MURHA.INFO

https://dejure.org/gesetze/StGB/177.html

Kaikki käännökset ovat vapaita ja alleviivaukset omia.


§ 176
Sexueller Mißbrauch von Kindern
Wer sexuelle Handlungen an einer Person unter vierzehn Jahren (Kind) vornimmt oder an sich von dem Kind vornehmen läßt, wird mit Freiheitsstrafe von sechs Monaten bis zu zehn Jahren bestraft.

§ 176 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Joka tekee seksuaalisia tekoja alle 14-vuotiaan (lapsi) kanssa tai antaa lapsen tehdä seksuaalisia tekoja itselleen, tulee tuomita kuudesta kuukaudesta 10 vuoden vankeustuomioon.

§ 174
Sexueller Mißbrauch von Schutzbefohlenen
(1) Wer sexuelle Handlungen
1. an einer Person unter sechzehn Jahren, die ihm zur Erziehung, zur Ausbildung oder zur Betreuung in der Lebensführung anvertraut ist,
2.
3. an einer Person unter achtzehn Jahren, die sein leiblicher oder rechtlicher Abkömmling ist oder der seines Ehegatten, seines Lebenspartners oder einer Person, mit der er in eheähnlicher oder lebenspartnerschaftsähnlicher Gemeinschaft lebt,

§ 174 Suojelun tarpeessa olevan seksuaalinen hyväksikäyttö

Kuka suorittaa seksuaalisia tekoja
1. alle 16-vuotiaaseen, joka on hänen kasvatuksessaan tai tai opinto-ohjauksen alaisena tai muutoin hänen vastuulleen ohjattu
2. alle 18-vuotiaaseen, joka on suoraan sukulaisuussuhteessa tekijän tai hänen aviopuolisonsa tai avokumppaninsa kanssa, joka asuu samoissa avioliiton omaisissa olosuhteissa.

§ 177
Sexueller Übergriff; sexuelle Nötigung; Vergewaltigung
(1) Wer gegen den erkennbaren Willen einer anderen Person sexuelle Handlungen an dieser Person vornimmt oder von ihr vornehmen lässt oder diese Person zur Vornahme oder Duldung sexueller Handlungen an oder von einem Dritten bestimmt, wird mit Freiheitsstrafe von sechs Monaten bis zu fünf Jahren bestraft.

1. der Täter ausnutzt, dass die Person nicht in der Lage ist, einen entgegenstehenden Willen zu bilden oder zu äußern,


§ 177 Raiskaus tai pakottaminen seksuaaliseen tekoon

Kohta 1:
Joka tekee toiselle vastoin hänen omaa tunnistettavaa tahtoaan seksuaalisen teon, tai pakottaa toisen tekemään itselleen seksuaalisen teon tai pakottaa hänet tai antaa jonkun kolmannen osapuolen suorittaa hänellä seksuaalisia tekoja, on tuomittava kuudesta kuukaudesta viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

Kohta 2:
Jos tekijä käyttää hyväkseen henkilön avutonta tilaa muodostaa tai ilmaista omaa tahtoaan.

176 a:
(2) Der sexuelle Missbrauch von Kindern wird in den Fällen des § 176 Abs. 1 und 2 mit Freiheitsstrafe nicht unter zwei Jahren bestraft, wenn
1. eine Person über achtzehn Jahren mit dem Kind den Beischlaf vollzieht oder ähnliche sexuelle Handlungen an ihm vornimmt oder an sich von ihm vornehmen lässt, die mit einem Eindringen in den Körper verbunden sind,

§ 176 a:
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tulee rangaista vähintään 2 vuoden vankeusrangaistuksella,
kohta 1.
jos yli 18-vuotias henkilö on yhdynnässä tai tekee vastaavia seksuaalisia tekoja…, joita voidaan verrata kehoon tunkeutumiseen.

Eli johtopäätökset tästä näyttäisivät olevan se, että

A) lapsi on määritelty on alle 14-vuotiaaksi.

B) Jos henkilö on alle 16-vuotias, silloin tekijän täytyy olla joko hoitosuhteessa häneen, opettaja tai muu henkilö, jonka vastuulle lapsi on jätetty, mutta ei perheenjäsen.

C) Jos tekijä on perheenjäsen (esim. isä), tai avo- tai aviopuolison sukulainen, joka asuu samassa perheessä, niin silloin ikäraja on 18-vuotta.

Tällainen tiedote löytyy Finlexin sivuilta koskien raiskausta, jossa kerrotaan, että kaikki raiskaukset, jotka kohdistuvat alle 18-vuotiaaseen ovat törkeitä.

https://oikeus.fi/fi/index/ajankohtaist ... luksi.html

Raiskauksen määritelmä laajenee

"Lainmuutosten myötä raiskauspykälän soveltamisala laajenee. Teko, joka aiemmin on tuomittu sukupuoliyhteyteen pakottamisena, on jatkossa rikosnimikkeeltään raiskaus. Raiskauksen tästä tekomuodosta voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta. Jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa, rangaistus on ankarampi. Maksimirangaistus raiskauksesta, kuusi vuotta vankeutta, pysyy ennallaan.

Törkeän raiskauksen alaa puolestaan laajennetaan niin, että alle 18-vuotiaaseen henkilöön kohdistuva raiskaus on aina törkeä. Rangaistus törkeästä raiskauksesta on vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta."


Vertailuna yllä olevaan saksalaisesta laista otettuihin otteisiin, siellä näyttäisi olevan niin, että yli 18-vuotias, joka on sukupuoliyhteydessä alle 14-vuotiaan kanssa (lapsi), on silloin syyllistynyt vähintään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta ei raiskaukseen välttämättä ollenkaan. Jos taasen opettaja on solminut alle 16-vuotiaan kanssa seksuaalisuhteen, on hän silloin myös syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Jos isällä on sukupuoliyhteys esim. 17-vuotiaan tyttärensä kanssa, on hän samoin syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Raiskaus edellyttää sitä, että joko tämä teon tekemisen kohde ilmaisee selvästi ymmärrettävällä tavalla, ettei halua tätä tekoa tai sitten hän on kyvytön ilmaisemaan tai muodostamaan tahtoaan, jos suoranaista väkivaltaa tai sen uhkaa ei käytetä.

Alkuperäinen kysymyksen asettelu oli se, että ovatko kaikki lapsiin kohdistuneet teot törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä käytännössä iän perusteella? Ovatko sitten puolestaan kaikki törkeiksi luokitellut lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt myös raiskauksia? Ovatko ne törkeitä raiskauksia? Tähän viimeiseen kysymykseen vastaus löytyikin jo yllä selostettuna.

Tässä on 16.3.2017 Pirkanmaan Setlementti Tampere Ry:n koulutuspäiviltä oleva esite, jossa on mainittu näitä henkilöitä, jotka nyt hoitavat tätä nk. hoitoketjua. Siellä on Minna Joki-Erkkilä somaattisen puolen hoitoketjun osa.

https://www.avi.fi/documents/10191/8139 ... aaa03e9b64

Tässä on kirja vuodelta 2007:

https://frantic.s3-eu-west-1.amazonaws. ... 07_web.pdf
Otteita sivuilta 91 - 95 Minna Joki-Erkkilä ja Maria Vahtola

"Somaattisessa työryhmässä työskentelevät lastenlääkäri, gynekologi ja sairaanhoitaja. Yhteistyötä helpottavat eri ammattiryhmien yhteiset, säännölliset kokoukset, moniammatilliset koulutukset ja viranomaisneuvottelut poliisin ja yleisen syyttäjän kanssa sekä niiden myötä helpottuneet ja yksinkertaistuneet yhteydenottomahdollisuudet. Nämä tapaamiset avartavat kaikkien näkemystä. On tärkeätä, että jokainen tätä työtä tekevä osapuoli tuntee oman alueensa koko toimintaprosessin, siinä toimivat henkilöt sekä lainsäädännön. Jokaisen tulee tiedostaa omien tietojensa ja taitojensa rajat, koska sillä miten toimimme voi olla erittäin suuret sosiaaliset ja juridiset seuraamukset."

