Sivu 34/152
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Ke Huhti 27, 2011 8:27 pm
Kirjoittaja Wagner
Murhaajanimike edellyttää lainvoimaista rikostuomiota syytteestä murhaan.
Toivottavasti sellaisen saamme, joskin Arska oli B3M-osalta vasta 15-vuotias, jos minule ja viranomaisille esittämänsä syntymäaikansa on oikea.
Muiden myöntämiensä tappojen osalta on jo ollut vanhempi ja varsin todennäköisesti on Amerikoissa suurta huomiota saanut Zodisac-sarjamurhaaja käsialansa, oleskelunsa ja loppumerkkinsä osalta, jotka ovat samoja: alkuperäiskirjoitelmansa allekirjoituksineen annoin KRP:lle jo noin 15 vuotta sitten, jolloin Arskan superrikas, sveitsiläinen isä vielä oli hengissä. Sama kauppaneuvos oli erään tahon mukaan kestinnyt runsaasti Knut Aasia ja muita Bodom-surmien tutkijoita 1960-luvulta alkaen, jolloin Arska lähti jenkkeihin.
Zodiac-surmat loppuivat samaan aikaan kun Arska palasi Suomeen joskus 1970-luvulla.
Mä taidan olla oikeassa.

Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Ke Huhti 27, 2011 8:34 pm
Kirjoittaja Quorthon
Muiden myöntämiensä tappojen osalta on jo ollut vanhempi ja varsin todennäköisesti on Amerikoissa suurta huomiota saanut Zodisac-sarjamurhaaja käsialansa, oleskelunsa ja loppumerkkinsä osalta, jotka ovat samoja.
Mä taidan olla oikeassa.
Niinkuin mielestään kaikki muutkin, joilla on oma Zodiac-epäilty.
Niitä ei olekaan kuin se muutama sata. Ja parhaasta päästä olevista epäillyistä on muitakin aihetodisteita kuin samantapainen käsiala, samassa maassa oleskelu 200 miljoonan muun ihmisen kanssa ja Zodiac-symboli, jota nyt osaa pikkulapsikin jäljitellä. Tutki vähän Zodiac-murhaa ja sitä mitä tekijästä tiedetään. Huomaat aika äkkiä, ettei bisnestoverisi Espoosta voi olla teon takana, esitti mitä tahansa jurrissa.
Tekisi mieli sanoa että puhut paskaa tahallasi, mutta en viitsi kun niin uskollisesti selität samaa virttä. Harmi vaan, että jos olisit oikeasti perehtynyt Zodiac-juttuun, tietäisit että kyseinen murhaaja oli aivan varmasti amerikkalainen eikä todellakaan mikään vaihto-oppilas. Lisäksi kertomasi mukaan Arska oli aivan liian pitkä ollakseen Zodiac. Ja ei, en todellakaan usko että aikuisiässä oleva mies kasvaa pariakymmentä senttiä. Siihen vaadittaisiin jo jotain hyvin ihmeellistä, ja niitä ihmeellisyyksiä on teoriassasi jo muutenkin liikaa: ei voi pitää paikkaansa.
Ja ennen kuin väität minua Arskaksi tai Mazaksi, voin sanoa etten nyt mitenkään toivo tai ehdota bodom-keskustelujen lopettamista. Lähinnä purin turhautumistani siihen, ettei täällä todellakaan synny mitään rakentavaa keskustelua. Nisse ja Nissen kengät...
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Ke Huhti 27, 2011 10:22 pm
Kirjoittaja Wagner
Kerroin vain tosiasiat.
Anna tieto, tutki palautetta -> ?

Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: To Huhti 28, 2011 2:31 am
Kirjoittaja yövuoro
Wagner,
"mä taidan olla oikeassa" kommenttisi toi mieleen taas kutkuttavan ajatuksen jonkinlaisesta paneelikeskustelusta, jossa vahvan kannan omaavat puoltaisivat jonkinmuotoisessa virallisessa tilaisuudessa mielipidettään. Mitäköhän syntyisi.
Tämähän on vain palsta, Quothron, eikä keskeneräisestä asiasta kaikkea kirjoiteta, asioista " perillä olevat tahot" varsinkaan muutamia poikkeuksia ehkä lukuunottamatta.
Ettenkö sanoisi; suut puhtaaksi. Oikeaan osoitteeseen.
