Kiitos äiti, tuon ymmärsin jo aiemmista teksteistäsi.
Minua mietityttää, että voiko jokin ''tavallaan'' yksittäinen, muusta elämästä irrallinen, poikkeava tapaus suistaa monen ihmisen elämän kokonaan väärälle polulle? Puhuithan itse kolmesta pojastasi ja kavereistaan.
Saivatko he tuolloin apua? Osasiko kukaan olla tukena?
Oletko koskaan itse miettinyt sitä? Voiko lopputulokseen kuitenkin olla muitakin syitä?
Minä en yritä provosoida, kuten Annamanna ja Skoone kuvittelee. Koitan löytää vastauksia.
Sinä et halua kertoa mitä tapahtui, enkä kysele enempää.
Otetaan ihan täysin mielikuvituksesta temmattu leikki. Minä yritän kuvitella yksittäistä tapahtumaketjua, joka saisi usean nuoren pois tolaltaan. En ole siinä kovin hyvä, mutta yritän edes.
Leikitään, että kolme poikaasi ja heidän kaksi kaveriaan näki naapurin Reinon tappavan naapurin Annelin. Naapurin Reino oli paha mies, eikä pojat uskaltaneet kertoa asiasta ensin poliisille edes kuulusteluissa.
Loppujen lopuksi joku aavisti poikien tuskan ja painosti heidän ''hyvän nimissä'' kertomaan tietonsa poliisille, sillä seurauksella, että naapurin Reino tappaa muiden silmien edessä yhden pojista kostoksi.
Reino saa elinkautisen, mutta ''Peraa'' ei saada takaisin. Kaikki tuntevat syyllisyyttä.
Jos tapahtuma olisi ollut tuollainen, luuletko, että edes osaa pojista olisi auttanut jonkinlainen keskusteluterapia heti tuolloin? Olisiko tilannetta voinut helpottaa siirto toisiin maisemiin? Luuletko, että mitään olisi voinut olla tehtävissä, jos heti tuolloin olisi toimittu?
Ja mitä voisit kuvitella, että se apu sitten olisi voinut olla? Pystyisitkö sinä miehesi kanssa olemaan tuollaisessa tilanteessa puolueettomasti lapsesi tukena, vaikka naapurin Reino pelottaisi teitäkin? Vai yrittäisitkö lakaista ongelman maton alle lisä ongelmien pelossa?
Me kaikki tiedämme (myös Annis ja Skoone), että moniin lasten ongelmiin syynä on aikuiset. Ja tiedätte hyvin senkin, että pahoinvoiva varhaisteini leimataan usein ongelmalapseksi automaattisesti.
Jos vanhemmat ovat voimattomia taistelemaan lapsensa oikeuksien puolesta, on lapsiennen kuin huomataankaan erityisluokalla ja kyläpoliisin silmätikkuna.
Siitä on hyvä aloittaa loppuelämän kierre. Tahtomattaan.
Mutta missä vaiheessa menee pieleen, ettei me aikuiset osata puuttua ajoissa?
Se on se mitä minä ihmettelen.
Annamanna jaksoit sitten kaivaa viestin raivoani täysin tuntematonta ja 'perheetöntä' surmaajaa kohtaa?
Ja kyllä. Olen edelleen sitä mieltä, että avovaimo toimi erittäin väärin, ettei kertonut tietojaan heti: Millan läheiset elivät turhan pitkään epätietoisuudessa. (ja kyllä; avovaimo toiminnallaan myös mahdollisti sen, että surmaaja olisi ehtinyt uusimaan tekonsa...)
Ihmettelen mistä ihmeestä Annis edes viitsii repiä tuollaisia 'suuriahumanistejä'. Mä olen hellapoliisi ja kyökkietsivä. Nothing else.
