Sivu 35/69
Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 1:17 pm
Kirjoittaja Merivuokko
Kaksi viikkoa myöhemmin oli paikalla autoja, joissa oli poliisiradioita,
poliisivat huusivat "uusia" tuntomerkkejä, kun olivat tajunneet,"mokansa".
Se radio olivat vain yksi mahdollisuus, jonka heitin rekisterinumeroitten tarkistusta varten.
Lähetetty: To Elo 07, 2008 10:35 pm
Kirjoittaja Sariola
Minun mielestäni näyttää selvältä, että MS valehteli niin että korvat heiluivat. Jos hän todella tietää jotakin merkittävää itse tapauksesta, niin hän ei kerro sitä sellaisenaan, vaan kertoo mielestäni satuja ja tarinoita ja jättää sen tärkeän tiedon kertomatta kokonaan. Syystä tai toisesta.
Lähetetty: To Elo 07, 2008 10:42 pm
Kirjoittaja Hessu52
Ja kukako Sariolan mielestä ei sitten valehtele niin, että korvien lisäksi heiluisi koko pääkin.
Eräs muistamaton tyyppi on olemassa, jota ei nyt voi suoraan sanoa valehtelijaksi, mutta totuuden oudoksi tulkitsijaksi kylläkin.
Mikä on hänen tarinoissaan se absoluuttinen totuus, sitä ei tiedä kuin hän hän ja hänen omatuntonsa, jos sellaista edes on.
Välillä asiat ovat näin, mutta seuraavassa hetkessä asiat ovatkin sitten jo noin, eikä näin, vai olivatko ne sittenkin niin ja näin, vai pelkästään noin?
Lähetetty: To Elo 07, 2008 10:57 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Sariola kirjoitti:Minun mielestäni näyttää selvältä, että MS valehteli niin että korvat heiluivat. Jos hän todella tietää jotakin merkittävää itse tapauksesta, niin hän ei kerro sitä sellaisenaan, vaan kertoo mielestäni satuja ja tarinoita ja jättää sen tärkeän tiedon kertomatta kokonaan. Syystä tai toisesta.
Kun kerran olet valmis syyttämään Marjattaa valehtelijaksi, niin varmaan voit hiukan tarkentaa syytöstäsi. Missä asiassa Marjatta valehteli?
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 1:10 am
Kirjoittaja supernova
Marjatta valehteli käytännössä kaiken. Tämä juttukin on käytännössä joku kahvitauolla kerrottu juttu joka sitten työkaverin toimesta päätyi toimittajalle.
Siinä vaiheessa mopo oli jo karannut käsistä. Oli pysyttävä kertomuksessa. Sittemmin oikeus totesi hienovaraisesti että ei uskottavaa, vaikka ihan oikea syy olisi ollut se että muija puhuu paskaa sen kun kerkijää.
On muistettava ettei hän tullut julkisuuteen omasta aloitteesta.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 8:48 am
Kirjoittaja peltirumpu
supernova kirjoitti:Marjatta valehteli käytännössä kaiken. Tämä juttukin on käytännössä joku kahvitauolla kerrottu juttu joka sitten työkaverin toimesta päätyi toimittajalle.
On muistettava ettei hän tullut julkisuuteen omasta aloitteesta.
Rohkeasti sanottu, vaikka nimimerkin takaa kirjoitatkin. Tuleeko mieleesi muita henkilöitä, jotka ovat tapauksesta valehdelleet?
Minä uskon Marjatan tarinaan. Se sopii hyvin yhteen poliisin tutkimuksien kanssa ja Marjatta tiesi kertoa sellaisia asioita, joista ei julkisuudessa vielä oltu isommin huudeltu.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 9:18 am
Kirjoittaja Jukka
peltirumpu kirjoitti:supernova kirjoitti:Marjatta valehteli käytännössä kaiken. Tämä juttukin on käytännössä joku kahvitauolla kerrottu juttu joka sitten työkaverin toimesta päätyi toimittajalle.
On muistettava ettei hän tullut julkisuuteen omasta aloitteesta.
