Sivu 344/386
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 3:40 pm
Kirjoittaja Binohiiri
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:48 pm
Linkkasit tuomion. Haastehakemuksessa on todisteluettelossa DNA-testien otsikot, joissa lukee että Salminen on ollut myös oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhriin, muiden kahden yhteyden lisäksi.
En nyt ymmärrä mistä tuo kolme kertaa tulee.
Tässä ote julkisesta haastehakemuksesta.
Salminen on, seurattuaan 15-vuotiasta Vendi Eerolaa Valkeakosken kauppatorilta Naakantieltä lähtevälle kävelytielle, käskenyt tämän kävelytien viereiseen metsikköön. Siellä hän on käskenyt tai kaatanut tämän maahan ja riisunut tai käskenyt tämän riisumaan päällyshousut ja alushousut ja ollut tämän kanssa
sukupuoliyhteydessä työntämällä peniksensä tämän emättimeen ja peräaukkoon. Eerola ei ole osallistunut tekoon vapaaehtoisesti.
Rikos on tehty yöllä katuvalojen sammuttua pimeässä metsikössä, jonne uhri on käskytetty. Salmisella on ollut mukanaan puukko.
Uhrin osallistumista tekoihin ei ole pidettävä vapaaehtoisena, koska hänen onedellä kerrottujen olosuhteiden vuoksi täytynyt olla sellaisessa pelkotilassa, ettei hän ole voinut muodostaa eikä ilmaista tahtoaan. Lisäksi hän on teon jossain vaiheessa sanonut "ei". Hän ei muutoinkaan ole sanallisesti, käytöksellään tai muullakaan tavalla ilmaissut osallistuvansa niihin vapaaehtoisesti.
Rikoksen kohteena on ollut 18 vuotta nuorempi lapsi. Rikos on tehty yöllä katuvalojen sammuttua pimeässä metsikössä, jonne uhri on käskytetty. Salmisella on ollut mukanaan puukko.
Sukupuoliyhteyksiä on kaksi. Rikoksen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen Salminen on alkanut kuristaa uhria. Rikoksella on siten aiheutettu erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä ja siinä on käytetty vakavaa väkivaltaa. Kokonaisarvioinnissa on lisäksi otettava huomioon muun muassa, että Salminen on ennen tekoa seurannut uhria kauppatorilta Naakantielle ja siten ainakin siitä lähtien suunnitellut tekoa. Teossa ei ole käytetty kondomia. Teko on siten myös kokonaisuutena arvioituna törkeä.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 4:48 pm
Kirjoittaja restindex
Binohiiri kirjoitti: La Loka 12, 2024 3:40 pm
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:48 pm
Linkkasit tuomion. Haastehakemuksessa on todisteluettelossa DNA-testien otsikot, joissa lukee että Salminen on ollut myös oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhriin, muiden kahden yhteyden lisäksi.
En nyt ymmärrä mistä tuo kolme kertaa tulee.
Tässä ote julkisesta haastehakemuksesta.
Salminen on, seurattuaan 15-vuotiasta.......
Kyllä, tuomiossa lukee, että on raiskattu kaksi kertaa ja tavat selostettu siinä. Alkuperäisessä julkisessa haastehakemuksessa on todisteiden luettelossa maininta myös oraalisesta sukupuoliyhteydestä joka on havaittu DNA-tutkimuksessa. En laita tiedostoa tai linkkaa koska se sisältää myös asianomistajien asioita, jotka eivät tänne eikä kenellekään kuulu.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 4:58 pm
Kirjoittaja Millavaan
Juliet Jones kirjoitti: La Loka 12, 2024 9:01 am
Millavaan kirjoitti: La Loka 12, 2024 7:57 am
Niin että vanhukset olis käyneet myös, kunhan on fyysisesti heikompi. Tosiaan sarjamurhaaja-ainesta. Kiinnijäämistään ei kuitenkaan yrittänyt välttää kun oli kotiinsa mennyt ja vielä tehnyt tuollaisia hakuja vaikka on päivänselvää että poliisi ottaa laitteet tutkintaan..