"Esitutkinnan aikana terveydenhuollon henkilöstö ei saa kertoa löydöksistä vanhemmille
eikä myöskään antaa vanhemmille kopiota sairauskertomuksista. Esimerkiksi Tampereen yliopistosairaalassa esitutkinnan tieto-ongelma on ratkaistu erillisellä arkistolla, johon pääsy on vain tutkimuksiin osallistuvilla."

"Lasten seksuaalisen hyväksikäytön somaattiset tutkimukset tulisi keskittää isoihin sairaaloihin, mielellään yliopistosairaaloihin ja sielläkin asiaan perehtyneille lääkäreille. Moniammatillisessa yhteistyössä eri asiantuntijoihin luodut henkilökohtaiset kontaktit auttavat kehittämään paikallisia toimintatapoja."

"Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimus on aina hoitohenkilökuntaa voimakkaasti
ahdistavaa."

"Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tytöt tutkitaan lastenlääkärin ja gynekologin yhteistyössä"

"Lapsen somaattinen löydös tulisi valokuvata oikeutta varten ja myös tarvittaessa
seurantaa varten. Kuvaamisen tarkoitus on hyvä selittää tarkasti jo aivan tutkimuksen
alkuvaiheessa. Kolposkooppiin liitetyn kameran kautta saadaan parhaat kuvat.
Kuvia on säilytettävä hyvin tarkkaan vartioituina. Tampereen yliopistosairaalassa
kuvat säilytetään digitaalisessa muodossa tietokoneella erityisesti tätä tarkoitusta
varten luodussa arkistossa, jonne pääsyoikeus on vain ja ainoastaan somaattisella
tutkimusryhmällä.
Erittäin tärkeää on, että somaattisen tutkimuksen jälkeen lapselle muistetaan
kertoa, että hän on aivan normaali ja terve, vaikka tutkimustuloksista varsinaisesti
ei saakaan kertoa lapselle tai saattajille."

"Tätä työtä tekevien on syytä tarkastella yli viisi vuotta vanhoja asiaan liittyviä artikkeleita kriittisin mielin jatkuvasti lisääntyvän ja muuttuvan tiedon vuoksi."

Melkoinen salaisuus nämä kuvat vai mitä? Käsiksi niihin siis pääsevät vain niiden tekijät? Mielenkiintoista on myöskin se, että tutkimustulokset ovat niin salaisia, että niistä ei tiedä väitetty tekijäkään saatikka tutkittu itse mitään? Löydökset valokuvataan oikeutta varten ja ehkä mahdollista (vamman) seurantaa varten. Missä on se second opinion? Tutkintaan osallistuu kaksi tutkijaa eli lastenlääkäri ja gynekologi, mutta se ei ole "toinen mielipide".
Missä vaiheessa puolustus saa kuvat käyttöönsä?
Jos yli 5 vuotta vanhoja tietoja ei pitäisi käsitellä ilman kriittistä mieltä, miksi sitten käypä hoito suosituksessa viitataan ulkolaisiin kohtuullisen vanhoihin tutkimuksiin, joissa on käytetty mm. mustavalkokuvia?

NS avaa tässä sen rikollisen juonittelun, jonka avulla Kukka ja Auer on tuomittu. En usko että missään maassa on Seri tapaukset käsitelty tällaisella noituudella, jonka tärkein ominaisuus on kätkeä tuomion perusteet. Vielä viisi vuotta sitten Suomessa oikeaksi havaittu arvio siitä, että immenkalvon osoittaa syytökset vääriksi, on kiellettyä kirjallisuutta. MJE on nyt jo tohtori bluffilla, jota olemme joukolla todistaneet. Linnoittautuminen on vahvaa, mutta murrettavissa koska se on niin ilmeistä totuuden kätkemistä.

Tästä noituudesta Ulvilan surma tarjoaa pohjan irtaantua. Siinä on tausta väärille arvioinnille Kukan ja Auerin syyllisyydestä. Yleensä Seri rikoksesta tuomitaan kun vaimo hakee Serin perusteella yksin huoltajuuttta, mutta syy-yhteys on silloin vaikea osoittaa.

Auerilla on käytössään juuri se aineisto, jonka salassa pitämiseen koko systeemi rakentuu. Viranomaiset eivät ole reagoineet kun eräs journalisti kertoi sen olevan myös hänen hallussaan. Siis sen asialliselle käsittelylle julkisuudessa ei ole estettä. Tilanne on sama kun Hätäpuhelun kierrättämisessä koska se ei ollut salassa pidettävä asia.

Tässä jälleen yksi esimerkki niistä artikkeleista, joissa hehkutettiin UV-valon mahdollista mullistavaa vaikutusta seksuaalirikosten selvittämisessä:

http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajank ... kimukseen/

UV-valosta apua seksuaa­li­ri­kosten tutkimukseen

Po­liisin käyt­tämä UV-valo voi ol­la tule­vai­suu­dessa myös lää­kärien käy­tössä seksuaa­li­ri­kosten oikeus­lää­ke­tie­teel­li­sessä tutki­muk­sessa.

Naisten­tautien ja synny­tysten eri­kois­lää­käri Min­na Joki-Erk­kilä TAYS:sta on ver­rannut vie­lä julkai­se­mat­to­massa tutki­muk­sessaan UV-valon ja taval­lisen val­koisen va­lon käyt­töä gyne­ko­lo­gisten ­vam­mojen doku­men­toin­nissa.

– UV-va­lolla voi­daan ha­vaita sel­laisia vam­moja, mus­telmia ja ­ar­pia, jot­ka ­ei­vät erotu taval­li­sella va­lolla. Ero val­koiseen va­loon verrat­tuna oli tilas­tol­li­sesti merkit­sevä, Tam­pereen Lääkä­ri­päi­villä tutki­mustaan esi­tellyt ­Jo­ki-Erk­kilä ­kertoo.

UV-valo on po­liisin rikos­tut­kinnan käy­tössä ym­päri maail­maa ja sil­lä et­sitään esi­mer­kiksi siemen­neste- ja veri­jälkiä, mut­ta gyne­ko­lo­gisten vam­mojen tutki­miseen si­tä ei ole aiem­min käy­tetty.

– Teen seksuaa­li­ri­kosten esi­tut­kin­nassa yhteis­työtä po­liisin kans­sa ja sain sii­tä idean UV-valon mahdol­li­suuksien selvit­tä­mi­sestä, Joki-Erk­kilä ker­too.

Tutki­mu­sai­neis­tossa oli mu­kana 88 ai­kuista, jot­ka olivat ­ol­leet vapaaeh­toi­sessa yhdyn­nässä en­nen ­gy­ne­ko­lo­gista tutki­musta.

Harja­näyt­teestä tar­kempaa tie­toa

Joki-Erk­kilä tarkas­teli myös papa­näytteen otossa käy­tetyn harja­näytteen ­so­vel­tu­vuutta seksuaa­li­ri­kosten tut­kintaan.

Kohdun­kau­la­ka­navan harja­näyte ei kuu­lu ny­kyiseen sek­suaa­li­ri­kos­tut­ki­mus­pa­ket­tiin, mut­ta sil­lä voi­si saa­da näyt­teitä epäil­lystä rikok­sesta, etenkin jos yhdyn­nästä on ku­lunut jo enemmän ai­kaa.

– Har­jalla saa kohdun­kau­lasta tal­teen enemmän mate­riaalia kuin pumpu­li­pui­kolla, ja sii­tä voi­daan saa­da Y-kro­mo­so­maa­lista tunnis­tetta. Harja­näyt­teellä saa­tiin enemmän hyö­tyä, kun ­yhdyn­nästä oli ku­lunut kol­me vuoro­kautta, ­Jo­ki-Erk­kilä ker­too.

