Sivu 330/564

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 8:30 am
Kirjoittaja Pieni liekki
mikkihirmu kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 7:22 am Jopas jo. Koitetaan nyt vielä kerran kuinka bitit kulkee,jos on kulkeakseen.
Arvuutteluja näkyy tulleen monesta suunnasta. Ainoa mielenkiinnon kohde mikä minulla liittyy tähän juttuun on nimenomainen tuo veitsi.
Muistaisin sen veitsen erinäköisenä silloin kun se heti ensimmäisen kerran satakansassa julkaistiin. Kuitenkin siinä on yksi eräs yksityiskohta joka peilaa samassa kohtaa kuin siinä meiltä kadoneessa veitsessäkin. Muistan Sanoneeni kuvaa katsoessani silloin vaimollenikin ,että katos perkule ,tuollahan se meidän hukkunut veitsi taitaa ollakin.
Mielikuvissani muistan sen veitsen vaan jotenkin olleen yhtä leveäteräinen aivan kärkeen asti ,mutta kuitenkin hyvin taipuva. Olisikohan mahdollista ,että terää on muutettu enemmän pistävämmäksi kun kuitenkin terää on käsitelty ja hiomajäljet nähtävissä. Toki saattoi se olla alunperinkin olla juuri tuollainen fileeraustyyppinen.

Aikaa on kulunut n. 17 v. ja muistikuvat alkaa pikkuhiljaa väljähtyä. Olen saman vuotinen kuin EVP Komisariokin ,niin ihmekös tuo.
Aina kuitenkin ,kun julkisuuteen tulee jotain juttua tästä tapauksesta ,mieleeni palautuu väistämättä ne kevään -06 tapahtumat.
Miten tämä teidän veitsi olisi voinut joutua ulkopuolisen haltuun ja oliko vaimosi aikoinaan mahdollisesti Porin poliisiin yhteydessä tämän samaisen veitsen tiimoilta? Ulvilan murhatalolta löytyneen veitsen menneisyys kiinnostaa, koska se vie meidät Ulvilan murhaajan jäljille. Ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö Ulvilan tekijä olisi voinut olla paikallisia. Kannattaa kaivella muistin syövereitä ja keskustella veitsiasiasta nykyisen tutkinnanjohtajan kanssa. Kaikki apu on varmasti tarpeen pimeää henkirikosta tutkiessa.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 10:53 am
Kirjoittaja -PJK-
-Veitsi katosi teiltä erinäisten yhteensattumien kautta keväällä -06.

-Lehdissä julkaistut kuvat, tekijän profiilipiirros ja - arvio kävivät mielessäsi yhteen tietojesi kanssa, joita havainnoit keväällä -06.

-Arvelet, että etsitty punainen auto oli väärän merkkinen, koska tietoihisi täsmäisi vastaava toisen merkkinen auto.

--> näin yhteenvetona mikkihirmun Ma 26.6 kirjoituksesta

Ketä teillä liikkui tuona keväänä 2006? Oletko yhdistänyt veitsen katoamisen mielessäsi johonkin tiettyyn henkilöön ?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 1:12 pm
Kirjoittaja mikkihirmu
Kyllä ja kyllä, kertoisin mielelläni lisää ,mutta jos alan avata tätä juttuani näin julkisesti,saattaa olla että epäilemäni henkilö,joka tod.näk. vielä elää ja lukee myöskin näitä sivuja niin hänen on helppo yhdistää minut tämän kirjoittajaksi . Hän on kuitenkin ollut kanssani jonkinasteisessa tekemisissä ja tuolloin tuli sekin asia selville ,että hänet oli myös potkittu ulos tod.näk. juuri Jukka Lahden toimesta .

