Re: Katujengi-ilmiö Suomessa
Lähetetty: Ke Loka 04, 2023 8:28 am
Lisätietoa Dödspatrullen-tutkinnasta.
https://yle.fi/a/74-20053424
Helsingin poliisi ja Keskusrikospoliisi ovat paljastaneet laajan kansainvälisen huumausaineiden levitysorganisaation, jonka epäillään tuoneen Suomeen satoja kiloja huumausaineita.
Poliisi onnistui takavarikoimaan yli 100 kiloa huumausaineita ja 230 000 huumaavaa tablettia. Lisäksi esitutkinnan aikana selvitetyllä tiedolla tehtiin huomattavia huumausaine- ja ampuma-asetakavarikoita muun muassa Ruotsissa.
Lisäksi poliisi tiedottaa takavarikoineensa tutkinnassa lähes 240 000 euroa käteistä rahaa.
Esitutkinnan aikana otettiin kiinni 30 henkilöä, joista 17 on edelleen vangittuina. Rikoksista epäillyt ovat syntyneet pääosin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alkupuolella.
He ovat Ruotsin, Iso-Britannian, Somalian, Serbian, Norjan, Irakin, Ukrainan, Kosovon, Turkin ja Suomen kansalaisia.
Helsingin poliisi järjestää kello 9 tiedotustilaisuuden, missä esitutkinnasta kerrotaan tarkemmin. Yle seuraa tiedostustilaisuutta suorana tässä artikkelissa.
Ensihavainnot rikollisjengeistä alkuvuodesta
Alkuvuonna 2023 poliisi teki pääkaupunkiseudulla havaintoja myös katujengeihin liittyvien henkilöiden seurassa liikkuneista ruotsalaisista ammattirikollisista. Esitutkinnassa alettiin selvittää, kytkeytyykö huumausainerikoskokonaisuus Ruotsiin.
– Tutkimme muun muassa ryhmän keskinäistä viestintää ja sitä kautta selvitimme erilaisista nimimerkeistä koostuneen henkilöpiirin, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkanen Helsingin poliisilaitokselta.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että eri maista Suomeen saapuneet epäillyt vuokrasivat itselleen asuntoja lyhyiksi ajanjaksoiksi. Asunnot vuokrattiin ilman sopimuksia ja vuokra maksettiin käteisellä.
Asunnoista liikuttiin ulos erityisesti öisin ja matkaa tehtiin takseilla. Yöllisiä tapahtumia seuraavina päivinä ja viikkoina asuntojen ympäristössä liikkui normaalia enemmän autoja ja ihmisiä. Esitutkinnan perusteella toiminta näytti huumausaineiden edelleen levittämiseltä.
Poliisi sai tutkinnan edetessä selville organisaation toimintamallin. Poliisi selvitti tapaamispaikkoja, joissa maahantuodut huumausaineet luovutettiin rekoista jakelijoille.
Yksi tapaamispaikoista Espoossa
Yksi tapaamispaikka sijaitsi Espoossa kaatopaikan lähellä.
Pari kuukautta kestäneen tiedonhankinnan jälkeen poliisi seurasi yöllä viimeiseksi jääneen huume-erän maahantuontia. Ryhmän toimijoihin kuulunut taksinkuljettaja lähti uudelle huumeiden vastaanottomatkalle ja nouti kyytiinsä verkoston keskeisen kumppanin.
– Huhtikuussa poliisi otti kiinni huumausaineita kuljettaneen rekan kuljettajan, kaksi huume-erän vastaanottajaa ja useita muita ryhmään kuuluneita epäiltyjä, Nikkanen sanoo tiedotteessa.
Esitutkinnassa oli selvitetty useita huumausaineiden säilytysasuntoja eri puolilla pääkaupunkiseutua.
– Kiinniotto-operaation aikana tehtiin etsintöjä useisiin kohteisiin ja takavarikoitiin yli 100 kiloa huumausaineita, Nikkanen sanoo.
Yhteyksiä Ruotsiin selvitettiin
Suomen poliisi teki tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa. Poliisi tutki myös viranomaisyhteistyönä Ruotsissa asuvia jengin jäseniä, jotka vastasivat osaltaan verkoston huumausaineiden maahantuonnista.
Heidän osaltaan epäiltyjä on yhteensä kuusi, joista kaksi odottaa edelleen luovuttamista Suomeen. Henkilöillä on saadun tiedon perusteella kytkös ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Rikostarkastaja Kimmo Sainion mukaan suora yhteys ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen on huolestuttava asia Suomen kannalta.
– Huumausainerikollisuuteen kuuluu olennaisena osana väkivalta ja ampuma-aseet, joiden käyttökynnys on Ruotsissa tällä hetkellä hyvin matala. Onnistunut esitutkinta on tärkeässä roolissa, kun pyritään estämään kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden leviäminen Suomessa, Sainio sanoo.
Dödspatrullenin epäillään tulleen Suomeen tänä vuonna
Keskusrikospoliisin esitutkinnasta uutisoitiin maanantaina. Sen mukaan ruotsalainen rikollisryhmä Dödspatrullenin epäillään rantautuneen Suomeen kuluneen vuoden aikana.
Keskusrikospoliisin (KRP) tutkintaosaston päällikkö Timo Kilpeläinen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun ruotsalainen katujengi on yrittänyt ottaa huumemarkkinoita haltuun Suomessa.
Ruotsalaisiin jengeihin vuosia perehtynyt rikostoimittaja Diamant Salihu kertoi tiistaina, että Dödspatrullen ei ole ainoa ruotsalaisjengi, joka pyrkii Suomeen. Vaikka yhden ryhmän rantautuminen estettäisiin, on seuraavia jo tulossa, hän kertoi.