Jep. Wilsonin mukaan Salminen on jotenkin hakenut itselleen "vahvuutta". Se kertoo minun mielestäni siitä, että on tuntenut itsensä melko mitättömäksi. Siihen taas vaikuttaa se millainen hänen elämänsä kulku on ollut tähän raakaan tekoon tultaessa, ja siksi minua kiinnostaa perhe- elämänsä, lapsuutensa ja se millaista vastakaikua sai vastakkaiselta sukupuolelta. Todennäköisesti kaikilla noilla elämänalueilla ja ehkä muillakin on tullut rankkoja pettymyksiä, kunnes Salmisella sitten viimein tuli kuorma täyteen.
Yhtään en hyväksy hänen tekoaan, mutta montako salmista tässäkin maassa on kasvamassa ja miten se epäsuotuisa kasvu saadaan oikaistua?? Siinäpä mietittävää jokaiselle, jonka elämään lapset tavalla tai toisella liittyvät.
Niin en tiedä mistä tuo on tullut. Meillä on kotioloja monenlaisia ja Tuomaksella ne oli kuitenkin suurinpiirtein kunnossa. Tällain vanhana täti-ihmisenä pystyn silti sanomaan että ihan kivannäköinen, tuskin kaikki tytöt torjuneet. Hän on ehkä vaan syntynyt psykopaatiksi mutta yksi on toki tuo ylilauta, naisvihan pesäke. Olis mielenkiintoista päästä hänen päänsä sisään.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 5:22 pm
Kirjoittaja Binohiiri
↑
Onneksi ihmisillä on makuja joka lähtöön, niin riittää ottaja jokaiselle. Tuon päänsisälle en suosittelisi mennä. Ontto kupoli, jossa yksinäinen herne varmaan mietti, että leipoisko pullia vai tappasko jonkun.
Sinne eksyy, haahuilee tyhjyydessä kuin Panic roomissa, etsien epätoivoisesti reittiä ulos.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 5:57 pm
Kirjoittaja mammutti
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:48 pm
Linkkasit tuomion. Haastehakemuksessa on todisteluettelossa DNA-testien otsikot, joissa lukee että Salminen on ollut myös oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhriin, muiden kahden yhteyden lisäksi.
Lukeeko siellä otsikossa ihan tosiaan myös testin lopputulos? Eikä kyse ole vain luettelosta, josta käytännössä ilmenee mitä todistelua on olemassa? Tuntuisi oudolta, että tuohon ei olisi lainkaan vedottu oikeudessa, jos pitää paikkansa.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 6:02 pm
Kirjoittaja TerribleBoy
Pössiperk kirjoitti: La Loka 12, 2024 1:53 pm
Binohiiri kirjoitti: La Loka 12, 2024 1:01 pm
Iltasanomissa tällainen juttu, mutta maksumuurin takana. Onko kenelläkään mahdollista käydä klikkaamassa juttu tänne.
Kyyneleitä käräjäoikeudessa
Vähän ennen oikeudenkäyntiä Minna Pilviöstä tuntui siltä, että kaikki menee pieleen. Mutta Valkeakoskella murhatun 15-vuotiaan tytön perhe oli valinnut juuri hänet. Ja he halusivat, että tekijä tuomitaan murhasta eikä taposta. Pilviö onnistui. Sen jälkeen hänelle tapahtui jotain ennen kokematonta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010751703.html
Kuulostaa sen verta tutultu toi juttu mikä on maksumuurin takana, että taitaa olla aika pitkälle sama, minkä haastattelun Pilviö antaa Rikospaikka-ohjelman uusimmassa jaksossa.
Kyseessä oli tilanne, jonka yhteydessä murhatuomio luettiin julki oikeudessa. Omaiset purskahtivat tuomion kuullessaan helpottuneeseen itkuun. Samanaikaisesti myös Pilviön silmiin ilmestyivät kyyneleet. Tällaista ei ollut hänelle oikeudessa tapahtunut koskaan ennen.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 6:28 pm
Kirjoittaja restindex
mammutti kirjoitti: La Loka 12, 2024 5:57 pm
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:48 pm
Linkkasit tuomion. Haastehakemuksessa on todisteluettelossa DNA-testien otsikot, joissa lukee että Salminen on ollut myös oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhriin, muiden kahden yhteyden lisäksi.
