Sivu 34/69
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 11:58 am
Kirjoittaja Merivuokko
peltirumpu kirjoitti:Hessu52 kirjoitti:
Onko sitäkään selvitetty, miten murhaaja on saanut Gussen rekisteriotteen ja ajokortin nahkapuseron rintataskusta, jossa Gusse omien sanojensa mukaan säilytti papereitaan.
Surmaaja siis varasti Sepin rotsin papereineen, mutta Nissen rotsi oli niin verinen, otti taskusta vain paperit
Mielestäni kaikkein loogisen selitys Nissen nimen saamiseen on se, että joku kertoi nimen ja muut tiedot poliisille. Ja kun kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että Marjatta seurueineen ei ole ollut paikalla, on todennäköisin vaihtoehto Nisse itse. Tästä taas voi päätellä, että Nisse ei ollutkaan aivan niin pahassa kunnossa kuin on väittänyt olleensa ja muisti hyvin ainakin nimensä ja asuinpaikkansa
Hessun teoriaan en jaksa millään uskoa, sillä olisihan aika outoa, että surmaaja jätti taskuun sakkolapun, mutta varasti ajakortin ja rekisteriotteen.
Moottoripyörissä on rekisterikilvet ja poliisiautoissa oli silloin jo radiot.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 12:38 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Merivuokko kirjoitti:
Moottoripyörissä on rekisterikilvet ja poliisiautoissa oli silloin jo radiot.
Vai niin. Miksi Sepin tiedot puuttuivat? Miksi kysyttiin vain toisen pyörän tiedot, kun paikalla oli niitä kuitenkin kaksi? Ja miksi Nissen tiedot olivat vain Lönbergin muistiinpanoissa?
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 2:42 pm
Kirjoittaja Jukka
peltirumpu kirjoitti:
Mielestäni kaikkein loogisen selitys Nissen nimen saamiseen on se, että joku kertoi nimen ja muut tiedot poliisille. Ja kun kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että Marjatta seurueineen ei ole ollut paikalla, on todennäköisin vaihtoehto Nisse itse. Tästä taas voi päätellä, että Nisse ei ollutkaan aivan niin pahassa kunnossa kuin on väittänyt olleensa ja muisti hyvin ainakin nimensä ja asuinpaikkansa
Poliisimies Lönnberg todisti oikeudenkäynnissä 2005, että NG ei pukahtanut löydettäessä sanaakaan.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 3:47 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Jukka kirjoitti:
Poliisimies Lönnberg todisti oikeudenkäynnissä 2005, että NG ei pukahtanut löydettäessä sanaakaan.
Entäs löytämisen jälkeen? Esim. silloin kun Nisseä kannettiin ambulanssiin?
Tämä on tosi outo juttu. Jostakin poliisi sai tietoonsa toisen moottoripyörän omistajan nimen ja asuinpaikan, mutta vain toisen. Paikalla ei ollut ketään, joka olisi tuntenut Nissen ja poikien ajokortit ja rekisteriotteet oli varastettu. Silti nimi saatiin jostakin tietoon.
Olen aika vakuuttunut siitä, että
joku sen nimen kertoi.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 5:55 pm
Kirjoittaja Sariola
peltirumpu kirjoitti:.....
Olen aika vakuuttunut siitä, että joku sen nimen kertoi.
Hyvin todennäköinen menettely on seuraava:
*Poliisi otti yhteyden Murhaniemestä poliisin päämajaan autossa olleella radiopuhelimella ja kertoi moottoripyörien rekisterinumerot.
*Poliisin päämaja soitteli muutamia puheluja ja sai selville sen kuka omistaa sen suuremman moottoripyörän ja hänen ulkonäkönsä suurinpiirtein.
*Poliisin päämaja soitti niemeen siellä oleville poliiseille radiopuhelimella ja ilmoitti suuremman moottoripyörän omistajan nimen ja ulkonäön karkeasti, niin että voitiin erottaa oikea omistaja.
*Kyllä poliisi tällaisen menettelyn osaa - se on heille rutiinia.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 6:31 pm
Kirjoittaja Hessu52
Voi, voi Sariola, mitä toiveajattelua taas sinulta.
