Sivu 35/48

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:03 pm
Kirjoittaja Murheli
Luulisi että jäänteiden läheltä on myös löytynyt jotai,n esim. rahapussi, joka antaa vihjeen siitä että kyseessä olisi Saku, kun jo nyt uutisoinnissa tuotiin hänen nimensä esiin. Yleensähän ei luuranko löydöissä ole mielestäni kerrottu näin nimeltä tutkittavan, vaan vasta sitten tuotu nimeä esiin, kun Dna-tutkimus on valmistunut. Eli kyllä melko varmasti Saku on nyt löytynyt. Toivottavasti äiti, ja muut läheiset saavat nyt rauhan itselleen

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:22 pm
Kirjoittaja ristweiler
Täytekakku Koskinen kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 9:57 pm
Mietityttää tosiaan, että kuinka läheltä etsijät olivat silloin aikoinaan menneet näkemättä Sakua. Onko se niin, että koiratkaan (metsästyskoirat) eivät reagoi ruumiiseen, vai oliko löytöpaikka kuitenkin vaan niin sivussa kaikesta.
Kyllähän tuossa on asutusta hyvinkin lähellä. Metsikköä voisi kutsua melkein taajaman viheralueeksi, jos tuota ilmakuvaa nyt oikein tulkitsen. Tuskinpa tuolla kukaan metsästää yhtään mitään.

Tuossa näyttää olevan toisella puolella tietä avohakkuualuekin. Milloin lie metsä kaadettu?

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:27 pm
Kirjoittaja Vesqu
Epäuskottavasta paikasta löytynyt, läheltä asutusta, ei välttämättä kenelläkään ole ollut tarvetta tuolla liikkua, harvemmin marjastajatkaan vai olisko etsinyt jo sieniä.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:32 pm
Kirjoittaja Piisamirotta28
Eikös joku epäilysti Sakulle kuulunut vaatekappale, takki tai kenkä kenties, löytynyt pian katoamisen jälkeen tuosta Tervakoskentien varresta, läheltä nykyistä ABC:n automaattiasemaa?

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:48 pm
Kirjoittaja HKV
Piisamirotta28 kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 10:32 pm Eikös joku epäilysti Sakulle kuulunut vaatekappale, takki tai kenkä kenties, löytynyt pian katoamisen jälkeen tuosta Tervakoskentien varresta, läheltä nykyistä ABC:n automaattiasemaa?
Huivi muistaakseni. Jota epäiltiin hänen omaisuudeksi mutta saatiinko varmuutta silloin?

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:50 pm
Kirjoittaja Kåppis
Uutisesta sain käsityksen että joku hiekkakuoppa on siinä löytymispaikan lähellä? Kuinka varma on se tieto että olisi ollut bussissa paniikkikohtaus ja siksi jäänyt kyydistä? Tulee vaan sekin mieleen että onko ollut bisneksillä tai neuvottelussa tms siellä, siksi jäi kyydistä ja olisi joku väkivaltainen juttu tässä kuitenkin kuolinsyynä? Lähittäin vankilasta vapautunut jne. Toki jos on varmuudella jäänyt sekavana tms kyydistä niin spekulaationi on vailla pohjaa. Nämä veijarit vaan harvemmin tolleen yhtäkkiä metsään jää vaikka olot olisi huonotkin...ei yleensä ole ekakerta ja jotenkin sinnitellään eteenpäin. Itsemurhalle myös outo paikka ja hetki. Kokoajan tää soitattanut kelloa siihen suuntaan että jotain huonoa kohtasi.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 10:57 pm
Kirjoittaja Pk_etsijä
Pyöräilijähavainnot, polkupyörälöytö, palestiinalaishuivi hyppyrimäellä, Sakua muistuttava ja tummiin pukeutunut ohikulkija Kelhän kohdalla, kaupan seinälle ilmestyneet viestit, arafat-huivipäähavainto tulivat kaikki tuolta Leppäkoskentien ja Kukonnokan hyppyrimäen alueen puolelta, eli moottoritien itä- ja pohjoispuolelta. Mahdollinen löytöpaikka on moottoritien länsipuolella, noin 1km Tervakosken keskustasta.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: Pe Elo 23, 2024 11:43 pm
Kirjoittaja Murheli
Eiköhän patologi jäänteistä saa selville ainakin sen, onko voimakkaaseen väkivaltaan kuollut. Itse kyllä enemmän epäilen vakava, ja yllättävää sairauskohtausta, vaikkapa aivoverenvuotoa, joka voisi selittää hyvinkin erikoista toimintaa ennen katoamista

