MURHA.INFO

Me kommentoimme aivan eri oikeustapauksa. Minä ajattelen vain Annelin Seri tuomiota, jonka perusteet ovat jääneet salaiseksi kun journalisti ei niitä osaa nostaa esiin keskusteluun vaikka ne hänelle on luovutettu

Tääs pohditaan hieman aihetta MINNA JOKI-ERKKILÄ – ONISTUUKO MYYTIN KUMOAMINEN?

Käsitellään lähinnä J-E:n väitöskirjan 2015 lukua "Common misconceptions interpreting child sexual abuse", tarkemmin alalukua: "Hymenal findings after vaginal penetration", missä todetaan mm. One of the myths is that “the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”.

TAPAUS I - Edgardh et al.

After penetration has occurred the hymen often remains uninjured. Kellogg and colleagues (2004) found a definitive hymenal sign of penetration only in 5.6% (2/36) of pregnant or previously pregnant girls. In Anderst’s and colleagues’ study (2009) of disclosed non-consensual vaginal penetration, 18% of girls with prior consensual intercourse had definitive hymenal finding of penetration in non-acute examination. Edgardh and colleagues (1999) reported no deep clefts or scars in twenty girls with a history of consensual, nonabusive genital penetration in non-acute medical examinations. (Minna Joki-Erkkilä, väitös 2015, s. 22, ital. Zem).

Kelloggin ja Anderstin osuus on täällä jo käsitelty - on huomattu käännös-/tulkintavirhe: Joki-Erkkilä katsoo, että “definitiivisen löydöksen” puuttuminen 94,4 %:lla merkitsee, että penetraatiosta ei ole jäänyt minkäänlaista jälkeä. Adamsin luokan I sekä II löydöksien osuus (non-spcific findings) jää kuitenkin selvittämättä. Immenkalvo ei näin ollen ole välttämättä ehjä, vaikka ei tehtäisikään rikosoikeudelliseen tuomioon riittävää löydöstä eli immenkalvon täydellistä repeämistä (transektiota = definitiivisen löydöksen määritelmä).

Miten on Joki-Erkilän Edgardh et al. viittauksen kanssa (yllä kursivoitu) – eli ei syviä lovia tai arpia ei-akuutissa tutkimuksessa kahdenkymmenen (20) tytön osalta, jotka olivat olleet konsensuaalisessa yhdynnässä? Nämä kaksikymmentä tukisivat väitettä, että “immenkalvo pysyy ehjänä penetraatiosta huolimatta”.

Kahdestakymmenestä tapauksesta, joissa ei ollut syviä lovia tai arpia, ei Edgardhin et. al tutkimuksen abstraktissa puhuta mitään. Vrt. Joki-Erkkilä:

Edgardh and colleagues (1999) reported no deep clefts or scars in twenty girls with a history of consensual, nonabusive genital penetration in non-acute medical examinations. (Joki-Erkkilä, väitös 2015, s. 22).

Näiden 20:n osuudesta on mahdoton sanoa mitään, koska kyseessä on kuitenkin hyväksi käytettyjen tyttöjen ei-akuutti tutkimus otsikolla Adolescent girls investigated for sexual abuse: history, physical findings and legal outcome. Otos muodostui 94 hyväksikäytetystä, joista 77:llä oli luotettava hyväksikäyttöhistoria – missä siis Joki-Erkkilän mainitsemat 20 tyttöä, jotka kertoivat konsensuaalisesta penetraatiosta?

Ja tämä on kuitenkin ainoa kyseisen ryhmän tekemä tutkimus, mihin Joki-Erkkilä lähdeluettelossa viittaa.

Lisäksi sitaatti edellämainitusta Edgardh et al. tutkimuksesta:

Deep hymenal clefts and/or vestibular scars were found in 59% (35/59) of the girls reporting penetrative abuse, compared with 6% (1/16) when non-penetrative abuse was alleged (Ital. Zem).

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10533272

Joki-Erkkilä ei mainitse tätä osaa tutkimuksesta, missä käsiteltiin nimenomaan ei-akuutteja tutkimuksia (Edgardh et al: ”only non-acute examinations were performed”). Miksi
ei? Sitaatti kuitenkin kumoaa J-E:n väitteen, että vain 5,6 %:ssa penetroivista lsh-tapauksista immenkalvoon jäisi ei-akuutissa tutkimuksessa näkyviä objektiivisia jälkiä – määrä on yli kymmenkertainen eli 59%.

Herää epäily, että Joki-Erkkilän luvun aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta Edgadh et al. jätetään pois sen abstraktissa mainittu keskeinen tulos, koska se ei sovellu tavoitteen saavuttamiseen eli ”myytin” murtamiseen.

Sama lähde:

The medicolegal conclusion supported a history of abusive genital penetration in 41 (69%) cases; findings were non-specific in 11 cases and a normal anogenital status was found in 25 cases.

Eli Edgardh et al. suorittamassa ei-akuuttien lsh-tapausten tutkimuksessa oikeuslääketieteellisesti tuomiota tukevia löydöksiä tehtiin melkein 70 %:ssa tapauksista –
nämä tukivat uhrin kertomusta penetraatiosta (supported a history of abusive genital penetration). Näihin voi lisätä vielä 11 tapausta, joissa immenkalvo ei myöskään ollut ehjä, koska tehtiin ei-spesifisiä (ei siis kyetty diagonoimaan) löydöksiä.

Tässä yhteydessä on paikallaan muistaa, että että Auer/Kukka tapauksessa kolmen tytön immenkalvoilta ei tehty sen paremmin spesifisiä kuin ei-spesifisiäkään löydöksiä:
”Joki-Erkkilä havaitsi kaikkien tyttöjen olevan niin sanotusti neitsyitä”. (Mikko Niskasaari, osoitteessa: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162)

Kaikkiaan tutkimuksen Edgardh K, von Krogh G, Ormstad K. 1999 ei parhaalla tahdollakaan
voi sanoa osoittavan “myytiksi” väitettä, että immenkalvo ei ole enää ehjä penetraation jälkeen (“the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”).


TAPAUS KAKSI - Watkeys et al.

