
- adeliina.jpg (67.18 KiB) Katsottu 13722 kertaa
18-vuotias Adeliina Lehtinen kidutettiin kuoliaaksi kymmenisen kuukautta sitten. Äiti elää juuri nyt elämänsä pahinta painajaista.
ADELIINA ei kuollut heti. Häntä kidutettiin ensin omassa kodissaan ja muutamia päiviä myöhemmin toisessa asunnossa, jossa hän lopulta kuoli. Syyttäjän mukaan kidutuksen taustalla olivat huumevelat.
Oikeudenkäynnissä äiti sai kuulla, että hänen tyttärensä kuoli tukehtumalla. Tyttären suu oli tungettu ensin täyteen kangasta ja hänen päähänsä oli vedetty kangaskassi tai tyynyliina. Sen jälkeen hänet oli työnnetty sohvan sisään, ahtaaseen divaanilaatikkoon, jonne hän kuoli 16. marraskuuta 2022.
Tytär oli hento, painoi vain 40 kiloa, äiti sanoo.
– Vaikka olen ollut pitkään vankilassa töissä, en ole ajatellut, että aikuiset ihmiset voivat kiduttaa 18-vuotiaan tytön näin julmasti hengiltä.
– Mitä helvettiä niiden päässä voi liikkua? Onko se ollut voimannäyttö? Kenelle he näyttivät voimiaan, toisilleenko?
VAIKKA äidillä ja tyttärellä oli viime aikoina omat ongelmansa tytön aineidenkäytön takia, äiti kuvailee välejään Adeliinaan lämpimiksi.
– Me otimme välillä yhteen. Osoitimme kuitenkin toisillemme hirveän avoimesti, että toinen on tärkeä. Aina, kun olimme yhteydessä, kerroimme toisen olevan rakas. Se oli Adeliinalle todella tärkeää.
Elämässä oli ylämäkiä ja alamäkiä. Adeliinan vanhemmat erosivat tytön ollessa kaksivuotias.
Äiti muistelee, että ensimmäisen kerran hänelle ja Adeliinalle tuli riitaa huumeista, kun tyttö oli 14-vuotias, yläasteikäinen.
Tuolloin äiti löysi tyttärensä penaalista epäilyttäviä lääkkeitä. Silloin tyttö sijoitettiin ensimmäisen kerran kodin ulkopuolelle, äidin toiveesta. Sijoitus kesti kolme kuukautta.
– Puhalsin silloin pelin poikki, koska en pystynyt vahtimaan häntä vuorokauden ympäri.
MYÖHEMMIN äiti sai kuulla, että Adeliina olisi 14-vuotiaana kokeillut kerran myös amfetamiinia.
Huumeista ei kuitenkaan tullut vielä silloin suurta ongelmaa. Meni kolmisen vuotta ennen kuin Adeliina sortui käyttämään uudelleen huumeita alkuvuonna 2021.
Tuolloin 17-vuotias Adeliina oli käyttänyt erään pojan kanssa huumaavia lääkeaineita, minkä lisäksi hän jäi poliisille kiinni kannabiksen poltosta.
Luisu ei alkanut yhtäkkiä. Huumekokeilun taustalla oli pitkä masennusjakso, minkä vuoksi Adeliina oli jättänyt ammattikoulun kesken. Hän oli opiskellut lähihoitajaksi puolen vuoden ajan.
Adeliinan huumeidenkäyttö oli äidille kova paikka. Tyttö sijoitettiin uudelleen kodin ulkopuolelle.
– Tuntui, että matto vedettiin jalkojen alta.
ÄITI oli yrittänyt tukea kaikin tavoin Adeliinaa. Huumeistä tuli kuitenkin yhä suurempi osa tytön elämää. Adeliina alkoi etääntyä vanhoista ystävistäänkin.
Adeliina muutti omaan asuntoon täytettyään 18 vuotta syksyllä 2021.
