Sivu 330/646
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 6:17 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Anon arjen sankareissa Jaakko Rantanen Savonlinnasta. Jaakko on profetoinut 30 vuotta ja ollut mukana helluntaiseurakunnassa ja vapaissa liikkeissä. Hän puhuu moraalittomuudesta ja ennustaa kuinka 'Jumala tulee puuttumaan peliin'. Jaakko on ex-persu Soinin ajoilta, maaseutu-Suomen puolustaja. Jätistään Ukrainan kriisistä. Globalisteja syytetään kaikesta. Jaakko on aivan samanlainen salaliittoteoreetikko kuin Anokin.
Kovaa jutustelua Halla-Ahosta. Monet Jaakon tutut ovat järkyttyneet Halla-Ahon kielenkäytöstä. Anon mukaan tavallista äänestäjää viedään kuin kuoriämpäriä.
Ano syyttää kansaa siitä, etteivät kansan silmät vieläkään aukea.
Ano vaatii palaamista aikaan jolloin tiedotusvälineet alkoi kehittymään ja kehuu hulluna lestadiolaisia, jotka ovat hänen mukaan 'olleet oikeassa' television suhteen.
Anon mukaan paperilehtiaikaan - jo ennen nettiä - on kansaa kusetettu.
Hesari Anon mukaan ajoi Suomen sotaan 1939.
Jaakko pohtii miksi Venäjää syytetään.
Anon mukaan media on matolaatikko joka johtaa ihmisiä.
On karmaisevaa kun Yle lähettää sotaan liittyviä ohjelmia itsenäisyyspäivänä, sota kuulemma olisi vältetty. Jaakko selittää Ukrainan sotaa.
Anon mukaan Ukraina saa Jumalalta rangaistusta parasta aikaa. Hän näkee raamatullisen puolen. Ukrainassa on Anon mukaan paljon kristittyjä mutta Ukraina on samalla maailman korruptoitunein maa jonne on siirtyyt kaikki Saatanan pornotouhut ja ihmiskaupat ja kaikki. Sota on tukkapölly sinne, sen kautta pelastetaan valtavasti 'uskon tielle' ihmisiä.
Tukholman profetia kuulemma Anon mukaan tapahtuu pian, mutta silloin pitää muualla maailmassa tulla isoja muutoksia. Venäjä tietää tasan tarkkaan ettei NATO voi enää laajentua. He eivät anna Suomen rakentaa tänne Amerikan sotatukikohtaa, jonka Niinistö puliveivasi.
Suomessa vaan vedetään natsikypärää päähän, Ano väittää.
Ensi talvena on VKK:n puheenjohtajan mukaan ahdingon aika. Valtava ruokapula. Venäjä pystyy käyttämään kaikkea hyödyksi. Jaakon mukana olisi kuulemma armelias asia jos Venäjä valtaisi Suomen. Anon mukaan ryssätkin oli innoissaan profetiasta.
Tällaista kohtaan 22:00 saakka....

- VKK_Ano_arjen_sankari_001.jpg (91.18 KiB) Katsottu 1338 kertaa
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 8:02 pm
Kirjoittaja jhou
Jaha, taas on valtava ruokapula edessämme. Eihän tällaista ole ollutkaan kuin viime vuonna kuulemma viimeksi.
En kyllä tajua näiden profeettojen ajatuksenjuoksua. Kun Ano esim. höpöttelee näitä, niin eikö missään siellä mielen sopukoissa soi kello, että hetkonen, minähän "ennustin" tätä jo aiemmin. Miksei se silloin toteutunut? Ja nyt kun mietin, niin olen "ennustellut" vähän sitä sun tätä, eikä nekään ole toteutuneet. Missä vika ja kannattaisiko vähän himmata näiden "ennustelujen" kanssa, tässähän kohta lähtee uskottavuus ihan kokonaan.

