Sivu 36/168
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Syys 18, 2016 10:13 am
Kirjoittaja damfin
Janne Kataja yritti tappaa jäniksen tuntemattoman perheen pihassa – päätyi valvontakamerakuviin: ”Jouduin pullerona kiipeämään aidan yli”
Viihde-esiintyjä Janne Katajan lauantaiaamu alkoi erikoisella sattumusten sarjalla, kun hän päätyi aamulenkillään riihimäkeläisen perheen valvontakamerakuviin.
Tv-persoona Janne Kataja kertoo Facebookissa ja Instagramissa itselleen sattuneesta kömmähdyksestä tekstin ja kuvasarjan kera. Kataja kertoo päätyneensä riihimäkeläisen perheen valvontakamerakuviin tietämättään.
– Valvontakamerakuvien perusteella voisi näyttää siltä, että olisin seonnut oikein huolella ja lähtenyt kuokkavierailuille lapion kanssa, Kataja kirjoittaa viitaten uutuussarjaansa Kuokkavieras Kataja, jossa hän tupsahtaa kuokkavierailulle suomalaisperheiden kotiin.
– Ja tämä aamulla vielä tuntematon, mutta oikein mukavaksi paljastunut perhe näin luulikin, kun näkivät ko. materiaalin tallenteiltaan. Onneksi asia selvisi, Kataja kertoo.
Hän kertoo olleensa ulkoiluttamassa koiraansa aikaisin lauantaiaamuna, kun huomasi maassa makaavaan takaraajahalvaantuneen jäniksen. Kataja kertoo jäniksen pelästyneen koiraa ja raahautuneen etutassuillaan riihimäkeläisen perheen auton alle. Kataja kertoo soittaneensa päivystävälle eläinlääkärille, jolta sai toimintaohjeet tilanteeseen.
– Valitettavasti jänis olisi lopetettava kovalla iskulla päähän. Eläinystävänä tiedustelin myös hoidon mahdollisuuksia, mutta eläinlajin ja tämän vamman yhdistelmä on kuulemma huonoin mahdollinen.
Kataja kertoo lähteneensä hakemaan kotoaan lapiota ja päättäneensä myös kertoa tilanteesta pihapiirin isäntäväelle.
– Heidän nimellään ei löytynyt numerotiedustelusta numeroa ja pihaportti oli lukossa, joten jouduin pullerona kiipeämään aidan yli päästäkseni soittamaan ovikelloa. Soitin ovikelloa, mutta kukaan ei vastannut aikaisen ajankohdan takia. Tämän jälkeen kuitenkin yritin aikani saada jänistä auton alta, mutta en saanut, Kataja kuvailee.
Hän kertoo päättäneensä palata asiaan hetken kuluttua uudestaan. Pian Kataja kuitenkin sai puhelinsoiton ystävänsä vaimolta.
– (Hän) kertoi, että hänen työkaverinsa oli soittanut hänelle ja ihmetellyt, kun hänen poikansa kertoi, että heidän valvontakameranauhallaan Janne Kataja heiluu lapion kanssa pihalla, pimpottelee ovikelloa ja sohii lapiollaan heidän auton alle.
Kataja kertoo ystävänsä vaimon olleen huolissaan Katajan hyvinvoinnista ja jaksamisesta kuultuaan tapahtumista.
– Kerroin hänelle tilanteen ja onneksi sain mukavaksi osoittautuneen perheenisän numeron häneltä. Näin pääsin kertomaan tapahtumista ja saimme myös käynnistettyä operaation loppuun.
Kataja kertoo saaneensa yhteistyössä riihimäkeläisen pariskunnan kanssa ”ikävän homman hoidettua.”
– Pupu on päästetty kivuista ja säryistä.
