Sivu 32/62

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Ti Marras 29, 2022 1:47 pm
Kirjoittaja Joosua
Kyllä tällä foorumilla on mielestäni laadukkaampaa tutkimusta kuin mitä poliisi sai aikaiseksi.

Esimerkiksi kioskimiehellä oli motiivi, hän oli kykenevä ja hänellä oli tilaisuus. Hän oli myöskin luonteenominaisuuksien puolesta varsin sopiva.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Su Joulu 04, 2022 4:05 pm
Kirjoittaja Detective1
Gustafsson teki myös tunnustuksen (kuten Auer), tosin tämä tapahtui bussissa, nuorelle naiselle, eikä todistajia ollut.
Taisi muistaakseni olla joku toinenkin samantapainen tarina. Sitten myös kuuluisa, sillä sipuli, lause.
"Suurimman huomion sai kuitenkin ehkä se, että Keskusrikospoliisin päätutkija tuli kuultavaksi oikeuteen todistajana ja kertoi – vastoin kaikkea esitutkintamateriaaliin virallisesti merkittyä – että Gustafsson itse asiassa oli yksityisesti hänelle kuulustelujen kuluessa tunnustanut murhat lausumalla: "Tehty mikä tehty, viisitoista vuotta tuli". Tämä lause – samoin kuin Gustafssonin sillä sipuli -toteamus – on muodostunut tästä oikeudenkäynnistä heränneiksi lentäviksi lauseiksi.

Näillähän ei ole todistusarvoa, mutta antavat kaiketi jonkinlaista viitettä mahdollisista tapahtumista.
Tuo bussi-tunnustus vaikuttaa aika vakuuttavalta ja mikä toisaalta olisi nuoren naisen motiivi keksiä tällainen tarina.
Joka tapauksessa todisteet eivät riittäneet. Totesihan Aino Kassinenkin, häneltä aiheesta kysyttynä, kannattaa kysyä siltä eloonjääneeltä ;)

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Su Joulu 04, 2022 6:50 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Detective1 kirjoitti: Su Joulu 04, 2022 4:05 pm Gustafsson teki myös tunnustuksen (kuten Auer), tosin tämä tapahtui bussissa, nuorelle naiselle, eikä todistajia ollut.

Korjailuja väittämiin lyhyesti:

- Gustafssonin väitti tunnustaneen itselleen nainen, jota syyttäjä ei huolinut todistajaksi. Julkisuuden tavoittelu on yleinen motiivina. Julkisuutta haluavat ovat usein myös muutenkin päästään pipejä. On vääristelevää pohtia, mikä oli "nuoren naisen motiivi", koska Virpi ei ollut enää nuori ottaessaan lehdistöön yhteyttä poliisin sijasta.

- "Sipuli-lause" kuului: "Olen syytön ja sillä sipuli".
Sillä ei siis ole tekemistä minkään tunnustuksen kanssa, vaan päinvastoin.

- Espoon käräjäoikeus on kantanaan todennut, että päätutkija Tuomisen kertomus väittämästään tunnustuksesta "Tehty mikä tehty jne." ei ollut uskottava. Hannes Markkula on myöhemmin paljastanut Tuomisen kertoneen, että hän piti Gustafssonin väitettyä lausumaa pelkkänä huulenheittona.

- Mikään todisteista ei osoittanut Gustafssonin olevan syyllinen. Sellaisia todisteita ei siis ollut. Siksi on harhaanjohtavaa kirjoittaa "todisteet eivät riittäneet". Todisteet tukivat Gustafssonin syyttömyyttä.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Su Joulu 04, 2022 10:58 pm
Kirjoittaja Van Damme
Detective1 kirjoitti: Su Joulu 04, 2022 4:05 pm Gustafsson teki myös tunnustuksen (kuten Auer), tosin tämä tapahtui bussissa, nuorelle naiselle, eikä todistajia ollut.
Taisi muistaakseni olla joku toinenkin samantapainen tarina. Sitten myös kuuluisa, sillä sipuli, lause.
"Suurimman huomion sai kuitenkin ehkä se, että Keskusrikospoliisin päätutkija tuli kuultavaksi oikeuteen todistajana ja kertoi – vastoin kaikkea esitutkintamateriaaliin virallisesti merkittyä – että Gustafsson itse asiassa oli yksityisesti hänelle kuulustelujen kuluessa tunnustanut murhat lausumalla: "Tehty mikä tehty, viisitoista vuotta tuli". Tämä lause – samoin kuin Gustafssonin sillä sipuli -toteamus – on muodostunut tästä oikeudenkäynnistä heränneiksi lentäviksi lauseiksi.