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 8:23 pm
Kirjoittaja Virdon
jhou kirjoitti: Ti Heinä 18, 2023 8:02 pm
Jaha, taas on valtava ruokapula edessämme. Eihän tällaista ole ollutkaan kuin viime vuonna kuulemma viimeksi.
En kyllä tajua näiden profeettojen ajatuksenjuoksua. Kun Ano esim. höpöttelee näitä, niin eikö missään siellä mielen sopukoissa soi kello, että hetkonen, minähän "ennustin" tätä jo aiemmin. Miksei se silloin toteutunut? Ja nyt kun mietin, niin olen "ennustellut" vähän sitä sun tätä, eikä nekään ole toteutuneet. Missä vika ja kannattaisiko vähän himmata näiden "ennustelujen" kanssa, tässähän kohta lähtee uskottavuus ihan kokonaan.
Profeetoilla vaikuttaa olevan vakavia muistiongelmia. Anohan lupasi joku kuukausi takaperin että joku tuomiopäivä tulee muutaman päivän sisällä. No, eihän tullut ja siitähän eteenpäin jatkettiinkin niin kuin mitään ei olisi tullut profetioiduksikaan.
Toki profeetatkin ovat näköjään integroineet "maalitolppien siirtelyn" yhtä sujuvasti toimintaansa kuin mitä venäjäfanitkin.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 10:04 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Heinä 18, 2023 6:17 pm
Ano syyttää kansaa siitä, etteivät kansan silmät vieläkään aukea.
Arjen sankarit - sarjankin tarkoituksena nähtävästi etsiä samanmielisiä, joiden kanssa voi pönkittää sitten kummallisia teorioitaan tai luoda jonkinlaista kuplaa, jonka kautta sitten koetetaan vaikuttaa seuraajiin. Aika kaukana ollaan Hannu Karpon jutuista, koska Anohan nimenomaan ei ole 'kansan asialla' vaan oman itsensä ja naapurimaa Venäjän asialla.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 10:14 pm
Kirjoittaja Virdon
Kansan silmät nimenomaan aukesivat.
Ano ja VKK lensi kuin leppäkeihäs eduskunnasta umpisurkean kannatuksen johdosta. Vielä kun lentäisivät lopullisesti vaikkapa Siperiaan.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 7:19 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Venäjän toivoma Länsi-Suomen natsittaminen on jo käynnissä Anon kannattajien porukoissa.
@Wesaha: - Toivottavasti nämä Ano Turtiaisen videot toimivat ukkosenjohdattimena näille hänen arvostelijoilleen. Siellä on jatkuvasti äärioikeistolaista älämölöä. Osittain se kenties johtuu myös siitä,että esimerkiksi eteläpohjanmaalaisia on perinteisesti hyväksi käytetty näihin ääriliikkeisiin aina 1918 ja Lapuan liikkeestä asti. Se perustuu vääristyneeseen näkemykseen Venäjästä ja se johtuu myös sijainnista kaukana Venäjän rajasta. Itäsuomalaisilla on aina ollut realistisempi näkemys Venäjästä.
Nyt on Anon hyvä haaveilla uudesta umpikristillisestä VKK-valtakunnasta, joka jatkuu Lappeenrannan vallituksilta aina Mikkelin kautta Vaalaan ja Ouluun saakka.
https://www.youtube.com/watch?v=yAmwZ3W67A8
Hän saa kutsun Pohjanmaalle. Pian on kannattaja kommentoimassa, kuinka eteläpohjalaisia on jo '1918 alkaen värvätty ääriliikkeisiin' tai kuinka 'Lapuan liikkeen käsitys Venäjästä on vääristynyt'...

No, onneksi Ano sentään tunnustaa että rahaa ropisee ruplatilille koko ajan.

- VKK_Ano_kutsu_Pohjanmaalle.jpg (68.14 KiB) Katsottu 1207 kertaa
@mlofregam: - Tuuppa Ano joskus, esim eteläpohjanmaalle tekemään haastatteluja, voi olla aika vähän ryssänmielistä porukkaa. Täälä tuloo toppahousuille kiirus lähtiä takaasin uralille. Terveisin metsuri eteläpohjanmaalta.
@AnoTurtiainenFI: - Kyllä sieltä kuule aika moni ottaa yhteyksiä ja voin kertoa, että on siellä niitäkin jotka eivät ole tulleet valtamedian aivopesemäksi, vaikka se voi sinusta tuntua, että te kaikki eläisitte siellä harhassa.