Myytin osoittamiseksi (“the hymen is not anymore intact after vaginal penetration”) Joki-Erkkilä (väitös, s. 22) jatkaa tutkijoiden siteeraamista. Edellä käsitetyä kappaletta seuraa Luvussa 2.2.2. Hymenal findings after vaginal penetration toinen kappale – ja otetaan jälleen esiin lähdeviittet:

Significant genital signs are more likely to be detected if the clinical forensic examination is conducted as soon as possible after the alleged sexual violence. Examination within seven days after alleged penile or digital vaginal penetration detected acute lacerations or hymenal bruising in 50% (46/92) girls (Watkeys et al. 2008). They reported 15% of prepubertal children having abnormal hymenal findings (bruising of hymen/posterior vaginal wall, hymenal tear/marked swelling/adhesions) after alleged penetration in acute examination (Joki-Erkkilä väitös, s. 23).

Tarkastetaan lähde, mihin viitataan: J M Watkeys, L D Price, P M Upton, A Maddocks 2008: The timing of medical examination following an allegation of sexual abuse: is this an emergency? Löytyy osoitteessa:

http://adc.bmj.com/content/93/10/851?ij ... f_ipsecsha

Sitaatti tutkimuksesta:

Of the 33 pre-pubertal children we examined who had alleged penetrative abuse, five (15.2%) had abnormal findings.

Tässä Joki -Erkkilän väitös siis pitää paikkansa – esipuberteetissa olevilla tytöillä havaittiin Watkeys et al. tutkimuksessa – kumma kyllä – hyvin vähän epänormaaleja löydöksiä. Mistä
tämä kielii? Eikö lasten kertomus hyväksikäytöstä pidä paikkaansa? Vai eikö hyväksikäyttö puheista huolimatta ollut penetroivaa? Vai – ovatko lasten immenkalvot parantuneet?

Myös tutkimuksessa Anderst et al on tehty samansuuntaisia havaintoja:

Anderst and colleagues (2009) reported definitive findings of penetrative trauma in 11% of girls with disclosure of penile penetrations and no history of consensual intercourse; all of these diagnostic hymenal findings were detected in over ten-year-old girls and none on the prepubertal girls even though they reported multiple episodes of penetration
(Joki-Erkkilä 2015, s. 23.)

Mahdollisesti tämäkin tulos viittaa käsitykseen esipuberteettisten lasten ”satuilusta” – muissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että nuorempien lasten immenkalvot ovat penetraatioissa kaikkein alttiimpia vaurioille:

Der Hymen ist in der Ruheperiode verletzbar. Der Hymen weist einen hohen Saum auf, der Rand des Saumes ist glatt. Der Saum ist glänzend und durchscheinend. Der Hymen ist „verletzungsanfällig“. Eine Penetration mit dem Penis in diesem Stadium ist bei kindlicher Konfiguration des Genitales ohne Setzen von Verletzungen kaum vorstellbar.

https://www.aerzteblatt.de/archiv/43619

Joka tapauksessa Watkeys et al. tutkimuksessa vanhempien tyttöjen kohdalla akuutteja löydöksiä tehtiin merkittävästi enemmän – tästä Joki-Erkkilän tutkimus ei taaskaan hiiskahda:

Of the 59 post-pubertal girls alleging penetrative abuse seen within 7 days of the alleged assault, 18 (30.5%) had normal findings on genital examination.
(Watkeys et. al, osoitteessa

http://adc.bmj.com/content/93/10/851?ij ... f_ipsecsha).

Siis vain 30 %:lla tehtiin normaalilöydös, so. ei jälkiä penetraatiosta. Ehkä syytös
penetraatiosta ei ollut näidenkään kohdalla paikkansapitävä? Tai jäljet olivat parantuneet?
Tämä kuitenkin merkitsee, että 70 %:lla tehtiin eriasteisia penetraatioon viittaavia löydöksiä.

Watkeys et al. toteavat johtopäätöksissään:

Forty-one girls (69.5%) had physical signs diagnostic of trauma to the genital area, including acute hymenal tears (with or without bruising) and bruising and tearing of the posterior fourchette. – – Seventeen of the girls had hymenal openings that permitted vaginal examination with no discomfort.

Ylivoimaisesti suurimmalla osalla (70 %) siis tehtiin genitaalialueen vammalöydöksiä eli immenkalvon repeämiä sekä takimmaisen fourchette -alueen ruhjoutumia ja repeämiä sekä immenkalvon laajentumia.

On näin ollen mahdoton saada myöskään Watkeys et al. tutkimuksesta 2008 tukea Joki-Erkkilän väitteelle, jonka mukaan ”on myytti, että immenkalvo on vaurioitumaton penetraation jälkeen”.

Edelleen Joki-Erkkilä vs. Watkeys et al:

Postpubertal girls who disclosed vaginal penetration had in 70% cases normal findings when examined seven days after the incident (Watkeys et al. 2008).

(Tämä Joki-Erkkilän väitöksestä, s. 23.)

Mitä Watkeys et al. tutkimuksessa itse asiassa sanotaan?

One hundred and one girls, who had made an allegation of penetrative vaginal abuse, were examined more than 7 days after the last alleged abusive act of whom 70 (69.3%) had normal genital findings and 31(30.7%) had physical signs.

Watkeysin “more than 7 days” muuttuu Joki-Erkkilän väitöksessä muotoon ”seven days after the incident”.

Ehkä virhe ei ole niin iso, koska akuutin tutkimuksen raja menee kolmessa vuorokaudessa – tosin Joki-Erkkilä suosittaa kuuttakin vuorokautta: ”When acute sexual assault is suspected, it
is important to consider performing an acute clinical examination up to 6 days afterwards because even minor injury can still be detectable.”

Tosiasiassa Watkeys et al. mukaan ei-akuutissa tutkimuksessa (7 vrk tai yli) 30%:ssa tapauksia immenkalvolta tehdään edelleen löydöksiä, mikä asettuu Joki-Erkkilän itsepintaisesti lausunnoissa, artikkeleissa ja väitöksessä toistuvaa 5,6 % vastaan.