Näillähän ei ole todistusarvoa, mutta antavat kaiketi jonkinlaista viitettä mahdollisista tapahtumista.
Tuo bussi-tunnustus vaikuttaa aika vakuuttavalta ja mikä toisaalta olisi nuoren naisen motiivi keksiä tällainen tarina.
Joka tapauksessa todisteet eivät riittäneet. Totesihan Aino Kassinenkin, häneltä aiheesta kysyttynä, kannattaa kysyä siltä eloonjääneeltä ;)
Suosittelen lukemaan tuomiolauselman. Sen lisäksi kertaamaan muutamat ydinkohdat. Objektiivisuus on perushyve tässäkin keississä. Muuten alkaa aivot muotoilemaan sanontoja tiettyyn suuntaan.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: To Kesä 01, 2023 3:42 am
Kirjoittaja Olinko eka
4-osainen true crime sarja Yle-areenassa. Varmaan löytyy linkki jossain bodom ketjuista (240kpl) :roll:
Lähinnä uudemmille lukijoille ja miksi ei vanhemmillekin 8)
Dna tutkija Jari Louhelainen (tuttu viiltäjä jack jutusta) raapaisee hiukan pintaa mahdollisten tekijöiden kohdalta.

https://areena.yle.fi/1-50649009

Iso käsi taksikuskille joka on perehtynyt tapaukseen antaumuksella vuosien ajan.
Hyvää työtä.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Ma Heinä 17, 2023 9:21 am
Kirjoittaja siiantaika
Detective1 kirjoitti: Su Joulu 04, 2022 4:05 pm Tuo bussi-tunnustus vaikuttaa aika vakuuttavalta ja mikä toisaalta olisi nuoren naisen motiivi keksiä tällainen tarina.
Jaa'a, mikähän olisi motiivina. Ja miksi naista ei kelpuutettu todistajaksi siitä huolimatta, että syyttäjä toi aitioon toisen naisen, jonka tarina osoittautui täysin sepitteelliseksi, koska edes naisen mainitsemia paikkoja ei ollut olemassa kuin vasta useita vuosia myöhemmin. Jos syyttäjä on käyttänyt todistajana noin epäluotettavaa henkilöä, jonka tarina on aukottomasti todistettu valheeksi, niin minkä vuoksi he ovat hylänneet toisen todistajan, jonka kertomus olisi ollut luotettavampi?

Yleensäkin oikeuskäsittelyyn tuodaan ne parhaat todisteet. Jos jotain urbaania legendaa ei ole käytetty virallisena todisteena, niin se voidaan kyllä silloin laskea valheeksi tai merkityksettömäksi anekdootiksi.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2024 12:43 pm
Kirjoittaja heimohuimaa
Laitetaanpa vuosittainen pyyntö, että voisiko joku ladata ja linkata Nilsin kuulusteluvideot, vuosien mittaan ovat itseltä hävinneet.

Bodomiin syyttömäksi todistetun Gustafssonin oikeusmurhafarssi mediassa

Lähetetty: Ke Touko 01, 2024 10:00 am
Kirjoittaja Päämiäs
22 tuhatta kuuntelijaa viikossa:
Elämäni rikostapaus
Jakso 3: Bodomin kolmoismurha ja tulikaste julkisuuteen – Riitta Leppiniemi
27 min
Nils Gustafssonin puolustusasianajajana toimiminen sysäsi Riitta Leppiniemen kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen ja median pyöritykseen. Kansa seurasi herkeämättä hänen työtään oikeudenkäynnissä, jossa Bodominjärven telttaretken ainoaa eloonjäänyttä syytettiin kolmoismurhasta yli 40 vuotta tapahtumien jälkeen.
Miten asianajaja tukee asiakastaan jutussa, joka on valtakunnan ykköspuheenaihe? Ja miten hän elää mukana, kun päämies vapautetaan syytteistä vakavimmasta?