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: To Huhti 28, 2011 5:49 pm
Kirjoittaja Sariola
Niin, mitähän ne kengät kertovat?
Poliisin verijälkiryhmän mielestä ei suinkaan ollut varmaa, että kengät olisivat olleet jonkun jalassa rikoksen tapahtuma-aikana. Näinhän se tarkkaan lukien oli, vaikka täällä muuta on väitetty. Toisekseen kengän sisältä on saatu DNA-näyte, joskaan ei täydellinen, joka voi viitata vieraaseen mieshenkilöön TAI kysymyksessä on useiden henkilöiden verien seos, jossa myöskään näitä telttailijoita ei voida sulkea pois.
Polkua pitkin ETP:n mukaan kenkien piilotuspaikalle on matkaa noin 760m. Se taas viittaa vahvasti siihen, että kenkien piilottaja ei ole ollut NG. Luotettava Öhmanin vammaluettelo kertoo, että NG:n fyysinen kunto tuskin on sallinut noin pitkää kenkien piilotusretkeä - eikä sellainen olisi muutenkaan ollut järkevä. Jos piilottaja oli Gustafsson olisi hän piilottanut kengät lähemmäksi.
Poliisin veritutkintaryhmän johtaja Anja Ytti jopa totesin oikeudessa, että mikään heidän tutkimuksissaan ei viittaa suoraan eikä edes epäsuorasti Gustafssoniin. Poliisiorganisaation tutkimusryhmän kannanotoksi tuo on merkittävä. Tuota ei voi ohittaa olan kohautuksella.
Tuo kenkien kertoma ja veritutkimuksen kertoma yleensä ei osoittanut sormella Gustafssonin suuntaan - näinhän tuo on ymmärrettävä.
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: To Huhti 28, 2011 10:28 pm
Kirjoittaja Misri
Sariola unohtaa aina kertoa sen, että tekninen tutkija Ytti totesi myös, "näyttää vahvasti siltä että kengät ovat olleet murhaajan jalassa veriroiskeiden lentäessä niihin". Tietenkään tutkija ei pystynyt sitä sanomaan oliko nimenomaan NGn jalat omissa kengissään.
Kiistatta void-alue ja sen ympärillä olevat veripisarat sopivat täydellisesti kenkien verijälkiin. Pisaroiden koko tiheys lentorata-lähtöpisteestä tulokulmat kenkiin. Tietenkin oikeudessa kysyttiin tutkijalta vaihtoehtoisia paikkoja kenkien sijainnille. Tutkija ei pitänyt kenkien verijälkien perusteella suuaukkopäätyä mahdollisena vaihtoehtona NGn kenkien sijainnille. Tutkija totesi myös kenkien sijainnista ykkös ja kakkosivun kulmauksessa, että se paikka olisi "edellyttänyt", että teltan liepeet olisivat olleet tietyllä tavalla taittuneena. Edellyttänyt eli "ehdollinen" lausahdus.
Tuosta vammaluettelosta, ei voi päätellä vammojen vakavuutta. Ei määrä vaan vammojen laatu ratkaisee vakavuusasteen.
Syyttäjän lääkärit olivat kaikki yhtämieltä NGn vammojen vakavuusasteesta, eli vammat olivat tyypillisiä matalaenergisiä vammoja.Jotka eivät vaikuta toimintakykyyn. Lääkärit eivät myöskään pitäneet tajuttomuutta mahdollisena. Hirvensalo *siteerasi NGn kuulustelussa Öhmanin lausuntoa, jossa pidettiin pitempikestoista tajuttomuutta "epätodennäköisenä". Hetkellistä luvunottoa (nyrkkeilytermi) lääkärit sensijaan pitivät mahdollisena.
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Pe Huhti 29, 2011 8:00 am
Kirjoittaja Sariola
Misri kirjoitti:Sariola unohtaa aina kertoa sen, että tekninen tutkija Ytti totesi myös, "näyttää vahvasti siltä että kengät ovat olleet murhaajan jalassa veriroiskeiden lentäessä niihin". Tietenkään tutkija ei pystynyt sitä sanomaan oliko nimenomaan NGn jalat omissa kengissään.
