Sivu 32/84

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: To Syys 24, 2009 11:07 pm
Kirjoittaja strangelove
"Jokainen murhaaja tekee virheen" -kuuluu vanha palmumainen viisaus. Kyllikin jutussa yksi vähäpätöiseltä vaikuttava, mutta kuitenkin hyvin olennainen virhe päästi tutkijat, mm. Pentti Kankaanpään lopulta oikean tekijän jäljille. Tuo "lapsellinen" virhe osoitti, että tekijä ei sittenkään ollut mikään "ammattilainen" eikä niin loppuun saakka harkitseva kuin on ajateltu.

Männynoksa ei nimittäin kasva maasta. Oksia on vain puissa. Haudalle lyöty risu oli siis oksa, eikä taimi. Tähän ei silti jostain syystä kiinnitetty lainkaan huomiota ja etsijät tuhlasivat aikaansa etsiessään metsästä tuon risun kantoa. Sellaista ei jää jos kyse on sivuoksasta.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 9:01 am
Kirjoittaja Sariola
Sen oksan puulaji on tosiaan ollut mänty. Joku on käyttänyt nimitystä "männynnäre". Näre on kuusi - taitaa pieni nuori kuusi. Näre ja männynoksa ovat eri asioita. Kyllä jossakin varjossa myös männyn taimi voi olla tuon näköinen, se voi hakea valoa kasvaessaan pimeässä paikassa.

Se kiinnittää huomiota, että myös Tulilahdessa oli vuoleminen tehty vasemmalla kädellä. Siellä niitä taimia oli tökitty maahan peräti 9 kpl. Tulee mieleen, että tekijän mielessä oli tämä Saaren tapaus ja saattoi vaikka tahallaan vuolla vasemmalla kädellä kaiken varalta, jos hautapaikka joskus vaikka löytyisi. Tällöin olisi hyvä, että todettaisiin vuolemisen tehdyksi vasemmalle kädellä, kuten oli ollut Kyllikki Saaren tapauksessa. Ja niitä taimia peräti 9 kpl.

Jos henkilö on luonteeltaan omituinen ja poikkeava, ei se tarkoita sitä, että hän olisi myös tyhmä. Hän voi olla myös hyvin älykäs poikkeavasta luonteestaan huolimatta. Tohtorin arvon suorittaneissakin on käytökseltään omituisia ihmisiä ja hajamieliset ja omituiset professorit ovat tunnettuja vitseissäkin. On niinkin, että joskus älyllisessä mielessä hieman jälkijunassa tulleet ovat tavallistakin ovelampia. Tai voi sanoa niinkin, että kaikinpuolin hyvin "normaali" ihminen ei ole suinkaan aina keskitasoa älykkäämpi, vaan usein juuri keskitasoa tai vähän sen alle.

Tämän tyyppiset seksuaalimurhaajat ovat usein poikkeusyksilöitä. Ainakin näyttää siltä, että Tulilahden ja Saaren tapauksissa murhaaja on juuri tätä poikkeavaa tyyppiä. Sama mahdollisuus on Bodomissa. NG ei sovi oikein hyvin tuohon kaavaan. Oikea tekijä lienee löydettävissä muualta.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 10:04 am
Kirjoittaja strangelove
Ei ollut taimi. Näin sanoi minulle tutkija joka itse näki tuon risun. Se oli selvästi oksa.

Kyllikin jutussa on myös sellainen harhaluulo, että vuolija olisi ollut vasenkätinen. Ei se välttämättä noin ole. Sitä ei pystytty varmuudella sanomaan.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 2:24 pm
Kirjoittaja Johnny_B
Kävin pari viikkoa sitten tuolla suohaudalla kun ajelin Kauhajoen suuntaan. Maasto on ainakin nykyään erittäin kivikkoinen ihan tien vierestä lähtien aina haudalle asti, se oli oikeastaan ensimmäinen kohta jossa kiviä ei ollut ainakaan näkyvissä maan pinnalla. Tiedä sitten millainen näkymä on ollut reilut 50 vuotta sitten...

