Oma mielipiteeni on, että tuntuu aika hurjalta, että murtomies rikkoisi ikkunaan pienen reiän ikkunaan, työntääkseen kätensä siitä sisälle ja aukaistakseen ovet
silloin, kun talossa on ihmisiä sisällä! Varsinkin, kun samassa huoneessa nukkuu kaksi aikuista. Ymmärrän tuon tilanteessa, jossa joku murtautuu tyhjään asuntoon. Silloin ei tunge kättään kolmen terävän lasikerroksen läpi hapuillakseen sokkona jotain, mitä ei siellä välttämättä edes ole ja altistaen kätensä "tuntemattomalle" uhalle. Tässä tilanteessa hyökkääjä ei yksinkertaisesti voinut tietää, mitä toisella puolella ovea on. Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta etu on puolustajalla. Sisällä olisi voinut olla kirves, sorkkarauta, vasara tai mikä vaan, jolla olisi voinut lyödä kätensä sisälle tunkenutta. Samoin kotia olisi voinut puolustaa millä tahansa, kun surmamies pitkän aikaa lyö ikkunaa rikki ja koittaa tunkea pienestä ikkunasta sisälle. Miksi mistään tälläisestä ei ole näyttöä? Jukka oli todistettavasti ikkunan edessä, kun murtomies ei ollut sisällä.
Koitan nyt miettiä sekä puolustuksen, että syyttäjän kannalta asiaa. Uskon, että parhaaseen tulokseen päästään, kun ei ole ns. vastapuolia, vaan jokainen koittaisi miettiä omalta kantilta asiaa, vääristelemättä tahattomasti asioita "omalle" kantille sopivaksi. Keskustelu on joskus parempaa, kuin väittely.
Puolustukselle vinkkinä, että kannattaisi miettiä mahdollisuutta, että hän olisi saanut tuossa kohtaa iskun tai kaksi kainaloonsa (tai muualle kehoonsa) ja surmaaja olisi poistunut hetkeksi, epäillen puukotuksensa jo riittäneen. Tässä kohtaa syytetty olisi ollut pelokkaana sängyssä ja uhri ikkunan edessä, vuotaen verta, tuloksena lasinsiruja ja vähän verta. Tilanne olisi ratkennut ja Jukka olisi mennyt sängylle odottamaan apua. Kenties pitkäksikin aikaa. Mitä syytetty olisi tässä kohden tehnyt? Mennyt soittamaan apua ja surmaaja olisikin tullut takaisin sisälle? Olisiko syytetty lamaantunut? Puolustukselle isompi vinkki: olisiko syytetty saanut shokin? Keskellä yötä tuntematon hyökkää taloon ja puukottaa miestä, se on kova henkinen tapahtuma.
wikipedia:
"Šokki on traumaattisen psyykkisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua. Se on suojareaktio, joka auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei sillä hetkellä pysty käsittelemään. Vaihe voi kestää jopa muutaman vuorokauden ajan. Šokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta tai kieltää sen. Ihmisten reagointi tilanteeseen vaihtelee — moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä, osa (n. 10–20 % ihmisistä) taas joutuu sekavuustilaan, joka ilmenee esimerkiksi huutona ja itkuna. Jälkeenpäin monet eivät pysty muistamaan vaiheen tapahtumia, mutta usein tyypillistä šokille on, että onnettomuustilanteesta jää aivoihin vahva muistijälki pienimpiä yksityiskohtia myöten, jotka myöhemmin saattavat palautua mieleen takaumina. Tietoisuuden tasossa saattaa tapahtua muutoksia; esimerkiksi aika voi tuntua hidastuvan. Tunteet saattavat šokkitilanteessa kytkeytyä "pois päältä", jolloin ihminen kyllä havainnoi ympärillään tapahtuvat järkyttävätkin asiat mutta ne eivät aiheuta esimerkiksi surua tai kauhua. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta."
Tämä selittäisi, syytetyn "flashbackit" tapahtumasta. Tämä selittäisi myös pitkän tauon ennen häkepuhelua, veri kuivunut on kuivunut ja syytetty on tehnyt jotain eriskummallista, tai on ollut tekemättä yhtään mitään pitkän aikaa. Tämä selittäisi Jukan "Vähän voisit auttaaki"-repliikin ja syytetyn oudon käytöksen tilanteessa. Hän puhuu tappajasta, mutta ei tunnu välittävän tapahtuvasta. En ole häkepuhelua kuullut, mutta voiko hän olla jopa liian tyyni siinä? Eikö hän tuntenut surua tai kauhua ja oli oudon levollinen lasten turvallisuuden suhteen. Shokin oireita? Siinä purtavaa pohdiskelijoille.
Syyttäjälle taas vinkiksi, että syytetty on aika suoraan kertonut a) oli tappelua b) joku tuli ikkunasta c) hän kenties luuli Jukkaa joksikin muuksi d) ellei ketään muuta ollut paikalla, hän kenties on lyönyt. e) häkepuhelu ja olematon dna on vahvin todiste, ettei ketään muuta ollut paikalla. Onko mahdollista, että riidan päätteeksi Jukka lukittiin ulos ja hän koitti tulla sisälle ja loukkasi siinä itsensä. Lasinsirut ja veri tuli tästä. Tämä on syy myös, miksi nyt jo ei soitettu häkeen tai viety lapsia turvaan. Mikä olisi voinut aiheuttaa syytetylle sen, että hän nyt luulisikin Jukkaa tunkeutujaksi ja puolustaisi kotiaan? Voisiko tähänkin sopia shokki tai jokin muu outo harhainen käytös. Unilääkkeet tai rauhoittavat? Voisiko uhri olla mennyt tupakalle ulos ja huomatakseen, että oli jäänyt ulos ja syytetty vain nukkui? Aikansa hakattuaan ikkunaa, olisi hän tullut siitä läpi.
Syytetyn käytös ja sanat viittaa siihen, ettei hän todella muista tapahtumasta juuri mitään. Tästä voisi pitää esimerkkinä mehutestiä. Miksi syylliseksi itsensä tietävä tekisi mehutestejä? Joko hän koittaa ottaa selville, onko hän todella surmaaja
tai hän tietää ja muistaa, mihin aikaan veri tuli ja tietää poliisin tehneen virhearvion omassa testissään.
Kenties koko tapahtuma on syytetylle hämäränpeitossa, hän ei tiedä, mitä on tapahtunut ja ehkä hän on jonkun valkoisen valheen sanonut, ettei häntä voitaisi syyttää taposta. Uskon samankaltaiseen tapaukseen Bodomin surmissa. Nils ei yksinkertaisesti tiedä, mitä tapahtui ja on vuosien varrella tullut miettineeksi sitäkin, että ehkä hän oli surmaaja.