Tääs pohditaan hieman aihetta MINNA JOKI-ERKKILÄ – ONISTUUKO MYYTIN KUMOAMINEN?
Käsitellään lähinnä J-E:n väitöskirjan 2015 lukua "Common misconceptions interpreting child sexual abuse", tarkemmin alalukua: "Hymenal findings after vaginal penetration", missä todetaan mm. One of the myths is that “the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”.
TAPAUS I - Edgardh et al.
After penetration has occurred the hymen often remains uninjured. Kellogg and colleagues (2004) found a definitive hymenal sign of penetration only in 5.6% (2/36) of pregnant or previously pregnant girls. In Anderst’s and colleagues’ study (2009) of disclosed non-consensual vaginal penetration, 18% of girls with prior consensual intercourse had definitive hymenal finding of penetration in non-acute examination. Edgardh and colleagues (1999) reported no deep clefts or scars in twenty girls with a history of consensual, nonabusive genital penetration in non-acute medical examinations. (Minna Joki-Erkkilä, väitös 2015, s. 22, ital. Zem).
Kelloggin ja Anderstin osuus on täällä jo käsitelty - on huomattu käännös-/tulkintavirhe: Joki-Erkkilä katsoo, että “definitiivisen löydöksen” puuttuminen 94,4 %:lla merkitsee, että penetraatiosta ei ole jäänyt minkäänlaista jälkeä. Adamsin luokan I sekä II löydöksien osuus (non-spcific findings) jää kuitenkin selvittämättä. Immenkalvo ei näin ollen ole välttämättä ehjä, vaikka ei tehtäisikään rikosoikeudelliseen tuomioon riittävää löydöstä eli immenkalvon täydellistä repeämistä (transektiota =
definitiivisen löydöksen määritelmä).
Miten on Joki-Erkilän
Edgardh et al. viittauksen kanssa (yllä kursivoitu) – eli ei syviä lovia tai arpia ei-akuutissa tutkimuksessa kahdenkymmenen (20) tytön osalta, jotka olivat olleet konsensuaalisessa yhdynnässä? Nämä kaksikymmentä tukisivat väitettä, että “immenkalvo pysyy ehjänä penetraatiosta huolimatta”.
Kahdestakymmenestä tapauksesta, joissa ei ollut syviä lovia tai arpia, ei Edgardhin et. al tutkimuksen abstraktissa puhuta mitään. Vrt. Joki-Erkkilä:
Edgardh and colleagues (1999) reported no deep clefts or scars in twenty girls with a history of consensual, nonabusive genital penetration in non-acute medical examinations. (Joki-Erkkilä, väitös 2015, s. 22).
Näiden 20:n osuudesta on mahdoton sanoa mitään, koska kyseessä on kuitenkin hyväksi käytettyjen tyttöjen ei-akuutti tutkimus otsikolla
Adolescent girls investigated for sexual abuse: history, physical findings and legal outcome. Otos muodostui 94 hyväksikäytetystä, joista 77:llä oli luotettava hyväksikäyttöhistoria – missä siis Joki-Erkkilän mainitsemat 20 tyttöä, jotka kertoivat konsensuaalisesta penetraatiosta?
Ja tämä on kuitenkin ainoa kyseisen ryhmän tekemä tutkimus, mihin Joki-Erkkilä lähdeluettelossa viittaa.
Lisäksi sitaatti edellämainitusta Edgardh et al. tutkimuksesta:
Deep hymenal clefts and/or vestibular scars were found in 59% (35/59) of the girls reporting penetrative abuse, compared with 6% (1/16) when non-penetrative abuse was alleged (Ital. Zem).
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10533272
Joki-Erkkilä ei mainitse tätä osaa tutkimuksesta, missä käsiteltiin nimenomaan
ei-akuutteja tutkimuksia (Edgardh et al: ”
only non-acute examinations were performed”). Miksi
ei? Sitaatti kuitenkin kumoaa J-E:n väitteen, että vain 5,6 %:ssa penetroivista lsh-tapauksista immenkalvoon jäisi ei-akuutissa tutkimuksessa näkyviä objektiivisia jälkiä –
määrä on yli kymmenkertainen eli 59%.
Herää epäily, että Joki-Erkkilän luvun aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta Edgadh et al. jätetään pois sen abstraktissa mainittu keskeinen tulos, koska se ei sovellu tavoitteen saavuttamiseen eli ”myytin” murtamiseen.
Sama lähde:
The medicolegal conclusion supported a history of abusive genital penetration in 41 (69%) cases; findings were non-specific in 11 cases and a normal anogenital status was found in 25 cases.
Eli Edgardh et al. suorittamassa ei-akuuttien lsh-tapausten tutkimuksessa oikeuslääketieteellisesti tuomiota tukevia löydöksiä tehtiin melkein 70 %:ssa tapauksista –
nämä tukivat uhrin kertomusta penetraatiosta (supported a history of abusive genital penetration). Näihin voi lisätä vielä 11 tapausta, joissa immenkalvo ei myöskään ollut ehjä, koska tehtiin ei-spesifisiä (ei siis kyetty diagonoimaan) löydöksiä.