– Tässä selitystä hassuihin valvontakamerakuviin. Hurja toi mun arkiasustus, Kataja toteaa lopuksi.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001263188.html
Katajan raivoisa ilme kuvissa näyttää kylläkin siltä että tainnut aamulenkille lähtiessään yllättää jäniksen pihaltaan omenapuun tai muiden pensaiden kimpusta, ja onnistunut hivauttamaan lapiolla mutta osunut senverran huonosti että jänis päässyt vielä karkuun naapurin pihalle auton alle... ettei vaan olisi tuo tarina hätäpäissään keksitty tuon ystävän vaimon puhelinsoiton jälkeen

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Ke Loka 19, 2016 4:21 pm
Kirjoittaja Virdon
Larnos väitti poliisille uhrin ajaneen mönkijää - kertoi totuuden kuljettajasta vasta pari päivää myöhemmin
Keskiviikko 19.10.2016 klo 10.56
Syyttäjä Pia Mäenpään mukaan onnettomuuspaikalle tulleet poliisit uskoivat Idols-laulaja Panu Larnoksen kertomusta, minkä takia miestä ei puhallutettu tarkkuusalkometrillä.
Kihlakunnansyyttäjä Pia Mäenpää vaatii Idols-laulaja Panu Larnokselle tuomiota kuolemantuottamuksesta, rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan Larnos kuljetti juhannuksena 2014 humalassa tieliikennekäyttöön rekisteröimätöntä mönkijää, jonka kyydissä oli hänen ystävänsä Vesa Suonto.
Larnos ei kuitenkaan liian kovassa nopeudessa pystynyt hallitsemaan mönkijää oikealla kaartuvalla tiellä, minkä seurauksena mönkijä suistui metsään ja osui ison kuusen runkoon. Suonto menehtyi lähes välittömästi.
Syyttäjän mukaan Larnos kiisti paikalla tulleille poliiseille ajaneensa mönkijää. Hän väitti, että kuljettajia oli vaihdettu ajon aikana ja että onnettomuushetkellä mönkijää ajoi Suonto.
Syyttäjän mukaan poliisit uskoivat Larnosta eikä sen takia hänelle tehty tarkkuusalkometripuhallusta tai viety verikokeisiin. Syyttäjän kirjallisten todisteiden mukaan ensihoitajat kuitenkin puhalluttivat Larnoksen kello 23.41. Mittauksen tuloksena oli 1,62 promillea.
Pari päivää myöhemmin Larnos otti itse yhteyttä poliiseihin ja kertoi totuuden kuljettajasta. Puolustuksen mukaan Larnos oli onnettomuuspaikalla täysin poissa tolaltaan, minkä vuoksi hän väitti ensin Suonnon ajaneen mönkijää.
Syyttäjä vaatii rangaistusta rattijuopumuksesta sillä perusteella, että Larnoksen veressä on ollut onnettomuuden aikana ainakin 0,5 promillea alkoholia.
- Promillearvio on laskettu alakanttiin, syyttäjä Pia Mäenpää totesi oikeudessa.
Larnoksen puolustus puolestaan kiistää rattijuopumuksen ja vetoaa siihen, ettei mahdollista promillemäärää ole mitattu virallisin menetelmin.
Larnos on kertonut itse arvioineensa olevansa ajokunnossa. Nopeuden hän kertoi olleen ajon aikana 30-60 kilometriä tunnissa. Mönkijässä ei tosin ollut nopeusmittaria. Onnettomuustiellä oli 80:n nopeusrajoitus
Lisäksi puolustus kiistää kuolemantuottamuksen ja väittää, että Suonto hyppäsi mönkijän kyydistä pois ajoneuvon alettua heittelehtiä eikä tämä ollut kyydissä, kun mönkijä törmäsi kuuseen. Suonnolla ei ollut onnettomuushetkellä kypärää.