- VKK_Ano_ruplatili_toiminnassa.jpg (43.39 KiB) Katsottu 1207 kertaa
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 5:34 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi

- VKK_Anoa_poliisi_vainoaa.jpg (86.29 KiB) Katsottu 1148 kertaa
Nyt on kuulemma poliisi nähty Turtiaisten kotipihalla.
Valvontakamera tallensi.
Ano kokee olevansa vainottu.
Tämä johtuu Anon mukaan hänen yhteyksistään Venäjään.
Anolla epäilty olevan kaksoiskansalaisuus.
Anon mukaan profetioiden on pakko pian toteutua, koska 'hänenlaisiaan' uskovia Suomessa vainotaan.

- Poliisi_valvontakamerassa.jpg (49.54 KiB) Katsottu 1148 kertaa
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 9:00 pm
Kirjoittaja Virdon
Millaisesta hapenpuutteesta pitää kärsiä että twiitit ovat tätä luokkaa?
"Kuka on asiasta eniten vastuullinen, jos katiska on Saimaalla merkattu huonosti ja sieltä löytyy hapenpuutteesta kärsivä poliisi..
"
https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... 74182?s=20
Alkoiko se Anolla tänään uusi vaihe siinä taannoisessaan julistuksessa että "poliisiin pitää suhtautua kuin pahimpaan viholliseen".
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 9:31 pm
Kirjoittaja Virdon
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Heinä 19, 2023 5:34 pm
Anon mukaan profetioiden on pakko pian toteutua, koska 'hänenlaisiaan' uskovia Suomessa vainotaan.
No se on Anon alettava toivomaan tuomiopäivän maailmanloppua tapahtuvaksi ennen kuin hän joutuisi maalliselle tuomiolle tekemisistään ja sanomisistaan.

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 11:13 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Virdon kirjoitti: Ke Heinä 19, 2023 9:00 pm
Alkoiko se Anolla tänään uusi vaihe siinä taannoisessaan julistuksessa että "poliisiin pitää suhtautua kuin pahimpaan viholliseen".
MC Nigga T oli keskeyttänyt loman jopa Anon striimin takia ja referoinut Punk In Finland -keskusteluissa Anon sanomisia.
'Vapaamuuraripoliisit' ovat todennäköisesti olleet jonkin sortin haastetta olleet Anolle Juvalle toimittamassa.
Kyllä tässä aletaan olla lähellä jonkinlaista henkistä romahdusta jos harhat ovat noinkin massiivista luokkaa ja paineensietokyky nollassa.
https://www.punkinfinland.net/forum/vie ... start=7710
MC N T: - Vapaamuurarit ovat laittaneet ison pyörän pyörimään. Tänään aamulla Anon mökin valvontakameraan tallentui poliisin vierailu tontilla. Seuraavaksi Anon naapuri ilmoitti että poliisit ovat Anon kotipihalla. Seuraavaksi Anon kaveri ilmoittaa kuntosalilta että Anoa etsitään salilta. Seuraavaksi Ano sai tietää että poliisit ovat tulleet takaoven kautta Anon firman tiloihin Anon vaimoa uhkailemaan.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: To Heinä 20, 2023 7:57 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi

- VKK_Ano_kohta_ajetaan_Putinin_rekkareissa.jpg (81.6 KiB) Katsottu 927 kertaa
Anolla ruplatilit auki.
Jos Ano saa kaksoiskansalaisuuden Venäjältä, pitää Venäjä hänestä huolta jos Suomi ei hänestä kykene huolta pitämään. Venäläinen kortti ei kelpaa Suomessa. Ano suunnitteleekin pankkitiln avaamista ja yritystoiminnan starttaamista Turkkiin. Sitten hän kuulemma voi venäläisten kanssa tehdä mitä vaan.
Kun on Venäjän kansalaisuus ja turkkilainen pankkikortti, vapaamuuraripaskasakki ei tiedä missä rahasi ovat.
Luoja yksin Anon mukaan tietää ajetaanko (Suomen teilläkin) kohta autoilla jossa on venäläiset rekkarit. Ei tarvi Trafi-maksuja, ei mitään.
Jos kaksoiskansalaisuus myönnetään… onko se se syy sitten.
Meidän valtiojohto on ajanut itsensä nurkkaan kuin torakka.
Se ei pääse asioista yli. Se tuskin ottaa lakkia päästä rupee Venäjälle nöyristelemään. Tää menee väkisin siihen verenvuodatukseen. Venäläiset ei anna sen sen NATO:n tulla tähän lähelle.
Tässä tulee tapahtumaan isoja asioita. Siihen tarvitaan nämä isot asiat.
Näytän Hesarin uutisen.