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 2:51 pm
Kirjoittaja -PJK-
mikkihirmu kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 1:12 pm Kyllä ja kyllä, kertoisin mielelläni lisää ,mutta jos alan avata tätä juttuani näin julkisesti,saattaa olla että epäilemäni henkilö,joka tod.näk. vielä elää ja lukee myöskin näitä sivuja niin hänen on helppo yhdistää minut tämän kirjoittajaksi . Hän on kuitenkin ollut kanssani jonkinasteisessa tekemisissä ja tuolloin tuli sekin asia selville ,että hänet oli myös potkittu ulos tod.näk. juuri Jukka Lahden toimesta .
Jos tekijäksi epäilemäsi henkilö lukee minfoa, eivätkä hupparin narut ole liian kireällä, hän voisi päättelemällä yhdistää sinut jo nyt kirjoittajaksi:
Tekijä tietää mistä taloudesta ja milloin surmaveitsi on peräisin ja sinä kerrot että kyseinen veitsi on teiltä kadonnut, 1 + 1= 2

Joten sitäkin suuremmalla syyllä suosittelen kääntymään poliisin puoleen!

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 3:17 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Punainen Mazda 1986 hatchback?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 6:04 pm
Kirjoittaja Jovian
-PJK- kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 2:51 pm
mikkihirmu kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 1:12 pm Kyllä ja kyllä, kertoisin mielelläni lisää ,mutta jos alan avata tätä juttuani näin julkisesti,saattaa olla että epäilemäni henkilö,joka tod.näk. vielä elää ja lukee myöskin näitä sivuja niin hänen on helppo yhdistää minut tämän kirjoittajaksi . Hän on kuitenkin ollut kanssani jonkinasteisessa tekemisissä ja tuolloin tuli sekin asia selville ,että hänet oli myös potkittu ulos tod.näk. juuri Jukka Lahden toimesta .
Jos tekijäksi epäilemäsi henkilö lukee minfoa, eivätkä hupparin narut ole liian kireällä, hän voisi päättelemällä yhdistää sinut jo nyt kirjoittajaksi:
Tekijä tietää mistä taloudesta ja milloin surmaveitsi on peräisin ja sinä kerrot että kyseinen veitsi on teiltä kadonnut, 1 + 1= 2

Joten sitäkin suuremmalla syyllä suosittelen kääntymään poliisin puoleen!
Joo poliisille vaan yhteyttä.

Ja kyseinen henkilö on varmaankin se kaikkien nettisalapoliisien epäilty numero Uno.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 8:24 pm
Kirjoittaja litter
Jovian kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 6:04 pm Ja kyseinen henkilö on varmaankin se kaikkien nettisalapoliisien epäilty numero Uno.
Minulle tämän vyyhdin aikaisemmat kiemurat eivät ole tuttuja (ja jos oli sarkasmia niin sekin menee usein allekirjoittaneelta ohi). Kenestä epäillystä mahdat puhua?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 9:31 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
litter kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 8:24 pm
Jovian kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 6:04 pm Ja kyseinen henkilö on varmaankin se kaikkien nettisalapoliisien epäilty numero Uno.
Minulle tämän vyyhdin aikaisemmat kiemurat eivät ole tuttuja (ja jos oli sarkasmia niin sekin menee usein allekirjoittaneelta ohi). Kenestä epäillystä mahdat puhua?
Anneli on saattanut nähdä aaveen saapuvan ja vanhin tytär aaveen poistuvan murha-asunnosta.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 11:04 pm
Kirjoittaja Jovian
litter kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 8:24 pm
Jovian kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 6:04 pm Ja kyseinen henkilö on varmaankin se kaikkien nettisalapoliisien epäilty numero Uno.
Minulle tämän vyyhdin aikaisemmat kiemurat eivät ole tuttuja (ja jos oli sarkasmia niin sekin menee usein allekirjoittaneelta ohi). Kenestä epäillystä mahdat puhua?
Suosittelen lukemaan Kuolemannaakan kirjan, menemään suoraan listaan epäillyistä ja jokainen voi tehdä sen jälkeen oman johtopäätöksensä. Uskoakseni fiksuna ihmisenä päädyt samaan lopputulokseen kuin me muutkin.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ke Kesä 28, 2023 11:09 pm
Kirjoittaja sörsse
Pieni liekki kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 9:31 pm
litter kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 8:24 pm
Jovian kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 6:04 pm Ja kyseinen henkilö ....
Minulle tämän vyyhdin ...
Anneli on saattanut nähdä aaveen saapuvan ja vanhin tytär aaveen poistuvan murha-asunnosta.
Uskon PL, että olet tuossa täysin oikeassa