Y-kro­mo­so­maa­lista mate­riaalia oli löydet­tä­vissä vie­lä kuu­den vuoro­kauden ku­luttua.

– Näyt­teitä kan­nattaa siis ot­taa jo­pa kuu­teen vuoro­kauteen ­saakka epäil­lystä rikok­sesta, Joki-Erk­kilä sa­noo.

Tutki­muk­sessa ei ol­lut vie­lä mahdol­li­suutta sel­vittää si­tä, mi­ten usein näyt­teestä saa­taisiin iden­ti­fiointi tiet­tyyn mie­heen.

Ma­ria van der Meer
Ku­va: Panther­media

Tämän verkkojulkaisun ilmestymisajankohta oli 3.5.2013. Minusta näitä UV-valoartikkeleita on julkaistu hyvin tarkoitushakuisesti ennen kuin Turun hovioikeus antoi langettavan päätöksensä Auerin ja Kukan tekemiksi väitetyissä lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa 27.6.2013.

THL:ssä on käynnissä maaliskuusta 2017 lähtien Virus Fight –niminen projekti, jota johtaa Carita Savolainen-Kopra .

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/ ... inen-kopra

• VirusFight-käsihygieniatutkimus

http://yle.fi/uutiset/3-9305931

”Esimerkiksi Länsi-Pohjan keskussairaalassa on UV-laite, joka on tarkoitettu ainoastaan käsien desinfioinnin harjoitteluun. Ultraviolettivalo paljastaa kuinka hyvin desinfioivan käsihuuhteen levitys on onnistunut. Harjoitustilanteita varten huuhteeseen sekoitetaan konsentraattia, sillä ilman sitä UV-valo ei paljasta totuutta.”

”Ammattitaidoton ei välttämättä saa ensiyrittämällä käsiä täysin desinfioitua. UV-valo näyttää armotta jokaisen kohdan, johon huuhdetta on levitetty hutiloiden. Sinisessä valossa desinfioidut kohdat näkyvät valkoisina, likaiset jäävät ihonvärisiksi.”

Tuote näyttää olevan Cleanside –nimisen yhtiön valmistama. Perusperiaate on sama kuin Obeluc CR9:ssä.

https://www.cleanside.fi/sairaalahygien ... valmsarja/

”Käsihygieniasta huolehtiminen on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää kosketusvälitteisten tartuntojen leviämistä. Valmennussarjan avulla voidaan kehittää oikeita käsienpesun ja desinfioinnin tekniikoita. Laitteen UV-mustavalo paljastaa käsistä kohdat, joihin desinfiointiaine ei ole kunnolla levittynyt.

Laitteen lisäksi tarvitaan ainoastaan käsidesinfektioaineeseen lisättävä UV-konsentraattiaine, jolloin seos näkyy UV-valossa. 10 ml tuubi konsentraattia muodostaa oikean sekoitussuhteen 500 ml käsihuuhdepulloon. Toimitamme myös UV-konsentraattia (10 ml tuubi / pakkauskoko 5 tuubia). Saatavana myös käsienpesun tekniikoiden harjoitteluun hohtavaa uv-voidetta (250 ml pullo).”

Kuvista näkee hyvin miten UV-valo reagoi käsidesinfiointi aineeseen. Käsissä näkyvät valkoiset alueet ovat desinfiointiaineen reagointia UV-valoon.

Tässä on VirusFight-käsihygieniatutkimukseen osallistuva yksi viruslääkäri:

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/ ... mia-kontio

Mielenkiintoista tässä on se, että tämä Virus Fight –ohjelma on siis THL:n yksi projekti.

Silloin, kun itse yritin selvittää THL:stä UV-valoon liittyviä asioista tuntui siltä kuin kukaan ei olisi kuullut koskaan eikä mitään kyseisestä valosta. Tästä on aikaa noin kolmisen vuotta, kun aloin selvittää tätä epäilyä siitä, että Anneli Auerin lapsia tutkittiin UV-valolla.

Paljon on siis ehtinyt tapahtua.

Tässä vaiheessa voisi olla ehkä syytä kysyä THL:ltä uudelleen, että miten se suhtautuu siihen, että kyseisellä menetelmällä on tutkittu näkymättömiä arpia lääketieteellisen diagnoosin saamiseen.

Kuulisin mielelläni heidän käsityksensä Obelux CR9 -laitteen soveltuvuudesta kyseisessä toiminnossa, koska heillä näyttää olevan nyt käynnissä useista asiantuntijoista koostuva tutkimusryhmä, jonka tarkoituksena on tutkia sairaalahygieniaa UV-valolla.

Palaan tässä Nancy Kelloggin et al tutkimukseen 2004 sekä Minna Joki-Erkkilän tapaan käyttää toistuvasti tämän tutkimuksen tulosta a) oikeudelle antamassaan lausunnossa Auer/Kukka lsh -tapauksessa, b) väitöskirjassaan, c) Poliisiammattikorkeakoulun julkaisussa 2016 sekä vielä d) Käypähoitosuositusten yhteydessä.

Nancy Kellogg ja Minna Joki-Erkkilä: löydökset

Kellogg et al 2004:

Vain kahdessa (2) tapauksesta kaikkiaan kolmestakymmenestä kuudesta (36) tehtiin definitiivisiä löydöksiä, jotka todistavat penetraation.

Lausunto oikeudelle 2011:

(J)opa raskaana olevilla teini-ikäisillä on todettu immenkalvolla emättimeen työntymiseen viittaava objektiivinen löydös vain 5,6 %.

Käypähoito 2017:

Raskaana olevista yhdysvaltalaisista teini-ikäisistä todettiin somaattisessa tutkimuksessa  ainoastaan 5,6 %:lla objektiivinen, emättimeen tunkeutumisen vahvistava löydös.

Poliisiammattikorkeakoulun katsaus 2016:

Teini-ikäisillä tytöilla raskauden yhteydessä todettiin 5,6 % objektiivinen penetraatioon viittaava löydös immenkalvolla. (Kellogg ym. 2004;Anderst ym. 2009.)

Joki-Erkkilä hämärtää näkyvistä käytössä olleen luokittelujärjestelmän luopuessaan Kelloggin käyttämästä ilmaisusta ”definitiivinen löydös” (tai kiistaton löydös) ja korvatessaan sen epämääräisellä ”penetraatioon viittaavalla objektiivisella löydöksellä” tai ilmaisulla "objektiivinen, emättimeen tunkeutumisen vahvistava löydös". Nämä eivät kerro maallikolle, tuomarille tai oikeustapausten seuraajille mitään - ne onnistuvat vain hämärryttämään näkyvistä, että Kelloggin käyttämä termi on osa laajempaa ja vaivalla luotua oikeuslääketieteellistä luokittelujärjestelmää.

Jos pitäydytään ilmaisussa ”penetraatioon viittaava objektiivinen löydös”, myöskään Nancy Kellogg et al tutkimus 2004 ei tue johtopäätöstä, että vain 5,6%:lla olisi tehty kyseisenlainen löydös. Sana `viittaava´ sisältää mahdollisuuden eri asteiseen varmuuteen,
mitä Adamsin asteen III löydöksillä eli "definitiivisillä löydöksillä" ei ole. Muista ”definitiivisistä löydöksistä” ei puhuta tyyliin ”viittaa raskauteen” tai ”viittaa miehen sperman löytymiseen vaginasta” - joko ollaan raskaana tai sitten ei, joko spermaa löytyy tai sitten ei. Samoin tehdään "definitiivinen löydös", joka todistaa peniksellä tapahtuneen penetraation.

Nancy Kellogg kollegoineen esittää raskaana olleilta alaikäisiltä tehtyjen eriasteisten löydösten jakauman:

Overall, 22 (=64%) had normal or nonspecific examination findings, 8 (22%) had inconclusive findings, 4 (8%) had suggestive findings, and 2 (6%) had definite evidence of penetrating trauma.