Elämäni rikostapauksen toimittavat Laura Manninen ja Rami Mäkinen.
ke 24.4.2024
https://areena.yle.fi/podcastit/1-68720050

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: Pe Kesä 28, 2024 12:13 am
Kirjoittaja Aragon
Vuonna 1980 vauhdissa ollut Nykypostin toimittaja etsi kalastajapoika Olavi Kivilahden käsiinsä vielä 1997 numeroaan varten (8/1997) ja sai aiheesta muutaman sivun artikkelinkin:
NP_1997_01.jpg
NP_1997_01.jpg (153.14 KiB) Katsottu 1881 kertaa
NP_1997_02.jpg
NP_1997_02.jpg (138.25 KiB) Katsottu 1881 kertaa
NP_1997_03.jpg
NP_1997_03.jpg (102.39 KiB) Katsottu 1881 kertaa
Ehkä joku minfolainen pitää kiinnostavana, vaikka omasta mielestä aika geneerinen artikkeli, josta en löytynyt mitään kovin kiinnostavaa / uutta. Joskus tulen vielä päivittämään kameran, jotta jokainen tänne lataamani artikkeli ei ole tärähtäneitä kuvia tai mikrofilmiltä kannattuja juuri-ja-juuri lukukelpoisia mustavalkokuvia.

Re: Bodomiin syyttömäksi todistetun Gustafssonin oikeusmurhafarssi mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 9:10 am
Kirjoittaja Päämiäs
La 14 radio1, eka lähetykset pe 10
https://areena.yle.fi/1-68720050
Päämiäs kirjoitti: Ke Touko 01, 2024 10:00 am 22 tuhatta kuuntelijaa viikossa:
Elämäni rikostapaus
Jakso 3: Bodomin kolmoismurha ja tulikaste julkisuuteen – Riitta Leppiniemi
27 min
Nils Gustafssonin puolustusasianajajana toimiminen sysäsi Riitta Leppiniemen kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen ja median pyöritykseen. Kansa seurasi herkeämättä hänen työtään oikeudenkäynnissä, jossa Bodominjärven telttaretken ainoaa eloonjäänyttä syytettiin kolmoismurhasta yli 40 vuotta tapahtumien jälkeen.
Miten asianajaja tukee asiakastaan jutussa, joka on valtakunnan ykköspuheenaihe? Ja miten hän elää mukana, kun päämies vapautetaan syytteistä vakavimmasta?

Elämäni rikostapauksen toimittavat Laura Manninen ja Rami Mäkinen.
ke 24.4.2024
https://areena.yle.fi/podcastit/1-68720050

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 10:30 am
Kirjoittaja Tovi
Aragon kirjoitti: Pe Kesä 28, 2024 12:13 am Ehkä joku minfolainen pitää kiinnostavana, vaikka omasta mielestä aika geneerinen artikkeli, josta en löytynyt mitään kovin kiinnostavaa / uutta. Joskus tulen vielä päivittämään kameran, jotta jokainen tänne lataamani artikkeli ei ole tärähtäneitä kuvia tai mikrofilmiltä kannattuja juuri-ja-juuri lukukelpoisia mustavalkokuvia.
Kiitos näistä, kyllähän nämä vanhat uutisoinnit ovat kiinnostavia, vaikka melkoista luikuria on Olavi ja toimittelija tuohon laskettanut.

Tuossahan tuo maininta halkaistuista rinnoista on, minkä Gustafsson haastattelussa toisti.
Heti tapahtuman jälkeisissä lehtijutuissa mainittiin muutamaankin otteeseen Irmeliin lyödyistä 11 puukoniskusta, milloin niskaan milloin kaulaan.... oisko niistä jutuista tullut sekaannus tai joku muu vääristynyt käsitys Gustafssonille saamistaan puukoniskuista, eikö hänkin nimenomaan 11sta reiästä puhu?