Myös monet muut Joki-Erkkilän mainitsemat lähteen viittaavat huomattavasti 5,6 % suurempaan osuuteen, mitä J-E ei kuitenkaan noteeraa tai kommentoi:

In a retrospective chart review study almost a third of the children with disclosure of genital-genital penetration had diagnostic findings (according to Adams et al. 2007 guidelines); of which 78% were acute and 22% healed findings (Gavril et al. 2012). (J_E, väitös, s.23)

A Swedish study of non-acute examinations found deep clefts and/or vestibular scars in 59% of adolescents reporting penetrating abuse, and in 6% of those reporting non-penetrative abuse (Edgardh et al. 1999). (J_E, väitös, s.23)

Vaikka siteeraakin näitä tutkimuksia ”myyttejä” käsittelevässä luvussa, J-E ei kommentoi, koska tutkimukset eivät tue hänen käsitystään ”on myytti, että immenkalvo on vaurioitumaton penetraation jälkeen”.

Mitä ylläolevasta voidaan päätellä?

Kyseessä näyttää olevan lähdeaineiston toistuva väärintulkinta ja tarkoitushakuinen
valikoivuus. Joki-Erkkilä antaa virheellisen kuvan usean tutkijan tutkimustuloksista –
mikä tietysti tekee näille karhunpalveluksen, esim. tutkijoille Kellogg, Anderst, Edgardh, Watkeys et al. Mutta – mikä vakavampaa – Joki-Erkkilän menettely aiheuttaa väärintulkintoja oikeusprosesseissa, joissa osapuolien käytettävissä tulisi olla luotettavaa tietoa.

Esimerkiksi jos n. 70 % tutkituista penetroivan lsh:n uhreista on ei-akuutissa tutkimuksessa
jälkiä penetraatiosta, tälöin olisi odottanut ainakin yhdellä - ellei kahdella - Auer/Kukka tapauksen uhreista tehtävän löydöksiä raiskauksista. Immenkalvojen "puhtautta" ei voi
sivuuttaa (virheellisellä) lausunnolla, jonka mukaan vain 5,6 %:ssa penetroiduista alaikäisistä tehdään "objektiivisia löydöksiä".

En tietenkään ole tietoinen, minkälaista kritiikkiä Joki-Erkkilän väitöstilaisuudessa on
esitetty. Julkista tieteellistä kritiikkiä ei kuitenkaan ole juurikaan kuulunut lääkärikunnan
taholta – olkoon ”maallikon” (joskin tieteellisen koulutuksen saaneen maallikon) kirjoitus
yllä alkua. Tarkoitus on laatia blogikirjoitus asiasta ja saattaa se terveydenhoidosta sekä lsh-oikeusprosesseista vastaavien tietoon.

Murhainfon lukijakunnassa ja kirjoittajissa lienee riittävästi akateemisen koulutuksen saaneita (mm. Sisotalo), jotka voivat todeta yllä esitetyn kritiikin oikeaksi.

sisotalo kirjoitti:Me kommentoimme aivan eri oikeustapauksa. Minä ajattelen vain Annelin Seri tuomiota, jonka perusteet ovat jääneet salaiseksi kun journalisti ei niitä osaa nostaa esiin keskusteluun vaikka ne hänelle on luovutettu

Kyllä me kommentoimme ihan samoja asioita, me vertaamme outoja yhtäläisyyksiä näiden tapausten välillä, josta yllättäen on syntynyt mielessäni kysymys, että onko Minna Joki-Erkkilä todellisuudessa eräiden kokeneempien "oppitytär"?

http://www.thedailybeast.com/articles/2 ... r-was.html

"What Fueled the Child Sex Abuse Scandal That Never Was?

A wave of scandals about brutal child sex abuse in the 1980s caused widespread panic. But many of the stories, pursued with zeal through the courts, were false and extremely destructive.
(Lizzie Crocker)

Woodling hired an inexperienced assistant, Astrid Heger, to examine young girl’s hymens for microscopic abrasions and variations which, according to Woodling’s (now-discredited) findings, often indicated sexual trauma.

Heger determined that 80 percent of the 150 children she examined had been abused, but she sometimes arrived at that conclusion even when she found no abrasions or variations.
“This was based on a conviction—one she shared with Roland Summit—that medical professionals had a special social role to play in bringing the problem of child abuse out of the shadows,” Beck writes.

In cases across the country, medical professionals, detectives, prosecutors, parents, and therapists simply believed children had been sexually abused: They manipulated “the truth” to fit their version of the truth and fabricated evidence where none existed."


Eli tämän Astrid Heppenstall Hegerin takana oli Bruce Woodling niminen henkilö, joka oli siis palkannut tämän tekstin mukaan kokemattoman assitentti Astrid Hegerin.

Tämä muistuttaa vahvasti Case Bjugnia, jossa norjalainen Arne Myhre oli assistenttilääkärinä tekemässä diagnooseja lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Häneen vaikutti Tilman Fuerniss –niminen mies, joka matkusteli ympäri Eurooppaa pitäen seminaareja, joihin osallistui paljon erilaisia lasten kanssa tekemissä olevia henkilöitä, lisäksi hän oli siellä myös paikalla Norjassa. Joten siis Fuerniss ja Myhre tunsivat toisensa ja on selvää, että tämä Fuerniss oli silloin tämä ”guru” ja Myhre ”oppipoika”.

Samaa voidaan sitten myöskin väittää muutamia vuosia ennen Bjugn-tapausta olleeseen McMartin-tapaukseen USA:ssa, jossa on ilmiselvää, että Astrid Heger oli sitten tämän ”gurun” Woodlingin "oppitytär".

Sitten tapahtui molempien kohdalla niin, että heistä itsestään syntyi jotain vielä suurempaa kuin olivat oppi-isänsä.

Taustalla on kuitenkin tapaus Myhressä 23 väärää diagnoosia ja tapaus McMartinissa Astrid Heger teki ainakin 150 diagnoosia, joista hän väitti 80 % olevan positiivisia, eli vääriä diagnooseja olisi jopa 120 kpl.

Eli molemmat nämä henkilöt olivat nuorina uransa alussa tehneet hyvin suuria virhearvioita, he ovat myös seisseet näiden diagnoosien takana siellä oikeudessa ja molemmat ovat vedonneet siihen ”kriteeristöön”, jolla perusteella silloin diagnooseja on tehty. Astrid Hegeristä tiedetään, että hän on sanonut toimineensa sen mukaan mikä silloin oli vallalla oleva käsitys eli ”oppi-isänsä” käsitys. Arne Myhre on vähätellyt omaa rooliaan ”assistenttina.”