Yllättävän pitkälle tieltä kuitenkin joutuu menemään.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 5:56 pm
Kirjoittaja strangelove
Johnny_B kirjoitti:Kävin pari viikkoa sitten tuolla suohaudalla kun ajelin Kauhajoen suuntaan. Maasto on ainakin nykyään erittäin kivikkoinen ihan tien vierestä lähtien aina haudalle asti, se oli oikeastaan ensimmäinen kohta jossa kiviä ei ollut ainakaan näkyvissä maan pinnalla. Tiedä sitten millainen näkymä on ollut reilut 50 vuotta sitten...

Yllättävän pitkälle tieltä kuitenkin joutuu menemään.
Tuosta etäisyydestäkin on liikkeellä monenlaista "tietoa", mutta oikeasti matka on noin 230 metriä. Jos tuolta ympäröivältä alueelta lähtee double-kelloa etsimään, on se kyllä melkoinen urakka. Ajattelin silti toimeen ryhtyä.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 7:13 pm
Kirjoittaja Hessu52
Ei se minustakaan kovin pitkällä tiestä ole, vaan sitä joutuu kiertelemään pikkasen siinä kankaalla, ennen kuin loivasti laskeudutaan siihen "suohaudalle".

Kyllä vanhoista kuvista katsellessa paikka näyttää melkoiselta rytökasalta nykypäivän paikkaan verrattuna.

Onko Sinulla strange muuten "miinaharava" jo hankittuna?

Kandee hommata sitten sellainen kunnollinen.

Itse sain metallinpaljastimen lainksi, kun sitä kerran tarvitsin.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 9:03 pm
Kirjoittaja strangelove
Hessu52 kirjoitti:Ei se minustakaan kovin pitkällä tiestä ole, vaan sitä joutuu kiertelemään pikkasen siinä kankaalla, ennen kuin loivasti laskeudutaan siihen "suohaudalle".

Kyllä vanhoista kuvista katsellessa paikka näyttää melkoiselta rytökasalta nykypäivän paikkaan verrattuna.

Onko Sinulla strange muuten "miinaharava" jo hankittuna?

Kandee hommata sitten sellainen kunnollinen.

Itse sain metallinpaljastimen lainksi, kun sitä kerran tarvitsin.
En ole vielä hommannut, mutta ehkä ensi viikon aikana. Tarkoitus olisi vielä ennen lumentuloa ehtiä etsintäpuuhiin.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Syys 26, 2009 8:10 am
Kirjoittaja Hessu52
No eivätpä nuo paljon maksa, jos omankin hankkisi.

Kyllä sellainen äkkiä hankki itsensä takaisin, jos kesän jälkeen menee uimarannoilta sormuksia etsimään.

Noissa nykyajan vehkeissähän on sellaisia toimintoja, jotka kertovat jopa metallin, jota saattaa löytyä, eli kyllä esim. hopeisen kellon kuoret tunnistetaan.

Tarviitko strange apuria, voisin lähteä mukaan, jos aikatauluun sopii?

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Syys 26, 2009 11:06 am
Kirjoittaja strangelove
Hessu52 kirjoitti:No eivätpä nuo paljon maksa, jos omankin hankkisi.

Kyllä sellainen äkkiä hankki itsensä takaisin, jos kesän jälkeen menee uimarannoilta sormuksia etsimään.

Noissa nykyajan vehkeissähän on sellaisia toimintoja, jotka kertovat jopa metallin, jota saattaa löytyä, eli kyllä esim. hopeisen kellon kuoret tunnistetaan.

Tarviitko strange apuria, voisin lähteä mukaan, jos aikatauluun sopii?
Ei apu tietenkään pahitteeksi olisi. En osaa sanoa vielä aikatauluista mitään, mutta harras toive on että vielä syksyn aikana ehtisi aloittamaan. Muutakin työmaata toki piisaa, joten paha vielä luvata mitään.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Syys 26, 2009 4:06 pm
Kirjoittaja Sariola
Lainausta Jermon kirjasta:

..... Tutkijain erityisen mielenkiinnon kohteina olivat yhteen aikaan kaikki henkilöauton omistajat ja vasenkätiset. .....