RISTO KUNNAS
JOHANNA MATTINEN
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101 ... 4_uu.shtml
Mielenkiintoinen moka poliisilta kun uskoi tuosta vaan kun onnettomuuden aiheutuminen pantiin ensin kuolleena makaavan syyksi. Sentään sai laulaja laulettua asian oikeankin tolan parin päivän viiveellä mutta mokahan oli ehtinyt jo tapahtua.
Kaikkeahan sitä käytetään että voitaisiin luikerrella tapahtuneista kuiville mahdollisimman vähin sanktioin. Hengenlähtö pelkästään kuolleen syyksi kun mitäs ei ollut kyydissä enää kun ajokki paukahti päin kuusta.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Loka 23, 2016 6:59 pm
Kirjoittaja Virdon
Eli nyt varmaan sitten pitää jatkossa vältellä lauseita "Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä" sekä "vihdoin uskalsin tulla ulos maitokaapista". Ovat näemmä niin loukkaavia. Kumpi se nyt oikeastaan on pahempi tilanne...se että tuollaisia lauseita uskaltaa käyttää vai se että niitä ei voida ottaa vastaan muuten kuin vaan loukkauksina ja halventamisina.
Lidlin maitomainoksista nousi kohu: "Haluanko, että lähikaupassa kommentoidaan seksuaalisuuttani?"
Sunnuntai 23.10.2016 klo 16.00
Lidl veti tuoreen mainoskampanjansa pikavauhtia pois somekohun takia.
Lidl lanseerasi maitotuotteidensa uuden mainoskampanjan perjantaina. Sen iskulauseiksi oli valittu muiden muassa "Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä" ja "Vihdoin uskalsin tulla ulos maitokaapista." Mainoslauseet ovat selkeitä viittauksia seksuaalivähemmistöjen edustajien kokemusmaailmaan, ja kauppaketjua syytettiin sosiaalisessa mediassa homo- ja transfobiasta.
- Kun näin ne itse ensimmäistä kertaa, ajattelin, että onpa todella huonoa makua ja asiatonta meininkiä. Tässä ollaan ehkä vähän kompastuttu omaan nokkeluuteen, eikä ymmärretä näiden asioiden vakavuutta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää arvioi.
Kohua herättäneet mainokset ovat kadonneet sittemmin ainakin Lidlin Facebook-sivuilta. Ruutukaappaukset ja kuva erään myymälän pahviplakaateista kiertävät edelleen sosiaalisessa mediassa.
Lidlin viestinnästä vahvistetaan Iltalehdelle, että kyseiset lauseet ovat osa Lidlin uutta mainoskampanjaa.
Kohusta uutisoi ensimmäisenä Voice.
Miksi loukkaannuttiin?
Keskustelu kampanjan korrektiudesta jatkuu Lidlin Facebook-sivuilla. Näkemyksiään ovat jakaneet niin ne, jotka ovat loukkaantuneet kampanjasta kuin ne, jotka ovat loukkaantuneet siitä, että jotkut loukkaantuivat. Viimeksi mainitut moittivat seksuaalivähemmistöjen edustajia herkkähipiäisyydestä.
- Tämä on aika rankkaa huumoria niille, joita se koskee, Setan Mäenpää selittää.
- Kaapista ulos tulemista voin kommentoida omakohtaisestikin. Se ei ole helppo paikka. Se voi olla jopa traumaattista, ja sen joutuu tekemään monta kertaa elämänsä aikana.
"Maito väärässä tölkissä" -ilmaus taas viittaa transihmisiin, jotka kokevat elävänsä väärässä ruumiissa. Mäenpään mielestä Lidl laskee leikkiä ihmisoikeusongelmalla.
- En koskaan heittäisi läppää sukupuolen moninaisuudesta, koska elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa transihmisillä ei ole tasa-arvoisia oikeuksia, hän muistuttaa.
- Tässä ei ole loukattu ihmisen ominaisuutta, vaan koko ihmistä.
