Itsemurha

[Brigitte]

Tuntuu ihan mukavalta, että joku kokee asiat samalla tavalla kuin itse, tai että olen kirjoittamalla onnistunut tavoittamaan jonkun muunkin kuin vain omat tunnelmani. Liittyy varmaan siihen samanlaisuuden ja yhteisöllisyyden tunteeseen, sitä aina välillä kaipaa, vaikka olisi kuinka vannoutunut erakko. Samanlaiset mielipiteet tai tunteet eivät kuitenkaan ole mielestäni se tärkein, koska muutenhan meillä ei olisi keskustelua laisinkaan. Puhekykykin taitaisi olla hymistelytasolla - miksi oppia puhumaan, kun "kuitenkin tuo lajitoveri ajattelee samalla tavalla kuin minä, ja tietää mitä ajattelen - siis jos on yhtään viisas jätkä."

Ei jokainen päivä ole ehtaa paskaa. Muuten en varmasti tässä enää olisikaan, eikä kukaan muukaan meistä. Minulla on ollut muutamana päivänä jonkinlaista itse järjestämääni tekemistä, kai sitä harrastamiseksikin voisi nimetä. Niin hyvin menee energia noihin puuhiin, että vaikka päivittäin luenkin Minfoa, ei tänne saa aikaan kirjoiteltua. Kaikkina päivinä ei jaksa keskustella, tai ei ole niin valmiita ajatuksia, että niitä kannattaisi alkaa ylös kirjaamaan. Ehkei tänäänkään ole, mutta jokin oivallus taas tuli, niin yritetään. Haluaisin olla aktiivisempi ja näyttää kiinnostukseni teidän jokaisen viestejä kohtaan, kun kuitenkin itse laitoin tämän keskustelun alulle.

”Harrastukseni” ovat sellaisia, joilla siirrän pois sitä valtavaa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta, joka minulla on. Kai minä niistä jollain tasolla nautin, vai nautinko sittenkin siitä, että tuntuu paremmalta olla ajattelematta tyhjää elämäänsä hetken verran? Parasta on, jos harrastukseeni liittyy ilon tuottaminen toiselle (tai ainakin kuvitellun ilon, mistäs minä tiedän mitä pirua läheisteni päässä oikeasti liikkuu). Olen muutaman kerran toteuttanut tällaisen asian, ja nähnyt ihan luullakseni aitoja ilon kokemuksia. Ne ovat sillä hetkellä tuntuneet hyvältä ja varsinkin se työn määrän ajatteleminen, jota olen nähnyt toisen eteen. Minä en esimerkiksi suusanallisesti osaa kertoa välittäväni kenestäkään, niin teen sen sitten toisin.

Tajusin olleeni pari päivää ihan hyvällä tuulella ja vähän kevyemmässä olotilassa siksi, että suunnittelen jotain mikä ilahduttaisi läheistäni. Ihan kuin yhtäkkiä olisi taas merkitystä olla olemassa. Mutta onhan se aika surkeata ajatella, että mikään omassa elämässä ei houkuta niin paljon, että antaisi itselleen joskus lahjan… enkä tarkoita mitään materiaalista.

Nyt katkesi ajatus, yritän painua koisimaan. Normaalit yöunet olisi ihana lahja, ehtisiköhän vielä täksi jouluksi askarrella?

[Lassie]

Brigitte. Ihailtavan hyvin ajatuksen kanssa ilmaiset asioita. Ja ei huolta, stressiä muiden kirjoitusten huomioinnista - ainakaan minun, joskus helpompaakin ettei mene liikaa viestien kirjoittamiseen ja vastailuun, hankala selittää.

