Lähetetty: Ke Marras 26, 2008 12:57 pm
Hieno ja asiantunteva pohdinta Sariolalta.Sariola kirjoitti:Tuon tekstin, jota Mariacka on lainannut, on kirjoittanut Paula Heino. Tuo ei ole suoraa tohtori Sakari Kallion tekstiä.
Tuo lainaus oli: "Ainoastaan kahdesta viiteen prosenttia meistä on suggestioille niin herkkiä, että tajunnantila muuttuu." Tuo ei alunperinkään tarkoita sitä, että vain 2-5% ihmisistä voidaan hypnotisoida. Se on konaan toinen asia ja aivan eri prosenttiluku.
Siitäkin kiistellään, että muuttuuko henkilön tajunnantila lainkaan hypnoosissa. On koulukuntia, jotka väittävät, että henkilö on silloin transsissa. Sitä näkemystä edustaa suuri joukko. Joidenkin toisten mielestä tajunnantila ei muutu. On alan asiantuntijoita, jotka ovat sitä mieltä, että kaikki ihmiset voidaan hypnotisoida. Olen nähnyt esitettävän prosenttilukuja, joiden mukaan noin 90% ihmisistä voidaan hypnotisoida. Tämä on siis kiistanalainen kysymys. Varmaa on kuitenkin se, että Mariackan esittämä luku 2-5% on väärä. Toisen lähteen mukaan Sakari Kallio on esittänyt, että 2-5% ihmisistä voidaan vaivuttaa syvään hypnoositilaan. Sehän on aivan eri asia. Toisaalta se hyödyllisin alue käytännön kannalta on juuri "keskisyvä hypnoosi", johon mm. NG vaipui hypnoositilanteessa, kun Stenbäck hänet hypnotisoi.
Entä Mariackan kysymykset?
a) NG keksi hypnoositarinan vain "tohtoria" miellyttääkseen
b) Stenbäck keksi murhaajan, jonka NG harvinaisen hypnoosiherkkänä "näki" ja kuvaili "tohtorille"
c) NG hypnoosiin vaipumattomana (kuten 95-98 % väestöstä) kertoi tilanteessa sen, mikä hänelle itselleen oli edullisinta.
a) Sen verran olen hypnoosiasioista lukenut, että tällaisessa tilanteessa ei voi sanoa mitään varmaa. Mikäli NG on todella syyllinen, on hänen tarinansa hyvin epäuskottava. Jos taas hän on syytön, saattoi hän puhua aivan tottakin. Ja hänen tarinansa voisi olla myös täysin todellinen. Varmuutta ei ole.
b) Stenbäck uskoi NG:n hypnoosikertomukseen. Myös Lauerman mukaan Stenbäck oli hyvin ansioitunut ja pätevä hypnoosin tuntija ja opettaja. Uskon myös, että NG oli vaipunut "keskisyvään hypnoosiin", ei suinkaan "syvään hypnoosiin". Minulla on lähde, jossa näin todetaan. Lisäksi siinä todetaan, että "keskisyvä hypnoosi" on se paras taso tällaisissa tapauksissa.
c) Yleisimmin kai uskotaan, että hypnoosiin voi vaipua noin 90% väestöstä. Joidenkin mielestä 100%. Sakari Kallion mielestä "syvään hypnoositilaan" vain 2-5%, mutta se on eri asia. "Kevyt hypnoositila" ja "keskisyvä hypnoositila" tuosta siis kokonaan puuttuvat hänenkin mielestään. Tuo Mariackan toteamus ..... NG hypnoosiin vaipumattomana (kuten 95-98 % väestöstä) kertoi ..... , on siis jo alunperin virheellinen väittämä, se on varmaa. NG saattoi puhua aivan totta, mikäli hän on syytön, mutta jos hän todella on syyllinen, saattoi hän puhua jopa tietämättään perättömiä, sillä "valemuistot" voivat täyttää aukkopaikkoja muistissa. Kolmas vaihtoehto on, että hän tietoisesti valehteli. Itse pidän todennäköisenä, että NG oli todella vaipunut "keskisyvään hypnoosiin" niinkuin on kuvattu, ja että hän kuvasi rehellisesti mitä mieleen muistui, mutta "valemuistojen" mahdollisuus siinäkin on. Kukaan tarkkailija ei tiettävästi tuolloin edes epäillyt, etteikö hypnoositapahtuma olisi teknisesti hyvin onnistunut. Tarkkailemassa oli toinen lääkäri, sekä pari poliisihenkilöä. Vastauksista päätellen NG ei kertonut sitä, mikä olisi ollut hänelle itselleen edullisinta.