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 6:20 am
Kirjoittaja viivahattu
Taavi kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 9:44 pm Ilmeisesti alueella nähty pyöräilevä mies ei ole sitten ollut Saku.
On voinut ollakin. Ei kuolinhetkeä yhdeksän vuotta maastossa maanneesta luurangosta välttämättä pysty enää määrittämään edes vuoden tarkkuudella, eli siihen ei tulla saamaan varmuutta, milloin hän tarkalleen ottaen on löytöpaikalleen päätynyt. Saku on ihan hyvin voinut sompailla seudulla jossain päihdeporukoissa pidemmänkin aikaa ennen kuin on menehtynyt, ja hänen kuolemansa on saattanut johtua periaatteessa aivan mistä tahansa syystä. Voinee kuitenkin olettaa, että hän on menehtynyt viimeistään viikon parin sisällä katoamisestaan.

Mitä kuolinsyyhyn tulee, niin tuskin luista ainakaan mitään välittömästi ilmiselviä väkivallan merkkejä, kuten luodinreikää päässä, on löytynyt. Muuten olisi jo tiedotettu, että poliisi tutkii epäiltyä tappoa/murhaa. Jos olisi esimerkiksi jonkun huumeen yliannostukseen kuollut tai ollut muuten aineissa kuollessaan, niin siitä saattaisi ehkä vielä olla viitteitä luuytimessä. Muuten kuolinsyyn jäljille pääseminen on yhdeksän vuoden jälkeen aika lailla mahdoton rasti ilman niitä ihan kiistattomia väkivallan jälkiä luissa, eli jos joku Sakun surmasi ja onnistui tekemään sen luita "merkkaamatta", niin siitä hän selvisi kuin koira veräjästä, varsinkin kun ruumiin löytöpaikka on sellainen, että kuka tahansa tervejalkainen pääsee sinne helposti omin voimin eikä mikään Ilmeisesti viittaa siihen, että ruumista olisi yritetty kätkeä tai haudata.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 7:09 am
Kirjoittaja kyr-12
Gonzo kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 9:41 pm Taatusti Sakua on myös katoamisen alussa etsitty tuolta alueelta. Jos ja kun siellä on ollut myös koiria mukana, niin miten ihmeessä eivät ole saaneet ruumiista vainua ? Luulisi koiran kuonoon ruumiin hajun osuvan hyvinkin kaukaa.
Koira tekee virheitä siinä missä ihminenkin.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 7:11 am
Kirjoittaja ruusumaa
Murheli kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 11:43 pm Eiköhän patologi jäänteistä saa selville ainakin sen, onko voimakkaaseen väkivaltaan kuollut. Itse kyllä enemmän epäilen vakava, ja yllättävää sairauskohtausta, vaikkapa aivoverenvuotoa, joka voisi selittää hyvinkin erikoista toimintaa ennen katoamista
Sairaskohtaukseen minäkin kallistun. Joku aivotapahtuma on hyvin mahdollista.

Harhaillut sekavana, kunnes on lyyhistynyt ja siihen jäänyt.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 8:05 am
Kirjoittaja Luminol
Ehkä tämä on jo mainittukin, mutta itselle tuli paniikkikohtauksista kärsivänä mieleen, että paha kohtaus saattaa tuntua siltä, että sinulla on sydänkohtaus. Olisiko paniikkikohtaus ollutkin sairaskohtaus? Mutta aika kauas olisi sitten hoiperrellut.
En jaksa uskoa, että mitään rikosta liittyy kuolemaan.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 8:42 am
Kirjoittaja Niks
viivahattu kirjoitti: La Elo 24, 2024 6:20 am
Taavi kirjoitti: Pe Elo 23, 2024 9:44 pm Ilmeisesti alueella nähty pyöräilevä mies ei ole sitten ollut Saku.
On voinut ollakin. Ei kuolinhetkeä yhdeksän vuotta maastossa maanneesta luurangosta välttämättä pysty enää määrittämään edes vuoden tarkkuudella, eli siihen ei tulla saamaan varmuutta, milloin hän tarkalleen ottaen on löytöpaikalleen päätynyt. Saku on ihan hyvin voinut sompailla seudulla jossain päihdeporukoissa pidemmänkin aikaa ennen kuin on menehtynyt, ja hänen kuolemansa on saattanut johtua periaatteessa aivan mistä tahansa syystä. Voinee kuitenkin olettaa, että hän on menehtynyt viimeistään viikon parin sisällä katoamisestaan.
Tätä mietin itsekkin että me eikä poliisikaan sitä tiedä onko Saku elänyt tuolla alueella mahdollisesti päiviä tai jopa viikkoja (mitä en usko) ennenkuin on menehtynyt. Luulen myös että tarkkaan kuolin aikaa ei pystytä määrittämään joten tämä mysteeri ei taida meille kenellekkään selvitä.