Kirjoittamastasi tuli mieleen, että koet onnellisuutta ollessasi tarpeellinen. Yksi keino on tuottaa muille iloa, olla tarpeellinen sillä tavoin. Mutta siinäkin saa olla hieman varuillaan, koska tiedostamattaankin voi haluta jonkinlaista välittämistä/arvostusta tekemistään asioista - ilon näkemiset toisten kasvoilta tuottavat hetkellistä iloa itselle, mutta mikäli pidemmän ajan kuluessa käykin niin että ko. ihmistä väheksytään (monasti ihmisillä on ikävä taipumus vain hyväksikäyttää etenkin jos "totuttu" tietynlaiseen "tarjontaan" - raadollista ja jälleen valitettavaa kaikille mukaville/kiltille ihmisille) ja jopa hyväksikäytetään, niin vähitellen pidemmän ajan sisällä voi pettymys ja väsymys jyllätä ilontuottamisen ohitse. Toisten ihmisten kautta.... toisten ihmisten varaan ei kannata laittaa omia tunnetiloja eikä elämää. Tuli muuten mieleen, että voisi auttaa sinua jos alkaisit tehdä jotain selkeästi palkitsevaa itseesi kohden, esimerkiksi kuntosalille jäsenkortti ja tehokkaasti treeninkiä (fyysisessä toiminnassa näet aika pian tuloksia ja lisäksi hyvänolontunne treeningeistä) ja vaikka osa-aikainen jobi taikka vapaaehtoistyö ---> saat myös uutta ajateltavaa ja positiivista energiaa voi tulla paljonkin.

Ymmärrän sinua lämpimyydellä näissä asioissa Brigitte ja itsekin "taistellut" tällaisten asioiden äärellä, luontaisesti mielelläni ilahdutan muita ja ajattelen liikaa muita ihmisiä, joustanut asioissa itseni kustannuksella mutta oppinut toisenlaisen suhtautumisen vähitellen ja se on helpottavaa. Muistan kouluajan kiusaamiskaudelta, kuinka en sanonut kertaakaan mitään ilkeää kiusaajille - koska en halunnut satuttaa heitä samoin - liian hillitöntä kiltteyttä. Se miten maailmassa mennään vaati sitten lisää elämistä. Kiltteydestä ei saisi tulla minkäänlaista pakkopaitaa, ihminen on kompleksi sekoitus kaikenlaista ja nekin piirteet, joita voi ajatella "satuttavina" saattavatkin olla tarpeen nimenomaan ns. kilttien ihmisten arsenaaleissa. Itse ehkä myös pelkäsin miten osaisin hillitä temperamenttia ja ns. pahempaa energiaa, niin helpompaa oli aikoinaan pitäytyminen kiltteysalueella. "Virheiden" tekemistä ei kannata myöskään liikaa miettiä, uskoisin että nekin liittyvät tämäntyyppiseen ajatteluun. Liikaa tunnontarkkuutta, liian vakavaa, liikaa häpeää. Näiden sijasta jos muistuttaakin itseään, että elämä on elämää, opitaan.

Michelangela. Niinpä, huumori auttanut monasti, vaikka olisi ollut raskaita asioita. Myös ihmislajin dominanttiuden kyseenalaistamisesta olen samoilla linjoin, laitoin vähän eri sanoin mutta ehkä samoista asioista kyse ja siitä, että koetaan ihmislaji maapallon "virukseksi" näin ylikansoittumisen ja ympäristö/muut lajit - näkemysten laajemassa skaalassa.

Nepenthen kiintoisasta pointista kriisi vs normielämä tuntemusten suhteen tuli mieleen se, että olen huomannut kuinka myös jopa "helpompaa" olla jonkin suuremman kriisin alla, kun silloin toiminta ja ajattelu keskittyy selviämiseen ja voimiinnuttavaakin, jos tietää että pystyy toimimaan ja selviämään niissä - sen sijaan tavallisen elämän kestämisessä saattaakin olla ongelmaa ja voi olla ahdistusta, paniikkia joidenkin asioiden kanssa jotka eivät useimmille muille tuottaisi vastaavaa. Esimerkiksi on ihmisiä, jotka sotatantereella pystyvät toimimaan mutta palauduttuaan normielämään on siinä vaikeuksia.

