Sivu 35/193
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 1:23 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
annaanna kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 12:20 pm
Uhri:
. – ''Olen satavarma, että tälle on poliittinen syy ja että syylliset löytyvät äärioikeistosta
Sanoo uhri.
annaanna kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 12:40 pm
Uhrin kuunteleminen on älykästä!
Keskiviikkona oli puhelinyhteys ollut sallittu ja näin kertonut:
-Minun pitää olla salaisessa paikassa enkä saa liikkua yksin minnekään. Tämä on kuin jostain amerikkalaisesta elokuvasta – miten tämä voi olla mahdollista, Kataja kuvaili keskiviikkona tuntojaan Keskisuomalaiselle.
Sanoo edelleen husuilustaan tunnettu "uhri".
Taitaa olla husuttanut päästään koko "salaisen piilopaikan".
Ok:
Poliittista väkivaltaa on ollut viime aikoina.
Tekijöinä niin "oikeistolaisia", vihervaskisteja kuin ählämeitäkin.
"natsit" toki vielä pienesssä roolissa, mutta kyllä niitäkin tekoja tässä lisää tulee, älä huoli.
Suvakkimarxismin vuoksi olemme tilanteessa, jossa poliittisen väkivallan kasvu on vääjäämätöntä.
Siltikin Katajan keissiin sanoisin näin:
Yleisin väkivallan muoto Suomessa on läheisväkivalta.
Katajaa on lyöty ilmeisesti vasaralla päähän noin 20 kertaa, mutta henki kulkee vielä.
Se viittaisi lyöjään, jolla ei aivan valtavasti voimia ole.
Jos tupla-a jostain syystä löisin sinua 20 kertaa vasaralla, et olisi siitä valittamassa medioissa, koska olisit kuollut.
Olen samaa mieltä kanssasi poliittisen väkivallan kasvusta, mutta tämä keissi taitaa olla olla jotain muuta.
Jos ilmenee jotain konkreettista poliittiseen suuntaan, niin sitten. Mutta tällä hetkellä näin.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 1:38 pm
Kirjoittaja Alex Smith
Tiinas kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 12:09 pm
Ettei vaan vihervasistit olisi taas asialla. Dan Koivulaakson trollivasemmisto toteuttamassa agendaansa: väkivaltaa ja väkivaltaa. Tapan sinut jos olet eri mieltä. Tällä kertaa kiuankivien sijaan repussa olikin vasara.
Kuolema vihervasismille!
Tuo Dan näyttää kuvissa kuulapäältä. Jospa Pekka erehtynyt ja luullut natsiksi.
Soma-Li laittanut vähä-älyisen elämän kolun asialle? Kun Suldanin isis-kytköksetkin alkavat paljastua.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 1:42 pm
Kirjoittaja Rousku
Marokon Kauhu kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 1:23 pm
Katajaa on lyöty ilmeisesti vasaralla päähän noin 20 kertaa, mutta henki kulkee vielä.
Se viittaisi lyöjään, jolla ei aivan valtavasti voimia ole.
Jos tupla-a jostain syystä löisin sinua 20 kertaa vasaralla, et olisi siitä valittamassa medioissa, koska olisit kuollut.
Olen samaa mieltä kanssasi poliittisen väkivallan kasvusta, mutta tämä keissi taitaa olla olla jotain muuta.
No se oletettu vasara oli vain Katajan päänahkaa kokoon kursineen lääkärin tokaisu siitä, miltä tekoväline vaikuttaisi. Kukaan ei sitä ole nähnyt.
Samaa olen kyllä ihmetellyt silti. Jos on vasara käytössä ja oikeasti haluaa tappaa, niin luulisi paremmin onnistuneen. Ja pidän mahdollisena että teon takana on ihan muut kuin poliittiset motiivit.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 1:58 pm
Kirjoittaja xxyy
"Ja pidän mahdollisena että teon takana on ihan muut kuin poliittiset motiivit."
Kyllä minun silmä kääntyy myös muihin syihin,koska poliittinen pahoinpitely on aika vaikea määritellä
Riittää paha sana jollekki,jossain ja se suuttuu tosissaan,ottaa selvää kuka olen ja missä asun =tulee turpaan
Onko se sitte poliittinen,koska olen politiikassa mukana.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 2:38 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
xxyy kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 1:58 pm
Kyllä minun silmä kääntyy myös muihin syihin,koska poliittinen pahoinpitely on aika vaikea määritellä
Riittää paha sana jollekki,jossain ja se suuttuu tosissaan,ottaa selvää kuka olen ja missä asun =tulee turpaan
Onko se sitte poliittinen,koska olen politiikassa mukana.
Epäuskottavaa. Jos kyseessä ei olisi poliittinen motiivi toisi lähetti pakettia. Ei pakettia puolueelta.
