Tay77 kirjoitti: Ke Kesä 14, 2023 9:17 pm
Minusta Annelin syyllisyyttä tukee kaksi asiaa.
Tiedän, ettei mielipiteilläni ole vaikutusta! En ole lautamies tai tuomari. En käyttäytymispsykologi, tutkija tai poliisi. Nämä kaksi asiaa (muiden muassa) vakuuttivat minut, että Anneli on syyllinen;
* Asunnossa on raivokas tappaja, joka ilmestyi asuntoon yhtäkkiä. Tässä vaiheessa luulisi soittajan jo olevan kaukana ja pelastaneensa lapsensa ulos talosta. Puolisoa ollaan raivolla tappamassa; miksi ihmeessä jäädä paikalle ja haahuilla eri huoneiden välillä. Silti ns. tappamista ei oikeasti kunnolla kuulu häke-nauhalla
*Ne lasinsirut kuistilla. Ja ylipäätään oven ikkunan rikkominen. Mikä mystinen mutta silti päättäväinen, Jukan hengiltä tahtova Huppumies rikkoo oven lasinsirujen lentäessä pääsääntöisesti ulos päin?
Tuosta ikkunan rikkomisesta tehtiin rekonstruktio ja siinä tosiaan oli lämpölasi, eli kaksi lasia, joten sitä lasia lentää molemmille puolille ikkunaa miltei samoissa määrin.
Itse pidän syyllisenä, koska:
1. FBI ei löytänyt hätäpuhelunauhasta ulkopuoliseen ihmiseen viittaavia merkkejä. Anneli sanoi tämän tappajan jahdanneen häntä kahdesti kun on käynyt kurkkaamassa oviaukosta, mutta nauhalla kuuluuu vain yhdet askeleet vaikka tappaja astelee lasinsirujen päällä, ja vielä kertomuksen mukaan nousee ikkunasta ulos kesken nauhan, josta ei kuulu mitään ääniä. Puhelun alussa ei kuulu kyseisestä huoneesta mitään ääniä, kuin vasta hetken kuluttua (mahdollisesti virkoaminen), jonka jälkeen kuuluu valitusta ja huutoa. Tappaja jonka pitäisi olla parhaillaan riehumassa ja puukottamassa tai lyömässä, ei sano koko jutun aikana sanaakaan, eikä pidä mitään ääntä. Kyllä tuossa tilanteessa jotain varmaan saattas huutaa, ähkiä, kiroilla kun raivon vallassa jotain hakkaa. Kuuluu sieltä *UOLE sit kun Anneli käy katsomassa, ja kuulemma naisen ääni.
2. Tunnustukset, kertomusten muuttaminen. Ensin mm. muistijälkitestissä sanoo, ettei ole riidellyt kys päivänä, mutta toisessa kertomuksessa kertoo riidan aikana olleen myös veitsi kädessä jossain kohtaa. Myös lapsi kertoo kuulleen riidoista. Tän kirjan mukaan tuo veitsi oli samaa sarjaa niiden veitsien kanssa, jotka löytyi keittiön puisesta veitsipidikkeestä, ja siitä pidikkeestä puuttui yksi veitsi.
3. Auerin paidassa ei ole lasipölyä vaikka oli hänen sanojensa mukaan koko tilanteen ajan kyseinen paita päällä. Kuulemma mahdottomuus välttyä lasipölyltä tuossa tilanteessa.
4. Muistijälkitestissä testi reagoi ainoastaan kysymyksiin, tyyliä: Puukotitko itseäsi, tapotko miehesi, riitelittekö.. jne. Kirjan mukaan n. 80% varma kyseinen testi.
5. 2009 tunnustus: Olen todennäköisesti saanut hysteerisen kohtauksen, jossa järki ja havaintokyky ei ole toiminut normaalisti.
Annelin tunnustuksen sekä' lapsen kertomuksen mukaan luotu arvio tapahtumasta (kirjassa):
- Juttu alkoi ihan perus riidalla (kirjastokirjat, ei omaa aikaa, riita kasvatusmetodeista, töistä ja toistensa vähättely, väsymys)
- Lapsi heräsi kovaan riitelyyn/kiljuntaan
- Ilmeinen riita päällä, jukkaa mahdollisesti lyödään jollain, ja tästä tulee vertakin. Riita rauhoittuu lopulta.
- Lapsi käy katsomassa mistä kysymys, vanhemmat vuoteessaan ihan tavallisina. Isä kehottaa lasta menemään nukkumaan. Ikkuna vielä ehjä.
- RIitely alkaa uudestaan,lapsen palattua huoneeseen.
- Jostain syystä ovat molemmat taikka jompikumpi terassilla, (spekulaationa, jottei lapset häiriinny riitelystä) oli miten oli, niin terassille Jukasta pudonneet tippaverijäljet puoltavat ainakin sitä teoriaa, että jukka on ollu terassilla.
- Anneli mennyt sisälle ja laittanut oven kiinni.
- Jukka tullut tässä kohtaa sisälle ikkunan läpi.
- Lapsi tulee taas katsomaan ja kauhistuu näkemäänsä: Jukka oli hädissään olevan näköinen ja nojasi sänkyyn vertavuotavien vammojen kera.
- Lapsi tulee kolmannen kerran katsomaan, isä makaa maassa. Lapsi ei näe äitiään tässä kohtaa, eikä ulkopuolista tekijää.
- Anneli soittaa hätäpuhelun ja olettaa tämän olleen kuolleen, mutta Jukka virkoaakin.
- Anneli käy lyömässä 2x vasaralla taikka sorkkaraudalla miestään päähän, jolloin tämä hiljenee.