Anteeksipyyntöä vaaditaan
Mäenpää tiedostaa sen, että seksuaalienemmistöön kuuluvan voi olla vaikea kokea mainoksia loukkaaviksi.
- Heterokin voi miettiä: haluanko, että lähikaupassa kommentoidaan seksuaalisuuttani? Tai miltä tuntuisi mennä vaikka uuteen työpaikkaan, jossa vielä 40 vuoden jälkeenkin sinua pidettäisiin uutena ja ulkopuolisena, joka tekee asiat väärin eikä koskaan kuulu porukkaan - haluaisinko kuulla siitä vielä maitohyllyllä?
- Tai jos tehtäisiin mainoskampanja perinteisestä ydinperheestä, jossa irvailtaisiin, että olettepa tylsiä ja mielikuvituksettomia, kun teitä on mies, nainen ja lapset, hän havainnoi.
Lidlin Facebook-sivujen kommenteissa vaaditaan jopa julkista anteeksipyyntöä pelkkien kuvien poistamisen lisäksi.
- Ilman muuta se olisi paikallaan, Mäenpää komppaa.
- Mahtavaa, että tähän on reagoitu, mutta olisi reilua myöntää, että nyt tehtiin virhe, pyytää anteeksi ja jatkaa eteenpäin.
HILKKA TIIRO
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102 ... 2_uu.shtml
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Loka 23, 2016 7:04 pm
Kirjoittaja Tiina
^Höh. Onpa huumorintajuttomia homoja. Ei kannattaisi ottaa itseään liian vakavasti.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Loka 23, 2016 7:41 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Minä käsitin että vain Seta on katsonut syytä närkästyä. Oikeilla sateenkaari-ihmisillä on ollut hauskaa mainoksen kanssa. Moni on pitänyt vapauttavana ettei homoseksuaalisuus enää ole mikään tabu vaan yksi elämän osa-alue muiden joukossa ja siksi myös mahdollinen aihe hyväntahtoiselle leikinlaskulle. Huumori on kuitenkin yksi parhaista keinoista tabujen murtamiselle.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Loka 23, 2016 9:22 pm
Kirjoittaja Tiina
^No olisihan se pitänyt arvata. Järjestöt/yhdistykset tuppaa olemaan välillä niiiiin tosikkoja.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Su Loka 23, 2016 9:29 pm
Kirjoittaja Rescuer
Koskahan seta loukkaantuu siitä, että Chiroptera-sukuun kuuluvia nisäkkäitä kutsutaan suomeksi seksuaalivähemmistöjä loukkaavalla nimityksellä?
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Ke Loka 26, 2016 1:22 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Häh häh:
Pietarsaaressa tuohtunut mies aiheutti hämmennystä liikenteessä
26.10.2016 Pohjanmaa
24.10.2016 Pietarsaaren Kuusisaaressa, tie 68:lla pysäytti mieshenkilön autolla liikkuneen tienkäyttäjän. Mies kävi pysäytetyn miehen kimppuun ja löi häntä kasvoihin. Hän oli myös uhannut miestä teleskooppipatukalla. Aggressiivisen miehen mukaan toinen ei ollut noudattanut väistämisvelvollisuuttaan liikenneympyrässä ja lähti tämän takia seuraamaan häntä.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi
Eli joku tyyppi nimeltä tie 68:lla oli pysäyttänyt jonkun mieshlön autolla liikkuneen tienkäyttäjän ja sitten toinen ollut aggressiivinen ja toinen uhannut teleskooppipatukalla vai miten se meni

?
Kaiken lisäksi hän oli tuohtunut Pietarsaaressa ja aiheuttanut sitten hämmennystä toisaalla? Mikäs Pietarin saaressa tuohdututtaa?
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Ma Loka 31, 2016 5:54 pm
Kirjoittaja Virdon
Tämähän on sitä käsittämätöntä välinpitämättömyyden multihuipentumaa. Pieni reissu tiilenpäiden parissa voisi todellakin kenties avartaa noidenkin suhtautumista auttamiseen.