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Kesä 29, 2023 12:01 am
Kirjoittaja ässähai
sörsse kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 11:09 pm
Pieni liekki kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 9:31 pm
litter kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 8:24 pm

Minulle tämän vyyhdin ...
Anneli on saattanut nähdä aaveen saapuvan ja vanhin tytär aaveen poistuvan murha-asunnosta.
Uskon PL, että olet tuossa täysin oikeassa
Aave
Kuva

.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Kesä 29, 2023 10:12 am
Kirjoittaja Hermione
mikkihirmu kirjoitti: Ke Kesä 28, 2023 1:12 pm Kyllä ja kyllä, kertoisin mielelläni lisää ,mutta jos alan avata tätä juttuani näin julkisesti,saattaa olla että epäilemäni henkilö,joka tod.näk. vielä elää ja lukee myöskin näitä sivuja niin hänen on helppo yhdistää minut tämän kirjoittajaksi . Hän on kuitenkin ollut kanssani jonkinasteisessa tekemisissä ja tuolloin tuli sekin asia selville ,että hänet oli myös potkittu ulos tod.näk. juuri Jukka Lahden toimesta .
Yhdyn muihin nimimerkkeihin jotka ovat kannustaneet sinua viemään tietosi poliisille. Pahimmillaan siitä ei ole mitään haittaa ja parhaimmillaan voisi antaa kimmokkeen avata tutkinta uudelleen.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Kesä 29, 2023 2:56 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Poliisilla on kaikkein parhain tieto. A.V. on jo suljettu tapauksesta pois.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Kesä 29, 2023 11:15 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
mankeli kirjoitti: Pe Elo 10, 2018 4:32 pm
Kuolemannaakka kirjoitti:
mankeli kirjoitti:
Tätä mieltä itsekin olen aina ollut, ja varmaan moni muukin. Tämä keissi on kaiken kaikkiaan todella vastenmielinen tapaus, ja tämä palsta on täyttynyt annelin peesaajista, mikä on ihan omituista.
Lupaatko lukea piakkoin aiheesta julkaistavan kolmesataasivuisen kirjan, jossa asiat selitetään? Sen jälkeen ymmärrät. On nimittäin ilmainen kirja.
Siinä kerrotaan myös, miksi sinä ja moni muukin pitää Aueria syyllisenä.
Oliko tämä minulle heitetty kysymys? Jos oli, vastaan näin, minusta tämä juttu on mennyt juuri monimutkaisemmaksi kaiken tämän selittelyn ja jälkipuinnin myötä. Minun mielipiteeni on, että alunperin tämä on ollut perheriita joka on kärjistynyt tapoksi. Mikä tarkoitus 300 sivuisella kirjalla on? Onko sen tarkoitus sotkea asioita lisää? Mutta joo en ole kiinnostunut kirjasta, tämä aihe on kaluttu loppuun, siitä jäi vastenmielinen fiilis. Koko juttu tuntui vastenmieliseltä ja kaikki se vastenmielisyys on henkilöitynyt Anneli Aueriin.
Onko täällä moni, joka ajattelee vielä nykyisin samalla tavalla kuin nimimerkki mankeli? Eikö teitä vaivaisi laisinkaan, jos teistä itsestänne tai jostain teidän läheisestänne poliisi kirjoittaisi syyllisen raakaan ja julmalla tavalla toteutettuun murhaan, jota tämä kyseinen henkilö ei olisi missään tapauksessa tehnyt? Onko teidän mielestä oikein, että henkilö, joka on joutunut itsekin törkeän rikoksen uhriksi perheineen, on koko Suomen sylkykuppi? Onko teidän mielestä ok, että oikean Ulvilan murhaajan päätä paijataan viranomaisten toimesta, kun Jukka S. Lahden murhaa ei viitsitä tutkia eikä edes vaivauduta selvittämään, onko Ulvilan murhan esitutkinta ollut asianmukaista vuosina 2006-2010, jolloin murhaa on ylipäänsä tutkittu?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: To Kesä 29, 2023 11:18 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Nice shirt kirjoitti: To Kesä 29, 2023 2:56 pm Poliisilla on kaikkein parhain tieto. A.V. on jo suljettu tapauksesta pois.
Mihin perustat väitteesi?