Tässä Iltalehden juttu:
Aarnio harrasti seksiä virkatoimiensa yhteydessä useita kertoja - tapaamiset ajoittuivat Emmerdalen aikaan
Torstai 29.12.2016 klo 18:43
Helsingin käräjäoikeus katsoi, että Saara-nimellä tunnetun prostituoidun asunnon nojatuolista löytyi Jari Aarnion siittiöitä, eikä sille ole muuta selitystä kuin seksin harrastaminen.
Käräjäoikeus tulkitsi kiistellyn näytteen olevan todiste Aarnion ja prostituoidun seksistä.
Oikeuden mukaan Aarnio on harrastanut prostituoidun kanssa seksiä virkatoimiensa yhteydessä useita kertoja.
Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö tuomittiin torstaina ns. tynnyrivyyhdissä 10 vuoden vankeuteen. Tuomio tuli kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta, mutta myös useista virkarikoksista.
Yksi tuomioon johtaneista virkarikoksista liittyi siihen, että Aarnio harrasti seksiä tuntemansa prostituoidun kanssa virkatoimen yhteydessä.
Naisen mukaan tapaamisia oli välillä parikin kertaa viikossa ja seksiä harrastettiin jokaisella tapaamiselle. Nainen kertoi esitutkinnassa, että usein tapaamiset ajoittuivat Emmerdalen ja Kauniiden ja rohkeiden aikaan.
Prostituoidun asunnossa olleesta nojatuolista löytyi siittiöitä sisältävä näyte, josta saatiin määritettyä Aarnion dna:ta. Puolustus kuitenkin kiisti näytteen ja totesi, ettei tuloksesta voida varmuudella tehdä johtopäätöstä, että löydetyt siittiöt olisivat Aarnion.
Käräjäoikeus ei kuitenkaan pitänyt todennäköisenä, että näytteessä olisi ollut Aarnion dna:n lisäksi jonkun toisen henkilön siittiöitä. Mikäli näin olisi ollut, oikeuden mukaan näytteestä olisi saatu sekoitustulos eikä puhdasta tulosta. Oikeus katsoikin siittiöiden kuuluneen Aarniolle.
Oikeuden mukaan Aarnion siittiöiden löytymiselle naisen nojatuolista ole muuta järkevää selitystä kuin, että nainen ja Aarnio ovat harrastaneet seksiä asunnossa.
Dna-näytteen lisäksi oikeudella oli käytössään lukuisia tekstiviestejä, joita Aarnio ja nainen olivat lähettäneet toisilleen. Viesteissä Aarnio tiedusteli naiselta muun muassa lainaan pornovideoita, joita nainen oli hankkinut asiakkaitaan varten.
- Maalaismölli taas tulos. Onx ne jotain äärijuttui vai keskivertoo. Kysyn six ettei saa sydäriä, Aarnio muun muassa viestitti.
Tapaamisten syynä seksi
Käräjäoikeuden mukaan Jari Aarnio harrasti prostituoidun kanssa seksiä virkatoimessaan useita kertoja.
Aarnio väitti oikeudelle, ettei ole harrastanut prostituoidun kanssa seksiä. Aarnion mukaan naista tavattiin, sillä hän antoi poliisille tietoja. Lisäksi Aarnio kertoi luvanneensa suomalaismiljonäärille pitävänsä naisesta huolta. Tapaamisia oli Aarnion mukaan 1-2 kertaa kuukaudessa.
Oikeudessa kuullut poliisit kertoivat, että naiselta on joskus saatu poliisille hyödyllistä tietoa, mutta sitä on tullut niin vähän, ettei naista olisi ollut välttämätöntä tavata edes kuukausittain.
Käräjäoikeus katsoi naisen kertomuksen perusteella, että Aarnio on harrastanut naisen kanssa seksiä virkatoimiensa yhteydessä useita kertoja. Oikeus ei pidä Aarnion kertomia syitä tapaamisille todellisina, vaan toteaa tapaamisten syynä olleen seksin harjoittaminen.
Lisäksi Aarnio on kannustanut naista prostituutioon ja säilyttänyt tämän prostituutiolla ansaitsemia rahoja. Oikeuden mukaan näin ollen Aarnio on rikkonut poliisilakia, joka säätelee poliisin käyttäytymistä virassa ja yksityiselämässä.
Oikeuden mukaan toiminta oli jatkunut vuosikausia ja se oli vahingollista luottamukselle poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Lisäksi tuomiossa kiinnitettiin huomiota siihen, että Aarnio oli tekojensa aikaan korkeammassa virka-asemassa kuin tavallinen poliisimies.
Aarnion katsottiin syyllistyneen tapauksessa virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Nainen syytti Aarniota rahojensa kavaltamisesta, mutta nämä syytteet oikeus hylkäsi. Lisäksi nainen väitti, että Aarnio olisi jättänyt tutkimatta rikosepäilyn, jos nainen oli ilmoittanut. Myös tältä osin syyte hylättiin.