Eläkeläinen, 82, tuupertui pankkiautomaattikopin lattialle ja kuoli - ihmiset vain kävelivät yli
Maanantai 31.10.2016 klo 17.32
Ihmiset eivät välittäneet tajuttomasta miehestä Saksassa. Heitä uhkaa nyt vankeus.
Saksan Essenissä 82-vuotias eläkeläismies tuupertui pankin eteisessä olevan raha-automaattikopin lattialle ja menetti tajuntansa. Turvakameran videolla näkyy, miten pankkiautomaatilla käyneet ihmiset eivät auttaneet maassa maannutta miestä, vaan osa heistä jopa astui hänen ylitseen.
Mies kuoli päiviä myöhemmin sairaalassa. Hänen henkensä olisi voinut pelastua, jos kanssakulkijat olisivat auttaneet. Poliisilla on turvakameran videolla näkyvien pankin asiakkaiden, jotka miestä olisivat voineet auttaa, nimet ja osoitteet tiedossa.
Neljä automaatilla kyseisenä ajankohtana, lokakuun 3. päivänä, vieraillutta joutuu kuulusteluun, poliisin edustaja Christoph Wickhorst kertoi. Kirjalliset kutsut kuulusteluun lähetettiin heille tänään maanantaina. Kaikki epäillyt ovat aikuisia naisia ja miehiä. Joukossa on noin kolmekymppisiä mutta myös noin 60-vuotias asiakas.
Vasta viides asiakas soitti hätänumeroon. Hän saapui paikalle 20 minuuttia sen jälkeen, kun eläkeläinen oli tuupertunut lattialle. Mies ei enää koskaan tullut tajuihinsa ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Tapaus on herättänyt kiivasta keskustelua Saksassa.
Asiakkaita, jotka eivät auttaneet miestä eivätkä soittaneet hätänumeroon, voi odottaa jopa vuoden vankeustuomio tai sakkotuomio.
Lähteet: Bild, Spiege, Frankfurter Allgemeine Zeitung
NINA DALE
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201610 ... 4_ul.shtml
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Ke Marras 02, 2016 9:37 am
Kirjoittaja Valoviikate
Oppilaan äiti kavalsi luokkaretken rahat - kuudesluokkalaiset järkyttyivät
Keskiviikko 2.11.2016 klo 07.00
Kuudesluokkalaiset olivat juuri lähdössä kovasti odottamalleen luokkaretkelle, kun paljastui, että luokan tili olikin tyhjä.
- Tilin oli tyhjentänyt luokan rahastonhoitajana toiminut äiti.
- Rikos paljastui juuri ennen luokkaretkelle lähtöä.
- Nainen tuomittiin kavalluksesta huomattavan suureen sakkoon.
Eteläsavolaisen pikkupaikkakunnan koululla paljastunut kavallus järkytti syvästi niin oppilaita, heidän vanhempiaan kuin myös koulun henkilökuntaa.
Kuudesluokkalaiset olivat kuukausia keränneet eri tempauksin varoja syksyksi sovittua luokkaretkeä varten. He olivat myös järjestäneet myyjäiset, jossa luokan tiliä kartutettiin leivonnaisista ja askartelutöistä saaduilla varoilla.
Suuri järkytys
- Järjestelyissä oltiin todella pitkällä ja varausmaksuja piti maksaa, kun luokanvalvoja ilmoitti minulle, mitä oli tapahtunut, koulun rehtori kertoo Iltalehdelle.
- Siinä oltiin sen tilanteen edessä, että mistä saadaan rahat. Suurin ponnistuksin siinä kiireessä saatiin kuitenkin rahat kasaan ja retkelle päästiin.
Rehtorin mukaan suurimpia järkytyksiä oli se, että tilin tyhjentäjäksi paljastui luokan rahastonhoitajana toiminut äiti, jonka oma lapsi oli lähdössä kyseiselle retkelle.