Lukeeko siellä otsikossa ihan tosiaan myös testin lopputulos? Eikä kyse ole vain luettelosta, josta käytännössä ilmenee mitä todistelua on olemassa? Tuntuisi oudolta, että tuohon ei olisi lainkaan vedottu oikeudessa, jos pitää paikkansa.
DNA-tutkimuksia on asiakirjassa olevan todisteiden luettelon mukaan tehty useampia kuin yksi. Ko. kohdassa lukee: "Salminen on ollut vaginaalisessa ja oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa". Ehkä tämä ollut kokonaisuuden kannalta merkityksetön asia. Ihmettelin itsekin että miksei tästä lue tuomiossa mitään. Voi olla että "oraalinen" on kirjoitusvirhe jonka tilalla pitänyt olla toinen sana joka tuomiossakin on. Kuitenkin se toinen tapa mainitaan dokumentissa vielä erikseen.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 7:27 pm
Kirjoittaja mammutti
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 6:28 pm

Tuomiossakin kirjallisen todistelun luettelossa on "lausunto seksuaalirikosten DNA-tutkimuksista 1" ja "lausunto seksuaalirikosten DNA-tutkimuksista 2". Ratkaisun perusteluista ilmenee, että "Asianomistajalle suoritetussa DNA-tutkimuksessa on voitu vahvistaa Salmisen olleen emätinyhdynnässä asianomistajan kanssa. Lisäksi DNA-tutkimuksessa on havaittu siittiöitä myös peräaukko- ja peräsuolinäytteissä, mikä viittaa anaaliseen sukupuoliyhteyteen asianomistajan kanssa." Eli tuossa olisi käsittääkseni ne kaksi näytettä/lausuntoa? Voihan tietty olla, että kolmaskin otettu suusta, mutta sillä ei ole katsottu olleen merkitystä.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 7:45 pm
Kirjoittaja restindex
mammutti kirjoitti: La Loka 12, 2024 7:27 pm
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 6:28 pm
mammutti kirjoitti: La Loka 12, 2024 5:57 pm
Lukeeko siellä otsikossa ihan tosiaan myös testin lopputulos? Eikä kyse ole vain luettelosta, josta käytännössä ilmenee mitä todistelua on olemassa? Tuntuisi oudolta, että tuohon ei olisi lainkaan vedottu oikeudessa, jos pitää paikkansa.
DNA-tutkimuksia on asiakirjassa olevan todisteiden luettelon mukaan tehty useampia kuin yksi. Ko. kohdassa lukee: "Salminen on ollut vaginaalisessa ja oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa". Ehkä tämä ollut kokonaisuuden kannalta merkityksetön asia. Ihmettelin itsekin että miksei tästä lue tuomiossa mitään. Voi olla että "oraalinen" on kirjoitusvirhe jonka tilalla pitänyt olla toinen sana joka tuomiossakin on. Kuitenkin se toinen tapa mainitaan dokumentissa vielä erikseen.
Voihan tietty olla, että kolmaskin otettu suusta, mutta sillä ei ole katsottu olleen merkitystä.
Tämä. Tai sitten kirjoitusvirhe haastehakemuksessa. Toki sopii tuohon elukkaan pahempikin vaihtoehto.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 9:02 pm
Kirjoittaja viivahattu
Binohiiri kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:26 pm
Laittaa googleen joukkomurhaajia, niin löytyy esim. Isis ym. Ei vaan taida löytyä Suomesta.