Rohkeasti sanottu, vaikka nimimerkin takaa kirjoitatkin. Tuleeko mieleesi muita henkilöitä, jotka ovat tapauksesta valehdelleet?
Minä uskon Marjatan tarinaan. Se sopii hyvin yhteen poliisin tutkimuksien kanssa ja Marjatta tiesi kertoa sellaisia asioita, joista ei julkisuudessa vielä oltu isommin huudeltu.
Ei ole huudeltu sen vuoksi, että todennäköisesti niitä ei ole koskaan edes tapahtunut.
Yhtäkään Marjatan kertomuksen osaa ei ole pystytty vahvistamaan oikeaksi siten, että jokin toinen taho kuvailisi jonkin tietyn Bodom-järven tapahtuman samalla tavalla kuin Marjatta. Salosen todistus siitä, että vastarannalla olisi ollut jotakin liikettä, liikkuu liikaa yleistasolla.
Kukaan todistaja ei myöskään ole nähnyt Marjatan seuruetta Bodomilla, vaikka samaan aikaan on useita silminnäkijähavaintoja Gustafssonin retkikunnasta.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 9:37 am
Kirjoittaja peltirumpu
Jukka kirjoitti:
Ei ole huudeltu sen vuoksi, että todennäköisesti niitä ei ole koskaan edes tapahtunut.
=> Nissen kukkoilut ja ryypiskelyt Bodomilla ovat totta.
Yhtäkään Marjatan kertomuksen osaa ei ole pystytty vahvistamaan oikeaksi siten, että jokin toinen taho kuvailisi jonkin tietyn Bodom-järven tapahtuman samalla tavalla kuin Marjatta. Salosen todistus siitä, että vastarannalla olisi ollut jotakin liikettä, liikkuu liikaa yleistasolla.
=> ei silti tarkoita sitä, että Marjatta olisi valehdellut.
Kukaan todistaja ei myöskään ole nähnyt Marjatan seuruetta Bodomilla, vaikka samaan aikaan on useita silminnäkijähavaintoja Gustafssonin retkikunnasta.
=> ei edelleenkään tarkoita sitä, että Marjatta olisi valehdellut. Kuka esim. kertoi poliisille Nissen nimen, syntymävuoden ja asuinpaikan? Se saattoi hyvin olla joku Marjatan seurueesta.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 10:06 am
Kirjoittaja Jukka
peltirumpu kirjoitti:Jukka kirjoitti:

Marjatan tarinan uskottavuutta ei lisää se, että hän ei osannut kuvailla poliisimies Paavolan vaatetusta, vaikka väitti murhapaikalla olleensa samaan aikaan kuin virkavalta.
Kaikesta päätellen Marjatta oli Nisselle ns. puolituttu, vaikka NG kielsi tuttavuuden oikeudessa. Puolitutut eivät tiedä toistensa nimien täsmällistä oikeinkirjoitusasua tai syntymävuotta. Asuinpaikan osaltakin voi tehdä tiukkaa. Marjatta ei siten ole todennäköisesti antanut NG:n tietoja poliisille, vaikka Bodomilla olisi murhien aikoihin ollut.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 10:16 am
Kirjoittaja Mariacka
Jukka kirjoitti:Marjatan tarinan uskottavuutta ei lisää se, että hän ei osannut kuvailla poliisimies Paavolan vaatetusta, vaikka väitti murhapaikalla olleensa samaan aikaan kuin virkavalta.
Ai ei muistanut miehen vaatteita 40 vuoden jälkeen? Selvä valehtelija!
(Kuka muistaa, miten syytetty kuvaili murhattujen sekä itsensä vaatetusta?)
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 10:32 am
Kirjoittaja Hessu52
Mariacka kirjoittaa asiaa.
Kyllä sitä ollaan helvetin äkkiä älähtämässä, ettei Gusse voi muistaa tarkkaan tapahtumia yli neljänkymmenen vuoden takaa, vaikka on omien sanojensa mukaan tullut melkein murhatksi.
Mutta sivullisen pitäisi muistaa jokainen pikkuasiakin.
Kyllä varmasti ihminen, joka olisi ollut Gussen tilalla, muistaisi sen päivän ja illan ja yönkin tarkalleen, sillä tuollainen ei voi unohtua.