Tästä huolimatta hän oleili ison osan loppuajastaan äitinsä ja tämän avopuolison luona. Äidin mukaan Adeliina koki olevansa siellä turvassa.
Äitinsä luona tyttö oli aina selvin päin, yhtä kertaa lukuun ottamatta.
– Hän oli meillä kuin lapsi. Hän leipoi, ja katsoimme yhdessä televisiosarjoja.
– Hänet piti iltaisinkin välillä peitellä, vaikka hän oli 18-vuotias. Se oli hänelle tärkeää.
ÄIDIN mukaan Adeliina toivoi viimeiseen saakka, että elämä vakiintuisi ja korjaantuisi. Tästä syystä tyttö halusi ja hakeutui päihdekuntoutukseen.
Päihdekuntoutuksen edellytyksenä oli, että Adeliina olisi kaksi viikkoa ensin päihdekatkaisussa.
Äiti saattoi Adeliinan katkaisuhoitoon maanantaina 7. marraskuuta 2022. Hän vieraili tyttärensä luona kolme päivää myöhemmin ja vei tälle tavaroita.
– Vein hänelle Aku Ankkoja, hupparin ja villasukat. Hän myös sanoi, ettei voisi nyt halata, koska hoidossa fyysinen kosketus oli kielletty.
Se oli viimeinen kerta, kun hän näki tyttärensä. Hän muistaa viimeiset sanat, jotka he sanoivat toisilleen.
– Minä rakastan sinua. Minäkin rakastan sinua.
Seuraavana päivänä Adeliina lähti hoidosta pois, syynä ilmeisesti jonkinlaiset velkaepäselvyydet.
VIISI päivää hoidosta lähtemisen jälkeen Adeliina surmattiin.
Äiti ja moni muu oli kuitenkin päiväkausien ajan tietämätön surmasta.
Äiti luuli viimeiseen saakka, että hänen tyttärensä olisi katkaisuhoidossa ja että tämän elämä muuttuisi vihdoin paremmaksi.
Kun äiti ei ollut kuullut Adeliinasta puoleentoista viikkoon, hän soitti hoitopaikkaan tyttärensä syntymäpäivänä 20. marraskuuta. Silloin äiti sai kuulla, ettei hänen tyttärensä ollut enää hoidossa.
Syntymäpäivänään Adeliina makasi jo neljättä päivää kuolleena oululaisen asunnon kylpyhuoneessa. Adeliinan ruumis löytyi vasta syntymäpäivää seuranneena päivänä, kun surma-asunnon haltijan isä tuli paikalle.
ÄITI kuvailee tyttärensä kuolemaa seuranneita kuukausia painajaiseksi. Hän myös toivoo, että nuoret havahtuisivat huumeiden vaaroihin.
– Adeliinan tarina on varoituksena muille nuorille, että täällä on vaarallisia ihmisiä, jotka eivät ole pätkääkään kiinnostuneita nuoren ihmisen elämästä tai hyvinvoinnista. Itse ajattelen äitinä ja aikuisena, että meidän aikuisten tehtävänä on suojella lapsia ja nuoria.
Syyttäjän mukaan Adeliinaa kaltoin kohteli ja pahoinpiteli vajaan viikon aikana yhteensä seitsemän henkilöä: viisi miestä ja kaksi naista.
SYYTETYT kiistävät pääosin syytteet. Esimerkiksi henkirikoksesta syytetty nelikko ei myönnä syyllistyneensä murhaan.
Se saa äidin mietteliääksi.
– Onko kukaan niin kypsä, että kertoo, mitä siellä asunnossa on oikeasti tapahtunut? äiti kysyy.
– Toivon, että Adeliina saisi jossakin oikeusasteessa oikeudenmukaisen ratkaisun, joka hänelle kuuluu. Ja toivon, että voisin sen jälkeen työstää suruani.
Äiti tiedostaa sen, että prosessi voi kestää vielä vuosia. Siihen asti on vain kestettävä. Päivä kerrallaan.