Mies mm. sellaisten ikivihreiden takaa kuin Puhelinlangat laulaa ja Aamu airistolla, Pentti Viherluoto, synt. 9.3.1915 Turussa, kuolemasta tulee tänään 19.11.2025 kuluneeksi 21 vuotta eli Viherluoto oli kuollessaan 89 - vuotias.
Hän keskittyi säveltämiseen, mutta levytti yhden levyn vuonna 1992.
Kuunnellaan Pentti Viherluodon - joka muuten oli syntynyt samana vuonna kuin mm. Olavi Virta (k. 1972), Toivo Kärki (k. 1992) ja Tapio Rautavaara (k. 1979) muistoa kunnioittaen hänen oma tulkintansa kappaleesta Aamu airistolla, jonka muuten ovat levyttäneet myös mm. jo edellä mainitun Olavi Virran lisäksi A. Aimo.
Puhelinlangat laulaa tuli hitiksi aikanaan - kuten epäilemättä suurin osa tietäneekin - Katri Helenan tulkintana. Puhelinlangat laulaa - kappaleen sanat olivat puolestaan Pentti Viherluodon veljen Aimon (1911 - 1956) käsialaa.
Mainittakoon vielä että tuo Good Morning, Vietnam on yksi parhaimmista sotaelokuvista ikinä vaikka kaikki taistelut käydään radioasemalla ja nekin vain sanallisesti...jos sitä pommi-iskua ravintolaan ja eksymistä viidakkoon ei lasketa mukaan.
Hieno näyttelijä hienossa roolissa ja elokuva perustuu jossain määrin tositapahtumiin juuri ennen täysimittaisen sodan alkamista.
Robin Williamsin elämä päättyi ihan liian rankalla tavalla Mutta se on ihan toinen tarina se.
Kevyet mullat myös syöpään kuolleelle Joey Ramonelle.
Re: Nyt soimassa... ( ketju 3 )
Lähetetty: To Marras 20, 2025 12:41 am
Kirjoittaja acp
AlsSie kirjoitti: Ti Marras 18, 2025 5:40 am
Acp. Aikalaiset nuo kalenterin päivämääriin liittyvät linkit.
Joo, surullista luettavaa.
Yllättävän vähän saa huomiota se, että maailmassa katoaa 10 miljoonaa lasta vuodessa . Nämä siis ilmoitettuja katoamisia! Paljonko on todellinen määrä ?
AlsSie kirjoitti: Ti Marras 18, 2025 5:40 am
Tässä unitaajuuden musiikkia, "Healing Sleep Music ★︎ Boost Your Immune System ★︎ Delta Waves Deep Sleep Music" : https://www.youtube.com/watch?v=KwM772f7_AI
Onko Hathor sinulle tuttu?
Galaktinen rotu jonka sanotaan olevan musiikin esi-isiä. He käyttävät sitä parantamiseen.
Hathorin vastuulla oli myös rakkaus, musiikki ja tanssi.
^ Hathor ei ole tuttu, en ole aiemmin kuullut hänestä, vaikka joistain muista Egyptin jumalista olen jtk yleistä lukenut. Kiitos linkeistä, jälleen mielenkiintoista. Laitan tuon sinun musiikkilinkin soitantaan. Jos tiedät muita tosi hyviä parantavan taajuuden linkkejä, niin otan ylös.