Kaikkiaan 22 (64%) tutkituista tehtiin normaali- tai ei-spesifinen (so. ei kyetty diagnosoimaan) löydös. Kahdeksassa tapauksessa (=22%) tehtiin ristiriitainen löydös, neljässä tapauksessa (=8%) hyväksikäyttöepäilyn herättävä löydös, ja kahdessa tapauksessa (=6%) definitiivinen löydös penetraatiosta johtuvasta vammasta. (Suomennos Zem.)

Epäilyksen herättäväksi todisteeksi penetraation aiheuttamasta vammasta luettiin immenkalvon takaosan syvät lovet, jotka ulottuvat melkein immenkalvon pohjaan asti, sekä selkeästi erottuvat arvet. Definitiivisiä todisteita penetraation aiheuttamista vammoista olivat immenkalvon posterioorisen puolen lovet, jotka ulottuivat immmenkalvon pohjaan asti.

Inkoklusiivisten löydösten luokka sen sijaan muodostui tapauksista, joissa a) kirjoitettua dokumentaatiota täysin vastaavaa löydöstä ei voitu havaita valokuvasta tai b) joista tutkijoiden kesken oli erimielisyyttä. Näiden osuus (8 kpl =22%) on Kelllogin otoksessa varsin suuri, kun kyseessä ei kuitenkaan ole "ei-spesifinen löydös" vaan mahdollisesti definitiivinen tai vähintäänkin "epäilyksen herättävä" löydös.

Näin ollen voi sanoa, että Kelloggin tutkimuksessa kaikkiaan 36%:lla tutkituista tehtiin ”objektiivinen, penetraatioon viittaava löydös”, joskin penetraation vahvistava löydös tehtiin vain 5,6%:lla tapauksista.

Nancy Kellogg et al artikkeli 2004 kokonaisuudessaan osoitteessa:
http://pediatrics.aappublications.org/c ... 1/e67.full

Tukevatko muut tutkimukset Kellogg et al. tutkimuksen 2004 tulosta?

Kellogg et al. tutkimus 2004 koski alaikäisiä tyttöjä, joiden kohdalla peniksellä tapahtunut tunkeutuminen vaginaan oli raskauden osoittamana tapahtunut. Tueksi tulokselle Kellogg ottaa tutkimuksen, joka vaikuttaa tukevan johtopäätöstä, jonka mukaan vain 5,6%:lla raskaana olleista todettiin definitiivisiä immenkalvolöydöksiä:

Examination findings in children and adolescents presenting with sexual abuse histories are
normal up to 96% of the time. (Heger A, Ticson L, Velasquez O, Bernier R 2002:
Children referred for possible sexual abuse: medical findings in 2384 children.)

Tutkimuslöydökset lapsilta ja murrosikäisiltä, jotka kertoivat penetroivasta hyväksikäytöstä, todetaan normaaleiksi jopa 96%:ssa tapauksia. (Suomennos Zem.)

Eli jos vain 4%:ssa epäillyistä tapauksista todetaan löydöksiä penetroivasta hyväksikäytöstä, tulos tuntuisi tukevan Kellogg et al -ryhmän tulosta, joka on kuitenkin aika yllättävä – tutkimus Heger et al. 2002 esitetäänkin keskeisenä Kelloggin tutkimusta vahvistavana viitteenä.

Ja Joki-Erkkilä seuraa Kelloggin suuntaviivoja perehtymättä tai analysoimatta sen tarkemmin, minkä sitaatti väitöksestä paljastaa:

Heger and colleague’s study (2002a) which included the child’s history of genital penetration, 6% of girls had an abnormal examination. -- -- Heger’s and colleagues’ study (2002a) found normal or non-specific physical findings in 96% of 2384 children evaluated for possible CSA. (Joki-Erkkilä 2015, s. 32.)

Kuten siis todettiin, aineisto muodostui ”väitetyistä” tai ”mahdollisesta” tai ”lapsen kertomasta” penetraatiosta.

On siis selvää, että Hegerin tutkimustulos 2002 ei ole vertailukelpoinen Kelloggin tutkimuksen kanssa, koska kyseisessä tutkimuksessa puhutaan vain lapsen erikoissairaanhoidossa kertomasta tai muuten epäillystä hyväksikäytöstä, mitä ei kuitenkaan ole oikeudellisesti tai muuten vahvistettu. On selvää, että lapsen kertomus tai muu epäilys ei ole perusteltu 100%:ssa tapauksia puhumattakaan siitä, että epäilyn tuloksena olisi tuomio.

Children were referred (to tertiary referral center) after they disclosed sexual abuse, because of behavioral changes or exposure to an abusive environment, and because of possible medical conditions.

Lapset oli lähetetty (erikoissairaanhoidolliseen) arviointiin sen jälkeen, kun he olivat kertoneet seksuaalisesta hyväksikäytöstä, heidän käytöksessään oli muutoksia tai he olivat altistuneet kaltoin kohtelevalle ympäristölle – lähetteen syynä saattoi olla myös mahdollinen sairaus. (Suomennos Zem.)

Astrid Hegerin tutkimus ei täten kelpaa tieteelliseksi tueksi Kellogg et al. tutkimuksen 2004 tulokselle, missä hyväksikäyttö ei ollut lapsen puheen tai muun epäilyn varassa vaan raskauden todistama.

Samalla tavalla käy monen muun tutkimuksen kohdalla, joihin Joki-Erkkilä viittaa vahvistaakseen myytiksi väitteen, jonka mukaan “immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penetraation jälkeen”.

Lisäksi näissä ”väitettyjen” tai ”mahdollisten” tai ”lapsen kertomien” syytösten tapauksissa löydösten määrä on kuitenkin useimmiten suurempi kuin Kelloggin tutkimuksessa. Oikeudellisesti todistettujen penetraatiotapausten kohdalla syytettä tukevien löydösten määrä saattaa olla jopa yli kymmenkertainen (60% – 70%) Kelloggin raportoimaan nähden (Edgardh 1999). Näitä tuloksia Joki-Erkkilä ei kuitenkaan noteeraa – hän tuo esiin vain ”myytin” murtamista tukevia tutkimustuloksia.

Jim Anderst et al 2009: hyväksikäytetyillä diagnostinen vaurio 11%:lla, konsensuaalisen penetraation kokeneilla 18%:lla.

Todisteet penetraatiosta: "disclosure of penile penetrations"; "reported episodes of penilegenital penetration"; "provided a history of nonacute, penile-genital, penetrative abuse" eli eri ilmaisuilla suomeksi ”lapsi kertoi peniksellä tapahtuneesta penetraatiosta”.

Edgardh et al 1999: 59%:lla penetraation suhteen diagnostisia löydöksiä.

Todisteet penetraatiosta: ”reporting penetrating abuse”. Eli tässäkin on kyse siitä,
että tutkitut ovat "raportoineet" tai kertoneet konsensuaalisesta penetraatiosta.

Sen sijaan Edgardhin tutkimuksessa 69%:ssa penetraatiotapauksia oikeuslääketieteellinen johtopäätös tuki uhrin kertomusta eli tutkimuksissa tehtiin diagnostisia löydöksiä näin suuressa prosenttiosuudessa.

Jane Watkeys et al 2006: esipuberteettisista tytöistä vain 15%:ssa tutkituista tehtiin akuutteja löydöksiä.

Todisteet penetraatiosta: Kyseessä on jälleen ”oletettu penetroiva tai sormin tapahtunut hyväksikäyttö” (alleged penile or digital vaginal penetration), mikä ei ole vertailukelpoinen Kelloggin raskauden todistamien penetroivien hyväksikäyttötapausten kanssa.

Gavril et al. 2012: n. 33%:lla tutkituista tehtiin Adamsin luokituksen III mukaisia diagnostisia löydökisä.

