beelsebub kirjoitti:Philippe kirjoitti:
Miksiköhän poliisi julkaisi, että sillä on vangitsemisoikeudenkäyntiin vahva näyttö? Ruumiin löytyminen epäillyn kertomasta paikasta olisi sellainen ollut, mutta löytyi vasta vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeisessä kuulustelussa puristetun tiedon perusteella.
Esim kadonneen dna tai verijälki autossa voi selvittyä muutenkin, toisin sanoen ei ole vielä ehkä haettu vahva näyttö. Jotain vedenpitävää kättä pidempää poliisilla oli vangitsemisoikeudenkäyntiin.
Itse arvelen, että teko on tehty autolla yliajaen. Silloinhan keulasta löytyy se vahva näyttö, todennäköisesti DNA:ta myöten. Myöskin Jukan puheet että on omalla toiminnallaan aiheuttanut kuoleman sattuisivat tähän. Jos näin on, olisi kannattanut soittaa häkeen heti ja kertoa vahingosta, olisi mennyt kuolemantuottamuksena.
Siis epäiltyä oli vangitsemisoikeudenkäyntiin 26.7. mennessä vasta puhutettu ilmeisesti useampaan kertaan alustavasti. Puhutteluissa epäilty oli kertonut, kuten on uutisoitu, "myötävaikuttaneensa Anni Törnin kuolemaan" ja "näkemyksensä siitä, mihin hän on oman kertomuksensa mukaan kätkenyt ruumiin".
Vangitsemisperusteeksi tutkinnanjohtaja ei tietenkään voinut vielä esittää mitään varsinaista, suoranaista näyttöä, vaikka sitä toki varmasti paljon onkin jo ja tehdyistä ja tehtävistä tutkimuksista lisää tulossa. "Palaset ovat kasassa", kuten tutkinnanjohtaja on sanonut.
Vangitsemisvaatimuksena "todennäköisin syin" oli epäillyn henkirikoksen aste, törkeä rikos ja tutkinnan vaarantuminen ellei epäiltyä tekijää vangittaisi.
Vasta vangitsemisen jälkeisessä kuulustelussa 26.7. epäilty kertoi, ilmeisen tarkasti, minne hän oli kätkenyt Anni Törnin ruumiin ja poliisi löysi Annin "aivan tarkalleen" siitä paikasta, minkä epäilty kertoi. (Lähde: HS, IS, IL, MTV 26.7.)
Kertakaikkiaan hienoa ja huojentavaa, että Anni löytyi ja että hänen omaisensa ja läheisensä saivat vaikkakin raskaan ja surun täyttämän, silti kuitenkin ehkä huojentavan tiedon siitä, missä heidän rakkaansa on. Epätietoisuushan on kaikkein pahinta. Nyt he saivat selvyyttä tähän järkyttävään menetykseen ja tekoon ja voivat haudata rakkaansa - sekä hänen surmaajansa vastuuseen teostaan ja tuomituksi.
Mielestäni tähän asti erinomaista ja kansainvälisestikin vertailtuna korkealaatuista poliisityötä paikallispoliisilta.
Mitä tulee tähän järkyttävään rikokseen sinänsä, spekuloisin sen verran, että arvelen itsekin epäillyn tekijän kenties ajaneen uhrin autollaan kuoliaaksi. Mutta sitä ennen on tapahtunut jo jotain, mikä on johtanut tilanteen eskaloitumiseen heidän välillään. Sitä, mikä on johtanut näin järkyttävään lopputulemaan, Annin kuolemaan, emme ehkä koskaan saa tietää, mutta itse uskon, että epäilty tekijä on yrittänyt lähennellä uhria ja tullut torjutuksi.
Pahin skenaario toki on se, että epäilty on raiskannut uhrin ja tämä on paennut kenties kesken teon (kengät, jotka löytyivät tieltä viittaisivat tähän, sikäli, mikäli ovat uhrin), jolloin epäilty on raivopäissään ajanut autolla hänen ylitseen, kenties useampaan kertaan, sillä seurauksella, että uhri on menehtynyt saamiinsa vammoihin.
Epäilty tekijä sen sijaan, että olisi soittanut esim. 112:een ja hankkinut uhrille apua ja siten mahdollisesti edistänyt hänen pelastumistaan elämälle, on kätkenyt hänen ruumiinsa paikalliseen maastoon.
Tämä on varmasti raskauttavaa kaikissa mahdollisissa skenaarioissa, koska hänellä - ja vain hänellä - olisi ollut tilaisuus hankkia uhrille apua ja samalla tunnustaa oma väärintekonsa, rikoksensa, joka johti lopulta uhrin kuolemaan.
Hän olisi voinut toimia rikoksentekijänä myös oikein, mutta sen sijaan hän kätki ruumiin, salasi tekonsa päiväkausien ajan ja - kuten vaikuttaa - ehkä myös hyppyytti etsijöitä ja poliisia venkoilemisellaan puhutteluissaja vasta vangitsemisensa jälkeen kertoi missä Anni Törnin ruumis on.
Uskoisin, että epäilty tekijä on halunnut paitsi selvästikin väistää ja välttää kokonaan vastuunsa ja seuraukset tekemästään henkirikoksesta, myös erityisesti salata tekonsa jäljet ja vielä jotain häpeällistä, mitä hän on tehnyt uhrille. Hän on "pelannut aikaa" jotta uhrin ruumiissa olevat hänen aiheuttamansa jäljet/todistusaineisto tuhoutuisivat ja on siksi puhunut poliisille ehkä puuta heinää.
Iltalehdessä 28.7. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuslääkäri Ursula Vala kertoo, että "ruumiinavausta suorittava lääkäri voi todeta ulkoisen väkivallan jäljet vainajasta vielä varsin pitkän ajan jälkeen".
Esimerkiksi kieliluun murtuminen ei tapahdu itsestään, vaan uhri on tällöin kuristettu hengiltä. Myös seksuaalisen väkivallan varalta uhri tutkitaan ja spermahan säilyy vaginassa, anuksessa ym. pinnoilla varsin pitkään jopa hengissä. Sen parempaa tunnistusdna-näyttöä juuri olekaan rikoksentekijää kohtaan.
Oikeudenkäynnissä aikoinaan syytetty näkee itsekin mm. rikospaikkakuvat uhrista sellaisena kuin hänet löydettiin poliisin toimesta ja näytön siitä, mitä kaikkea hän teki uhrille tappaessaan ja kätkiessään hänet "metsän peittoon".
Minusta olisi oikeudenmukaista että nämä tällaiset raukkamaiset tappajat velvoitettaisiin olemaan paikalla näyttämässä, missä ruumis on tai paikalla kun heidän tappamansa ihminen löytyy ilman heidän minkäänlaista apuaan. Heidän pitäisi nähdä ja kokea, aistia, mitä he ovat tehneet.