TiiaStiina kirjoitti:Palaan keskustelussa taaksepäin paitsi että kontrollista parisuhteessa jonka arvelen voivan olla osaselitys on ollut juttua tänäänkin.
Siitä mikä muu syy kuin tähän mennessä mainitut olisi voinut saada Nelan salaamaan Nuuksioon menonsa puolisoltaan: syy voisi olla siinä että Sergei paheksui ajatusta Nelasta yksin metsässä jo ihan turvallisuussyistä tai ajatus olisi saanut hänet huolestumaan, ja näin ollen Nela olisi ehkä voinut paljastaa retkensä jälkeenpäin mutta ei etukäteen. Tai sitten Nelan suunnitelmissa oli kokeilla jotain hänelle uutta extremejuttua siten että joku noutaa hänet sieltä kyseisen lajin pariin. Siihen pätisi vieläkin suuremmalla syyllä se että Sergeille kertominen olisi parasta tehdä vasta jälkeenpäin, jos odotettavissa oli jonkinlaista ylireagointia. Yltiöpäisistä jutuista ei välttämättä kannata kertoa huolestujalle etukäteen ja voihan siihen mustasukkaisuuskin liittyä jos liittyy myös ulkopuolinen henkilö vaikkei mikään salasuhde olisikaan.
Jotkut ovat arvelleet että Nela olisi ollut menossa kiipeilemään mutta yksi mahdollisuus on että olisi auto- tai MP-kyyti Nuuksiosta jonkin muun jutun pariin ilman mitään katoamistarkoitusta, mahdollisesti kyyti vasta iltapäivällä. Kesä oli päättymässä ja ehkä siksi piti uhrata työpäivä, sille päivälle oli muistaakseni etukäteenkin luvattu lämmintä. Salaamisen syy olisi yksinkertainen ja ilman dramatiikkaa jos sittenkin oli tarkoitus palata kotiin samana päivänä.
No lainataanpa kaikki, mutta tuohon Moottoripyörä kyytiin olen itse kallistumassa ja ps. kiva, kun liititte minut, vaikka en tiedä onko tämä pikainen pyrähdys, vai pitempi aikainen. Seurannut olen useamman päivän.
Eilen illalla tai tänä aamuna tuli ajatus tuosta moottoripyörästä itselleni. On puhuttu, että Nela (joka toivottavasti löytyy hyvissä voimissa ja kunnossa <3 ) olisi pukenut päälleen punaisen pusakan nahkatakin päälle. Onko tämä aivan varma tieto? Mistä tiedetään, että punaisen takin alla on nahkatakki? Voiko nahkatakki olla repussa/rinkassa? Jolloin se näyttäisi täydemmältä..
Jos kuitenkin oletetaan, että se on punaisen takin alla, niin siitä varmaan lähti oma ajatukseni moottoripyörästä. Vaatetus olisi siihen sopiva? Eikö?
..mitäs muuta. Tiedä sitten kuuluisiko tämä enemmän sinne näkijöihin jne. (en tosin nimeä itseäni sellaiseksi)..
Minulla on kummallinen tuntemus siitä, että Nela on jossakin kuilussa. Ja mitä enemmän asiaa ajattelen, mieleeni tulee kaivot. Googgeli osoitti tänne:
http://www.relaa.com/keskustelut/retki/15234
Itselleni Nuuksio on melko vieras ja vähän pelottavakin paikka. En retkeile, valitettavasti. Voisiko olla niin, että Nela on joissakin noissa kaivoissa. Onko ne kaikki (onko tossa linkin alla ne kaikki?) tutkittu kunnolla? (Ja sitten vielä siihen matkapuhelimen sammumiseen liittyen mietin, että jos olisi jossain kaivossa, niin eikö akku sammuisi / kuuluvuus loppuisi aika pian?)
Keltainen kauluksellinen pusero näkyy Myyrmannin kauppakeskus kuvassa. Voidaanko siis olettaa, että myös ilmeisesti joustavien housujen alla olisi kenties myös kerrospukeutumista?
Sitten niihin "vihreisiin örkkimönneihin

.. onpa hupaisaa ". Toivottavasti pistätte niille jo lopun
Sitä vastoin heitän tänne nyt itse kuvan, jonka olen retusoinut tästä linkistä (jossa näkyy myös keltainen kauluksellinen paita)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 05297.html
Toivottavasti kuvasta saa jotain selvää. Tähän samaiseen taitaa nimimerkki: Nanni myös viitata aiemmin.
Nanni kirjoitti:
Itse näen kuvassa puunrungon, koska se näkyy selkeästi tuosta ovesta, samoin kiven joka näkyy myös ovesta.
Lasin takaa en näe myöskään postilaatikkoa. Pelkkää metsää.
Sen sijaan mielestäni Nelan takana on joku, joka myös mahdollisesti on poistumassa bussissa, ja pitää kiinni tangosta.
Sitä en tiedä onko hän lähdössä bussista vai menossa istumaan takaosaan bussia.

Kuvassa lukee siis nuolen kohdasta: Käsi + aivan kuin mikrofoni, joka näyttääkin enempi aseen piipulta jonkun ryhmäläisen kuvassa (kolme aukkoa). Miehen kasvot, aurinkolasit? Hattu? Musta pusero ja vaaleampi takki.
Viittaan siis jonkun saman kuvan laittaneen ryhmäläisen kuvaan, jossa nuo kolme aukkoa (kun selaa viestejä taaksepäin) näkyvät paremmin, kuin tässä minun kuvan pikselimössössä. Joka näytti ennen lataamista paljon paremmalta.. Miehen kasvot siis osittain tuon linja-auton tolpan takana.
(Toinen linkki varmuudeksi
http://aijaa.com/pz6oM7)
MUOKATTU MUOKATTU MUOKATTU ja MUOKATTU. Sitten mielestäni jossain tässä ketjussa oli puhe kirkkaan sinisestä repusta/rinkasta? Olenko aivan väärässä? Sillä ei tuo rinkka, jolla Nela lähtee bussista voi mitenkään olla kirkkaan sininen. Hänellä näyttäisi olevan harmaat housut (niitäkin sinisiksi sanottu?) ja rinkka on vihreä. Säädin värejä kirkkaammiksi (tai ainakin yritin jne.) ja kun vertaa bussin tolppiin, jotka todella ovat sinisiä, niin ei nuo housut tai rinkki vaan voi olla sinisiä.