Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Huhti 03, 2014 10:29 am
Itse en tiedä mikä on perustilanne julkisuuden suhteen omaisuuden takavarikkoistunnoissa. Ainakin uutisoinnin mukaan Haavisto on nimenomaisesti pyytänyt salaamista.
Aikaisessa vaiheessa moinen takavarikointi varmaan tutkinnan taholta esitetään ja kaiketi sitä pitää perustella jollakin korvausvelvollisuuspointilla tai muulla.
Kun syytteitäkään ei vielä ole nostettu ja kaikki esitetyt syytöksetkin on kiistetty, niin olettaisi yleensä sen epäillyn vastustavan julkisuutta eli omaisuutensa julkista esittelemistä. Nyt on päinvastoin toimittu jostakin syystä. Aarnio on jo viime talvena vaatinut takavarikkoluettelon julkistamista ja istunnon julkisuutta. Oletan istunnossa läpikäytävän takavarikkoon asetettu omaisuus, joten sitä kautta ehkä valkenisi perheensä omaisuuden laatu, onko jotakin muutakin kuin kotina käytetty talo tai asunto-osake, kesäasunto, pari-kolme autoa ja keskeneräinen rakennusprojekti. Mikäli noihin kohdistuu velkoja, niin nekin kait selväksi tulee, jos edes velanalaisia voi takavarikkoon asettaa. Yhtään en tiedä tilanteesta.
Ovatko sitten yleensä julkisia nämä takavarikkoistunnot ja poikkeuksellisesti tässä tapauksessa tutkinnanjohtajat vaatineet salaiseksi, voiko vain tutkinnanjohtaja vaatia salaiseksi ylipäänsä ja mikäli vaatii, saako tuon salauksen automaattisesti.
Vaikka vangitsemista on jatkettu toistuvasti tutkinnan pyynnöstä ja tutkinnan sotkemispelon perusteella, niin tuskin tutkinnan turvaaminen voi olla perusteena takavarikkoluettelon julkisuudelle, ainakaan minä en hahmota miksi olisi. Eikös se totaaliseen hukaamiskieltoon tuollainen takavarikko johda.