Pekka-Eric Auvinen, Matti Saari, Ibrahim Shkupolli, Mika Muranen, Sanna Sillanpää, Esa Åkerlund. Siinä nyt ainakin muutama. "Joukkomurhalle" ei kai mitään virallista määritelmää ole, mutta eiköhän yli kaksi uhria pois lukien tekijä itse, jos se myös itsensä lopettaa lyhyen ajan sisään tai saman rikoksentekotapahtuman puitteissa ole aika järkevä lähtökohta sille. Joukkomurhaajalla voi olla paljonkin enemmän uhreja kuin sarjamurhaajalla, mutta joukkomurhaaja ei pidä taukoja. Spree killer on sitten näiden jonkinlainen välimuoto, joka saattaa tappaa uhrinsa esimerkiksi muutaman päivän tai viikon aikana.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 9:12 pm
Kirjoittaja Binohiiri
↑
Hups...olis kannattanu tarkistaa ensin eikä vaan pikavilkasta. Mutta kiitti tarkennuksesta.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 9:13 pm
Kirjoittaja lonesjucca
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 4:48 pm
Kyllä, tuomiossa lukee, että on raiskattu kaksi kertaa ja tavat selostettu siinä. Alkuperäisessä julkisessa haastehakemuksessa on todisteiden luettelossa maininta myös oraalisesta sukupuoliyhteydestä joka on havaittu DNA-tutkimuksessa. En laita tiedostoa tai linkkaa koska se sisältää myös asianomistajien asioita, jotka eivät tänne eikä kenellekään kuulu.
Laita vaan, jos on parempaa tietoa!
Voisiko muuten olla jotain patoutuneita homofantasioita myös, kun on peräaukkoon pitänyt tunkeutua?
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 9:31 pm
Kirjoittaja Make69
lonesjucca kirjoitti: La Loka 12, 2024 9:13 pm

Ei kait tuohon B-rappu hommaan tarvita enää nykyään mitään homo kuviota, sehän on kuulemma in juttu. Valtakunnan ykköslehdet ihan antaa ohjeita miten asia kannattaa hoitaa.
https://www.iltalehti.fi/kaalimato/a/25 ... c44a7e0d77
"Antaudu anaali-ilotteluihin – Seksuaaliterapeutin kuusi neuvoa nautinnolliseen peppuseksiin!
Anaaliseksi kuuluu yhä useamman suomalaisen mieltymyksiin ja yli kymmenes meistä onkin uteliaita kokeilemaan sen harrastamista. Peppuseksissä on kuitenkin omat erityispiirteensä, jotka kannattaa ottaa huomioon."
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: La Loka 12, 2024 10:04 pm
Kirjoittaja kiillotan
lonesjucca kirjoitti: La Loka 12, 2024 9:13 pm
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 4:48 pm
Kyllä, tuomiossa lukee, että on raiskattu kaksi kertaa ja tavat selostettu siinä. Alkuperäisessä julkisessa haastehakemuksessa on todisteiden luettelossa maininta myös oraalisesta sukupuoliyhteydestä joka on havaittu DNA-tutkimuksessa. En laita tiedostoa tai linkkaa koska se sisältää myös asianomistajien asioita, jotka eivät tänne eikä kenellekään kuulu.
Laita vaan, jos on parempaa tietoa!
Voisiko muuten olla jotain patoutuneita homofantasioita myös, kun on peräaukkoon pitänyt tunkeutua?
Itse ajattelen että pikemminkin korostaa sitä miten koki tarpeelliseksi alistaa uhria entistä enemmän ja aiheuttaa kipua.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - 19-vuotiaalle elinkautinen murhasta
Lähetetty: Su Loka 13, 2024 2:22 am
Kirjoittaja Ilmiö
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 4:48 pm
Binohiiri kirjoitti: La Loka 12, 2024 3:40 pm
restindex kirjoitti: La Loka 12, 2024 2:48 pm
Linkkasit tuomion. Haastehakemuksessa on todisteluettelossa DNA-testien otsikot, joissa lukee että Salminen on ollut myös oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhriin, muiden kahden yhteyden lisäksi.
En nyt ymmärrä mistä tuo kolme kertaa tulee.
Tässä ote julkisesta haastehakemuksesta.
Salminen on, seurattuaan 15-vuotiasta.......
Kyllä, tuomiossa lukee, että on raiskattu kaksi kertaa ja tavat selostettu siinä. Alkuperäisessä julkisessa haastehakemuksessa on todisteiden luettelossa maininta myös oraalisesta sukupuoliyhteydestä joka on havaittu DNA-tutkimuksessa. En laita tiedostoa tai linkkaa koska se sisältää myös asianomistajien asioita, jotka eivät tänne eikä kenellekään kuulu.
Mutta tämäkö on julkisena jossain?