Bride, tapaamishalusi kohde on aiemmin kertonut palstalla aikalaisia seksuaali/väkivaltafantasioita, turvallisuus tärkeää ja vaikka vaikutan nyt kuin isosiskolta (sorit), niin varovaisuutta kehiin. Jos olisin isäsi , sanoisin EI. (Tämä huumoriyritelmää).

[TheBride]

^ Haha, no en mä tiedä lähtisinkö kovin helposti miittailemaan kenenkään kanssa, joka hengailee murha.info-sivustolla, vaikka täällä fiksua porukkaa pyöriikin.

Tarkoitin lähinnä sitä, että Brinkan kaltaisten kanssa on aina mielenkiintoista jutella - ihmisten, joilla on ehkä hieman radikaalejakin ajatuksia, mutta ketkä ovat kuitenkin selkeästi fiksuja ja osaavat perustella ne mielipiteet ja aatokset järkevällä tavalla, oii ne kuinka shokeeraavia "maallikon" mielestä tahansa.

Minulla on ainakin nykyään sellainen ongelma (jos sitä nyt ongelmaksi voisi sanoa), että törmään harvoin ihmisiin, jotka herättää minussa minkäänlaista mielenkiintoa - missään mielessä.
En nyt halua nostaa itseäni jalustalle tai kuvitella olevani parempi kuin muut, mutta koen, että suurin osa ihmisistä on suoraan sanottuna idiootteja, jotka ei osaa ajatella omilla aivoilla yhtään, eikä omaa mitään mielenkiintoisia ajatuksia ylipäänsä.

[TiiaStiina]

^ ...............

Minulla on ainakin nykyään sellainen ongelma (jos sitä nyt ongelmaksi voisi sanoa), että törmään harvoin ihmisiin, jotka herättää minussa minkäänlaista mielenkiintoa - missään mielessä.
En nyt halua nostaa itseäni jalustalle tai kuvitella olevani parempi kuin muut, mutta koen, että suurin osa ihmisistä on suoraan sanottuna idiootteja, jotka ei osaa ajatella omilla aivoilla yhtään, eikä omaa mitään mielenkiintoisia ajatuksia ylipäänsä.

Hakeudu opiskelemaan jotain sinua kiinnostavaa alaa. Sekään ei vielä riitä, vaan sen jälkeenkin pitää nähdä aika paljon vaivaa että saa aikaan juuri sellaista syvällistä keskustelua jota itse haluaa. Ja voi olla ettei omaa ajattelua pääse tuomaan kunnolla esiin kuin vasta ihan loppusuoralla, jos sittenkään. Riippuu alasta. Mutta jos olet itse kiinnostava, oikeassa ympäristössä saat kyllä kiinnostavia vastauksia.

En missään tapauksessa tarkoita että vähemmän opiskelleet olisivat tyhmiä, mutta tietyssä ympäristössä ajattelulle saa enemmän virikkeitä.

[TiiaStiina]

.......................... mitä näille "heikoille" pitäisi tehdä? Eivätkö he jokatapauksessa päätä päivänsä jossakin vaiheessa? Ei kukaan toinen ihminen saa varmaankaan rakastettua ketään ehjäksi? Käy sääliksi näiden heiveröisten omaisia/puolisoita, jotka ovat tsempanneet ja kannatelleet heitä vuosia..ja toinen vaan etsivät kuitenkin pois pääsyä ja romahtavat pettymyksen edessä. Varmasti raskasta omaisille.. Juu ja ei ole tarkoitus olla myötätunnoton itse heikkoa kohtaan. Tragedia se on jokaiselle osapuolelle tietysti.

Kysyisin, että miksi sinun mielestäsi pitäisi hoitaa sairautta, kun ei sitä saada kuitenkaan lopullisesti hoidettua? Eikö se ole vähän turhaa?