JOHANNA MATTINEN
[email protected]
Ja tässä Aamulehden:
Aarnio-epäilyn tutkinta: Seksiä virka-ajalla ja DNA-jälkiä prostituoidun asunnossa
19.5.2015 | TUOMAS RIMPILÄINEN, AAMULEHTI ,TUOMAS RIMPILÄINEN
Tuomas Rimpiläinen, Aamulehti Poikkeuksellisen laajassa rikostutkinnassa on etsitty Aarnion DNA:ta prostituoituna työskennelleen naisen asunnosta, tutkittu valtava määrä teletunnistetietoja ja kuulusteltu lukematon määrä todistajia. Helsingin huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota vastaan nostetut 29 syytettä ovat kertyneet tipotellen erittäin laajassa ja monia käänteitä kokeneessa esitutkinnassa. Kaikki alkoi epäilystä, jonka mukaan Aarniolla oli epäammattimainen suhde helsinkiläiseen prostituoituun. Nainen kertoi asiasta alkuvuonna ja kesällä 2013 muun muassa sisäministeriön oikeusyksikössä. Aarnion epäillään muun muassa harrastaneen seksiä virka-ajallaan naisen kanssa. Nainen liittyi hänen virkatoimiinsa. Aarnion epäillään myös auttaneen naista prostituutiossa. Kuulusteluissa Aarnio sanoi tavanneensa naista "ihmisenä" ja myönsi käyneensä tämän asunnolla. Siihen hän ei kommentoinut mitään, oliko hänellä ja naisella seksisuhde. Naisen kertoman mukaan seksitapaamisia oli usein. Joskus Aarnio joutui lähtemään kiireellä, kun sai tekstiviestin. Nainen kertoi kerran tunteneensa, että Aarniolla oli "tykki takin taskussa". Tämä viitannee siihen, että Aarniolla oli virka-ase mukana tapaamisessa. Nainen kertoi kuulusteluissa, että hän tutustui Aarnioon kun oli kuulusteltavana Pasilan poliisitalolla vuonna 1997. Epäilyn mukaan naisella ja Aarniolla oli seksisuhde 2004-2011. Nainen kuvaili kuulusteluissa, että hän oli alusta saakka kuvitellut Aarnion poliisiksi, jolla on valtaa. "Alusta lähtien kuvittelin, että huumepoliisi on sellainen poliisi, että niillä on aina eniten valtaa", nainen sanoi kuulusteluissa. Poliisi hankki näyttöä Aarnion suhteesta prostituoituun myös teknisellä tutkinnalla naisen asunnossa. Nainen itse pyysi poliisia tekemään kotietsinnän asuntoonsa.
Naisen lepotuolista löytyi kolme tahraa, joissa oli ainakin kahden eri ihmisen DNA:ta. KRP:n lausunnon mukaan Aarnion DNA sopii niin sanottuun sekoitustulokseen. Todennäköisyyslaskentaan perustuvaa todistusarvoa näytteelle ei kuitenkaan voitu antaa. Aarnion epäillään myös auttaneen naista prostituutiossa, mutta parituksesta häntä ei epäillä. Tämä johtuu siitä, että Aarnion ei ole osoitettu auttaneen naista omaksi edukseen. Tulot prostituutiosta menivät naiselle itselleen. Nainen esimerkiksi kertoi sanoneensa Aarniolle, että ei uskalla ottaa asiakkaita, jotka ottavat yhteyttä prepaid-numerosta. Naisen mukaan Aarnio kuitenkin kannusti ottamaan heidätkin asiakkaaksi. Nainen kertoi poliisille lähettäneensä joskus mahdollisen asiakkaan puhelinnumeron Aarniolle ilmeisesti varmistuakseen tämän taustoista. Aarnio vastasi "ota vaan". Aarnio sanoi kuulusteluissa, että hänellä ei ole yksityiskohtaista tietoa naisen seksibisneksistä. Aarniota epäillään myös törkeästä kavalluksesta. Nainen on kertonut, että Aarnio sai häneltä säilytettäväksi kymmeniä tuhansia euroja. Naisen mukaan Aarnio jätti niistä palauttamatta ainakin 14 000 euroa. Kuulusteluissa nainen väitti, että hän soitti kerran sekavassa tilassa Helsingin poliisilaitoksen johtokeskukseen ja kertoi suhteestaan Aarnioon. Hän myös kertoi, että poliisit ja palomiehet saavat häneltä seksiä puoleen hintaan. Naisen mukaan puhelimessa oli kaiutin päällä ja taustalta kuului naurua. Esitutkintapöytäkirjasta muodostuu kuva ailahtelevasta suhteesta naisen ja Aarnion välillä. Välillä Aarnio auttoi naista ja välillä oli erittäin tyly tätä kohtaan. Osa naisen kertomuksista vaikuttaa olevan sekavia tarinoita, joihin huumeet ovat vaikuttaneet. Lopulta syyttäjät ja poliisit kuitenkin alkoivat ottaa naisen kertomukset tosissaan ja aloittivat esitutkinnan. Koko vyyhti alkoi sen jälkeen purkautua kiihtyvällä tahdilla. Nyt se on johtanut peräti 29 syytteeseen rikosepäilyssä, jollaiselle ei löydy vertaa Suomen poliisin historiassa.
Eli KRP on ainakin löytänyt kahden ihmisen dna:ta ja sanoo löydöksen olevan sekoitustulos, ei puhdas tulos. Kuitenkin oikeus väittää tulosta puhtaaksi, ei sekoitustulokseksi. Kumpi valehtelee, KRP vai oikeus? Luulisin ettei KRP koska siellä on tulenpalava halu saada Aarnio kiikkiin.