Kiistatta void-alue ja sen ympärillä olevat veripisarat sopivat täydellisesti kenkien verijälkiin. Pisaroiden koko tiheys lentorata-lähtöpisteestä tulokulmat kenkiin. Tietenkin oikeudessa kysyttiin tutkijalta vaihtoehtoisia paikkoja kenkien sijainnille. Tutkija ei pitänyt kenkien verijälkien perusteella suuaukkopäätyä mahdollisena vaihtoehtona NGn kenkien sijainnille. Tutkija totesi myös kenkien sijainnista ykkös ja kakkosivun kulmauksessa, että se paikka olisi "edellyttänyt", että teltan liepeet olisivat olleet tietyllä tavalla taittuneena. Edellyttänyt eli "ehdollinen" lausahdus.
Tuosta vammaluettelosta, ei voi päätellä vammojen vakavuutta. Ei määrä vaan vammojen laatu ratkaisee vakavuusasteen.
Syyttäjän lääkärit olivat kaikki yhtämieltä NGn vammojen vakavuusasteesta, eli vammat olivat tyypillisiä matalaenergisiä vammoja.Jotka eivät vaikuta toimintakykyyn. Lääkärit eivät myöskään pitäneet tajuttomuutta mahdollisena. Hirvensalo *siteerasi NGn kuulustelussa Öhmanin lausuntoa, jossa pidettiin pitempikestoista tajuttomuutta "epätodennäköisenä". Hetkellistä luvunottoa (nyrkkeilytermi) lääkärit sensijaan pitivät mahdollisena.
_______________________________________________________________
Nyt kirjoittaja katselee kovin värillisten lasien läpi. Öhman mm. toteaa nimenomaan, että "on mahdollista, että Gustafsson on ollut tajuton". Sensijaan Öhmanin mielestä muistiaukko oli "liian pitkä", mutta oikeuden kysymykseen mikä olisi sopoiva muistiaukon pituus, Öhman ei ottanut kantaa.
KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIOSTA s.20 SUORAA LAINAUSTA... (Tarkista teksti käräjäoikeuden tuomiosta!)
Surmaamisjärjestystä ei verijäljistä ole pystytty päättelemään.
Hytin kertomuksesta on edelleen käynyt ilmi, että ..... ..... .....
Oikean jalan kengän sisäsivun venykkeiden raossa on ollut vereltä vaikuttavaa ainetta, jolle eim kuitenkaan ole voitu tehdä verenosoitustestiä, ja taaemmassa on ollut veriroiske/tuhnujälki venykkeen raossa. Viimeksi mainittu on voinut tulla tilanteessa, jolloin venyke on ollut venyneenä tai sitten kysymys on ollut kimmokeroiskeesta, jolloin venykkeen ei ole tarvinnut olla venyneenä. ..... ..... .....
.... ja samassa kohdassa vähän myöhemmin .....
Mikäli teltan suuaukkopääty ja toinen pitkä sivu ovat olleet taittuneena tai kääntyneenä tietyllä tavoin veriroiskeiden syntymisen aikaan jalkineet ovat voineet sijaita myös teltan ulkopuolella toisella pitkällä sivulla tai suuaukkopäädyn edessä vasemmalla puolella. Yksiselitteistä vastausta jalkineiden sijainnista suhteessa telttaan ei siksi voida antaa. .......
-----------------------------------------------------
Todetaan vielä tarkennuksena, että Gustafssonin verta on löytynyt teltan sisäsivulta 2-sivun ja 3-sivun kulmauksen tienoilta ja teltan ulkopinnalta pitkiltä sivuilta. Sen lisäksi Gustafssonin verisoiskeita on löytynyt teltan ulkopinnalta 2-sivulta. Ylläoleva on käräjäoikeuden tekstiä sellaisenaan ja tuo teksti perustuu asiantuntija Hytin kertomukseen käräjäoikeuden mukaan. (Tarkista alkuperäiusestä!)
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: To Syys 01, 2011 12:43 am
Kirjoittaja Zultor_Horrens
Kengät paljastivat murhaajan! Kukaan muu ei siirtäisi kenkiä huomattavan kauas piiloon kuin murhaaja itse! Toinen kenkäpari kuului murhaajalle.
http://tinyurl.com/3kcyud4
Kalan pää minun, sinun pää Pirun, Pirun pää kalan...
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 5:46 pm
Kirjoittaja Sariola
Zultor_Horrens kirjoitti:Kengät paljastivat murhaajan! Kukaan muu ei siirtäisi kenkiä huomattavan kauas piiloon kuin murhaaja itse! Toinen kenkäpari kuului murhaajalle.
http://tinyurl.com/3kcyud4
Kalan pää minun, sinun pää Pirun, Pirun pää kalan...