Sitten jos lähdetään luistelemaan ilman syytä siihen, että uhri valehtelee ollaan aikamoisella kaltevalla pinnalla. Eli ilman mitään ilmeistä syytä tuntemattomien murhayrityksen kohteeksi joutunut valehtelee? Miksi? Eikö tälle oman henkensä takia olisi hyvä saada asia selvitettyä? Jos muka ei ja suojellaan jotain mennään jo aika kaistapäisiin salaliittoteorioihin. Eli heti tajuihin tultuaan hätäkeskussoittoa ennen uhri olisi keksinyt tarinat tapahtumista? Tietäen asuvansa kerrostalossa, jolloin on ihan kohtuu suuri riski siitä, että joku naapuri on nähnyt tai kuullut jotain tarinan vastaista...
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 2:40 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Mikä tai mitä on äärioikeisto? Pitääkö äärioikeiston määritellä itse itsensä äärioikeistoksi, vai riittääkö siihen muut tuntomerkit ja mitä nuo tuntomerkit olisivat? Tunnukset? Kielenkäyttö? Samaistuminen kohteet? Vai kenties joku muu?
Yksinkertaisinta lienee lähteä liikkeelle siitä, miten ryhmä itse määrittää itsensä suhteessa muihin. Ryhmän omat termit varmaankaan eivät puhu itsestä äärioikeistona, vaan yleisesti positiivisia miellettävillä termeillä kuten isänmaallinen tai voimakkaampi kansallismielinen, mutta ryhmän ulkopuolisten rajaaminen ja heistä käytetyt nimitykset ja termit kertovat. Mitä suurempi on tuo ulkopuolisten ja vastustajien ryhmä, niin sitä ääremmäksi oma ryhmä itsensä asemoi. Ja sitä rajumpaa ja sekavampaa kieli on muiden ymmärrettäväksi. Minua on huvittanut suuresti termi kulttuurimarxistit (oliko se alunperin jenkkien äärioikeiston käyttöönottama ja sieltä tänne omaksuttu)Sen alle mahtuu kaikki, jotka ovat erimieltä yhtään mistään. Se ei terminä edes tarkoita mitään olemassa olevaa, vaan on ilmaisee sisäryhmän jäsenelle pelkkän tunnetilan johon reagoida. Vihervasemmisto on muuten ihan vastaava termi, mutta sen on omaksuttu jo valtavirtaan ja ei enää herätä tarvittavia tunteita äärihemmoilla.
Summa summarum: jos näet jatkuvasti kommunisteja, ajattelet äärioikeistolaisilla käsitteillä.
Ja tämä liittyy aiheeseen, koska uhri nimenomaan on kertonut epäilevänsä äärioikeistoa pahoinpitelystään ja monille on epäselvää onko sellaista. Itse uhrin väite on sitten vain samallainen väite kuin se alkuperäinen arabin näköiset. Itse luulen, että asia on henkilökohtaisempi kuin uhri haluaa kertoa. Voi liittyä vaalipäälikön asemaan tai ei. Mutta nuo on vain minun omia luuloja vailla faktaa niiden tueksi.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 2:52 pm
Kirjoittaja SYLWAR
No siis se oletettu vasara on outo peli sekä pahoinpityä ajatellen, kuin tappovälineenä, sillä kyllähän pesäpallomaila on se millä yleensä käydään muistuttamassa asioista viittomakielelle ja puukko tai ampuma-ase taas se, kun henkeä lähdetään irrottamaan.
Muutoinkin tuo Katajan on sen verran nyrkillapatettavan oloinen ukko, ettei tuon kurmuuttamiseen tarvitse astaloita, eikä varsinkaan jos sinne on torpedot/hitmanit pistetty asialle. Koko kuvio on ihan helvetin outo, sitä on mätetty menemään tappomeiningilla, koska muuten olisi mätetty sillä astalolla vartaloon, mutta se itse "työkalun" valinta viittaa kyllä melkoiseen harrastelijaan, samoin kuin se että hengiltä ei saatu tai se että oli niin tonttuja että mättivät kuitekin niin että toisaalta oli suuri riski kuolla. Rehellisesti sanottuna, mulle ei oikein avaudu tämän iskuryhmän toiminta.
Kuten joku tuossa viittasikin, niin voimaa ei ole kait ollut tai osin arasteli sitä lyöntiään, sillä jos jos otan tuosta normaalin timpurinvasaran ja menen kopauttamaan sillä ihmistä normaalilla naulausvoimalla nuppiin, niin se saattaa olla yksi tälli, kun ei ole enää ruokavahvuuessa. Toisaalta taas harvemmin ilman tappomeininkiä "muistutusmielessä" ketään hakataan vasaralla päänuppiin, silloin lähtee enempi raajat ja kroppa pipiksi.
Sitten tulee mieleen se, että oliko edes vasara, sillä autojen rengasavain yhdistelmähän on toisesta päästään juurikin kuin vasara muodoltaan, kuten liitekuvassa oleva Mersun rengasavain, josta saattaisi jäädä nuppiin samanlainen jälki kuin vasarasta ja tätä samanlaista mallia on rengasavaimet melkein joka automerkin omissa rengastyökaluissa.