Kyllä muutamassa kirjallisessa lähteessä on todettu, että Kyllikki Saaren tapauksessa vuolujäljet ovat osoittaneet, että vuoleminen oli suoritettu vasemmalla kädellä.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Syys 26, 2009 8:46 pm
Kirjoittaja strangelove
Sariola kirjoitti:Lainausta Jermon kirjasta:

..... Tutkijain erityisen mielenkiinnon kohteina olivat yhteen aikaan kaikki henkilöauton omistajat ja vasenkätiset. .....

Kyllä muutamassa kirjallisessa lähteessä on todettu, että Kyllikki Saaren tapauksessa vuolujäljet ovat osoittaneet, että vuoleminen oli suoritettu vasemmalla kädellä.
...Siksi niihin ei kannatakaan luottaa niin sokeasti.

Esko Varpelaiden murhaajana pitämä mies ei ollut muuten V.L. Siis kyseessä ei ollutkaan Iltasanomien toimittajan sekaannus, vaan Varpelaiden oma mielipide. Hänen tekijänä pitämä mies oli teon hetkellä 51-vuotias ja kuoli mielisairaalassa 70-luvulla.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Syys 26, 2009 10:28 pm
Kirjoittaja Sariola
Katselin kartalta noita etäisyyksiä.

Maantieltä suohalle on kartalla merkitty pieni polku. Etäisyys näyttää olevan noin 200m. Molemmat kengät ovat löytyneet aivan siitä haudan läheltä. Sensijaan Lellulaakso on tuosta haudasta noin 1200m lähes suoraan kohti Isojoen kirkonkylän keskusta. Siinä on Lellulaakso, johon pyörä oli upotettu. Jos jatkaa siitä eteenpäin toiset 1200m, niin ollaan suunnilleen Isojoen kirkonkylän keskuksessa. Aavistuksen pitää suunnassa kääntyä oikealle. Pyörän upotuspaikka on yllättävän kaukana haudalta. Isojoen kirkonkylän keskuksesta on vastaavasti siihen yllättävän lyhyt matka.

Tekijä näyttää tunteneen alueen hyvin.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Syys 27, 2009 11:01 am
Kirjoittaja storm
strangelove kirjoitti:Siis kyseessä ei ollutkaan Iltasanomien toimittajan sekaannus, vaan Varpelaiden oma mielipide. Hänen tekijänä pitämä mies oli teon hetkellä 51-vuotias ja kuoli mielisairaalassa 70-luvulla.
Kyllä kysysmyksessä oli nimenomaan Iltasanomien sekoilu keväällä 2004, jolloin lehti kirjoitti asiasta isoin otsikoin. Se olennaisin syy, joka johti sekaannukseen ja päätyi julkisuuteen syntyi lehden toimittajan ja Tikkalan välisestä keskustelusta. Totta on, että Varpelaide kuvitteli hänellä olevan sama ehdokas kuin poliisilla, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Syys 27, 2009 12:33 pm
Kirjoittaja strangelove
storm kirjoitti:
strangelove kirjoitti:Siis kyseessä ei ollutkaan Iltasanomien toimittajan sekaannus, vaan Varpelaiden oma mielipide. Hänen tekijänä pitämä mies oli teon hetkellä 51-vuotias ja kuoli mielisairaalassa 70-luvulla.
Kyllä kysysmyksessä oli nimenomaan Iltasanomien sekoilu keväällä 2004, jolloin lehti kirjoitti asiasta isoin otsikoin. Se olennaisin syy, joka johti sekaannukseen ja päätyi julkisuuteen syntyi lehden toimittajan ja Tikkalan välisestä keskustelusta. Totta on, että Varpelaide kuvitteli hänellä olevan sama ehdokas kuin poliisilla, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Jaa, no nyt en muista oliko tuossa Iltasanomissa Tikkalan vai Varpelaiden haastattelu. Muistelin että se oli Varpelaiden. Hän kuitenkin asuu yhä Isojoella ja piti tekijänä tätä 51-vuotiasta nekrofiliaa sairastanutta miestä. Sain häneltä kiitettävän aineistonkin tästä.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Syys 27, 2009 12:54 pm
Kirjoittaja storm
Varpelaiden ehdokas on ihan mielenkiintoinen tapaus. Mikäli Varpelaiden juttuihin on uskominen, niin monet seikat tekevät hänestä ihan varteenotettavan ehdokkaan.