Tässä yhteydessä on paikallaan muistaa, että että Auer/Kukka tapauksessa kolmen tytön immenkalvoilta ei tehty sen paremmin spesifisiä kuin ei-spesifisiäkään löydöksiä:
”Joki-Erkkilä havaitsi kaikkien tyttöjen olevan niin sanotusti neitsyitä”. (Mikko Niskasaari, osoitteessa:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162)
Kaikkiaan tutkimuksen Edgardh K, von Krogh G, Ormstad K. 1999 ei parhaalla tahdollakaan
voi sanoa osoittavan “myytiksi” väitettä, että immenkalvo ei ole enää ehjä penetraation jälkeen (“the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”).
TAPAUS KAKSI - Watkeys et al.
Myytin osoittamiseksi (“the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”) Joki-Erkkilä (väitös, s. 22) jatkaa tutkijoiden siteeraamista. Edellä käsitetyä kappaletta seuraa Luvussa 2.2.2.
Hymenal findings after vaginal penetration toinen kappale – ja otetaan jälleen esiin lähdeviittet:
Significant genital signs are more likely to be detected if the clinical forensic examination is conducted as soon as possible after the alleged sexual violence. Examination within seven days after alleged penile or digital vaginal penetration detected acute lacerations or hymenal bruising in 50% (46/92) girls (Watkeys et al. 2008). They reported 15% of prepubertal children having abnormal hymenal findings (bruising of hymen/posterior vaginal wall, hymenal tear/marked swelling/adhesions) after alleged penetration in acute examination (Joki-Erkkilä väitös, s. 23).
Tarkastetaan lähde, mihin viitataan:
J M Watkeys,
L D Price,
P M Upton,
A Maddocks 2008:
The timing of medical examination following an allegation of sexual abuse: is this an emergency? Löytyy osoitteessa:
http://adc.bmj.com/content/93/10/851?ij ... f_ipsecsha
Sitaatti tutkimuksesta:
Of the 33 pre-pubertal children we examined who had alleged penetrative abuse, five (15.2%) had abnormal findings.
Tässä Joki -Erkkilän väitös siis pitää paikkansa – esipuberteetissa olevilla tytöillä havaittiin Watkeys et al. tutkimuksessa – kumma kyllä – hyvin vähän epänormaaleja löydöksiä. Mistä
tämä kielii? Eikö lasten kertomus hyväksikäytöstä pidä paikkaansa? Vai eikö hyväksikäyttö puheista huolimatta ollut penetroivaa? Vai – ovatko lasten immenkalvot parantuneet?
Myös tutkimuksessa
Anderst et al on tehty samansuuntaisia havaintoja:
Anderst and colleagues (2009) reported definitive findings of penetrative trauma in 11% of girls with disclosure of penile penetrations and no history of consensual intercourse; all of these diagnostic hymenal findings were detected in over ten-year-old girls and none on the prepubertal girls even though they reported multiple episodes of penetration
(Joki-Erkkilä 2015, s. 23.)
Mahdollisesti tämäkin tulos viittaa käsitykseen esipuberteettisten lasten ”satuilusta” – muissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että nuorempien lasten immenkalvot ovat penetraatioissa kaikkein alttiimpia vaurioille:
Der Hymen ist in der Ruheperiode verletzbar. Der Hymen weist einen hohen Saum auf, der Rand des Saumes ist glatt. Der Saum ist glänzend und durchscheinend.
Der Hymen ist „verletzungsanfällig“. Eine Penetration mit dem Penis in diesem Stadium ist bei kindlicher Konfiguration des Genitales ohne Setzen von Verletzungen kaum vorstellbar.
https://www.aerzteblatt.de/archiv/43619
Joka tapauksessa Watkeys et al. tutkimuksessa
vanhempien tyttöjen kohdalla akuutteja löydöksiä tehtiin merkittävästi enemmän – tästä Joki-Erkkilän tutkimus ei taaskaan hiiskahda:
Siis vain 30 %:lla tehtiin normaalilöydös, so. ei jälkiä penetraatiosta. Ehkä syytös
penetraatiosta ei ollut näidenkään kohdalla paikkansapitävä? Tai jäljet olivat parantuneet?
Tämä kuitenkin merkitsee, että
70 %:lla tehtiin eriasteisia penetraatioon viittaavia löydöksiä.
Watkeys et al. toteavat johtopäätöksissään:
Forty-one girls (69.5%) had physical signs diagnostic of trauma to the genital area, including acute hymenal tears (with or without bruising) and bruising and tearing of the posterior fourchette. – – Seventeen of the girls had hymenal openings that permitted vaginal examination with no discomfort.