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 1:28 pm
Kirjoittaja MikaK
Aragon kirjoitti: Pe Kesä 28, 2024 12:13 am Vuonna 1980 vauhdissa ollut Nykypostin toimittaja etsi kalastajapoika Olavi Kivilahden käsiinsä vielä 1997 numeroaan varten (8/1997) ja sai aiheesta muutaman sivun artikkelinkin:
NP_1997_01.jpg
NP_1997_02.jpg
NP_1997_03.jpg
Ehkä joku minfolainen pitää kiinnostavana, vaikka omasta mielestä aika geneerinen artikkeli, josta en löytynyt mitään kovin kiinnostavaa / uutta. Joskus tulen vielä päivittämään kameran, jotta jokainen tänne lataamani artikkeli ei ole tärähtäneitä kuvia tai mikrofilmiltä kannattuja juuri-ja-juuri lukukelpoisia mustavalkokuvia.
Kuvaa hyvin miten sinisilmäinen media ym. ovat olleet vielä vuosikymmeniä tekojen jälkeen. Gustafssonia pidettiin vain ja ainoastaan yhtenä uhreista. Aikalaispoliisikin oli hyvin tyhmä ja tällehän Gustafsson Virpille ym. mainitsi naureskelleensa kuinka helppoa oli esittää uhria. Vasta Tuominen ratkaisi jutun mutta omaiset eivät silti saaneet oikeutta mistä ainakin Mäen sukulaiset olivat raivoissaan mutta tyytyivät toteamaan että "no, ainakin tekijä nyt tiedetään". Ja ei, silminnäkijöiden ei tarvitse pelätä henkensä edestä vaikka elossa olivatkin. Ei Nils heille juovuspäissään raivostu ikinä.

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 2:47 pm
Kirjoittaja JasseHames
MikaK kirjoitti: La Heinä 13, 2024 1:28 pm

Pidätkö jutun ratkaisseita tuomareita ja lautamiehiä älyllisesti rajoittuneina, kun eivät ymmärrä - toisin kuin sinä - Gustafssonin olevan syyllinen?

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 6:43 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
JasseHames kirjoitti: La Heinä 13, 2024 2:47 pm

Pidätkö Ulvilan/Jukka Lahden muthatapauksen käräjäoikeudessa ratkaisseita henkilöitä älyllisesti rajoittuneina, kun eivät ymmärrä - toisin kuin sinä - Auerin olevan syytön?

Kummallinen ajatus, että älykkäätkin ihmiset eivät voisi tehdä virheitä.

Mites muuten Tuominen? Hän lienee logiikallasi älyllisesti rajoittunut?

Re: Bodom Mediassa

Lähetetty: La Heinä 13, 2024 7:54 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
MikaK kirjoitti: La Heinä 13, 2024 1:28 pm
Aragon kirjoitti: Pe Kesä 28, 2024 12:13 am Vuonna 1980 vauhdissa ollut Nykypostin toimittaja etsi kalastajapoika Olavi Kivilahden käsiinsä vielä 1997 numeroaan varten (8/1997) ja sai aiheesta muutaman sivun artikkelinkin:
NP_1997_01.jpg
NP_1997_02.jpg
NP_1997_03.jpg
Ehkä joku minfolainen pitää kiinnostavana, vaikka omasta mielestä aika geneerinen artikkeli, josta en löytynyt mitään kovin kiinnostavaa / uutta. Joskus tulen vielä päivittämään kameran, jotta jokainen tänne lataamani artikkeli ei ole tärähtäneitä kuvia tai mikrofilmiltä kannattuja juuri-ja-juuri lukukelpoisia mustavalkokuvia.
Kuvaa hyvin miten sinisilmäinen media ym. ovat olleet vielä vuosikymmeniä tekojen jälkeen. Gustafssonia pidettiin vain ja ainoastaan yhtenä uhreista. Aikalaispoliisikin oli hyvin tyhmä ja tällehän Gustafsson Virpille ym. mainitsi naureskelleensa kuinka helppoa oli esittää uhria. Vasta Tuominen ratkaisi jutun mutta omaiset eivät silti saaneet oikeutta mistä ainakin Mäen sukulaiset olivat raivoissaan mutta tyytyivät toteamaan että "no, ainakin tekijä nyt tiedetään". Ja ei, silminnäkijöiden ei tarvitse pelätä henkensä edestä vaikka elossa olivatkin. Ei Nils heille juovuspäissään raivostu ikinä.
Liian myöhään alkoivat asiaa oikeasti selvittää. Siis silleen, että poliisi oikeasti perehtyy juttuun. Paljon on aikalaispoliisin piikissä.