Paavola ei ole kysynyt mitään poliisiautossa olleella puhemella päämajasta pyörien tietoja, eikä niiden omistajien.
Poliisin päämaja ei ole soitellut niemelle poliiseille, koska poliisit ovat olleet ulkona ja puhelin autossa, johon matkaa on ollut murhapaikalta huomattavasti.
Kyllä poliisi on menettelyt osannut, mutta tiedot ovat tulleet jostain muualta, kuin poliisin päämajasta, sillä sieltä annetut käskyt on aina kirjattu ylös, samoin kuin olisi kirjattu myös nuokin tiedustelut ja selvitykset.
Siis joku on paikanpäällä keronut Gussen tiedot, tai sitten on ollut joku sellainen asiakirja, joka ne on kertonut.
Tuohon takkiteoriaan mennäkseni, niin eihän poliisi olisi kenties voinut tietää, kenen nahkatakki kyseessä on ollut, koska Sepin rotsihan joutui kateisiin.
Tyynynä ollutta rotsiakaan on aika vaikea arvioida, kuinka iso se on ollut, joten senkin vuoksi se teoria kieltämättä hieman ontuu, kuten peltirumpu tuossa toteaakin.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 6:43 pm
Kirjoittaja Japi
Hessu52 kirjoitti:Voi, voi Sariola, mitä toiveajattelua taas sinulta.
Paavola ei ole kysynyt mitään poliisiautossa olleella puhemilla päämajasta pyrien tietoja, eikä niiden omistajien.
Poliisin päämaja ei ole soitellut niemelle poliiseille, koska poliisit ovat olleet ulkona ja puhelin autossa, johon matkaa on ollut huomattavasti.
Kyllä poliisi on menettelyt osannut, mutta tiedot ovat tulleet jostain muualta, kuin poliisin päämajata, sillä sieltä annetut käskyt on aina kirjattu ylös, samoin kuin olisi kirjattu myös nuokin tiedustelut ja selvitykset.
Siis joku on paikanpäällä keronut Gussen tiedot, tai sitten on ollut jokusellainen asiakirja, joka ne on kertonut.
Tuohon takkiteoriaan mennäkseni, niin eihän poliisi olisi kenties voinut tietää, kenen nahkatakki kyseessä on ollut, koska Sepin rotsihan joutui kateisiin.
Tyynynä ollutta rotsiakaan on aika vaikea arvioida, kuinka iso se on ollut, joten senkin vuoksi se teoria kieltämättä hieman ontuu, kuten peltirumpu tuossa toteaakin.
Opettele nyt hyvä mies oikeinkirjoitusta !
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 7:22 pm
Kirjoittaja awa
^ Japi "sättäile" teini-foorumeilla, niin et sotke asiallista keskustelua asiallisilla kekustelufoorumeilla. Tämä ihan ystävällisesti.
Tai Japi, voithan miettia vaikka sitä, kuinka se Gustafssonin nahkapusero olikaan niin kovasti vereentynyt? Ettei vaan murhaaja olisi ovelasti käyttänyt sekä Gustafssonin kenkiä, että tämän pusakkaakin murhatöissään ?
- hymm -
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 8:03 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Japi kirjoitti:
Opettele nyt hyvä mies oikeinkirjoitusta !
Onko tästä tullut joku kielioppifoorumi
Olisiko syytä keskittyä itse asiaan ja jättää moiset lapsellisuudet muille foorumeille?
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 8:58 pm
Kirjoittaja Mariacka
Sariola kirjoitti:*Poliisin päämaja soitti niemeen siellä oleville poliiseille radiopuhelimella ja ilmoitti suuremman moottoripyörän omistajan nimen ja ulkonäön karkeasti, niin että voitiin erottaa oikea omistaja.
Mistä lähtien rekisterikeskuksessa (vaimikäsenytoli) on ollut kuvailtuna ajoneuvon omistaja?
Jos siihen aikaan oli, miten tunnistettiin verinen, lähestulkoon tajuton, leuka murskana ja silmät turvoksissa oleva omistajakandidaatti?
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 9:01 pm
Kirjoittaja Mariacka
Japi kirjoitti:Opettele nyt hyvä mies oikeinkirjoitusta !
