Veiko oli monelle todelliene todistaja. Häntä uskottiin.
Hän kertoi antaneensa rahaa Aarniolle, tosiaan vuonna 2002, mutta paljonko ja miksi olikin väärä Veiko (Vaikka tuki osittain Aarnion rahatarinaa)
Kymmeniä tuhansia jo liikkkui Aarniolla, ennenkuin eka tynnyri oli liikenteessä, saatin sitten realisoitua käteisenä jemmassa.
Lakivalioasiakunnan PJ, kansandedustaja, virkavapaalla Helsingin väkivaltayksikön johdosta oleva Kari Tolvanen mm. kertoo, että Aarnio tiesi Tammisen.
Tamminen soitteli jo kranaatti-iskun aikaan huumepoliisipäällikkö Selinille, miten voisi mahdollisesti avustaa Aarniota.
Esitutkinnan tultua julkiseksi Tamminen vakuuttui Aarnion syyllisyydestä. Sama tunne jatkui syyttäjien esitellessä näyttöä. Mutta kun tuli Aarnion vuoro puolustautua, käsitys syyllisyydestä alkoi horjua. Pöytäkirjojen tarkempi läpi käyminen horjutti sitä entisestään.
- Kyllähän Aarnio pystyi salissa aika hyvin perustelemaan asiat. Ja täytyy myöntää, että syyttäjäpuoli oli tavattoman huono tässä jutussa.
- Esitutkinta oli tehty huonosti. Siinä näkyy selvä yksipuolisuus, Tamminen kritisoi.
"Toiminta jatkuu"
Entä johtiko Helsingin huumepoliisin päällikkö tynnyrivyyhdiksi kutsuttua suurta, lähes tuhannen kilon hasisbisnestä?
Kirja antaa ymmärtää, että ei johtanut. Sen mukaan Aarnio oli vain hämärän lain rajamailla toiminut ja rajan ylittänyt kilpimies, joka suojeli varsinaisia huumebisnesmiehiä. Organisaatiossa on Tammisen mukaan niin poliiseja kuin rikollisia.
- Saako Aarnio tuomion (törkeästä huumerikoksesta) vai ei, se on siinä mielessä ihan sama, että koko oikeusprosessi on täysi farssi. Oma teoriani on, että poliisien rikollinen toiminta jatkuu. Ei se mihinkään ole loppunut.
P.Rainiala, Aarnion pomminvarma ns. kakkosmies hyseerää vieläkin pelikentillä, jos Aarnio todella junaili huumeita, jatkuuko hommat entistä varovaisemmin?
Jotenki en jaksa silti uskoa, että Aarnio oli se ns. ykkösmies hierarkiassa alapuolella molemminpuolin alamaailman suurhahmoja; Sievälä ja Vilhunen, kaks miestä näiden alapuolella, mutta oliko Aarnio se joka oli organisaation aivot, mies joka hääräsi kaiken ja "Poojat" hoitivat.
Jotenki en jaksa uskoo et tän tason operaatioita tehdään joittenki Fagerholmien kanssa.
Tossa oli jotain.
Miksei muka ketään sanonut, että aarnio se oli??
Miksi vilhuselta tulee etm nähtyään kommennteja " Pudas auto" "puhelin" "5000e"
Miksi SIevälä 12v kakullaan viimeiseen asti oli Aarnion puolella?
Sievälä itseasiassa vapautuu kohta.
Malmin naisen kuulusteluja sai käyttää, niiltä osin missä puhui Aarnion niskaan.
Vilhunen ei tajunnu pitää suutansa kiinni kun halusi sellistä pois.
Kaikki poliisit todistivat Aarnion puolesta tietolähdeluureista.
Hovissa tippuu tuomio, ei oo mitään näyttöä Aarnion TODELLISESTA syyllisytydestä.
Kertokaaa jotkut tänne ne faktat joiden mukaan Aarnio on syyllinen niin voin kumota ne sitten, suomessa oikeusjärjestelmä vielä perustuu syyttömyysolettamoon ja vähäkin epäselvä tapaus pitäis olla vastaajan eduksi.
Eipä vaan meillä päin

virolainen ex kyttä muuten pykälässä Aarnille 80 000e.
Vaimo vei 1,2 miljoonan käteisrahat salkussa miehelleen sairaalaan, mutta hän ei kuullut niistä enää mitään sen jälkeen. Myöskään viranomaiset eivät saaneet selvitettyä, mihin rahat katosivat.
Joku ne rahat sai, Aarnio vaurastui tuohon aikaan, keksikö muka aivan päästä tarinan?
Miksei Aarnio olisi voinut olla se joka ne rahat sai, kertokaapa se
Saara kertoi poliisille, että Aarnio oli näyttänyt hänelle liikemiehen testamentin pari-kolme päivää ennen miehen kuolemaa
Aarniolla miehen testamenttajakin, mutta ei tiennyt edes kyseistä miestä. Jo 1996 soitteli Huumepoliisiin.
- Esitutkinta oli tehty huonosti. Siinä näkyy selvä yksipuolisuus, Tamminen kritisoi.
Tuomiota ei olisi tullut, mutta Jorma Kalske viimeisenä suurena työnään halusi tehdä tämän.
Ohitetaan vastoinsääntöjä poliisihallitus, Kokoa tutkintatiimi, päätä nostetaanko syyyte vai.
Miten jollain yhdellä miehelellä Kalskeella voi olla noin paljon valtaa.
Ennen kuuluttomasti kuulutti ennen oikeudenkäyntiä kuinka asiat meni, eikä kertonut kuinka asiat syytteiden mukaan meni.
Täälä on välillä ihan turha jauhaa edes, kun moni ei ota kantaa näihin epäkohtiin, mitä KRP suoritti. Tyytyy vaan nauramaan Aarnion tuomiolle. Olipas sekin kova, 4v sisällä koevapaus ja 2v kohalla viimestään pyörii jo lomat.
Ei paha nakki, saa vielä istua tuomiotansa hovissa kuukausikaupalla.
Jos ei Hovi muuta tynnyrituomiota, ihmettelen syvästi, miksi tuomio voidaan antaan, vaikka jää varteenotettavaepäilys.
PS. hauskinta on ehkä, että moni tuomitsee aarnion tutkintatavat, mutta KRP on tehnyt kaiken oikein.

Hyih.. Laskee palstan tasoa näää meid mänit ja kumppanit jotka ei puutu epäkohtiin. missä annannanana, tuu antaa näkemys.