Todisteet penetraatiosta: Olivat tutkimuksessa lapsen kertomuksen perusteella eli "children with disclosure of genitalgenital penetration".

McCann et. al. 2007: immenkalvon syvistä repeämistä 24% korjautui keskiasteisiksi tai pinnallisiksi loviksi.

Siis 76%:ssa tapauksia immenkalvo ei korjautunut näin hyvin vaan vammat jäivät edelleen syviksi, Adamsin luokan III repeämiksi.

Näin ollen käytännössä kaikkien Minna Joki-Erkkilän myytin kumoamisessa käyttämien tutkimusten aineistot perustuvat lapsen kertomuksiin penetroivasta hyväksikäytöstä,
mikä ei vielä ei vielä todista penetraatiota tapahtuneeksi – toisin kuin Nancy Kelloggin tutkimuksessa raskaus.

Lisäksi Joki-Erkkilä on valikoiva raportoidessaan tuloksia ja kelpuuttaessaan eräältäkin tutkijalta osatuloksen, joka tukee ”myytin kumoamista” mutta jättäessään huomiotta varsinaisen abstraktiin kirjatun tuloksen, minkä mukaan useimmilta (69%) oikeudellisesti todistetun penetraation kohteelta löydetään immenkalvovaurioita.

Valikoivuuden lisäksi Joki-Erkkilä siis hämärtää näkyvistä käytössä olleen luokittelujärjestelmän luopuessaan ilmaisusta ”definitiivinen löydös” (tai kiistaton löydös) ja korvatessaan sen epämääräisellä ”penetraatioon viittaavalla objektiivisella löydöksellä”.

Joki-Erkkilä esittää väitöskirjassaan ja muualla väitteen: ”on pelkkä myytti, että immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penetraation jälkeen”. Joki-Erkkilän esiin tuomilla eväillä kyseistä ”myyttiä” ei kuitenkaan ole vielä tieteellisesti kestävillä perusteilla ja ilman jatkotutkimusta kumottu.

Kaksi negaatiota kumoavat toisensa "on myytti, että immenkalvo ei ole ehjä". Suoraan kirjoitettuna on "on totta, että immenkalvo on ehjä" Siis puhutaan siitä mitä on tapahtunut penettroinnin seurauksena.

Tässä on se nurinkurin logiikka, jolla MJE saa ihmisiä tuomituksi. Kun immenkalvo on ehjä on raiskaus tapahtunut.

zem kirjoitti:Palaan tässä Nancy Kelloggin et al tutkimukseen 2004 sekä Minna Joki-Erkkilän tapaan käyttää toistuvasti tämän tutkimuksen tulosta a) oikeudelle antamassaan lausunnossa Auer/Kukka lsh -tapauksessa, b) väitöskirjassaan, c) Poliisiammattikorkeakoulun julkaisussa 2016 sekä vielä d) Käypähoitosuositusten yhteydessä.

Nancy Kellogg ja Minna Joki-Erkkilä: löydökset

Kellogg et al 2004:

Vain kahdessa (2) tapauksesta kaikkiaan kolmestakymmenestä kuudesta (36) tehtiin definitiivisiä löydöksiä, jotka todistavat penetraation.

Lausunto oikeudelle 2011:

(J)opa raskaana olevilla teini-ikäisillä on todettu immenkalvolla emättimeen työntymiseen viittaava objektiivinen löydös vain 5,6 %.

Käypähoito 2017:

Raskaana olevista yhdysvaltalaisista teini-ikäisistä todettiin somaattisessa tutkimuksessa  ainoastaan 5,6 %:lla objektiivinen, emättimeen tunkeutumisen vahvistava löydös.

Poliisiammattikorkeakoulun katsaus 2016:

Teini-ikäisillä tytöilla raskauden yhteydessä todettiin 5,6 % objektiivinen penetraatioon viittaava löydös immenkalvolla. (Kellogg ym. 2004;Anderst ym. 2009.)

Joki-Erkkilä hämärtää näkyvistä käytössä olleen luokittelujärjestelmän luopuessaan Kelloggin käyttämästä ilmaisusta ”definitiivinen löydös” (tai kiistaton löydös) ja korvatessaan sen epämääräisellä ”penetraatioon viittaavalla objektiivisella löydöksellä” tai ilmaisulla "objektiivinen, emättimeen tunkeutumisen vahvistava löydös". Nämä eivät kerro maallikolle, tuomarille tai oikeustapausten seuraajille mitään - ne onnistuvat vain hämärryttämään näkyvistä, että Kelloggin käyttämä termi on osa laajempaa ja vaivalla luotua oikeuslääketieteellistä luokittelujärjestelmää.

Joki-Erkkilä esittää väitöskirjassaan ja muualla väitteen: ”on pelkkä myytti, että immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penetraation jälkeen”. Joki-Erkkilän esiin tuomilla eväillä kyseistä ”myyttiä” ei kuitenkaan ole vielä tieteellisesti kestävillä perusteilla ja ilman jatkotutkimusta kumottu.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2743181

A comparison was made between the findings observed during the examination of female victims of sexual abuse with the sexual acts to which the perpetrator confessed to have performed. In Shelby County, TN, during the calendar years 1985-1987, 30 individuals confessed to have sexually assaulted 31 girls. The mean age of the girls was 9.1 years, and that of the offenders was 30 years. In 18 of the 31 cases the offender admitted to vaginal penetration. Specific findings were observed in 11 of these 18 (61%) girls, compared with only 3 of 13 (23%) girls when penetration was denied.

Tässä on Muram –nimisen henkilön tekemä tutkimus vuodelta 1989, jossa siis 18 henkilöä 31 tapauksessa myönsi vaginaalisen penetraation ja näistä löytyi ”specific findings” 11 tapauksessa 18:sta. Eli 61 % verrattuna siihen, että vain 3 tapauksessa 13:sta eli 23 % löytyi jälkiä penetraatiosta, jos tekijä ei ollut myöntänyt tekoaan.

Tosin tutkimus on vanha, mutta todistaa kuitenkin, että jälkiä löytyy silloin selvästi enemmän, kun tekijä on tunnustanut teon.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4215093/

“Berkoff et al., in their systematic review of the literature on sexual abuse of prepubertal girls, published in 2008, found only 11 articles that were suitable for inclusion (31). Their conclusions were as follows:

• The anogenital findings, taken in isolation, are generally too imprecise and unreliable to permit a definitive conclusion that sexual abuse has taken place.
• Deep or complete interruption of the hymenal edge between the 4 and 8 o’clock positions strongly suggests sexual abuse.”

Tässä nimenomaan vahvistetaan tätä loppupäätelmää ”definitiivinen todiste” tai kuten tässä on sanottu ”erittäin epäilyttävä” on siis syvä repeämä tai täydellinen immenkalvon katkeaminen kello 4 ja 8 välillä.

Käytännössä vain Adams III kriteerit täyttävä löydös on se ”definitiivinen todiste” peniilistä penetraatiosta, millä tarkoitetaan miehen sukuelimellä tehtyä tunkeutumista. Sinällään raskaus itsessään on käsittääkseni Adams III kriteerit täyttävä ”löydös”. Samoin kuin on esim. miehen siemennesteen löytyminen tietyistä paikoista. Ei siis esim. tytön tai naisen vaatetuksesta. Tässäkin täytyy ottaa huomioon yhä edelleen se seikka, että siemennestettä voi löytyä myös ilman varsinaista peniiliä penetraatiota.

Sen lisäksi on olemassa differentiaalidiagnostiikka, jonka avulla yritetään selvittää vammoja, jotka voisivat olla syntyneet immenkalvoon myös muulla perusteella esim. skating-onnettomuudet.