Tuo on kirjoittajan arvio. Ei ole löytynyt faktatietoja vahvistamaan tuota arviota.
Voidaan ajatella niinkin, että murhaaja toi kengät tänne lähelle kioskimiehen asuntoa (kenkien piilotuspaikalta matkaa kioskimiehen asunnolle noin 360m - kenkien piilotuspaikalta matkaa teltalle sen ajan polkuja pitkin kiertäen vesilaitos idän puolelta noin 790m) osoittaakseen kuka on oikea murhaaja. Tässä tapauksessa murhaaja olisi todellisuudessa poistunut vastakkaiseen suuntaan, eli Högnäsiin päin. Tällöin tuo kenkien piilotus olisi ollut harhautus, tarkoituksena vihjata kioskimiehen suuntaan. Tai kioskimies itse heitti ne pois siinä vaiheessa - ei halunnut niitä tontilleen. Vaihtoehtoja on lisäksi muitakin. Esim. murhaaja vain poistui tätä kautta, ja halusi heittää kengät menemään ennen ihmisten ilmoille tuloa.
Alla karttakaavio, josta ilmenee Kartanon paikka, Teltan paikka, Kenkien piilotuspaikka, ja Kioskin paikka. Uusi vesilaitokselle menevä tie on merkattu tässä tuolle vanhalle kartalle. Tuota tietä ei luonnollisesti ollut vielä v.1960. Tuota vesilaitokselle menevää tietä pitkin on helppo mennä nykyään kenkien piilotuspaikalle. Missä peltoaukion kärki yltää sinne tien laitaan, siitä vielä 50m vesilaitoksen suuntaan sitä maantietä pitkin, ja olet kenkien piilotuspaikan kohdalla. Siihen kivikkoisen mäennyppylän rinteeseen ovat kengät olleet piilotettuna ETP:n karttaliitteen mukaan. Sen kartan ovat piirtäneet KRP:n tutkijat. Se on ilmeisesti oikea "kenkäpiilon paikka". Katso kartta!

Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 6:27 pm
Kirjoittaja yövuoro
Hyvä kartta yllä.
Gustafsson oli liikkunut alueella usein aiemminkin. . Tie oli loogisesti tuttu, tutumpi kuin rantapusikko/ lutakko Högnäsiin Paciuksentielle päin.
Herkullinen tuo piilotuspaikka. Sopivan kaukana vesilaitoksesta ja aivan sopivan kaukana seuraavista asutuista taloista. Pyskologisesti juuri noin minäkin olisin jemmaan jättänyt. Sepin kengät olivat huolellisemmin piilotettuna, omat paluumatkalla kiireessä heinikkoon heittäen. Lähellä myös niitä puita suuntaansa. Tobias Volin mainitsi nahkatakista korpi etelä oli juuri suuntaansa sekin .
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 6:55 pm
Kirjoittaja Sariola
yövuoro kirjoitti:Hyvä kartta yllä.
Gustafsson oli liikkunut alueella usein aiemminkin. . Tie oli loogisesti tuttu, tutumpi kuin rantapusikko/ lutakko Högnäsiin Paciuksentielle päin.
Herkullinen tuo piilotuspaikka. Sopivan kaukana vesilaitoksesta ja aivan sopivan kaukana seuraavista asutuista taloista. Pyskologisesti juuri noin minäkin olisin jemmaan jättänyt. Sepin kengät olivat huolellisemmin piilotettuna, omat paluumatkalla kiireessä heinikkoon heittäen. Lähellä myös niitä puita suuntaansa. Tobias Volin mainitsi nahkatakista korpi etelä oli juuri suuntaansa sekin .

Tavallaan hauska puheenvuoro!
Tuota vesilaitoksen tietä ei ollut olemassakaan v.1960. Piirsin sen tuohon siksi, että siitä näkee, miten nykyään pääsee helposti tietä pitkin kenkien piilotuspaikaan.
v.1960 ei päässyt tietä pitkin.
Toinen hieman huvittava piirre on, että kirjoittaja uskoo vahvasti, että kenkien piilottaja on nimenomaan NG. "Omat kengät". Eihän sitä tiedetä, kuka kengät kuljetti. On vain erilaisia arvioita. Mm. käräjäoikeus piti todennäköisenä, että NG ei ollut sellaisessa kunnossa, että olisi voinut viedä kengät piilopaikkoihinsa. Mikään ei osoita, että kengät olisi vienyt nimenomaan NG itse. Siihen itse kukin voi rakentaa oman teoriansa, mutta varmaa tietoa ei ole. Todisteet siitä puuttuvat, ei siis tiedetä kuka kengät vei!

Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 7:35 pm
Kirjoittaja Blackman
Aivan, ei ole todisteita siitä, että NG olisi vienyt kengät löytöpaikalle.
Mutta huom. ei myöskään ole mitään todistetta siitä, ettei näin olisi käynyt.
Oikeudenpäätös on mielestäni näiden olemassa olevien todisteiden perusteella ns. nahkapäätös.
On turha vedota siihen mitä oikeus on ko. tapauksessa päättänyt, sillä asiassa ei ole vielä löytynyt totuutta tai ainakaan ei ole pystytty osoittamaan, että oikeuden tekemä päätös perustuisi totuuteen.
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 7:41 pm
Kirjoittaja Hessu52
Etteikö Rantaojan tietä ei olisi ollut siihen aikaan, no jo on kummaa.
Sillä kyllä tuo Rantaojantie on ollut tuossa ties kuinka kauan.
Sitä on vaan paranneltu ja siitä nimitys uusi tie.
Mistä Veston vesilaitoksen työmaalle on kuljettu, jollei juuri Rantaojantietä pitkin?
Mitä pitkin poliisit ja ambulanssi ovat kiitäneet tapahtumapaikalle?
Samaten kenkäpiilon oikeaa paikkaa ei ole satavarmasti kerrottu, mikä se on, no mutta minulla on aikalaisen näyttämä paikka, joka lienee oikea, mutta varmaksi en vanno sitäkään, vaikka Lönnberg oikeudessa kertoi jemman olleen 200-300 metrin päässä surmateltalta, no se sopii jemmani kanssa yhteen!
Ylläpitokin voisi tuohon jo puuttua!
Ei ylläpito vaan moderaattori puuttui. Muokattu tekstiä asiallisempaan suuntaan: henkilökohtaisuuksia poistettu.
Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 11:43 pm
Kirjoittaja Sariola
TIE VESILAITOKSELLE
v.1960 tuota vesilaitokselle menevää tietä ei oltu rakennettu. Rantaojantie kyllä oli, se meni aluksi itään ja sitten se kääntyi poispäin vesilaitokselta eli peräti kaakkoon. Siellä se Rantaojantie on edelleenkin. Kuten tästä kartasta näkyy ei tuota kunnon tietä vesilaitokselle vielä ollut olemassa. Eihän tässä ole mitään epäselvää. Mahdollisesti osa noista poluiksi merkitytyistä olivat autollaajokelpoisia.
Katso tuota vanhaa karttaa - Rantaojantie siinä näkyy, mutta se ei johda vesilaitokselle.

Re: Mitä kengät kertovat?
Lähetetty: Su Syys 25, 2011 11:58 pm
Kirjoittaja Sariola
Blackman kirjoitti:Aivan, ei ole todisteita siitä, että NG olisi vienyt kengät löytöpaikalle.
Mutta huom. ei myöskään ole mitään todistetta siitä, ettei näin olisi käynyt.
Oikeudenpäätös on mielestäni näiden olemassa olevien todisteiden perusteella ns. nahkapäätös.
On turha vedota siihen mitä oikeus on ko. tapauksessa päättänyt, sillä asiassa ei ole vielä löytynyt totuutta tai ainakaan ei ole pystytty osoittamaan, että oikeuden tekemä päätös perustuisi totuuteen.
Se on totta, että oikeus ei löytänyt totuutta moniin asioihin. Niitä ei tunneta.
Oikeus tekee päätöksensä faktatietojen perusteella, ainakin siihen pyritään. Pelkät luulot eivät riitä - tarvitaan faktoja. Näin se on oikeudessa aina. Se hakee lain mukaista totuutta ja sille se riittää. Kuitenkin käräjäoikeus arveli, että NG:n kunto ei olisi riittänyt kuljettelemaan kenkiä piilopaikkoihinsa. Se oli oikeuden mielestä todennäköistä. Oikeudessa nimenomaan syyttäjän pitää todistaa väitteensä oikeiksi. Syytetyn ei tarvitse todistaa itseään syyttömäksi. Todistustaakka on syyttäjällä. Nyt ei löytynyt todisteita. Yritettiin kyllä.