Sivu 35/36

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: La Loka 05, 2024 4:58 am
Kirjoittaja Poliisinpoika
Taidat olla huumorimiehiä lukien tuolta yläkulmasta.

Ja, no, julkkisten "seuraaminen" on kokonaan eri asia kuin tiedustelujen seurattavana oleminen. Esimerkiksi jos ikinä kirjoittelet vaikkapa omaan google driveen omaa tekstiä, ja joku /jotkut lukevat sen livenä Briteistä, tai oma koneesi on otettu haltuun pegasuksella... jolloin ihan kaikki mukaanlukien fyysinen olinpaikkasi tiedetään, myös kaikki toiminnot, mitä internetissä teet. Siinä olet väärässä, että vain rikollsia seurattaisiin noin. Mieti uutta tiedustelulakia, joka sorvattiin. Ainoa mahdollisuus on poistua internetistä kokonaan, eikä omata älylaitteita. Ja jos muutenkin menee huonosti kuten tämä herra L, niin ei pää kestä tuollaista. Ei rikollisella kestää.
Aika sekaisin kuitenkin on, jos 12 vuotiaita lapsia epäilee joksikin tiedustelijoiksi ja päättää alkaa puukottaa. Aika suuri osa ihmisistä jakaa tosi paljon elämästään nettiin ihan omatoimisesti kaikkien nähtäville ja sijainnin jako kännykässä päällä yötä päivää eri sovelluksiin niin ei siinä paljonkaan tiedustelijoille jää hommaa selvitellä tekemisiä. Ehkä nettiä kannattaa käyttää sillä ajatuksella, ettei tarvi stressata vaikka joku saisikin selville mitä sielä on tehnyt. Melko varmaa on, että joku sen tiedon saa tarvittaessa kaivettua esiin. Itsellä ei riitä ainakaan sympatiaa, jos rikollisen pää ei tuollaista kestä ja sen takia pakko puukottaa joku. Itseä häiritsis ehkä jopa enemmän se seiskan kuvaaja puskassa kuvailemassa jokaista liikettä mutta en silloinkaan puukkoon tarttuisi.

Lainaus korjattu
-NILS-

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: To Marras 07, 2024 11:44 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
...Oulussa kauppakeskus Valkeassa lasta puukottanut Sebastian Lämsä tienasi vuonna 2023 pääomatuloja 6 895 euroa. Ansiotuloja hänellä ei ollut. Mätkyjä Lämsä sai 1804 euroa.
...
Iltalehti
7.11.2024 10:43

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: La Marras 30, 2024 7:47 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Lämsän taltuttaneiden Valkean järkkäreiden haastattelu.

https://yle.fi/a/74-20128131


Nyt puhuvat Oulun Valkean puukottajan pysäyttäneet järjestyksenvalvojat: ”Hinnalla millä hyvänsä”

Oulun kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvojat kertovat ensimmäistä kertaa julkisuudessa, miten 12-vuotiasta lasta puukottanut mies pysäytettiin ja mitä siitä seurasi.



Torstai 13. kesäkuuta oli aivan tavallinen työpäivä. Sitten kaikki muuttui kuin sormia napsauttamalla.

Näin kertovat Oulun kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvojat Pyry Mitrunen ja Aatu Röntynen.

He todistivat, kun uusnatsitaustainen Juhani Sebastian Lämsä hyökkäsi yllättäen 12-vuotiaan lapsen kimppuun heidän työpaikallaan.

Väkivallanteko tapahtui aivan miesten silmien alla, keskellä kauppakeskuksen vilkasta kesäkatua.

Lämsä löi 12-vuotiasta veitsellä useita kertoja. Sen jälkeen hän yritti puukottaa toista lasta.

– Huomasin, että mies juoksee puukko kädessä toisen lapsen perään, ja että ensimmäisestä uhrista tulee aika paljon verta, Pyry Mitrunen kertaa näkemäänsä.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 9:56 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oulun uusnatsitaustaisen kauppakeskuspuukottajan mielentilatutkimus on valmistunut – oikeudenkäynti jatkuu
Oulun käräjäoikeus jatkaa kauppakeskus Valkeassa viime kesäkuussa tapahtuneen 12-vuotiaan lapsen puukotuksen käsittelyä tänään iltapäivällä.

Oikeudenkäynti alkoi viime lokakuussa. Tuolloin käräjäoikeus määräsi puukotuksesta syytetyn Juhani Sebastian Lämsän mielentilan tutkittavaksi.
Mielentilatutkimus on nyt valmistunut. Käräjäoikeuden on määrä jatkaa asian käsittelyä kello 14.
Syyttäjä vaatii Lämsälle vähintään 10 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kahdesta murhan yrityksestä.
Syyttäjän mukaan Lämsällä oli rasistinen motiivi ja teko oli vakaasti harkittu. Lämsä on kiistänyt väitteen. Hänen mukaansa kyse oli hetken mielijohteesta.