Käytännössä vain sellaiset tapaukset, joissa tekijä on tunnustanut teon, siemennestettä on löytynyt, jonkinlainen sukupuolitauti on diagnosoitu, tai sitten raskaus, voidaan kategorisoida varmoiksi hyväksikäyttötapauksiksi. Kaikissa muissa tilanteissa paitsi akuutissa esim. verenvuodossa on vaikeaa saada ”kiistatonta todistetta”, jos ei sitten ole repeämää, joka on hyvin syvä ja joka ei käytännössä parane. Tilanne voi olla sellainen kuten Zem kuvaili, että osa näistä tapauksista, jotka ovat olleet näissä tutkimuksissa, eivät ole olleet sellaisia hyväksikäyttötilanteita, joissa kyseisiä todisteita olisi voinut syntyä. Jos tutkimuksissa sitten otetaan huomioon kaikki mahdolliset hyväksikäyttöepäilyt, voidaan päätyä tilanteeseen, jossa tutkimuksessa saadaan hyvin erilaisia prosenttilukuja aikaan.

Väite siitä, että 94.4 % kaikista raskaana olevista nuorista naisista olisi joka tapauksessa neitsyitä, ei ole järjellinen. Vaan se on juuri näin kuin Zem kuvasi, että ”definitiivinen näyttö” eli ”todiste” saadaan sellaisena kuin se on kuvailtu Adams III:n mukaan vain näin vähässä prosenttiluvussa. Tosin itse olen alkanut hieman miettiä tätä tutkimusta, että miten se on suoritettu. Vastaus saattaa tosiasiallisesti piillä tutkimusmenetelmissä.

Tässä vielä yksinkertaisessa mudossa Adams III kriteerit:

Simplified version of the Adams classification*
• Adams I: normal findings or findings with a medical explanation other than abuse
• Adams II: findings of unclear significance that arouse the suspicion of sexual abuse
• Adams III: findings of injury that establish the diagnosis of sexual abuse

Kuten Zem totesi kriteeristöä on kehitelty pitkään ja hartaasti. Joten mielestäni ei ole järkevää yrittää kehittää mitään ylimääräistä tai omaa ajattelua tämän ympärille. Mielestäni on selvää, että THL:n täytyisi muuttaa Minna Joki-Erkkilän kirjoittamaa osuutta suosituksessa lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä. Sieltä täytyisi käydä ilmi se, että taustalla on kriteeristö, jossa on nimenomaan kyseessä diagnosoinnin kautta saatu todiste seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseessä ei ole siis todiste, joka ”viittaa” tai ”vahvistaa” mitään vaan se on se todiste itsessään.

Nicht schuldig:

Tässä on Muram –nimisen henkilön tekemä tutkimus vuodelta 1989, jossa siis 18 henkilöä 31 tapauksessa myönsi vaginaalisen penetraation ja näistä löytyi ”specific findings” 11 tapauksessa 18:sta. Eli 61 % verrattuna siihen, että vain 3 tapauksessa 13:sta eli 23 % löytyi jälkiä penetraatiosta, jos tekijä ei ollut myöntänyt tekoaan.

Tosin tutkimus on vanha, mutta todistaa kuitenkin, että jälkiä löytyy silloin selvästi enemmän, kun tekijä on tunnustanut teon.

Tämä prosenttimäärä (=61) "kiistattomia löydöksiä" (definitive findings) saa tukea toisista tutkimuksista, toisin kuin Kelloggin tutkimus vuodelta 2004. (Tosin Muran käyttää ilmaisua
"specific findings" eli löydöksiä, jotka kyetään ylipäätään diagnsoimaan, mutta eiköhän hän
tarkoita tässä yhteydessä samaa kuin "definitive findings".)

Esim. Karin Edgardhin tutkimuksesta Adolescent girls investigated for sexual abuse: history, physical findings and legal outcome. Siiinä todetaan:

Deep hymenal clefts and/or vestibular scars were found in 59% (35/59) of the girls reporting penetrative abuse, compared with 6% (1/16) when non-penetrative abuse was alleged, 
- -
The medicolegal conclusion supported a history of abusive genital penetration in 41 (69%) cases.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10533272

Tosin Joki-Erkkilä ei noteeraa tätä tulosta, missä on epäilemättä kyse oikeuden
vahvistamista löydöksistä.

Sen sijaan M J-E ottaa myytin murtamisen tueksi saman tutkijan tuloksen, jonka mukaan
konsensuaalista seksiä harjoittaneilta alaikäisiltä ei löydetty "definitiivisiä löydöksiä":

Deep clefts were found in none of the 20 girls with experience of consensual intercourse but who denied abusive genital penetration.

Tässä on kuitenkin kyse vain siitä, että tytöt ovat itse kertoneet konsensuaalisesta seksistä,
ei siitä että sitä olisi todistetusti harjoitettu:

Consensual intercourse was reported by 30% (28/94) of the girls.

Sama vika on Kellogg et al. tutkimuksessa 2004, joka viittaa Astrid Hegerin tutkimukseen tukeakseen omaa tutkimustulostaan:

Examination findings in children and adolescents presenting with sexual abuse histories are normal up to 96% of the time. (Kelloggilta osoitteessa

http://pediatrics.aappublications.org/c ... 1/e67.full)

Joki-Erkkilä viittaa samaan tutkimukseen:

A strong myth of even among professionals is that “physicians are able to determine whether the child has been sexually abused or not”. Heger’s and colleagues’ study (2002a) found normal or non-specific physical findings in 96% of 2384 children evaluated for possible
CSA. (Heger A, Ticson L, Velasquez O, Bernier R (2002a): Children referred for possible
sexual abuse: medical findings in 2384 children.

Vahva myytti jopa ammattilaisten keskuudessa on, että ”lääkärit kykenevät määrittelemään,onko lapsi joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi vai ei”. Heger et al. tekemässä tutkimuksessa (2002a) todettiin normaali tai ei-spesifinen (so. ei kyetty diagnosoimaan) löydös 96%:lla niistä 2384:stä lapsesta, joiden kohdalla arvioitiin mahdollista hyväksikäytön uhriksi joutumista. (Suomennos Zem.)

Ja ohessa ote kyseisen tutkimuksen abstraktista:

There were 2384 children evaluated in a tertiary referral center between 1985 and 1990 for possible sexual abuse. Children were referred after they disclosed sexual abuse, because of
behavioral changes or exposure to an abusive environment, and because of possible medical
conditions. A total of 96.3% of all children referred for evaluation had a normal medical
examination; 95.6% of children reporting abuse were normal, 99.8% who were referred for
behavioral changes or exposure to abuse were also normal.

Vuosien 1985 – 1990 välillä erikoissairaanhoidossa arvioitiin 2384 lasta mahdollisen
seksuaalisen hyväksikäytön toteamiseksi. Lapset oli lähetetty arviointiin sen jälkeen, kun he
olivat kertoneet seksuaalisesta hyväksikäytöstä, heidän käytöksessään oli muutoksia tai he
olivat altistuneet kaltoin kohtelevalle ympäristölle – lähetteen syynä saattoi olla myös
mahdollinen sairaus. Kaikkiaan 96,3% kaikista arvioitaviksi tuoduista lapsista todettiin
lääketieteellisessä tutkimuksissa normaaleiksi. Hyväksikäytöstä kertoneista lapsista 95,6%
todettiin normaaleiksi, käytöksen muutosten vuoksi tai kaltoin kohtelulle altistuneista
tutkituista 99,8% oli normaaleja. (Suomennos Zem.)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12201160

Todisteeksi penetraatiosta ei riittä, että lapset oli lähetetty arviointiin sen jälkeen,
kun he olivat kertoneet seksuaalisesta hyväksikaytöstä, heidan käytöksessään oli muutoksia tai he olivat altistuneet kaltoin kohtelevalle ymparistölle – lähetteen
syynä saattoi olla myos mahdollinen sairaus.

Muramin ja Edgardhin tutkimukset tuntuvat olevan ainoita, joissa penetraatio on
oikeudellisesti todettu tapahtuneeksi - ja näiden tulosten ristiriita Kelloggin tuloksen kanssa
2004 on räikeä.