Tietenkin, jos on ollut jotain salattavaa, niin sehän muuttaa asioita, ettei sitten muka muista mitään, joka onkin osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, ainakin Bodomin murhien kohdalla.
Se on eri asia, jos ulkopuolinen ei muista, oliko Paavolalla paita päällään vai pikkutakki ja paita, solmioineen, mutta sen kyllä muistaisi, minkälaiset vaattee "rakkaalla" Irmelillä on ollut.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 10:40 am
Kirjoittaja peltirumpu
Jukka kirjoitti:
Kaikesta päätellen Marjatta oli Nisselle ns. puolituttu, vaikka NG kielsi tuttavuuden oikeudessa. Puolitutut eivät tiedä toistensa nimien täsmällistä oikeinkirjoitusasua tai syntymävuotta. Asuinpaikan osaltakin voi tehdä tiukkaa. Marjatta ei siten ole todennäköisesti antanut NG:n tietoja poliisille, vaikka Bodomilla olisi murhien aikoihin ollut.
Entäs se Marjatan poikaystävä? Tai joku muu seurueesta?
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 10:48 am
Kirjoittaja Jukka
peltirumpu kirjoitti:Jukka kirjoitti:
Kaikesta päätellen Marjatta oli Nisselle ns. puolituttu, vaikka NG kielsi tuttavuuden oikeudessa. Puolitutut eivät tiedä toistensa nimien täsmällistä oikeinkirjoitusasua tai syntymävuotta. Asuinpaikan osaltakin voi tehdä tiukkaa. Marjatta ei siten ole todennäköisesti antanut NG:n tietoja poliisille, vaikka Bodomilla olisi murhien aikoihin ollut.
Entäs se Marjatan poikaystävä? Tai joku muu seurueesta?
Se on mahdollista, mutta tähän mennessä ei ole esitetty todisteita siitä, että NG:n ja Marjatan seurueen jäsenten välillä olisi ollut sen verran kiinteä yhteys, että he olisivat tienneet esimerkiksi NG:n syntymävuoden.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 11:05 am
Kirjoittaja peltirumpu
Jukka kirjoitti:Se on mahdollista, mutta tähän mennessä ei ole esitetty todisteita siitä, että NG:n ja Marjatan seurueen jäsenten välillä olisi ollut sen verran kiinteä yhteys, että he olisivat tienneet esimerkiksi NG:n syntymävuoden.
Ei ole myöskään esitetty pitäviä todisteita siitä, että murhapaikalla olisi ollut ulkopuolinen henkilö. Monta muutakin asiaa on toteennäyttämättä.
Missä asiassa Marjatta valehteli? Jos sellaista väität, pitää se myös pystyä toteen näyttämään.
Lähetetty: Pe Elo 08, 2008 11:22 am
Kirjoittaja Jukka
> Ei ole myöskään esitetty pitäviä todisteita siitä, että murhapaikalla olisi ollut ulkopuolinen henkilö. Monta muutakin asiaa on toteennäyttämättä.
Lintupoikien todistus osoittaa ulkopuolisen läsnäolon niin pitävästi kuin se näissä oloissa on mahdollista.
> Missä asiassa Marjatta valehteli? Jos sellaista väität, pitää se myös pystyä toteen näyttämään.
- Marjatta väitti olleensa Bodomilla helluntaina 1960, vaikka kukaan ei ole nähnyt häntä tai hänen seuruettaan siellä silloin.
- Marjatta kertoi, ettei murhapaikalla ollut poliiseja, kun Gustafssonia kannettiin paareilla pois, vaikka yksi kantaja oli virkapukuinen poliisi.
- Marjatta ei tiennyt Irmelin eikä Tuulikin ulkonäköä, vaikka väitti tavanneensa heidät leirissään.
- Marjatta väitti leiriytyneensä alueella, josta maanomistajan todistuksen mukaan leiriytyjät ajettiin säännönmukaisesti pois.
- Marjatta väitti seurueensa jäsenten sittemmin kuolleen, vaikka ei tiennyt heidän nimiään.