- mb-avain.jpg (13.44 KiB) Katsottu 1820 kertaa
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 3:18 pm
Kirjoittaja Comance
Saksalainen laatutyö kalu

Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 3:36 pm
Kirjoittaja Vnom
Vai olisko tekovälineenä ollut ennemminkin nyrkkirauta? Metallinen, eli hajottaa pinnan, mutta niin välittömästi käsi takana ettei uppoa kalloon sen enempää?
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 4:21 pm
Kirjoittaja Schumi
Eikö uhri tosiaan osaa sanoa juutaeikäjaata oliko vasaran kaltainen astalo vai nyrkkirauta. Koko lyönti tapahtuu ihan erilailla näiden kahden välillä ja eikö vasarasta jää erilainen/isommalle pinta-alalle haava kuin nyrkkiraudasta.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 5:09 pm
Kirjoittaja taavetti
Sekava tapaus, mutta vakavat vammat seniorimiehelle. Ei hyväksyttävää nuoremmallekaan miehelle. Jos heitän oman varovaisen arvaukseni, niin taustalla ei ole mitään poliittista. Liittynee henkilökohtaiseen elämään.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 5:22 pm
Kirjoittaja canis lupus
No se oletettu vasara oli vain Katajan päänahkaa kokoon kursineen lääkärin tokaisu siitä, miltä tekoväline vaikuttaisi. Kukaan ei sitä ole nähnyt.
Samaa olen kyllä ihmetellyt silti. Jos on vasara käytössä ja oikeasti haluaa tappaa, niin luulisi paremmin onnistuneen. Ja pidän mahdollisena että teon takana on ihan muut kuin poliittiset motiivit.
Jos oletetaan tekovälineen olleen vasara tai sen kaltainen ja parikymmentä lyöntiä päähän. hmm. Kyllähän tämä viittaa sellaiseen porukkaan joka ei ole tottunut vasaraa tai muutakaan työvälinettä käyttämään eli äärivasemmistoon. Kiuaskivetkin näyttää olevan niille liian raskaita yli neljään metriin.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 5:31 pm
Kirjoittaja taavetti
Höpöhöpö. Tekotavasta on turha puoluetta etsiä ja sen tietää edellinen kirjoittaja itsekin. Kunhan hulputtaa omiaan. Joku motiivi tässä on ja koska se ei ole ryöstö eikä varmaankaan valtakunnanpoliittinen niin käännyn kyyllä henkilökohtaisiin ongelmiin. Luulen, että uhrikin osaa osoittaa sormellaan jotain tahoa, meille sitä vaan ei ole kerrottu.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 5:43 pm
Kirjoittaja SYLWAR
taavetti kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 5:31 pm
Höpöhöpö. Tekotavasta on turha puoluetta etsiä ja sen tietää edellinen kirjoittaja itsekin. Kunhan hulputtaa omiaan. Joku motiivi tässä on ja koska se ei ole ryöstö eikä varmaankaan valtakunnanpoliittinen niin käännyn kyyllä henkilökohtaisiin ongelmiin. Luulen, että uhrikin osaa osoittaa sormellaan jotain tahoa, meille sitä vaan ei ole kerrottu.
Niin siis tuohan on murhayrityksenä tai raakana selkäsaunana sössitty alunperinkin oikein kunnolla, luulisi kyllä osin niinkin, että jos kyseessä olisi poliittinen juttu tai joku muu vastaava, niin ei sinne olisi mitään tumpeloita laitettu asialle. Yksi kaukaa haettu teoria tulee myös mieleen, eli mitenhän on tämän Pekan naisasiat olleet vuosien saatossa mallillaan, meinaan että jos se toinen joka sitä astaloa käytteli ja hyppäsi piilosta takomaan, onkin ollut joku pitkäviheinen ja kostonhimoinen naaras, jolla sitä raivoa on ollut kyllä takoa, mutta ei sitä pattia ole ollut voimakkaapiin iskuihin. Henkirikosasiaoissahan naisilla on ollut usein se tapa että esim. puukotusjutuissa on tikattu menemään, kuin singerin ompelukone, vaikka vähemmälläkin olisi uhri kuollut, tosin nämä ei ole olleet silloin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja tämän tekijä ei kyllä ole selkesti sillä tasolla pro, eli mallia sama sekopää tappopuuhissa, se jo toinen tai kolmas tuomio samanlaisesta tulossa.
Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2020 5:47 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
taavetti kirjoitti: Pe Heinä 24, 2020 5:31 pm
Höpöhöpö. Tekotavasta on turha puoluetta etsiä ja sen tietää edellinen kirjoittaja itsekin. Kunhan hulputtaa omiaan. Joku motiivi tässä on ja koska se ei ole ryöstö eikä varmaankaan valtakunnanpoliittinen niin käännyn kyyllä henkilökohtaisiin ongelmiin. Luulen, että uhrikin osaa osoittaa sormellaan jotain tahoa, meille sitä vaan ei ole kerrottu.
Epätodennäköistä. Uhri olisi tällöin ollut hipihiljaa medialle. Noloa jos nyt jäisi kiinni, että olikin joku henkilökohtainen juttu, jonka tiesi.