Muut Joki-Erkkilän esille ottamat tapaukset perustuvat "vain" lapsen kertomuksen tai muun seikan synnyttämään epäilyyn, eivätkä nämä tulokset ole vertailukelpoisia Kelloggin tutkimuksen kanssa, missä penetraatio oli raskauden todistama.

Onko kellään tietoa, kehitettiinkö Obelux CR9 UV-valolaite Obelux Oy:n toimesta alun perin keskusrikospoliisille vai jollekin muulle poliisitaholle? Onko kellään tietoa, kuka laitteen esitteli MJE:lle ja milloin tämä tapahtui? Ainakin laite oli käytössä Auerin lasten tutkimuksissa syksyllä 2011. Onko tietoa, onko laitteella kuvattua materiaalia käytetty todistusaineistona myös muissa oikeuteen asti edenneissä lasten kaltoinkohteluepäilyissä kuin Auerin tapauksessa? Onko tietoa, miksi oikeustoimittajat eivät halua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta edes keskustella tästä aiheesta? Onko teidän muiden mielestä ok, että Suomessa saa oikeudessa esittää tieteellisesti täysin epäpätevällä menetelmällä tuotettua todisteaineistoa?

Pieni liekki kirjoitti:Onko kellään tietoa, kehitettiinkö Obelux CR9 UV-valolaite Obelux Oy:n toimesta alun perin keskusrikospoliisille vai jollekin muulle poliisitaholle? Onko kellään tietoa, kuka laitteen esitteli MJE:lle ja milloin tämä tapahtui? Ainakin laite oli käytössä Auerin lasten tutkimuksissa syksyllä 2011. Onko tietoa, onko laitteella kuvattua materiaalia käytetty todistusaineistona myös muissa oikeuteen asti edenneissä lasten kaltoinkohteluepäilyissä kuin Auerin tapauksessa? Onko tietoa, miksi oikeustoimittajat eivät halua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta edes keskustella tästä aiheesta? Onko teidän muiden mielestä ok, että Suomessa saa oikeudessa esittää tieteellisesti täysin epäpätevällä menetelmällä tuotettua todisteaineistoa?

Minulla on sellainen muistikuva, että MJE kertoi, että hän ollut vuodesta 1998 lähtien kiinnostunut aiheesta. Hän on saanut oman työnsä ohella tietoa aiheesta. Vuonna 2007 Aki Salonen poliisien ammattikorkeakoulusta esitteli hänelle UV-valo laitteen ja hän nappasi sen heti. Hän alkoi tutkimaan voiko sillä nähdä enemmän. Laitteesta tai sen käytöstä ja käsittääkseni tarkoittaen tällä myös UV-valoa ja arpia, ei ollut kirjallisuutta.

Sitten MJE tutustui Noora Elloseen ja kysyi olisiko olemassa materiaalia ilmeisesti hyväksikäyttötapauksista.

Poliisirekisteriin saatiin luvat vuonna 2008-2009.

Sinällään on selvää, että Obelux CR9 on kehitetty myös poliisin tarpeisiin, sehän on laite, jolla voidaan tehdä rikospaikkatutkintaa.

Siitä ei ole tietoa, että käytettiinkö UV-valoa muissa tapauksissa, jotka olisivat menneet oikeuteen. Moni seikka puhuu sen puolesta, että usko UV-valoon on ollut vankka vielä vuonna 2013.

Tämä Obelux on siinä mielessä tärkeä laite Auerin tapauksen mahdollisessa selvittämisessä, että pitäisi löytää asiantuntijoita, jotka kyseenalaistavat laitteen antamia tuloksia, ja sitten toimittaja, joka tekisi jutun näistä menetelmistä, joilla tuomioita on tullut.

Ei siis saisi aluksi edes mainita Auerin juttua, vaan pitäisi tutkia myös muita lsh-juttuja, joissa Obeluxia on käytetty. Pitäisi nostaa kohu tieteellisesti pätemättömästä ja vääriä havaintoja aiheuttavasta metodista, ja kuinka se on ratkaissut hyväksikäyttötapauksia, joissa muutoin ei ole ollut käytännössä mitään todisteita.

Tämän varjolla voisi sitten tarkemmin tutkia näitä tapauksia, joissa valo on ollut ratkaisevassa roolissa, ja ehkä sitten olisi joku mahdollisuus nostaa Auerin juttu esiin.

Mutta kukapa menee kuuluisan ja tunnustetun tohtorin menetelmiä kritisoimaan. Tuomitut hyväksikäyttäjät ovat vihonviimeinen joukko, jota kukaan haluaa oman maineensa menetyksen uhalla puolustaa. Tapausten täysi salaus vielä estää sen, että kukaan toimittaja saisi mitään tietoa, mitä menetelmiä on käytetty ja mitä oikeasti havaittu. Meille on luotu systeemi, jossa yksi ihminen voi tehdä omia taikamenojaan salassa ja antaa tuomionsa, eikä kukaan pääse katsomaan, mitä hän teki, havaitsi ja päätteli. Hän on täysin suojassa ja media hoitaa julkisen tuomion, mitään epäilyksiä ei julkisesti koskaan synny. Ainoat, jotka epäilevät, ovat tuomitut ja ehkä hänen lähipiirinsä, eikä heitä kukaan usko, jos äänensä saisivat edes kuuluville. Järjestelmä on täysin aukoton ja ruokkii itseään. Tulevaisuuden tuomiot perustellaan aikaisemmilla tuomioilla.

Kuolemannaakka kirjoitti:Tämä Obelux on siinä mielessä tärkeä laite Auerin tapauksen mahdollisessa selvittämisessä, että pitäisi löytää asiantuntijoita, jotka kyseenalaistavat laitteen antamia tuloksia, ja sitten toimittaja, joka tekisi jutun näistä menetelmistä, joilla tuomioita on tullut.

Ei siis saisi aluksi edes mainita Auerin juttua, vaan pitäisi tutkia myös muita lsh-juttuja, joissa Obeluxia on käytetty. Pitäisi nostaa kohu tieteellisesti pätemättömästä ja vääriä havaintoja aiheuttavasta metodista, ja kuinka se on ratkaissut hyväksikäyttötapauksia, joissa muutoin ei ole ollut käytännössä mitään todisteita.

Tämän varjolla voisi sitten tarkemmin tutkia näitä tapauksia, joissa valo on ollut ratkaisevassa roolissa, ja ehkä sitten olisi joku mahdollisuus nostaa Auerin juttu esiin.

Mutta kukapa menee kuuluisan ja tunnustetun tohtorin menetelmiä kritisoimaan. Tuomitut hyväksikäyttäjät ovat vihonviimeinen joukko, jota kukaan haluaa oman maineensa menetyksen uhalla puolustaa. Tapausten täysi salaus vielä estää sen, että kukaan toimittaja saisi mitään tietoa, mitä menetelmiä on käytetty ja mitä oikeasti havaittu. Meille on luotu systeemi, jossa yksi ihminen voi tehdä omia taikamenojaan salassa ja antaa tuomionsa, eikä kukaan pääse katsomaan, mitä hän teki, havaitsi ja päätteli. Hän on täysin suojassa ja media hoitaa julkisen tuomion, mitään epäilyksiä ei julkisesti koskaan synny. Ainoat, jotka epäilevät, ovat tuomitut ja ehkä hänen lähipiirinsä, eikä heitä kukaan usko, jos äänensä saisivat edes kuuluville. Järjestelmä on täysin aukoton ja ruokkii itseään. Tulevaisuuden tuomiot perustellaan aikaisemmilla tuomioilla.