Astrid Heppenstall Heger kertoo uransa esteistä:

Obstacles: There have been two major hurdles in my career. First was being a woman in medicine at a time when there were few of us and I was also a mother of three during my residency. This required enormous levels of energy as well as careful time and priority management. Income was not important.

On ilmeisesti niin, että näitä "nuoruudensyntejä" ei sitten lasketa mukaan?

Minulle on tärkeintä, että Auerin tuomiossa on aivan selvä motiivi. Auerin poika halusi saada äitinsä vankilaan ja kun se ei onnistunut valehtelemalla isän murhasta hän keksi Serin. Tällaista perustetta ei ole niissä tapauksissa joihin nyt verrataan.

sisotalo kirjoitti:Minulle on tärkeintä, että Auerin tuomiossa on aivan selvä motiivi. Auerin poika halusi saada äitinsä vankilaan ja kun se ei onnistunut valehtelemalla isän murhasta hän keksi Serin. Tällaista perustetta ei ole niissä tapauksissa joihin nyt verrataan.

Motiivi on ollut poliisin ja syyttäjän virallinen totuus, että Auer olisi Ulvilan murhan tekijä. Lapsia käytettiin häikäilemättömästi hyväksi, että Auer olisi saatu tuomittua teosta, johon hän ei ole syyllinen.

Muistutan sisotaloa ja muita siitä, että Auer on asianajajansa kanssa vaatinut jo vuodesta 2010 lähtien, että murhan tutkinta siirrettäisiin pois Porista. Mikä lienee motiivi, että murhan tutkinta on yhä edelleen vuonna 2017 Porin poliisilla? Vähän tuntuu siltä, että on pistetty pukki kaalimaan vartijaksi.

Tarkoitan, että Auerin pojan valehtelemiseen seri-asiassa oli selvä motiivi. Hän yritti saada äidin vankilaan valehtelemalla murhajutussa. Kun se ei onnistunut hän valehteli ne asiat, jotka ovat seri-jutun varsinainen näyttö

Edellisestä viestistäni:

Miten on Joki-Erkilän Edgardh et al. viittauksen kanssa (yllä kursivoitu) – eli ei
syviä lovia tai arpia ei-akuutissa tutkimuksessa kahdenkymmenen (20) tytön osalta, jotka olivat olleet konsensuaalisessa yhdynnässä? Nämä kaksikymmentä tukisivat väitettä, että “immenkalvo pysyy ehjänä penetraatiosta huolimatta”.

Toisaalta selvisi, että Edgardh et al. tutkimuksen otos käsitti 94 hyväksikäytettyä
murrosikäistä, joista kahdella kymmenellä (20) oli kokemuksia konsensuaalisesta seksistä - ilmeisesti nämä tulivat osalliseksi rikosprosessissa alaikäisyyden vuoksi.

Nämä kaksikymmentä siis tukevat Joki-Erkkilän väitöksen teesiä, että "One of the myths is
that `the hymen is not anymore intact after vaginal penetration´” eli "Yksi myytti
kuuluu, että `immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penertaation jälkeen´".

Toisesta Edgardhin julkaisusta (koostuu osaksi aikaisempien tutkimusten yhteenvedosta)
käy aiemman tutkimuksen abstraktia paremmin ilmi 20:n konsensuaalisissa yhdynnöissä
olleiden alaikäisten tilanne - ohessa sitaatti:

Deep clefts (down to the vaginal wall) of the posterior hymen were found
in 26% (20/77) of all the girls, and these girls all had a history of abusive vaginal penetration.

Deep clefts were found in none of the 20 girls with experience of consensual intercourse but who denied abusive genital penetration.

Of the 24 girls who reported consensual intercourse all but one could be examined with a 25 mm speculum, the exception was a girl who had tried intercourse but failed. Of girls without experience of voluntary vaginal intercourse but reporting abusive genital penetration, 47% (17/36) exhibited a vaginal opening exceeding 16 mm, and they could also easily be examined with a 17-25 mm speculum, compared to none of the thirteen girls with a history of non-penetrative abuse, p<0.001.

https://openarchive.ki.se/xmlui/bitstre ... sequence=1 (Kappaleen jako selvyyden vuoksi & alleviiv. Zem.)

Tulee - jälleen - selväksi, että Joki-Erkkilä katsoo immenkalvon olevan `ehjä´ (intact),
mikäli kyseessä ei ole transektio eli repeymä, joka ulottuu posterior fouchette ja
fossa navigularis alueille (Edgardh: "down to the vaginal wall").

Minkään muun asteisia vammoja - samoin kuin Kelloggin ja Anderstin kohdalla - ei noteerata, jolloin päästään todistamaan myytiksi väite “immenkalvo pysyy ehjänä penetraatiosta huolimatta”. Sitä ei noteerata (tai ainakaan sitä ei tuoda Joki-Erkkilän väitöksessä julki toisin kuin Edgardh tekee), että vaginaalinen avauma oli myös konsensuaalisen yhdynnän kokeneilla
huomattavasti suurempi kuin "normaalisti":

Of the 24 girls who reported consensual intercourse all but one could be examined with a 25 mm speculum
- -
compared to none of the thirteen girls with a history of non-penetrative abuse, p<0.001.

En tiedä, onko kukaan koskaan lääketieteen parissa toiminut esittänyt väitettä, että
anogenitalialueen vammat eivät parane - tämähän merkitsisi sitä, että koko naissukupuolella kyseiset vammat olisivat kroonisia. Esim. oheisesta kuvasta näkee paranemisen Adams III
luokan vammasta Adams II luokkaan:

http://www.nbl.fi/~nbl3145/litter/adamsIIjaIII.jpg

Eli en tiedä, onko myytti esittää "the hymen is not anymore intact after vaginal penetration"
- Joki-Erkkilällä on jostain syystä iso tarve esittää, että näin olisi. Koska vain silloin voidaan
perustella Auer/Kukka -tapauksessa lsh-tuomiota sanomalla "[J]opa raskaana olevilla teini-ikäisillä on todettu immenkalvolla emättimeen työntymiseen viittaava objektiivinen löydös vain 5,6 %". Tässä, niinkuin kauttaaltaan Joki-Erkkilän tutkimuksessa, immenkalvo
on "intact", jos ei todeta parantumattomaksi jäänyttä transektiota.