Ps. Tiedän ja olen seurannut vierestä erästä heikkoa tyttöä, mistä tiedän, että itsemurhaan hän ajautuu jossain vaiheessa elämäänsä. En voi eritellä, mitkä kaikki piirteet viittaavat siihen mutta sanotaanko, että ihan syntymähetkestä asti hän on saanut ne huonommat lahjat itselleen. Hän ei ole puhunut itsetuhoisuudesta mutta sen näkee silti hänestä. Olen yrittänyt tukea häntä kannustamalla, kuuntelemalla murheissaan jne. Olen ollut aidosti kiinnostunut hyvinvoinnistaan(ainakin omasta mielestäni?) mutta mitä ihmettä voisin tehdä eteensä enää? Jos hän ei näe itseään arvokkaana, en saa häntä sitä ikinä uskomaan. Ainoat henkilöt, ketkä asiaan saattaisivat EHKÄ enää vaikuttaa ovat hänen vanhempansa? Tai ehkä eivät hekään enää..no kuitenkaan asiaan en näe vastausta pilleripurkista taikka sairaalajaksosta.................

Raskainta omaisille olisi kuitenkin se jos he eivät saisi edes tilaisuutta yrittää auttaa.

Ensimmäinen asia mikä pitäisi tehdä on se ettei lyödä lukkoon käsityksiämme. Mistä sinä tiedät sen tytön tulevaisuudesta, voihan olla että hän elää ehkä erilaisen mutta silti ihmisarvoisen elämän. Ja juuri se mitä sinä olet tehnyt hänen hyväkseen voi olla ratkaisevaa vaikka tällä hetkellä ei näyttäisikään siltä.

Ja ne omaiset jotka ovat kannatelleet eivät varmasti kadu antamaansa apua, jos se on tullut sydämestä.

"Heikon pitääkin antaa kuolla" ei kyllä ollenkaan päde sikäli että moni joka on juuri ja juuri välttynyt itsemurhalta on jälkeenpäin, ennemmin tai myöhemmin, alkanut tuntea suurta kiitollisuutta siitä että on hengissä.

[TinTin]

Erittäin mielenkiintoinen keskustelu johon kannan itsekin korteni kekoon. Itselläni on tausta mielenterveyshäiriöiden parissa josta syystä syön tällä hetkelläkin kahta eri masennuslääkettä. Ilman toimivaa lääkitystä en tuskin enää olisi tässä maailmassa sillä välillä kävin todella pohjalla. Silti olen pystynyt rakentamaan itselleni uran ja perheen sekä rakkaan harrastuksen joka antaa voimia arkeen. Pystyn piilottamaan ahdistuksen ja synkät ajatukset hyvin asiallisen ulkokuoren alle ja hyvin harva ihminen edes tietää mielenterveysongelmistani. Tällä hetkellä sairaudessani on ns. tasainen kausi mutta pimenevä syksy tietää taas synkkeneviä ajatuksia.

Välillä olen harkinnut lopettavani lääkityksen koska näissä on se huono puoli että elämästä tulee tasapaksua harmaata mössöä. En enää koe asioita samalla tavalla kun ennen ja voimakkaat (myös ilon) tunteet ovat kadonneet jonnekkin kauas.. Tosin tiedän kyllä että jos lopetan lääkityksen koko arkinen elämäni on vaarassa koska aivan varmasti kun ilon tunteet palaavat niin ahdistus ja masennus iskee ja lujaa. En tiedä kestäisinkö sitä enää, luultavasti viimeistään silloin toteuttaisin itsemurha-aikeeni. Toisaalta pieni elämänhalun kipinä on syöpynyt minuun toivottavasti pystyvästi niin se saa minut syömään kiltisti lääkkeeni joka päivä.

[Nikolajevits]

http://www.bbc.com/future/story/2015112 ... mprovement

[TiiaStiina]

Brigitten rauhoittava kahvikupponen houkutteli taas tänne. Pahoitteluni omasta ehdotuksestani edellä, se voi olla jonkun mielestä sopimaton. Se ei tosin ollutkaan tarkoitettu ehdotukseksi masennuksen hoitoon. Onneksi keskustelu ei kokonaan tyrehtynyt.