- VKK_Ano_HKI_aavetalot.jpg (58.13 KiB) Katsottu 927 kertaa
En tiedä onko mun aikaisemmilla videoilla ollut merkitystä. Katsokaa mikä tilanne Helsingissä! Talot on tyhjinä. Kehotan: lähtekää pois sieltä. Sinne ei jää kiveä kiven päällä. Siellä pride-liput riehuu, kaikkea paskaa suolletaan, ihan suoraa jumalanpilkkaa. Siis varmasti tulee se Jumalan rangaistus sinne.
Suomen valtiojohto yrittää jotkut tahot natsikypärä päässä laittaa hanttiin Venäjälle kun se tulee jeesaamaan meitä.
Onko siinä käymässä niin ettei sinne jää kiveä kiven päälle, sitä ei Ano osaa sanoa. Otetaan asiat vastaan päivä kerrallaan. Jokainen me joudutaan kokemaan, ihan sama. Vaikka kuinka yrittäisitte piileskellä ja lähtee aktiivitoiminnasta piiloon jonnekin, ei se auta. Nää on edessä nää asiat, nää on kirjoitettu.
Ahdingon ja vainon aika tulee, se on kirjoitettu että se tulee. Nyt saadaan esimakua siitä.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: To Heinä 20, 2023 8:08 pm
Kirjoittaja Virdon
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 20, 2023 7:57 pmVenäläiset ei anna sen sen NATO:n tulla tähän lähelle.
Missä hiton menneisyydessä se Ano taas vaeltaa?
Nato tuli jo niin lähelle kun se vaan mahdollista on. Ja venäläiset antoi tulla koska ne ei voineet tehdä asialle yhtään mitään.
Olisihan nyt profeetan luullut tuommoisen asian jo tietävän.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: To Heinä 20, 2023 8:15 pm
Kirjoittaja Virdon
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 20, 2023 7:57 pm
Kehotan: lähtekää pois sieltä. Sinne ei jää kiveä kiven päällä.
Onko siinä käymässä niin ettei sinne jää kiveä kiven päälle, sitä ei Ano osaa sanoa.
No on se nyt kyllä hankalaa profeetalle profetioida että jääkö vaiko ei jää kiveä kiven päälle.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Heinä 20, 2023 7:57 pmJos Ano saa kaksoiskansalaisuuden Venäjältä, pitää Venäjä hänestä huolta jos Suomi ei hänestä kykene huolta pitämään.
Ano haluaa siis korjata sen suuren virheen jonka hänen Jumalansa on hänen kohdallaan luomistyössään tehnyt. Jumala ei luonut Anoa suoraan venäläiseksi.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: To Heinä 20, 2023 8:52 pm
Kirjoittaja uutisointi
Eikös kansalaisuus vaadi kielen osaamista? Oma sukulainen lähti sinne kommunismia rakentamaan, koko perhe ammuttiin. Se siitä turvasta. Ano hehkuttaa Venäjän voimaa. Sen talous on Hollannin luokkaa.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 1:24 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Virdon kirjoitti: Ti Heinä 18, 2023 10:14 pm
Kansan silmät nimenomaan aukesivat.
Ano ja VKK lensi kuin leppäkeihäs eduskunnasta umpisurkean kannatuksen johdosta. Vielä kun lentäisivät lopullisesti vaikkapa Siperiaan.
VKK perustettiin Anon ympärille, mutta samalla hänen uhkailujensa ja sekavan johtamisen takia kaikki puoluehanketta rakentamassa olleet tahot häipyivät puolueesta pois.
Anoa ei vaikuttanut pitkään aikaan kiinnostavan koko puolue, kunnes hän alkoi pelätä sen valtaamista ja tämän takia otti johdon takaisin itselleen.