Näin siis saadaan jatkossakin perustelut tuomioille penetroivasta hyväksikäytöstä, vaikka
lasten immenkalvoilta ei tehtäisi minkään maan löydöksiä. Piste.

zem kirjoitti:Edellisestä viestistäni:

Eli en tiedä, onko myytti esittää "the hymen is not anymore intact after vaginal penetration"
- Joki-Erkkilällä on jostain syystä iso tarve esittää, että näin olisi. Koska vain silloin voidaan
perustella Auer/Kukka -tapauksessa lsh-tuomiota sanomalla "[J]opa raskaana olevilla teini-ikäisillä on todettu immenkalvolla emättimeen työntymiseen viittaava objektiivinen löydös vain 5,6 %". Tässä, niinkuin kauttaaltaan Joki-Erkkilän tutkimuksessa, immenkalvo
on "intact", jos ei todeta parantumattomaksi jäänyttä transektiota.

Näin siis saadaan jatkossakin perustelut tuomioille penetroivasta hyväksikäytöstä, vaikka
lasten immenkalvoilta ei tehtäisi minkään maan löydöksiä. Piste.

http://www.kaypahoito.fi/KH2014-suositu ... d=nix01937

Tässä on Minna Joki-Erkkilän käypä hoito suositukseen kirjoittamia otteita juuri näistä Zem:n keräämistä kohdista, joissa käsitellään erilaisia tutkimuksia koskien immenkalvoa. Hän lainaa myöhemmin sitten hyvin valikoivasti niitä kohtia, jotka todistavat ajatuksesta, että on myytti, että immenkalvo vahingoittuu sukupuoliyhteydessä.

"Immenkalvon tuoreita laseraatioita on prospektiivisessa tutkimuksessa raportoitu 33 %:lla (68/205) prepubertaalisista 1–10-vuotiaista tytöistä, joita on tutkittu seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi"

Ymmärrän toki käsitteen lääketieteellisessä mielessä, että prepuberteetti olisi aika ennen puberteettia, mutta mielestäni kuitenkin olisi järkevämpää ehkä puhua esipuberteetista erikseen ja sitten lapsuusajasta, koska 1-10 vuotta on aivan liian väljä aikataulu, jos järkeilee hieman miltä kaksi vuotiaan sukuelimet tai 10 vuotiaan näyttävät. Tosin tutkimuksissa on käytetty tätä prepuberteetti-käsitettä.

Tässä Muramin tutkimuksista annettu abstrakti:

"In a prospective study 205 prepubertal girls (mean age, 5.4 years) determined by Child Protective Services to be victims of sexual abuse were examined. Sixty-five girls (32%) had normal-appearing genitalia, 45 girls had nonspecific findings, and 95 girls had findings considered to be specific for sexual abuse. Whereas normal-appearing genitalia were most often observed in girls reporting digital assault, specific findings were more commonly observed in girls reporting genitogenital assault. Overall it was possible to document the presence of abnormal genital findings indicating or strongly suggesting sexual abuse in only 46% of the patients in this study group. Failure to document findings suggestive of abuse in half of the girls highlights the limitations of the medical evaluation in validating sexual abuse.
PMID: 2916614"

Tässä ensin määritelmä tälle prospective study:
"prospective study, etenevä tutkimus; seurantatutkimus, jossa tutkittavaa ihmisryhmää (kohorttia) seurataan siinä mahdollisesti ilmenevien sairaustapausten tai annetun hoidon tehon osalta; ks. kohortti1, vrt. retrospektiivinen tutkimus."
(eli kysymys on ollut erilaisista hyväksikäytön mahdollisista epäilytapauksista, joita on havaittu)

Eli tässä tutkimuksessa kuten muussakaan ei ole täysin tiedossa seikka, että onko penetraatiota tapahtunut vai ei. Sen lisäksi tässä on sen verran alhainen ikä kyseessä, että ei ole oikeastaan ole täysin selvää, onko lapsi edes osannut selittää mistä on kysymys. Mutta kuitenkin tässäkin tutkimuksessa 47 %:ssa tapauksia on "definitive findings" eli käytännössä todiste oikeuteen menoa varten. Vain 33 % ei mitään löydöstä, joka sopii oikein hyvin olemaan se osa tätä joukkoa, jolla on epävarma tapahtumakuvaus. Mielestäni tämä 33 % ei todista muuta seikkaa kuin sen, että näiden henkilöiden osalta ei saada mitään selvyyttä tapahtumaan, eli heillä ei ole definitiivistä näyttöä oikeutta varten.

Jos keskimäärin 5.4 vuoden ikäinen lapsi olisi joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi, joka edellyttää tiettyä voimaa ja tämä "penile penetration" on tapahtunut 100 % varmuudella ja lapsi saatu vieläpä akuutisti tutkimuksiin, niin ei ole realistista olettaa, ettei repeämiä olisi, joista ei saataisi näyttöä oikeuteen. Oikeastaan se näytön puute kertoo siitä, että tapahtumassa on ollut epävarmuustekijöitä, jotka kertovat juuri siitä tapahtumasta eikä siitä, että kerrottu olisi kaikissa versioissaan tosi, vain näyttö sattumalta juuri tässä tapauksessa sitten puuttuisi.

Seuraavaksi sitten palataankin siihen melko mahdottomaan asiaan, jota jostain syystä Minna Joki-Erkkilä näyttää tuovan esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa, tässä näyte tästä käypä hoito suosituksesta:

"• Teini-ikäisillä tytöillä immenkalvon repeämiä on raportoitu retrospektiivisissä tutkimuksissa 3 %:lla (6/204) ja 6 %:lla (12/214). Näistä tytöistä yli 90 % kertoi penetroivasta hyväksikäytöstä 8,"

Ja nyt viitataan taasen seuraavaan tutkimukseen, josta tässä abstrakti:

Healing patterns in anogenital injuries: a longitudinal study of injuries associated with sexual abuse, accidental injuries, or genital surgery in the preadolescent child.
Heppenstall-Heger A1, McConnell G, Ticson L, Guerra L, Lister J, Zaragoza T.


Abstract
OBJECTIVE:
To study healing patterns of anogenital trauma in prepubescent children.