Voisin itse lähestyä aihetta monestakin eri suunnasta, mitä en ehtinyt vielä tehdä. Omakohtaisesti voin sanoa että elämänhaluni on vahvistunut vaikeuksien myötä. Piruuttanikaan en enää kuole! Siis jos saan itse valita. Silti aihe koskettaa yhä, entistä enemmän jopa. Lääkkeistä ei ole omakohtaista kokemusta. Ulkopuolisen silmin kyllä.

Kauhukuvani on, että juuri rauhantahtoiset yksilöt luovuttavat liian helposti. Valta annetaan liian helposti niille jotka vain päättävät ottaa sen. Vallanhaluiset siirtävät usein vallan itselleen hienovaraisesti syyllistämällä muita puolihuomaamatta. Herkkä ihminen syyllistyy, luovuttaa vähäisenkin valtansa ja sen johdosta masentuu eikä edes huomaa mitä tapahtui. Sillä tavalla valta useinkin siirtyy täysin väärille tahoille. En sano tätä selittääkseni masennusta, tapaukset ovat erilaisia kuten ihmisetkin.

Nikolajevitsille tiedoksi: pelkkä linkki ilman mitään tietoa sisällöstä ei herätä kiinnostusta. Ainakaan minä en klikkaa linkkiä ilman syytä. Kielestä riippumatta.

[Brigitte]

Kyllähän kahvikupponen aina rauhoittaa hieman, kun sille on aikaa Joskus taas on niin ahdistunut, ettei tuo elämän eliksiiri tahdo mennä kurkusta alas.

Tahdoin vain tulla ilmoittamaan, että seuraan keskustelua mielenkiinnolla, ja luin Nikolajevitsin linkinkin osittain, kunnes keskittyminen herpaantui. Taisin ymmärtää sisällönkin, mutta se miten tuon saa käyttöön omassa aivokopassaan, jäi minulta joko lukematta tai sitten sitä ei mainitakaan. Viime päivät ovat olleet hyvin vaikeita, syystä jota en tarkemmin osaa eritellä. Tällaista se välillä on. Mitään fiksua tai rakentavaa masennukseen, muihin päähäiriöihin tai itsemurhaan liittyvää en nyt osaa sanoa. Ei pysty, kun pitelen tuosta oman elämäni kahvikupista kiinni rystyset valkoisena, ettei se viimeinenkin tilkka läiky yli. Vaikka aika jäähtynyttä taitaisi ollakin enää juotavaksi... liekö paskaa kahvia ollut jo alunperin, huonoista puruista keitelty?

Anteeksi paska kahvikuppimetafora Kiitän kaikkia kirjoittaneita ja keskusteluun osallistuneita, joista kukaan ei ole onnistunut vielä edes loukkaamaan millään tavalla. Minä aina odotan sitä, kun tällä tavalla esittelen haavojani.

[TiiaStiina]

Olet sentään saanut pidettyä kupin käsissäsi. Itse en enää edes muista millainen viimeisin avatareni oli ja mihin sekin lopulta joutui. Yhdessä niistä taisi olla kahvipapuja. Nyt ovat pavutkin kateissa.

Tässä Café Prisonissa (vai mikäs tää nyt olikaan?) on ihan oma tyylinsä, erottuu Pub Prisonista. Eiköhän tuolta kaapista löydy vaikka mitä kahvilaatuja.

[Nikolajevits]

Luin tätä ketjua ja löysin tuon niin linkkasin vaan tänne ilman sen suurempaa ajatusta mut soinä oli hieno tarina

Tuo valtajuttu oli totta, pätee moniin ihmissuhteisiin mut itsekin huomasin sen vasta nyt kun menit sanomaan

Miksei Sadistit ja Sarjamurhaajat metsästä pahiksia, hyödynnä pahuuttaan tekemällä itsestään sankarin.. Niinkuin sarja Death Note. Masentunutt vois tuhota Illuminatin, Pommittaa Isiksen?

[TiiaStiina]

Miksei Sadistit ja Sarjamurhaajat metsästä pahiksia, hyödynnä pahuuttaan tekemällä itsestään sankarin..

Niinpä!