Vetosi oikeuteen
Rikostutkinnassa selvisi, että nainen oli useilla kerroilla tyhjentänyt luokan tiliä omalle tililleen. Myyjäisistä saadut rahat hän oli pitänyt itsellään. Kavallettu summa nousi yhteensä yli 5 000 euroon.
Käräjäoikeudessa nainen vetosi inhimillisiin syihin välttääkseen vankeusrangaistuksen ja sitä kautta rikosrekisterimerkinnän.
- Teon sosiaaliset seuraamukset ovat olleet (syytetylle) mittavat pienellä paikkakunnalla. Koko perhe on joutunut merkittävästi kärsimään hänen rikoksestaan... Mahdollinen rikosrekisterimerkintä saattaisi jatkossa merkittävästi vaikeuttaa hänen työllistymistään ja aiheuttaa siten kärsimystä myös hänen perheelleen, puolustus esitti.
Oikeus sääli
Etelä-Savon käräjäoikeus katsoi nelikymppisen perheenäidin syyllistyneen kavallukseen. Se tuomitsi hänet viime viikolla sadan päiväsakon rangaistukseen kavalluksesta. Naisen tuloilla se merkitsee 2 400 euron sakkoa.
Oikeus otti lieventävinä seikkoina huomioon sen, että oikeusprosessin käynnistäminen oli tuomituista riippumattomista syistä venynyt lähelle rikoksen vanhenemisaikaa. Kavallus oli tapahtunut vuoden 2012 maalis- ja syyskuun välisenä aikana.
Nainen on palauttanut kavaltamansa yhteensä 5 180 euron summan luokan tilille.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
RISTO KUNNAS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110 ... 8_uu.shtml
Viis vaikka rahasta ja muista lapsista, itseäni ei kauheasti jaksa säälittää sen jälkeen, kun on osoittanut noin suurta välinpitämättömyyttä omaa lasta kohtaan.

Peliriippuvuus?
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: Ke Marras 02, 2016 12:44 pm
Kirjoittaja Virdon
Kalliiksi tuli kaikinpuolin kännykän näpräys väärässä tilanteessa. Milloinkahan kotomaassa tapahtuu jotain näinkin vakavaa ja juuri samasta syystä. Harva se päivä sitä kuitenkin kulkiessaan näkee monella autonkuljettajalla luurin korvalla. Väliäkös sitä hands free-laitteilla ja kännykkäänpuhumiskielloilla nii.
Kännykkää näpelöinyt kuorma-autokuski tappoi nelihenkisen perheen
Keskiviikko 2.11.2016 klo 08.43
Nainen ja kolme lasta kuolivat Britanniassa, kun kännykkää selaillut kuski ajoi heitä päin.
Poliisi on julkaissut kuorma-auton kojelautakameran videon, jossa näkyy, kun 30-vuotias puolalainen Tomasz Kroker selasi ajaessaan kännykkäänsä. Kuorma-auto jyräsi paikoillaan olevan auton päälle.
Autossa oli 45-vuotias äiti, hänen 13- ja 11-vuotiaat poikansa ja 11-vuotias tytärpuoli. Kaikki neljä kuolivat törmäyksessä välittömästi.
Onnettomuus tapahtui elokuussa Berkshiressa. Kroker tuomittiin teostaan 10 vuoden vankeuteen.
Oikeudenkäynnissä selvisi, että Kroker oli tuntia ennen kolaria allekirjoittanut työnantajansa kanssa sopimuksen, jossa hän lupasi olla käyttämättä kännykkäänsä ajaessaan.
Video saattaa järkyttää katsojia.
PEKKA NUMMINEN
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611 ... 8_ul.shtml
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: To Marras 03, 2016 12:41 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Vuosikymmeniä ovat erilaiset naisjärjestöt, naispuoliset kansanedustajat, ämmämäiset miehet sun muut feministit marisseet Naisen markasta ja Naisen eurosta ja että kuinka se on vain 80 pros miehen vastaavista.