METHODS:
A prospective 10-year study was conducted of 94 children who had anogenital trauma and were followed to healing and documented using a colposcope with 35-mm camera attachment.

RESULTS:

The 13 boys and 81 girls were referred with injuries as a result of sexual assault or anogenital trauma. Hymenal injuries occurred in 37 cases; 2 transections healed after surgery, and 15 persisted unchanged. Partial tears, hymenal abrasions, or hematomas healed completely or with minor nonspecific changes. Of the 47 injuries to the posterior fourchette, 22 abrasions, hematomas, or tears healed completely; 12 tears healed with vascular changes; 2 developed labial fusions; 10 lacerations required surgery; and 6 scarred and 4 healed with vascular changes. Only 2 of 39 cases of perihymenal trauma healed with vascular changes. All 17 cases of labial trauma healed completely. Anal trauma healed completely in 29 of 31 with scarring occurring in only 2 cases that required surgery.
CONCLUSIONS:

Anogenital trauma heals quickly, often without residua. Of the 94 cases, there were diagnostic anatomic changes in the 15 cases of hymenal transections (2 other cases healed completely with surgical reconstruction), 6 cases after surgical repair of posterior fourchette, and 2 cases of anal scarring after surgery.
PMID: 14523174

Tässäkin on esimerkiksi 81 tyttöä, joilla kerrotaan olevan 37 tapauksessa vaurioita immenkalvolla. Alleviivatuissa kohdissa näyttäisi jo kirurgiakin tarvitun mikä siis tarkoittaa sitä, että verenvuoto ei tyrehdy itsekseen ja repeämä voi olla aika laaja ja ulottua esim. peräaukon lähelle, joka tarkoittaa sitä, että ulosteessa on verta. Tosin mukana voi olla joku poikakiin.

Ihmetystä herättää se, että miksei tässä lopputuloksessa (astract) mainita sitä, että vain 3 %:lla penetroivasta hyväksikäytöstä kertovalla tytöllä on repeämä? Sehän olisi suuri uutinen. Mihin siis tämä viittaa oikeastaan?

Toinen viitattu abstrakti on:

"The recommendations for the timing and type of examinations for prepubertal children, in contrast to adolescent sexual assault victims, may need to be changed. Studies showing that partial tears of the hymen, as well as abrasions and contusions, may heal to leave very little or no sign of previous injury emphasize the importance of urgent evaluations. There is a need for standardization of the training of medical professionals who perform child sexual abuse evaluations to ensure continuing competence."

Eli tämäkin Adamsin tutkimus kertoo saman kuin jo muutenkin on selvitetty, että osittaiset repeämät voivat parantua. Mutta niistähän on nyt tuskin voi olla kysymys, jos puhutaan "penile penetration" - käsitteestä ja iästä, joka on esim. alle kouluiän.

Tässä pyöritään jonkinlaisessa kehässä, kun pitäisi saada selvää faktaa, jota taasen on hyvin mahdotonta tuottaa eettisistä syistä. On väite ja sen tueksi joku irrallinen lause jostakin, ja samalla se väite on itse asiassa mahdoton mikäli se ylipäätäään pitäisi paikkansa.

Tuskin tässä nyt varmaankaan on päädytty siihen, että vain 3 %:lla prepubertaarisilla tytöillä ikä nyt sitten 1-10 vuotta jäisi jälkiä mikäli tapahtuma on yllä kuvatun mukainen. Jos todellakin näin olisi silloin immenkalvolla tapahtuvat muutokset täytyisi jotenkin kyetä dokumentoimaan ja ehkä parantamaan, koska silloin immenkalvon täytyisi olla pysyvä, ja sitähän se ei ole.

Ihmetystä herättäisi sitten myöskin se, että mistä nämä penetraatiota väittävät lapset keksisivät ylipäätään kertoa tästä jollekin, jos mitään vammaa ei todellakaan muodostuisi? Yhtä hyvin voisi sitten kysyä, että miksi joku vanhempi uskoisi tällaiseen, jos ei näkisi yksinkertaisesti mitään missään?

Kamala sotku on se tapa jolla MJE perustelee, että neitsynkalvon tilaa ei saa käyttää näyttönä raiskauksen tapahtumisesta. Mutta hän on saanut tämän asian lukittua päätöksiä sanelevaan "Käypä Hoito" kirjoitukseen. Näin on saatu tuomioiden antaminen pois siitä ainoasta todisteesta joka voisi sitoa tuomareita ja mielivalta ratkaisee. Kukan-Auerin tapuksessa juuri näin on menetelty. Sillä että kaikkien neitsynkalvot ovat eheät, ei ole mitään vaikutusta MJEn UV tarkastelujen vastapainona.

Tässä pitää siis turvautua logiikkaan ja todeta, että Auerin poika on ensin yrittänyt sada äitinsä vankilaan perättömillä tiedoilla murhasta ja sitten yhtä perättömillä väitteillä raiskauksista.

Sisotalo on oikeassa, kun kirjoittaa "Kamala sotku on se tapa jolla MJE perustelee, että neitsynkalvon tilaa ei saa käyttää näyttönä raiskauksen tapahtumisesta." Tilanteeseen on
ilmeiset historialliset syynsä, so. lääkärit antaneet aiemmin lausuntoja hyväksikäytöstä
immenkalvojen "normaalivammojen" perusteella - nyt ollaan toisessa ääripäässä,
ymmärtääkseni.

Nyt siis kirjataan lausuntoon "tutkimus ei sulje pois hyväksikäyttöä", mikäli ei löydetä
mitään. Samalla tavalla voisi ajatella, että vaikka lapsi ei olisi koskaan maininnut mitään
hyväksikäyttöön viittaavaa, tämä ei "sulje pois hyväksikäyttöä", koska on tapauksia
joissa lapsi ei ole kertonut mutta hyväksikäyttö on muuten ollut ilmeistä.

Tämä johtaa siihen, että kenenkään lapsen kohdalla hyväksikäyttö ei ole koskaan
poissuljettu - eikö hieman vainoharhainen asenne lapsiin... eli syyttömyysolettaman
vastainen?