Mielestäni Obelux on se pointti, johon kannattaisi nyt vedota, koska Obeluxista tiedetään muutamia tarkkoja taustatietoja. Kyseessä on laitteen toiminnan taustalla oleva aaltokäyrä, josta voidaan havainnoida se kohta missä käyrässä ollaan menossa. Sen perusteella voidaan nähdä millaisia kuvia menetelmällä voidaan tuottaa. Jos ollaan menossa 368 nm silloin ollaan jo todella korkealla, jolloin teho on suurempi ja mitä suurempi se on sitä todennäköisemmin osa kuvasta menee epätarkaksi sen sijaan jokin kohta taasen voi tarkentua aivan jopa kohtuuttomalla tavalla. Uskon, että tämä on ollut tilanne, kun MJE on näitä kuvia pyrkinyt arvista tekemään. Pidän mahdollisena sitä, että kyseessä AA:n lasten kohdalla on ollut voimakkaampi teho eli käyrällä on menty ylöspäin ja todellisuudessa on menetetty hallinta siitä, mitä ollaan oikeasti kuvaamassa. Tähän viittaa tieto siitä, että MJE on sanonut luvun 468 nm, joka ei mahdollisesti ollut ollenkaan virhe.
Tämä on esimerkki siitä miten konkreettisesti asiaan voisi päästä käsiksi, se edellyttäisi toki näiden kuvien näkemistä.

Olen siitä samaa mieltä, että asiassa täytyisi tuoda esille se laite, ei niinkään tämä tuomio. Sillä tavalla voisi asiaan saada etäisyyttä ja sitä voisi mahdollisesti käsitellä ilman tätä "painolastia" epäilyksestä väärästä tuomiosta.

Suomessa en usko löytyvän sellaista henkilöä, joka olisi tutkinut nimenomaan tätä yhteyttä UV-valo ja arvet. On ollut erittäin vaikeaa löytää käytännössä juuri mitään kirjallisuutta asiasta, etsin viikkoja jotain tietoja, ja törmäsin johonkin käyttökelpoiseen.

Sinällään ei ole mahdotonta, että suurikin vuori siirtyy. Jos ajatellaan vaikka tapaus Nancy Kelloggia Texasissa, jonka asema on todella vankka asiantuntijuus lasten hyväksikäyttötapauksissa aivan koko maailman perspektiivistä tarkastellen. Nyt kuitenkin vuori on alkanut siirtyä, kun hänen taustaltaan on löytynyt tapaus San Antonio Four ja Navarijo.

Mje on suojassa ainakin vielä THL:n korkeimpana auktoriteettina lasten hyväksikäyttötapauksissa. Salaus estää tehokkaasti tiedon saannin jopa vuosikymmeniksi. Juuri tällä tavalla voidaan sitten tehdä käytännössä vääriä asiantuntijalausuntoja, jotka pohjautuvat oikeastaan "junk science" -tietoon. UV-valo ja vanhojen arpien tutkinta on tällainen esimerkki. Samaa luokkaa oleva on esim. arvet immenkalvolla, kyseessä on vanhentunut tieto, jota ei oikeastaan voisi käyttää enää laisinkaan. Sitten on tietenkin näitä pienempiä asioita kuten esim. käypähoito suosituksessa oleva virheellinen käsitteistön käyttö.

Tässä otin yhteyttä ammattikääntäjään ja selvitin tätä "objektiivinen" ja "definitiivinen" sanan eroa. Ja tässä on kysymys siitä, että definitiivinen tarkoittaa ehdoton, ei ehtoja. Objektiivinen tarkoittaa sitä, että havainnoitsija itse on mukana tekemässä ulkopuolelta tätä havaintoa. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että lääkäri tekee havainnon ja silloin se on objektiviinen, koska havainnoitsija on lääkäri eli ulkopuolinen tapahtumasta oleva henkilö.
Näillä on aivan keskeinen ero. Toinen on paremminkin juridinen ilmaus evidenssistä, josta voidaan yhtä hyvin jättää pois forensic tai mitä muu etusana. Evidenssi on aina evidenssi.

En usko, että mikään päämedia Suomessa tarttuisi aiheeseen, jos ei ketään asiantuntijanimikkeen omaavaa henkilöä löydy asiaa esittämään. Mutta toisaalta tässä ei yksi asiantuntija pesää tee muutenkaan, asia on niin monitahoinen.

Joku M.O.T.-tyyppinen paljastusdokumentti olisi mahdollinen, mutta aihepiiri on yksinkertaisesti sellainen, että siihen tuskin kukaan toimittaja tarttuu. Kukaan ei yksinkertaisesti edes halua aiheuttaa kiistelyä siitä, onko joku näin inhottaviin rikoksiin syylliseksi tuomittu oikeasti syytön. Monilla lakkaa järki vallan juoksemasta, kun aihetta käsitellään, ja jokainen toimittaja tietää, että mikäli tekee ohjelman, jossa "pedofiilejä puolustetaan", päätyy itsekin hysteeristen ihmisten hampaisiin ja postituslistoille. Sitä on hyvin pian pedofiilien kirjoissa itsekin, kuten minfostakin tiedetään.

Enpä tiedä, onko sellaista toimittajaa, joka haluaisi, jaksaisi tai edes voisi tonkia tämmöisten juttujen ankeita yksityiskohtia ja jotain immenkalvojen arpia. Aihe on vain liian tabu ja tunteisiin vetoava, ja lasta uskotaan aina (= lapsi on aina hyväksikäytetty, jos siitä kertoo, ja vaikka ei kertoisikaan, koska maailma on paha ja täynnä pedofiilejä). Ja kaikki ajattelevat, että poliisilla on kyllä varmaan jotain muutakin aineistoa.

Kyllähän joku "tuomittu pedofiili puhuu muutetulla äänellä pimeässä huoneessa"-tyyppinen haastattelu voisi toteutua ja nimettömät lääkärikollegat voisivat kyseenalaistaa nykyiset metodit, mutta... en vaan jotenkin usko. Ihmiset eivät halua, että tuomitut saavat suunvuoron, eivätkä he halua, että tuomittuja vapautetaan. Kellään ei ole mitään kiinni näissä tuomituissa, eikä heistä yksikään ole millään lailla julkinen henkilö Aueria lukuun ottamatta. Ihmiset haluavat syyllisiä ja tuomioita.

Kuolemannaakka kirjoitti:
Mutta kukapa menee kuuluisan ja tunnustetun tohtorin menetelmiä kritisoimaan. Tuomitut hyväksikäyttäjät ovat vihonviimeinen joukko, jota kukaan haluaa oman maineensa menetyksen uhalla puolustaa. Tapausten täysi salaus vielä estää sen, että kukaan toimittaja saisi mitään tietoa, mitä menetelmiä on käytetty ja mitä oikeasti havaittu. Meille on luotu systeemi, jossa yksi ihminen voi tehdä omia taikamenojaan salassa ja antaa tuomionsa, eikä kukaan pääse katsomaan, mitä hän teki, havaitsi ja päätteli. Hän on täysin suojassa ja media hoitaa julkisen tuomion, mitään epäilyksiä ei julkisesti koskaan synny. Ainoat, jotka epäilevät, ovat tuomitut ja ehkä hänen lähipiirinsä, eikä heitä kukaan usko, jos äänensä saisivat edes kuuluville. Järjestelmä on täysin aukoton ja ruokkii itseään. Tulevaisuuden tuomiot perustellaan aikaisemmilla tuomioilla.

Tätä lukiessa tulee mieleen lestaadiolaisyhteisön sisällä vallinnut/vallitseva käytäntö, joka suojeli yhteisössä arvostettuja henkilöitä seurauksilta hyväksikäyttötapausten ilmitullessa.

Lääkäreiden sosiaalinen asema näyttää olevan samaan tapaan Jumalasta seuraava. Roskatieteeseen perustuvaa asiantuntijuusasemaa ei lähde kollegat, tai viranomaiset kyseenalaistamaan. Minulla on tästä henkilökohtainen kokemuskin, kun hain aikoinaan asiantuntijalääkäriä puolustuksen käyttöön. Varasin ajan eräälle tunnetulle lääkärille. