Re: Saara
Lähetetty: Su Joulu 29, 2019 3:41 pm
Nicht schuldig kirjoitti: Su Joulu 29, 2019 2:32 pmTässä yhteenveto. Pienen liekin täydennykset sinisellä fontilla.Pieni liekki kirjoitti: La Joulu 28, 2019 9:03 pm En tiedä, miten Aarnio on reagoinut Saaran kesäkuussa 2013 kuulustelussa kertomiin väitteisiin koskien hänen ja Aarnion välistä suhdetta. Saara on väittänyt mm. seuraavaa:
Aika rönsyileviä nuo Saaran kuulustelukertomukset mielestäni ovat. Suosittelen niihin tutustumaan....
Minä annoin aina hänelle kaiken ja kaikkea. Hän antoi ainoastaan minulle keittokomerooni oman käytetyn astianpesukoneensa, yleensä jouluisin kukan sekä toisinaan syntymäpäivinäni hän toi minulle ruusuja.
Minulla oli joitain huonekaluja, joita hän pyysi minulta. Hän himoitsi lasivitriiniäni, koska hän tarvitsi kertomansa mukaan pojalleen mitalikaapin. Silloin ostin hänelle Ikeasta suunnilleen samankokoisen vitriinikaapin. Hän halusi olohuoneestani punaisen ilmatäytteisen nojatuolin tyttärelleen, minkä sitten annoinkin hänelle.
Sitten mustan aurinkotuolin annoin hänelle hänen pyynnöstään. Jollaksen asunnosta annoin 4 hengen puupöydän ja siihen olevat tuolit, koska Aarnio halusi ne. Forssassa sijaitsevassa Portaan mökillä minulla oli punainen naisten 3-vaihteinen naistenpyörä.
…
Aarnio tuli mökilleni ja sanoi, etten tarvitse tuota polkupyörää, että et sä jaksa sillä liikkua, jolloin sanoin, että no ota se sitten.
…
Hän näki kahvikuppini, jolloin ostin Stockmannilta hänelle samanlaiset.
Olen antanut hänelle kahdet naisten kengät, joista toiset olin ostanut itse ja toisista kerroin aikaisemmin. Ne ostamani kengät eivät ihan sopineet minulle, jolloin Aarnio sanoi, että hänellä olisi yksi, joka tarvitsisi kenkäni.
Kaikki ostamani vetolaukut hän myös halusi. Hän kertoi, että hänen isän ja äidin mökille joutuu loppumatkan kävelemään, jolloin hänen vanhempansa tarvitsevat minun vetolaukkujani.
...
Tähän mennessä Saaran kertoman mukaan Aarnio on ottanut/saanut häneltä seuraavaa omaisuutta:
timanttisormus
Kultainen (18 karaatin) Diana tyylinen sormus, jossa sininen safiiri keskellä ja ympärillä paljon pieniä timantteja.
korvakorut
helminauha
nahkatakki tai nahkatakit
Toinen takki on harmaanruskea nahkatakki ja toinen valkoinen "Sergio Tacchini"-ulkoilu-/urheilutakki, jonka taskuissa on mustat vetoketjut ja oikeassa hihassa vaaleanharmaalla teksti SERGIO ja vasemmassahihassa teksti TACCHINI.
Saaran isän maalaama egyptiläinen taulu
Taulussa oli kultaiset/mustat kehykset.
kaupasta ostettuja pornovideoita
itse tehtyjä pornovideoita
rahaa yli 30 000 euroa
stondislääkkeitä
viidensadan euron seteleitä
pelivoittoja tuhansien eurojen edestä
puhelimia
ilmaisia seksipalveluja
Ikeasta ostettu vitriinikaappi Aarnion pojalle
punainen ilmatäytteinen nojatuoli Aarnion tyttärelle
musta aurinkotuoli
4 hengen puupöytä ja siihen kuuluvat tuolit
punainen naisten 3-vaihteinen naistenpyörä.
Polkupyörä oli Solifer-merkkinen.
uudet kahvikupit Stockmannilta
kahdet naisten kengät
Kenkien koko oli 38.
vetolaukkuja Aarnion vanhemmille
uusi musta nahkajakku, jossa oli aito turkis sisällä
vaatteita mm. paitoja, sukkia, alusvaatteita, puseroita, t-paitoja, fleece-takkeja, kravatteja, aamutakki
Saara on kuulustelussaan 2.9.2015 selvittänyt, että osan vaatteista hän on hankkinut Aarniolle tämän kertoessa tarvinneensa sellaisen ja sellaisen. Saaran mukaan hän on hankkinut osan vaatteista Aarniolle oma-aloitteisesti ilman, että hän pyysi sellaista. Saaran mukaan Aarnio ei ole koskaan hänelle vaatteista mitään korvannut.
Näistä tavaroista on sitten löytynyt takavarikossa 19.8.2015 kaksi nahkatakkia (ei tunnistettu), timanttisormus, helmikaulanauha, korvakorut ja yksi itse tehty video. Takavarikko paikka on ollut Nurmijärvellä.
Vuonna 2013 on tehty kotietsintöjä Aarnion ja muidenkin läheisten asunnoissa. Näissä etsinnöissä ei ole ilmeisesti löydetty näitä Saaran tavaroita.
Onko niin, että Aarnion hallusta ei ole löydetty Saaralle kuuluvia tavaroita? Siellä on ollut viisisatanen jossakin, mutta ei käsittääkseni sormenjälkiä tai muuta Saaraan viittaavaa?