Muuten Nicht Schuldig tekee edellisessä viestissään virheen:

"• Teini-ikäisillä tytöillä immenkalvon repeämiä on raportoitu retrospektiivisissä tutkimuksissa 3 %:lla (6/204) ja 6 %:lla (12/214). Näistä tytöistä yli 90 % kertoi penetroivasta hyväksikäytöstä 8,"

Ja nyt viitataan taasen seuraavaan tutkimukseen, josta tässä abstrakti:

Healing patterns in anogenital injuries: a longitudinal study of injuries associated with sexual abuse, accidental injuries, or genital surgery in the preadolescent child.
Heppenstall-Heger A1, McConnell G, Ticson L, Guerra L, Lister J, Zaragoza T.

Nähdäkseni Käypähoito suosituksissa kyseisessä kohdassa viitataan (viitteet 8 ja 9) Adams et
al. tutkimuksiin:

Adams JA, Girardin B, Faugno D. Adolescent sexual assault: documentation of acute injuries using photo-colposcopy. J Pediatr Adolesc Gynecol 2001;14:175-80 PubMed

Adams JA. Guidelines for medical care of children evaluated for suspected sexual abuse: an update for 2008. Curr Opin Obstet Gynecol 2008;20:435-41 PubMed

Heppenstall-Heger et al. tutkimus on prospektiivinen, Adamsin tutkimukset ovat retrospektiivisia, siis aiemmin kirjattua/kuvattua aineistoa hyödyntävä.

Ja tässäkin Käypähoidossa mainittu tulos "Teini-ikäisillä tytöillä immenkalvon repeämiä on raportoitu retrospektiivisissä tutkimuksissa 3 %:lla (6/204) ja 6 %:lla (12/214)" tarkoittanee
repeämien osalta mitä ilmeisimmin transektiota, eli alas asti ulottuvaa repeämää,
koska Adams on nimenomaan asteikon luokka I, II ja III, (IV) laatinut.

Lisäksi tämä tulos koskee teini-ikäisiä tyttöjä, mitä Auer/Kukka tapauksessa lapset
eivät olleet (NS:n mainitsema Heppenstall-Hegerin tutkimus käsitteli "preadolescent"
tapauksia).

Virheitä sattuu - itselleni esim. lause "päästään todistamaan myytiksi väite `immenkalvo pysyy ehjänä penetraatiosta huolimatta`" pitää tietysti olla päinvastoin eli "myytti kuuluu, että `immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penertaation jälkeen´".

Muutena NS:n siteeraama Heppenstall-Heger et al. abstrakti on sen verran hankala lauserakenteiltaan, että sen kääntämiseen on syytä palata.

Pahinta on se, että virheelliset tuomioista ja päätelmistä tulee perusteita tuleville tuomioille.
Auer & Kukan tuomiota käytetään myöhemmin yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka useastikaan toistunut väkivaltainen hyväksikäyttö ei välttämättä jätä mitään jälkiä ja kuinka myös ei-pedofiilit voivat raiskata lapsia(an).

Tämän vuoksi ei pitäisi vedota mihinkään tapaukseen sen perusteella, että siitä on annettu tuomio. Hyväksikäytön pitäisi olla KIISTATONTA, eli siitä pitäisi olla tunnustus, että sitä voitaisiin käyttää aineistona tulevissa tutkimuksissa tai johtopäätösten muodostamisessa.

Tutkijat pyörittävät samaa tapausmassaa ja linkittävät toistensa tutkimuksiin ja vetoavat toisiinsa, vaikka tutkimuksen aineisto saattaa olla väärää, eli siellä saattaa olla vääriä tuomioita. Vääristä tuomioista tulee osa virallista totuutta, koska myöhemmät tutkijat vain vetoavat edellisten tutkimustuloksiin.

Kuolemannaakka kirjoitti:Pahinta on se, että virheelliset tuomioista ja päätelmistä tulee perusteita tuleville tuomioille.
Auer & Kukan tuomiota käytetään myöhemmin yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka useastikaan toistunut väkivaltainen hyväksikäyttö ei välttämättä jätä mitään jälkiä ja kuinka myös ei-pedofiilit voivat raiskata lapsia(an).

Tämän vuoksi ei pitäisi vedota mihinkään tapaukseen sen perusteella, että siitä on annettu tuomio. Hyväksikäytön pitäisi olla KIISTATONTA, eli siitä pitäisi olla tunnustus, että sitä voitaisiin käyttää aineistona tulevissa tutkimuksissa tai johtopäätösten muodostamisessa.

Tutkijat pyörittävät samaa tapausmassaa ja linkittävät toistensa tutkimuksiin ja vetoavat toisiinsa, vaikka tutkimuksen aineisto saattaa olla väärää, eli siellä saattaa olla vääriä tuomioita. Vääristä tuomioista tulee osa virallista totuutta, koska myöhemmät tutkijat vain vetoavat edellisten tutkimustuloksiin.

Zem kirjoittaa:

"Muuten Nicht Schuldig tekee edellisessä viestissään virheen:
"• Teini-ikäisillä tytöillä immenkalvon repeämiä on raportoitu retrospektiivisissä tutkimuksissa 3 %:lla (6/204) ja 6 %:lla (12/214). Näistä tytöistä yli 90 % kertoi penetroivasta hyväksikäytöstä 8,"

Ja nyt viitataan taasen seuraavaan tutkimukseen, josta tässä abstrakti:

Healing patterns in anogenital injuries: a longitudinal study of injuries associated with sexual abuse, accidental injuries, or genital surgery in the preadolescent child.
Heppenstall-Heger A1, McConnell G, Ticson L, Guerra L, Lister J, Zaragoza T.

Nähdäkseni Käypähoito suosituksissa kyseisessä kohdassa viitataan (viitteet 8 ja 9) Adams et
al. tutkimuksiin."

Totta, tämä väite on perusteltu Adamsin kahdella tutkimuksella. Siinä oli siis virhe.
Yhdistelin jälleen hieman nopeasti pari asiaa keskenään.

Näissä tutkimuksissa on oikeasti tärkeää aikakäsite, ajanjaksona ennen puberteettia tai sitten puberteetin aikana tehtyjä havaintoja. Se mitä myös arvostelin on, että aika ennen puberteettia on liian pitkä, jotta voisi ymmärtää mikä tutkimuksen lopputulos todella olikaan.