Lämsä myöntää puukotuksen, mutta katsoo syyllistyneensä korkeintaan törkeään pahoinpitelyyn. Puolustuksen mukaan hänen ei ollut tarkoitus tappaa kumpaakaan lasta.

https://yle.fi/a/74-20141619

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 4:25 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Onneksi tämä äärioikeistolainen mielipuoli joutuu pakkohoitoon.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0b4e ... a8f330dede

Valkean lapsenpuukottaja pakkohoitoon
Oulun käräjäoikeus jatkoi asian käsittelyä keskiviikkona.



Koska Lämsä on todettu syyntakeettomaksi, häntä ei todennäköisesti tuomita rangaistukseen. Myös syyttäjä katsoi loppulausunnossaan, että rangaistusta ei tule tuomita.

THL on jo määrännyt Lämsän tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Oulun käräjäoikeus antaa asiassa kansliatuomion maanantaina 3. maaliskuuta.

Lämsä osallistui keskiviikon istuntoon etäyhteydellä. Hänen kuvansa näytettiin oikeussalin kuvaruuduilla.

Kun oikeus antoi istunnon alussa kuvausluvan, Lämsä peitti kasvonsa paperilla.

Muuten hän kuunteli asioiden käsittelyä liki liikkumattomana.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 4:43 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Hyvä ratkaisu! Niuvaan vaan ja kasviksena ulos 10 vuoden kuluttua, jos on nuppi saatu pelaamaan.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 4:51 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Doctor Lecter kirjoitti: To Marras 07, 2024 11:44 am
...Oulussa kauppakeskus Valkeassa lasta puukottanut Sebastian Lämsä tienasi vuonna 2023 pääomatuloja 6 895 euroa. Ansiotuloja hänellä ei ollut. Mätkyjä Lämsä sai 1804 euroa.
...
Iltalehti
7.11.2024 10:43
Onko tällä herr Lämsällä siis joku vanhemmilta / suvulta peritty kiinteistö, josta vuokratuloja?

Mitä sitten, jos tiedustelu seuraa? Jos ei tee mitään rikollista niin mitäpä tuo haittaa. Vai 12v agentteja vielä perässä, pöpiläänhän tuo kuuluisi ja huoneen ovi lukkoon seuraavaksi 50-vuodeksi.
Lämsä myöntää puukotuksen, mutta katsoo syyllistyneensä korkeintaan törkeään pahoinpitelyyn. Puolustuksen mukaan hänen ei ollut tarkoitus tappaa kumpaakaan lasta.
Lakia tulisi uudistaa niin, että puukkohippa aina katsotaan vähintään tapon yrityksenä.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 4:53 pm
Kirjoittaja Nokus
Miten voi olla mahdollista että jos on kädessä puukko ja horjahtaa vahingossa, saada näinkin kovan rangaistuksen! Törkeätä! :wink:

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 4:58 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Nokus kirjoitti: Ke Helmi 05, 2025 4:53 pm Miten voi olla mahdollista että jos on kädessä puukko ja horjahtaa vahingossa, saada näinkin kovan rangaistuksen! Törkeätä! :wink:
Eihän tätä tuomittu mihinkään rangaistukseen!
Pääsi maksuttomaan oireidenmukaiseen hoitoon, jossa täysi ylläpito ja virikkeellistä toimintaa. :mrgreen:

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ke Helmi 05, 2025 5:08 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Helmi 05, 2025 4:58 pm
Nokus kirjoitti: Ke Helmi 05, 2025 4:53 pm Miten voi olla mahdollista että jos on kädessä puukko ja horjahtaa vahingossa, saada näinkin kovan rangaistuksen! Törkeätä! :wink:
Eihän tätä tuomittu mihinkään rangaistukseen!
Pääsi maksuttomaan oireidenmukaiseen hoitoon, jossa täysi ylläpito ja virikkeellistä toimintaa. :mrgreen:
Näistä kannattais tehdä realitysarjaa missä näkyy, kun syövät omaa paskaansa, tai piirtelevät sillä seiniin. Sillä voitaisiin osaltaan sitten ostaa virikkeitä ja kattaa kustannuksia.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ma Maalis 03, 2025 7:56 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oulun Valkean puukotuksesta tuomio tänään
Oulun käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa kauppakeskus Valkeassa viime kesäkuussa tapahtuneesta puukotuksesta.