Ylivoimaisesti suurimmalla osalla (70 %) siis tehtiin genitaalialueen vammalöydöksiä eli immenkalvon repeämiä sekä takimmaisen fourchette -alueen ruhjoutumia ja repeämiä sekä immenkalvon laajentumia.
On näin ollen mahdoton saada myöskään Watkeys et al. tutkimuksesta 2008 tukea Joki-Erkkilän väitteelle, jonka mukaan ”on myytti, että immenkalvo on vaurioitumaton penetraation jälkeen”.
Edelleen Joki-Erkkilä vs. Watkeys et al:
Postpubertal girls who disclosed vaginal penetration had in 70% cases normal findings when examined seven days after the incident (Watkeys et al. 2008).
(Tämä Joki-Erkkilän väitöksestä, s. 23.)
Mitä Watkeys et al. tutkimuksessa itse asiassa sanotaan?
One hundred and one girls, who had made an allegation of penetrative vaginal abuse, were examined more than 7 days after the last alleged abusive act of whom 70 (69.3%) had normal genital findings and 31(30.7%) had physical signs.
Watkeysin “
more than 7 days” muuttuu Joki-Erkkilän väitöksessä muotoon ”
seven days after the incident”.
Ehkä virhe ei ole niin iso, koska akuutin tutkimuksen raja menee kolmessa vuorokaudessa – tosin Joki-Erkkilä suosittaa kuuttakin vuorokautta: ”When acute sexual assault is suspected, it
is important to consider performing an acute clinical examination up to 6 days afterwards because even minor injury can still be detectable.”
Tosiasiassa Watkeys et al. mukaan ei-akuutissa tutkimuksessa (7 vrk tai yli) 30%:ssa tapauksia immenkalvolta tehdään edelleen löydöksiä, mikä asettuu Joki-Erkkilän itsepintaisesti lausunnoissa, artikkeleissa ja väitöksessä toistuvaa 5,6 % vastaan.
Myös monet muut Joki-Erkkilän mainitsemat lähteen viittaavat huomattavasti 5,6 % suurempaan osuuteen, mitä J-E ei kuitenkaan noteeraa tai kommentoi:
In a retrospective chart review study almost a third of the children with disclosure of genital-genital penetration had diagnostic findings (according to Adams et al. 2007 guidelines); of which 78% were acute and 22% healed findings (Gavril et al. 2012). (J_E, väitös, s.23)
A Swedish study of non-acute examinations found deep clefts and/or vestibular scars in 59% of adolescents reporting penetrating abuse, and in 6% of those reporting non-penetrative abuse (Edgardh et al. 1999). (J_E, väitös, s.23)
Vaikka siteeraakin näitä tutkimuksia ”myyttejä” käsittelevässä luvussa, J-E ei kommentoi, koska tutkimukset eivät tue hänen käsitystään ”on myytti, että immenkalvo on vaurioitumaton penetraation jälkeen”.
Mitä ylläolevasta voidaan päätellä?
Kyseessä näyttää olevan lähdeaineiston toistuva väärintulkinta ja tarkoitushakuinen
valikoivuus. Joki-Erkkilä antaa virheellisen kuvan usean tutkijan tutkimustuloksista –
mikä tietysti tekee näille karhunpalveluksen, esim. tutkijoille Kellogg, Anderst, Edgardh, Watkeys et al. Mutta – mikä vakavampaa – Joki-Erkkilän menettely aiheuttaa väärintulkintoja oikeusprosesseissa, joissa osapuolien käytettävissä tulisi olla luotettavaa tietoa.
Esimerkiksi jos n. 70 % tutkituista penetroivan lsh:n uhreista on ei-akuutissa tutkimuksessa
jälkiä penetraatiosta, tälöin olisi odottanut ainakin yhdellä - ellei kahdella - Auer/Kukka tapauksen uhreista tehtävän löydöksiä raiskauksista. Immenkalvojen "puhtautta" ei voi
sivuuttaa (virheellisellä) lausunnolla, jonka mukaan vain 5,6 %:ssa penetroiduista alaikäisistä tehdään "objektiivisia löydöksiä".
En tietenkään ole tietoinen, minkälaista kritiikkiä Joki-Erkkilän väitöstilaisuudessa on
esitetty. Julkista tieteellistä kritiikkiä ei kuitenkaan ole juurikaan kuulunut lääkärikunnan
taholta – olkoon ”maallikon” (joskin tieteellisen koulutuksen saaneen maallikon) kirjoitus
yllä alkua. Tarkoitus on laatia blogikirjoitus asiasta ja saattaa se terveydenhoidosta sekä lsh-oikeusprosesseista vastaavien tietoon.
Murhainfon lukijakunnassa ja kirjoittajissa lienee riittävästi akateemisen koulutuksen saaneita (mm. Sisotalo), jotka voivat todeta yllä esitetyn kritiikin oikeaksi.