Se mitä Kuolemannaakka kirjoitti yllä on todella hälyttävää, tuomioistuimen päätökset otetaan siis seuraavassa oikeudessa sitten ikäänkuin ennakkopäätöksinä huomioon ja se johtaa kierteeseen, jossa syytetty on kuin hämähäkin seitissä kiinni.

Hän ei normaalilla keinolla pääse irti syytöksistä, jos joku asianomainen ei häntä syytöksestä vapauta. En tiedä mitään muuta rikoksenlajia, jossa kaikki riippuu jonkun ihmisen sanomasta ja varsinkin, jos se sanoja saattaa ollakin taustalla tosiasiassa aikuinen ihminen, terapeutti, vanhempi, sijaisvanhempi, sosiaalityöntekijä, lääkäri, joka istuttaa lapseen tosiasiallisesti omia ajatuksiaan.

http://www.respyn.uanl.mx/especiales/20 ... tos/73.pdf

Tästä linkistä, jos aukeaa voi nähdä sivulla 43 parantuneen transsektion, joka näkyy immenkalvon puuttuvana alaosana kahden nuolen kohdalla.

Sivulla 37 on repeämä, posterior fourchette:

Kuvat eivät ole kovin houkuttelevia, mutta jos haluaa katsoa millaiselta tällainen "vamma immenkalvolla tai muualla" sitten näyttäisi.

Ollaanko täällä yhtä mieltä siitä, että objektiivisen tutkimuksen pitäisi olla sellainen, joka dokumentoituna ja validoituna on hallinnassa siten, että voidaan osoittaa jokaisen asianmukaisesti koulutetun henkilön saavuttavan määriteltyjen rajojen puitteissa saman tuloksen?

Jos alettaisiin tarkastella lähemmin Auerin lapsille suoritettuja UV-valotutkimuksia ja niistä saatuja tutkimustuloksia, niin todennäköisesti varsin pian kävisi ilmi, etteivät tutkimukset toistettuina antaisi lainkaan samaa tulosta.

Valitettavasti puolustus ei saanut jo ennen käräjäoikeutta keväällä 2012 läpi lisätutkintavaatimustaan, että kaikille Auerin lapsille olisi tehty ihotautilääkärin suorittamana uudet ihotutkimukset . Vasta keväällä 2016 vanhimmalle tyttärelle tehty tutkimus todisti syyttäjän asiantuntijalääkärin väitteet mm. olkapäillä todetuista ristin muotoisista arvista hölynpölyksi, koska nämä "arvet" olivat hävinneet jäljettömiin.

Jokainen maalaisjärjellä varustettu henkilö tajuaa, että vuonna 2011 havaitut - tuolloin jo muutaman vuoden ikäiset viiltelyarvet - eivät katoa näkymättömiin noin vain.

Olen itse ihan toisella elämänalueella huomannut sen, miten vaikeaa on olla julkisesti omalla naamallaan eri mieltä jostakin, mistä toiset sanovat jotain muuta. Pelkää, että se toinen pahoittaa mielensä. Vaikkei millään tavalla arvostelisi ihmistä itseään, ainoastaan hänen ammatillista mielipidettään. Etenkin, jos oma ura tai maine jotenkin riippuu tästä toisesta. Jos kerron, mitä ajattelen, en koskaan saa enää työkeikkaa tms.

Nimimerkin suojissa anonyyminä voi sitten räkyttää mitä tahansa.

Tuli mieleen näistä Joki-Erkkilän mukana olleista erikoislääkäreistä, jotka Auerin oman valituksen mukaan olivat vain nyökytelleet vieressä, kun Joki-Erkkilä teki tutkimuksiaan. Ja julkinen seloste sitten mainosti, että kolme kokenutta erikoislääkäriä olivat löydöksistä yhtä mieltä. Mitä se yksi olisi edes voinut sanoa? Huutaa videolla, että seis! Nyt menee kyllä ylitulkinnan puolelle. Ja sen jälkeen tyynesti istua lounaalla kollegoiden kanssa todeten, että itse asiassa todistaa pedofiilimurhaajan ja hänen miesystävänsä puolesta jos sanoo, että ei tuo alapää kyllä yhdyntää ole nähnyt.

Tunnen uskovaisia ja he ovat oikein hyväntahtoista ja sydämellistä porukkaa. Eivät he oikeasti halua lähimmäisilleen pahaa. Esim. Keijo Ahorinta jossain haastattelussaan (vai oliko oikeudessa?) sanoi, että hänen sanomisiaan on vääristelty eikä hän oikeasti tarkoittanut edesauttaa tulkinnoillaan Anneli Auerin tuomitsemista. Hänellä ei ollut mitään Aueria vastaan. Jos Joki-Erkkilä oikeasti mainostaa olevansa uskossa ja on antanut anteeksi jopa lapsensa murhaajalle, niin olen ihan varma, että hän tunnustaisi erehtyneensä myös Auerin lasten tutkimisessa. Siis jos hän tuntee omassatunnossaan antaneensa väärän todistuksen. Feikkiuskovaiset sen sijaan voivat väittää mitä tahansa.

Jotenkin minulle on tullut tunne, että jopa Joki-Erkkilä on tässä vain jonkun koneiston pelinappula. Ehkä hän saa jotain voitelurahoja joltain jenkkiläiseltä gynekologiyhteisöltä (vaikkapa väitöskirjaansa liittyen) ja kutsuja konferensseihin valtameren taakse eikä uskalla paljastaa, mitä mieltä oikeasti on. Ja Satakunnan käräjäoikeus käyttää häntä hyödyllisenä hölmönä näissä insestioikeudenkäynneissä, missä joku nyt vain on saatava tuomittua.

Juttelin MJEn kanssa hänen väitöksensä jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Vastakohtaisuus käsityksissämme Auerin asiassa oli täydellinen. Hän vetosi juuri siihen, että kaikki kolme näkivät raiskauksen jäljet lapsissa. Hänen kanssaan oli helppo keskustella eikä mielipiteen vaihtaminen ei ollut mahdotonta. Siihen olisi vaan tarvittu sse salainen aineisto, jonka olisin helposti voinut torjua. Aineisto oli tietenkin Annelilla itsellään. Ehdotin hänelle, että lähtisimme siltä pohjalta neuvottelemaan MJE kanssa, mutta Anneli torjui sen. Uskon, että Kukan sisarella oli osuuteensa Annelin kielteiseen kantaan.