Kahvilan nimi täsmentyi: Café Brigitte.

[stalkkeri]

TinTin heitä yksityisviestiä koska koko kirjoituksesi oli kuin minulta lähtöisin.
Privataan?

[UglyBetty]

Itse joskus olen meinannut ajaa täysillä kallioon, mutta viime hetkellä hidastanut. En ikinä pystyisi ajamaan rekkaa päin, koska kuljettana saattaisi olla perheellinen mies, jonka loppuelämä ja sitä myötä myös koko perheen elämä saattaisi olla kurjaa.

Siinä vaiheessa kun päätös on tehty ja se on lopullinen niin ko tilanteessa yksikään rekan alle ajanut EI mieti rekkakuskin perheitä tai sukupuita.

Nimenomaan, yksikään rekan alle ajanut ei mieti noita.
Kun taas itsemurhan muulla tavalla toteuttanut on saattanutkin miettiä.

Pikkuhiljaa osissa luin tämän ketjun läpi.
Itsemurha herättää monenlaisia ajatuksia...
Lähinnä oma kokemus se, että sillä uhkailevat hakevat vain huomiota, kun taas sen toteuttaneet eivät ole edes vihjanneet tekevänsä mitään itselleen.

[poepporoo]

.......................... mitä näille "heikoille" pitäisi tehdä? Eivätkö he jokatapauksessa päätä päivänsä jossakin vaiheessa? .................

Raskainta omaisille olisi kuitenkin se jos he eivät saisi edes tilaisuutta yrittää auttaa.

Ensimmäinen asia mikä pitäisi tehdä on se ettei lyödä lukkoon käsityksiämme. Mistä sinä tiedät sen tytön tulevaisuudesta, voihan olla että hän elää ehkä erilaisen mutta silti ihmisarvoisen elämän. Ja juuri se mitä sinä olet tehnyt hänen hyväkseen voi olla ratkaisevaa vaikka tällä hetkellä ei näyttäisikään siltä.

Ja ne omaiset jotka ovat kannatelleet eivät varmasti kadu antamaansa apua, jos se on tullut sydämestä.

"Heikon pitääkin antaa kuolla" ei kyllä ollenkaan päde sikäli että moni joka on juuri ja juuri välttynyt itsemurhalta on jälkeenpäin, ennemmin tai myöhemmin, alkanut tuntea suurta kiitollisuutta siitä että on hengissä.

Hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka jaksavat uskoa parempaan huomiseen. Et varmaankaan tee työtä Sote-alalla? Tai sitten et ole vielä kohdannut "auttajan varjoa" urallasi? Loputon uskominen hyvään esim.että kaikki muuttuu paremmaksi tai ihminen toipuu sairaudestaan, saattaa sairastuttaa turhauttaessaan myös auttajan mielen. Tai vähintäänkin aiheuttaa toisen ihmisen onnettomuudessa vellomisen, jolloin se oma elämä tai ajatukset ovat myös epäedullisia. Joskus on ehkä syytä vain päästää irti ja todeta, ettei asioiden tod.näk. kululle mitään voi. Niin kaamealta kuin sen kuulostaakin. Silti voi pientä "tervettä" toivon kipinää yllä pitää..Tuska ja huoli on varmaankin sanoin kuvaamaton omaisilla, joiden läheinen on toistuvasti itsemurha altis? Olisiko samankaltaista, kuin jos lapsi olisi narkkari tai kadonnut jälkiä jättämättä? Ei voi kuin vain arvailla?

Aiheen otsikossa kuitenkin puhuttiin teon yllättävyydestä ja tuossa antamassani esimerkissä ei ollut(ei olisi) kyse yllättävyydestä. Eli ei sinällään oikein edes sovi tähän ketjuun. En häntä halunnut lokeroida, toin vain esiin sen, mitä vaistoni sanoi. Toivon kaikille ihmisille voimia jaksaa eteen päin! Konkreettisesti toivon pian lunta puhdistamaan ja tuomaan vähän valoa tänne meille kaikille!