Näistä kymmenestä asiasta Ulvila-oikeudenkäynnissä kiisteltiin
Julkaistu 06.05.2010 15:47 (päivitetty 20:00)
1.Tekotapa
Syyttäjä ihmetteli, miksei tekijä surmannut uhria jollain muulla tavoin, jolloin kiinni jäämisen riski olisi ollut pienempi. Tekijä myös toteutti tekonsa vaikeimman kautta. Olisiko ulkopuolinen tekijä antanut vaimon soittaa apua samalla, kun on toisessa huoneessa hitaasti riistämässä tämän aviomiehen henkeä? Miksei tekijä käyttänyt vain yhtä tehokasta välinettä surman tekemiseen ja sen jälkeen poistunut nopeasti paikalta?
Puolustus vastasi muun muassa, että yksin tämä ei anna järkevää tämän perusteella epäillä vaimon tehneen teon. Puolustus muistutti, että myös syyttäjän näkemyksessä on runsaasti aukkoja ja epätodennäköisyyksiä.
2. Hätäpuhelu
Syyttäjä pitää luotettavana poliisin analyysia siitä, ettei hätäpuhelun aikana nauhalta kuulu surmaajan ääniä. Syyttäjä esitti myös faktana, ettei taustalta kuulu lainkaan kamppailun ääniä tai tekijän puhetta.
Puolustus vastasi tähän, että ääninauhan litteroinnit riippuvat hyvin paljon tulkitsijasta ja siitä, millaisia ääniä nauhalta halutaan etsiä. Puolustuksen mukaan on hyvinkin mahdollista, ettei nauhalle taltioidu kaikki äänet. Poliisin surmapaikalla tekemä äänirekonstruktio todisti, ettei muun muassa lasin päälle astumisesta aiheutuva kirskunta taltioidu nauhalle.
3. Uhrin vammat
Poliisin mukaan Jukka Lahden ruumiista löytyi noin 70 veitsellä aiheutettua haavaa. Syyttäjän mukaan verijälkiasiantuntijan lausunto todistaa, etteivät vammat ole voineet syntyä noin kolmen minuutin aikana, kuten ulkopuolisen tekijän teoria edellyttäisi. KRP:n lausunnon mukaan vammat ovat syntyneet enintään tunnin ja vähintään kymmenen minuutin aikana.
Puolustuksen mukaan lausunto ei ole faktaa, vaan poliisin tulkintaa ja lausunnon antajan oma mielipide.
4. Poliisikoiran saama vainu
Puolustus piti merkittävänä sitä, että poliisikoira löysi vainun tuntemattomasta henkilöstä noin tunnin ensipartion saapumisen jälkeen. Syyttäjä kuitenkin painottaa, ettei koira löytänyt jälkiä tontin rajojen sisäpuolelta.
5. Ikkunan rikkominen
Oikeudessa on esitetty erilaisia tulkintoja siitä, onko surmatalon rikottu sisältä vai ulkoa. Syyttäjän mukaan ikkuna rikottiin sisältä, sillä lasinpaloja on ollut yli neljän metrin päässä ikkunasta ulkona.
6. Jalanjälki parketissa
Syyttäjän mukaan yksittäinen verijälki asunnon parketissa viittaa selkeästi lavastukseen. Miksei jälkiä ole ympärillä useampia? Puolustuksen mukaan tämä sinänsä ei kerro mitään, sillä tuntematon tekijä on todennäköisesti luopunut vaimon takaa-ajosta ja kääntynyt jälleen varsinaisen uhrinsa. Poliisin rikospaikkatutkijan mukaan surmapaikalla oli useita verisiä jalanjälkiä, mutta syyttäjän mukaan tätä todistusta ei voi pitää kovin merkityksellisenä, sillä näistä jalanjäljistä ei ole otettu valokuvia. Rikospaikkatutkija saattaa muistaa väärin.
7. Ruskeat kuidut
Rikospaikalta löytyi myös tuntemattomaksi jääneestä kankaasta irronneita ruskeita kuituja. Nämä kuidut ovat irronneet surmaajan vaatteista. Samoja kuituja löytyi tyynyltä sekä lasten kurakintaasta. Tämä osoittaa syyttäjän mukaan, että kyseinen vaatekappale kuului perheen omaan vaaterepertuaariin. Syyttäjän mukaan leski piti tummaa vaatekappaletta yllään surman aikana ja hävitti verisen paidan myöhemmin. Oikeudenkäynnissä on tullut ilmi, että poliisi ei tarkistanut lähialueen roskalaatikoita kovinkaan tunnollisesti.
Puolustus sen sijaan ihmetteli, että jos vaimo olisi pitänyt surmateon aikana yllään ruskeaa paitaa, miksei kuituja löytynyt lainkaan punaisesta t-paidasta? Puolustuksen mukaan punaisesta t-paidasta olisi täytynyt löytyä samoja kuituja, jos syytetty olisi toiminut, kuten on väitetty.
8. Lahden veri syytetyn t-paidassa
Poliisien tullessa paikalle vaimolla oli päällään punainen t-paita, jota esiteltiin myös oikeudenkäynnin aikana. Paidassa oli Jukka Lahden verta. Syyttäjän mukaan on edelleen auki, miten se on sinne päätynyt.
Puolustuksen mukaan veri on voinut tarttua esimerkiksi veriroiskeita täynnä olevasta ovesta. Puolustuksen mukaan vaimo kävi veriteon aikana huoneen ovella kääntymässä kahdesti.
9. Keittiöveitsi
Poliisin ensipartio löysi uhrin vierestä toisen surmavälineen, tavanomaisen Fiskarsin keittiöveitsen.
Puolustuksen mukaan poliisin esitutkintamateriaalin ulkopuolelle jättämää veitsen valmistajan lausuntoa ei voida sivuuttaa. Lausunnossa todetaan, että veitsi on kulunut kovassa ammattilaiskäytössä. Puolustus myös esitti, että veitsi ei edes olisi sopinut keittiön pöydällä olleeseen telineeseen, josta leski on syyttäjän mukaan sen siepannut. Veitsi ei siis puolustuksen mukaan ollut perheen keittiöstä lähtöisin.
Syyttäjän mukaan veitsi on hankittu 80-luvulla. Molemmat osapuolet ovat olleet aikaisemmin tahollaan naimisissa, joten veitsen käytöstä ei voida saada varmaa tietoa. Se, että veitsessä on runsaasti hiomisjälkiä, ei syyttäjän mielestä viittaa muuhun kuin siihen, että veitsi on ollut käytössä 15 vuotta. Ammattilaiskäyttöä se ei syyttäjän mukaan osoita.
10. Takkapuusta löytynyt tuntematon DNA
Puolustuksen mukaan klapi on oleellinen todiste siitä, että surmaaja on taloon tunkeutunut ulkopuolinen mies. Syyttäjä toteaa, että DNA on kuitenkin voinut siirtyä klapiin milloin ja missä yhteydessä vain. DNA-jälki yleensä jää esineeseen jo koskettamalla.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 05/1117264