Vaan hah, kuinka ollakaan:
On ammatteja, joissa naisten palkat ovat keskimäärin parempia kuin miesten. STTK:n lakimies Arja Lahermaa pitää listaa ”karuna ja aika järkyttävänä”.
Oletko nainen ja työskentelet prosessihoitajana jätteenpoltto- tai vedenpuhdistuslaitoksella? Jos olet, saatat kuulua naisjoukkoon, joka ansaitsee keskimäärin enemmän kuin mieskollegansa.
Prosessihoitajien palkkaero naisten hyväksi on Tilastokeskuksen mukaan 13 prosenttia. Kansalliseen ammattiluokitukseen perustuvassa tilastossa toiseksi suurin, kymmenen prosentin ero on ylihoitajilla.
Tuote- ja vaatesuunnittelijoina, konepuuseppinä, nosturinkuljettajina ja sosiaaliturvaetuuksien käsittelijöinä työskentelevät naiset ansaitsevat puolestaan keskimäärin vähintään viisi prosenttia enemmän kuin vastaavissa ammateissa toimivat miehet.
IltaSanomat
Suomen pimeyden aikaan vieneen presidentti
Tarja Halosen (sd) aikana nämä marisijat elivät juhla-aikaa; heitä huomioitiin, heitä kuunneltiin, heitä myötäelettiin, heille järjestettiin kriisiapua ja erilaisia tukikonsertteja. Puhuttiin lasikatosta, puhuttiin syrjinnästä ja siitä kuinka vaikeaa on kun pitää olla kotiäiti, ja yhdistää siihen se oma kaikkein vaativin työ - jota heidän mukaan mies ei voi, eikä osaa, saati edes halua tehdä.
Samaan aikaan nämä marisijat (naiset) hakeutuvat ihan itse matalapalkka-alan töihin, hankkivat neljä lasta (joista yleensä kolme eri miehen kanssa), eivät hanki koulutusta, vaan viettävät sitä kasvattajan rooliaan lähipubissa voivotellen pientä palkkaansa, ja keskenään katkerina tiuskivat kuinka ne miehet kehtaavatkin tienata "kymppitonneja" eivätkä osallistu kotitöihin.
On heillä näitä paremmin tienaavia, mutta yhtä lailla feminististä saagaa suoltavia kanssasisaria. Jakkupukuisia demarikalkkunoita, jotka moraalisäteilevät hyvää ihmisyyttään ja ovat olevinaan oikeassa. He kertovat tekevänsä virastossa miestenkin työt, kun nämä ovat muka-tärkeissä-kokouksissa - ja vieläpä työajalla. Lopulta he pääsevät työpaikkakiusattuina telkkariin, jossa psykologi sanoo heille, että antakaa sen itkun tulla.
Ihanat naiset tarjosivat stevareille&skoudeille mm. stiletto
Lähetetty: La Joulu 10, 2016 12:34 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Maatamme ravisuttava ysärikuume tarjoiltiin Salossa:
Parasta ennen! -pikkujoulut Salohallissa joulukuussa
15.6.2016 klo 10.59
Perjantaina 9. joulukuuta Suomea ravisuttavaan ysärikuumeeseen vastataan Parasta ennen! -pikkujoulutapahtumalla Salohallissa, kun 1990-luvun kansainväliset ja kotimaiset suosikkiartistit saapuvat juhlistamaan suomalaista pikkujouluaikaa mukanaan valtaisa hittikavalkadi.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Parasta ennen! -pikkujoulutapahtumat onnistuivat yli odotusten, tuhansien osallistujien juhlistaessa joulun odotusta areenakokoisissa ysäridiscoissa Joensuussa ja Rovaniemellä.
