Venäjän varjolaiva juhlistaa Helsingin huippukokousta ja kiertelee Norjan ja Puolan välistä kaasuputkea
Lähetetty: Ti Tammi 14, 2025 3:25 pm
https://yle.fi/a/74-20136784
Puolan ulkoministeriö: Venäjän varjolaivastoon kuuluva alus kiertelee kaasuputken kohdalla
Aluksen liikkeet ovat herättäneet Puolan viranomaisten huom
Venäjän ”varjolaivaston” aluksen on havaittu kiertelevän Norjasta Puolaan maakaasua johtavan putken kohdalla. Asiasta kertoo Puolan yleisradio TVP ulkoministeriölähteisiin viitaten.
Viime vuoden aikana ”varjolaivaston” alusten epäillään katkoneen Itämeren pohjassa kulkevia tietoliikenne- ja sähkökaapeleita.
Natolla on alkamassa erikoisoperaatio kaapeleiden suojaamiseksi ja Venäjään liittyvien alusten toiminnan valvomiseksi. Puola on ilmoittanut luovuttavansa neljä laivastonsa alusta operaatioon.
”Varjolaivastoksi” kutsutaan kolmansien maiden aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä pakotteiden alaista tavaraa tai öljyä. Suomi on pysäyttänyt Eagle S -nimisen tankkerin, jota epäillään kaapeleiden katkomisesta.
Puolan pääministeri Donald Tusk sanoi Helsingissä huippukokouksen yhteydessä, ettei hänellä ole tietoa epäilyttävästä aluksesta.