Syyttäjä on vaatinut 34-vuotiaalle äärioikeistotaustaiselle miehelle rangaistusta kahdesta murhan yrityksestä.
Syyttäjän mukaan hän valikoi uhrinsa ihonvärin perusteella. Syytetylle tehtiin mielentilatutkimus, ja hän oli sen perusteella tekoaikaan syyntakeeton, eli ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia.

Asianajaja: "Päässä napsahti"
Syytetty on myöntänyt puukottaneensa lasta ja yrittäneensä puukottaa toista, mutta sanonut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa.
Miehen asianajaja Heikki Aspegren sanoi oikeudenkäynnissä, että mies oli kokenut, että häntä seurataan ja hänen puhelintaan tarkkaillaan ja hänen "päässään napsahti".
Mielentilatutkimuksen tulosta käsiteltiin helmikuussa käräjäoikeuden istunnossa, ja oikeus ottaa kantaa tutkimustulokseen tänään annettavassa tuomiossaan.
Yleensä tuomioistuimet eivät näe syytä arvioida asiaa toisin kuin mielentilatutkimuksessa on tehty. Syyntakeettomaksi todetut jätetään tuomitsematta rangaistukseen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oul ... an/9111074

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ma Maalis 03, 2025 8:20 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Nyt näyttää pahasti siltä että paskiainen jätetään ilman tuomiota, ja pahimmillaan ilman hoitoa.
Kun on todettu että oli tekonsa hetkellä syyntakeeton, vain silloin.
Tai sitten toi oli toimittelijan kukkanen.
Näitä kylläkin on ollut missä on jätetty tuomitsematta, mutta ei ole hoitoonkaan passitettu kun on ollut vain teon hetkellä ymmärrystä vailla. Sit on tullut ymmärrys päähän kun on tekonsa tehnyt.

Kyl tää ilman tuomiota jää, mutta laittakaa se nyt kuitenkin hoitoon, ja sellaiset dropit että alkaa jätkällä kuola valumaan.

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ma Maalis 03, 2025 3:17 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Oulun Valkeassa lasta puukottanut äärioikeistotaustainen mies syyllistyi murhan yrityksiin, mutta jätettiin syyntakeettomana rangaistuksetta
Oulun käräjäoikeuden mukaan kauppakeskus Valkeassa viime kesänä lasten kimppuun hyökännyt äärioikeistotaustainen mies syyllistyi kahteen murhan yritykseen. Mies puukotti viime kesäkuussa 12-vuotiasta poikaa ja lähti tämän seurassa olleen 15-vuotiaan pojan perään.

Tuomittu, 34-vuotias mies, oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton. Tästä syystä hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Sen sijaan hänet on tuomion mukaan määrätty psykiatriseen hoitoon.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000011071441.html

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Ti Touko 13, 2025 2:42 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea

Re: Oulu: Puukotus kauppakeskus Valkeassa 13.6.2024 - uhri 12-v, puukottajalla äärioikeistotaustaa

Lähetetty: Su Syys 28, 2025 10:47 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://yle.fi/a/74-20185284

Oulun kauppakeskuspuukotuksen uhri pelkää karkotusta – Maahanmuuttovirasto harkitsee oleskeluluvan perumista
Oulun Valkean puukotuksen uhri Rakibul Hasan Ridoy haluaisi jatkaa elämäänsä Suomessa.



Maahanmuuttovirasto harkitsee Oulun kauppakeskus Valkeassa veitsihyökkäyksen uhriksi joutuneen miehen oleskeluluvan perumista.

Migri lähestyi bangladeshilaista Rakibul Hasan Ridoyta vastikään kuulemiskirjeellä, jossa kerrotaan, että virasto harkitsee miehen oleskeluluvan perumista ja mahdollista karkotusta, koska mies ei ole käynyt töissä sitten viime vuoden.

Migri pyysi Ridoylta selvitystä tilanteestaan määräaikaan mennessä.

– Jos oleskelulupasi perutaan oleskellessasi Suomessa, sinut saatetaan karkottaa. Lisäksi sinulle saatetaan määrätä maahantulokielto, Ylen näkemässä kirjeessä sanotaan.

Ridoy joutui rasistisen väkivallanteon uhriksi Oulun kauppakeskus Valkeassa 18. kesäkuuta 2024.

Mielenterveysongelmista kärsinyt 15-vuotias poika puukotti häntä yllättäen takaapäin useita kertoja. Ennen tekoa poika oli kertonut haluavansa tappaa tummaihoisen.

Poika tuomittiin myöhemmin syyntakeettomana tehdystä tapon yrityksestä. Ridoy puolestaan toipui fyysisistä vammoistaan.

Hyökkäys aiheutti kuitenkin trauman, joka on estänyt Ridoyta palaamasta normaaliin arkeen. Mies kertoi kokemuksistaan Ylen artikkelissa viime kesänä.