Joulukuussa Salohalliin monituhatpäistä yleisöä saapuu tanssittamaan neljä 1990-luvun eurodancen kansainvälistä kärkinimeä: saksalaiset Captain Jack, Haddaway, DJ Sash! ja Mr. President. Suomalaista ysärimusiikin parhaimmistoa edustaa Movetron, ja levylautasen takana häärii DJ Matti Airaksinen, YleX-radiokanavan huippusuositun Parasta ennen! -ysäriohjelman isäntä.
Paikan päällä on useita anniskelupisteitä ja tapahtuman ikäraja on K-20. Tiedossa on timanttista jyystöä ja parasta ysäriä peilipa
http://www.salonjokilaakso.net/parasta- ... ulukuussa/
Liput jyystöön maksaneet ovelta 45€ VIP-lippu lähtenyt 120€:lla:
http://www.parastaennen.com/
Tätä se timanttinen jyystö sitten oli:
Pikkujouluyön saldoa Salossa
10.12.2016
Lounais-Suomi
Pikkujouluviikonlopun viettoon kuuluvat perinteisesti juhliminen ja erilaiset sattumukset, joita juhlijoiden palveluksessa työtään tekevät henkilöt sitten todistavat.
Salohallissa vietettiin pikkujoulujuhlaa "Ysäribileiden" merkeissä. Juhla oli oikein onnistunut, ja poliisikin vieraili pariin otteeseen.
Ysäribileissä kahden salolaisnaisen pikkujoulukunto salli heidän räyhätä ja paiskia tavaroita siinä määrin että poliisi kantoi heidät putkaan nukkumaan. Naisten kanssa hikoilleet järjestyksenvalvojat ja poliisit saivat kärsiä päihtyneiden keski-ikäisten naisten viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää ja pisteliästä verbaliikkaa rikosilmoituksen edestä.
Yksi parikymppinen mies oli poistettu järjestyksenvalvojien toimesta Salohallilta, mutta päättänyt jäädä juhlapaikan ovelle uhoamaan. Yksi 45-vuotias mies oli kolhinut itseään Salohallilla siinä määrin että oli joutunut sairaalaan jossa aloitti räyhäämisen. Putkan lattia heidätkin molemmat aamuun mennessä rauhoittanee.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi
Eipä käy kyllä vartijoita eikä poliiseja kateeksi. Voi kuvitella sen hysterian...
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: La Joulu 10, 2016 1:51 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Mut hei, jos siellä on ollut tuhansia ihmisiä, niin varmasti muutama on illan päätteeksi päässyt oikeasti jyystämään. Ihan ysäriluvun tyyliin.
Ainahan suureen seurakuntaan mahtuu porukkaa jotka tykkäävät lähteä laitokselle ja suorittaa käsijyystönä kopissa itsekseen illan huipennuksen.
Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua (ketju
Lähetetty: La Joulu 10, 2016 2:30 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Kun tuolla seudulla on tollaista ysärikuumetta ollut ni tiedäppä sitä tosiaan vaikka putka-yksiöt olleet jo täynnä ja miekan veljekset tuupanneet nämä "tytöt" ryhmämajoitukseen röhnöttämään. Siellä ovat nämä hysteeriset kalkkunat saaneet sitten vapaasti kiljua, meuhkata ja lopulta kaikesta tuosta uupuneena, parrun puutteesta pettyneenä, lopulta nuolla toisensa hekuman huipulle paskamaha-putkavahdin seuratessa tätä järkyttävää näkyä monitoristaan. Saattaapa tyrkätä sille heebolle melkosen pitkää saikkua ja loppuelämäksi PTSD.
Putka on muuten niitä harvoja paikkoja, missä naapureiden "älä melua" -valituksesta ei oo mitään vaikutusta. Eipä se kyllä mitään maksakaan, epäsuorat kulut voi toki kurittaa ku aika niiden on.