessä terveysviranomaisiin. Luulin, että viranomaisten välillä ei tieto kulje, mutta kaipa olin väärässä.
^Sossu puuttuu pienissä kunnissa monesti hyvinkin hanakasti asiakkaidensa taustoihin. Pienellä paikkakunnalla tuttavalleni (ei holhouksen alla ja täysi ikäinen reilusti) soitettiin kerran heti aamutuimaan kotiin paikkakunnan apteekista ja kerrottiin että sosiaalitoimi on pyytänyt hänen reseptilääkeostoistaan tiedot apteekista noin vuoden ajalta ja apteekki oli pyytänyt lupaa asiakkaalta faksata tiedot sossuun, no asiakas sitten soitti sossuun jossa sanottiin että on varattu aika päihdelääkärille sossujen kanssa ja sossu sanoi että ilman asiakkaan suostumustakin heillä olisi lupa tiedot apteekista saada. Asiakas suostui kun sai vasta myöhemmin tietää että lääkeostoista ymv. ei ole sossuille tilivelvollinen (vaikka sossu olisi maksanut lääkkeiden omavastuuosuuden).
Taas uudet hoidot ym. alkamassa. Mutta täytyy kehua muillekin miten hyvältä tuntuu kun kerrankin on lääkäri joka ei pakkotuputa lääkkeitä vaan uskoi ettei ne oo auttaneet enkä enempää halua.
Henkirikosten ja mielialalääkkeiden yhteys selvitetään
Torstai 28.2.2013 klo 19.09
Suomessa on tekeillä laaja tutkimus, jossa selvitetään mielialalääkkeiden ja henkirikosten mahdollista yhteyttä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) erikoistutkijan Martti Lehden mukaan tutkimuksessa selvitetään kaikkien vuosina 2003-2011 henkirikoksen tehneiden lääkitys. Reilun tuhannen rikoksen tekijän lääkitystä verrataan noin kymmenentuhannen ihmisen verrokkiryhmään.
- Tutkimus on valmisteluvaiheessa, ja asia olisi tarkoitus selvittää nyt perin pohjin. Meillä Suomessa on ainutkertainen mahdollisuus tehdä tämä, koska meillä on erittäin rekisteröity kansa, Lehti sanoo.
Tutkimus tehdään professori Jari Tiihosen ja Optulan yhteistyönä. Lehden mukaan lääkityksen mahdollinen yhteys väkivaltarikoksiin on syytä selvittää, sillä jotkut ovat jo jättäneet lääkityksiään pois yhteyden pelon vuoksi.
Tutkimuksesta odotetaan tuloksia jo tämän vuoden puolella.
- Aika nopeasti se on tehtävissä, kun aineisto saadaan kasaan, Lehti sanoo.
^ Tuntuu tavallaan vähän hassulta, että nimenomaan tutkitaan onko masennuslääkkeillä vaikutusta henkirikoksiin, kun voisi olla hedelmällisempää tutkia sitä onko masennuksella (sillä syyllä miksi niitä lääkkeitä vedetään) yhteyttä henkirikoksiin
Janita, hyvä pointti. Tai onko sillä vaikutusta, että masennusta hoidetaan vaikka ainoastaan lääkityksellä, ilman että tukena olisi vielä keskusteluterapiakin. Mutta hyvä kuitenkin että tutkitaan, ei siinä mitään. En kuitenkaan lähtökohtaisesti täysin luota tähän mielialalääke-bisnekseen.
"Tropic corridor, tropic treasure/ What got us this far, To this mild equator?"
Mielialalääkkeet (käsittääkseni, korjatkaa jos olen väärässä) eivät aiheuta murhanhimoista suunnitelmallisuutta, vaan niihin yhdistettävä vihamielisyys on ennemmin sitä, että ennen masentuneisuutena ilmentynyt ja ehkä itseen kohdistunut viha saa aktiivisempia ilmenemismuotoja. Eli se viha oli siellä olemassa, mutta pääsee paremmin purkautumaan, kun lamautuneisuus hellittää.
Eli ei se lääke niitä murha-aikeita synnytä, mutta saattaa antaa voimia toteuttamiseen. Siksi aina lääke+terapia.
Onko teille tuttu se ilmiö, että masennuslääke tekee murjottajasta vaimonpieksäjän?
1. Näytä harmittomalta
2. Näytä siltä, niinkuin sinun kuuluisikin olla siellä, missä olet
3. Poistu kävellen, älä juokse