P.o.
Opettele nyt, hyvä mies, oikeinkirjoitusta!
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 11:26 pm
Kirjoittaja Sariola
Mariacka kirjoitti:Sariola kirjoitti:*Poliisin päämaja soitti niemeen siellä oleville poliiseille radiopuhelimella ja ilmoitti suuremman moottoripyörän omistajan nimen ja ulkonäön karkeasti, niin että voitiin erottaa oikea omistaja.
Mistä lähtien rekisterikeskuksessa (vaimikäsenytoli) on ollut kuvailtuna ajoneuvon omistaja?
Jos siihen aikaan oli, miten tunnistettiin verinen, lähestulkoon tajuton, leuka murskana ja silmät turvoksissa oleva omistajakandidaatti?
Poliisin päämaja on luonnollisesti voinut soittaa useita puheluja selvittäessään asiaa. Rekisterinumeron perusteella selvisi sen pyörän omistajan nimi ja mahdollisesti muitakin tietoja, ehkä osoite, ehkä syntymäaika, en tiedä mitä muuta siellä on. Sen tiedon perusteella on tiedusteluja ja selvityksiä luonnollisesti jatkettu. SB ja NG olivat niin toisistaan poikkeavia, että heidät oli helppo erottaa, jos langan päähän oli saatu henkilö, joka tunsi NG:n.
Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 11:58 pm
Kirjoittaja Hessu52
Näinhän on voinut tapahtua, mutta ota Sariola huomioon, että oli helluntai ja kaikki jossain "perähikiällä", mökeillään, tai Savossa sukuloimassa.
Valtion virastot olivat taatusti kiinni, eikä niissä ollut henkilökunta paikalla, ei edes "apupässiä", kuten armeijan sanastossa siellä ollessani päivystäjän apulaista kutsuttiin.
Viraston viskaaleilla oli virastoihinsa ainoat avaimet siihen aikaan, joten kuka tahansa ei voinut arkistoja mennä penkomaan.
Tuskin viraston talonmiehestäkään olisi ollut apua, sillä kuka ulkopuolinen olisi tiennyt, mistä arkistokaapista kenenkin tiedot löytyvät?
Gussehan oli poliisin vanha tuttu, jos tätä nykykieltä käytetään, sillä hän oli puheidensa mukaan ollut Sepin kanssa usein poliisien kanssa tekemisissä, jotka olivat ratsanneet poikien moottoripyöriä.
Mutta jos joku poliisi olisi tunnistanut Gussen pyörän, niin olisi tuo varmasti tunnistanut Sepinkin pyörän, eli tässä sitä taas ollaan.
Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 1:23 am
Kirjoittaja peltirumpu
Sariola kirjoitti:
Poliisin päämaja on luonnollisesti voinut soittaa useita puheluja selvittäessään asiaa. Rekisterinumeron perusteella selvisi sen pyörän omistajan nimi ja mahdollisesti muitakin tietoja, ehkä osoite, ehkä syntymäaika, en tiedä mitä muuta siellä on. Sen tiedon perusteella on tiedusteluja ja selvityksiä luonnollisesti jatkettu. SB ja NG olivat niin toisistaan poikkeavia, että heidät oli helppo erottaa, jos langan päähän oli saatu henkilö, joka tunsi NG:n.
Jos tiedot olisi saatu kuvailemallasi tavalla, olisi poliisilla ollut tiedossa:
a) Nissen koko nimi
b) Nissen sosiaaliturvatunnus
c) Nissen katuosoite
d) Sepin vastaavat tiedot
Lisäksi Hessu voi sinulle kertoa, miksi tässä tapauksessa tiedot olisivat olleet jollakulla muulla, kuin Lönbergillä.
Ja edelleenkään poliisi ei olisi tiennyt, kumpi pojista oli kuollut. Kumma kun näin yksinkertainen asia ei mene sinulla jakeluun, vaikka tästä on jauhettu jo sivu tolkulla. Alkaa oikeasti epäillyttämään, että uskot mieluimmin vaikka joulupukkiin, kuin mihinkään edes vähänkään totuuteen viittaavaan asiaan.
Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 6:45 am
Kirjoittaja Hessu52
Se ainoa jolle tietoja olisi tullut, olisi ollut komisario Paavola, joka kuitenkaan ei kertonut, että hänelle olisi mitään viestejä tullut.
Paavolahan liikkui "volkkari kuhmulla", johon oli juuri edellisviikolla asennettu tämä uusi poliisiradio, joka oli sillä hetkellä ainoa Espoon poliisien käytössä oleva.
Muissa poliisiautoissa sellaisia hienouksia ei vielä ollutkaan, johtuen ehkä siitä, että Espoon poliisin kalustossa ei ollut muita 6 voltin menopelejä.
No kalustonakin oli tuo "kuhmu", eli kuplavolkkari, sekä Renaultin iso kaappi, "musta-maija", sekä De Soto pakettiauto.
Paavolalle ei siis viestejä ole tullut, eikä hän ole itseainakaan muistanut udelleensa kenenkään tuntomerkkejä yhdestäkään uhrista, johtuen kaiketi kamalasta kiireestä, kun selvisi murhenäytelmän koko kuva.
Muutoinhan Paavolakin oli Bodomin maastossa haravoimassa taikka etsimässä, lähinnä kadonneita murhavälineitä kuten puukkoa, joten jos "päämajasta" olisi jotain viestitetty, niin hän ei olisi välttämättä niitä viestejä sinne maastoon kuullut.
Panen tähän lopuksi erään muistelon ajalta, jolloin Lettävaaran poliisiasema oli siirretty Kauniasten kauppalaan, eli Espoon poliisi toimi vieraasta kauppalasta käsin.
Tämäkin liittyy Espoon poliisin kalustoon.
Olimme eräänä viikonloppuna kaverieni kanssa ajamassa kaverin faijan bilikalla sitä niin kutsuttua p***u rallia Kauniaisissa ja meikä oli juonut pari pulloa Bule buelea (Bordeaux Blanc).
Meidän piti mennä paikalliselta snagarilta ostamaan jotain huikopalaa ja auton pysäköityämme alkoi Bule bule pyrkiä minulta suun kautta ulos.
Siinä oli lähellä isoja ruusupensaita, joiden juurelle pääsin laatan heittämään, mutta samaan aikaan tuli paikalle pari juippia, jotka alkoivat soittaa minulle turpaansa ja taisivat siinä sivussa vetäistä kuonoonkin.
No kaverini huomasi tämän ja tuli hätiin.
Hän varoitti jätkiä enää pahoinpitelemästä minua, mutta toinen ei uskonut, mutta itseni sijaan hän löikin kaveriani.
Kaverini ei siitä hetkahtanutkaan, vaan sanoi, että älä tee tuota enää toiste.
Jätkä ei uskonut, vaan sivalsi Ismoa nokkaan.
Samassa Ismon iso koura heilahti ja jätkä lensi kaaressa ruusupuskaan.
Siitä sitten alkoi varsinainen mekkala, jossa jokainen antoi, mutta myös sai.
No metelihän oli herätellyt Kauniaisten herkkiä asukkaita, joten he olivat soittaneet poliisille, joka pian saapuikin paikalle läheiseltä poliisiasemalta polkupyörällä.
Sen verran poliisin saapuminen sai aikaiseksi, että jätkät lähtivät karkuun, jolloin poliisi pyysi meiltä "virka-apua", että lähtisimme jätkien perään hänelle kuskiksi, että saataisiin kaverit kiinni.
No kaverini otti poliisin mukaansa ja siten sitten kävivät lähistöltä pidättämässä jätkät.
Asia kuitenkin sovittiin jo paikan päällä, joten mitään sanktioita ei siitä kenellekään tullut, mutta huonosti oli vielä siihen aikaan Espoon poliisin kalusto, kun rikollisia piti polkupyörällä jahdata ja tämä oli joskus 1965-1966.
Espoon poliisilaitos sijaitsi Kauniaisissa vielä -70 luvulle saakka, jolloin sitten uusi asema avattiin Nihtisiltaan.
Olihan Espoon poliisilla toimitilat toki Otaniemen poliisiopistolla, mutta pääpaikka oli Kauniainen.