Tuo bussista yhtäkkiä jääminen on mun päähän kyllä piirtynyt ihan täysin äkillisenä tai jostain syystä X mitä bussissa tapahtui, johtuneesta paniikkikohtauksesta. Maasto on tehnyt kulkijalle tepposet ja on lyyhistynyt siihen mistä nyt löytyi.
TAI
Sydänkohtaus on toinen varteenotettava vaihtoehto mutta siitä kai löytyisi merkit ruumiinavauksessa jos näin olisi, vai olenko väärässä?

Toivon että Saku olisi vihdoin löytynyt ja omaiset saisivat tiedon löytymisestä ja läheisen haudan lepoon eikä joutuisi elämään enää epätietoisuudessa 🙏🏻

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 9:21 am
Kirjoittaja viivahattu
Sydänkohtaus on yhtä kuin se, että sydän lakkaa äkillisesti lyömästä. Ei siitä jää luurankoon mitään merkkejä. Sydänlihakseen ehkä, mutta siitähän ei ole ollut mitään jäljellä enää vuosikausiin.

Uskoisin, että ainoat kuolinsyyt, jotka näin pitkän ajan jälkeen pystyy ehkä varmuudella selvittämään, ovat se luihin merkkejä jättänyt väkivalta ja myrkytys tai huumeiden yliannostus, minkä voi ehkä todeta luuytimestä. Hukkumisen voinee myös sieltä luuytimestä jotenkin katsoa, mutta siitä tuskin on kysymys tässä tapauksessa.

Ruumiin alla ja ympärillä olleesta maa-aineksesta pystyy ymmärtääkseni jotain testejä tekemään, mistä voi päätellä esimerkiksi maahan vuotaneiden ruumiinnesteiden määrää, käytännössä tarkoituksena selvittää että onko henkilö kuollut niille sijoilleen vai tuotu siihen muualta, mutta mitenköhän luotettavia nekään enää ovat yhdeksän vuoden sateiden, lumien sulamisten ja maaperän eliötoiminnan jälkeen?

Ylivoimaisesti todennäköisin lopputulos on, että kuolinsyy jää mysteeriksi samoin kuin se, kävelikö Saku löytöpaikkaansa elävänä itse vai tuotiinko hänet siihen kuolleena. Tärkeintä joka tapauksessa on, että läheiset saavat vihdoinkin hänet haudata ja hyvästellä ja pääsevät eteenpäin omassa surussaan.

Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski

Lähetetty: La Elo 24, 2024 9:45 am
Kirjoittaja ristweiler
viivahattu kirjoitti: La Elo 24, 2024 9:21 am Ylivoimaisesti todennäköisin lopputulos on, että kuolinsyy jää mysteeriksi samoin kuin se, kävelikö Saku löytöpaikkaansa elävänä itse vai tuotiinko hänet siihen kuolleena. Tärkeintä joka tapauksessa on, että läheiset saavat vihdoinkin hänet haudata ja hyvästellä ja pääsevät eteenpäin omassa surussaan.
Mä en kanssa millään jaksa uskoa, että kuolinsyyn selvittämiseen ihan hirveästi paukkuja laitettaisiin. Toki jos paikalla on hiuksia, niin niistähän ilmeisesti pystyy huumeiden käytön jollain tapaa toteamaan, mutta jos olisi vetänyt överit ja kuollut tuohon, se tuskin näkyisi hiuksissa.

Poliisia tuskin asia suuremmiten kiinnostaa näin pitkän ajan jälkeen, jollei päästä löydy luodinreikää. Tuo löytöpaikka ei vaan mielestäni ole ehkä sen narkkien välienselvittelyyn otollisin.

Toisaalta paikka näyttäisi hyvinkin kätevältä ruumiin dumppaamiseen, eli jos henki on lähtenyt vaikka jossain asunnossa, tuo olisi oikein oivallinen paikka kadottaa kroppa jo senkin vuoksi, että oletusarvoisesti se tuosta löydettäisiin. Ja tarkoitan siis sellaista vaihtoehtoa, että kuolema on seurannut yliannoksesta tai sairaskohtauksesta, eikä asunnon omistaja ole halunnut poliisia/ambulanssiväkeä asuntoonsa pyörimään.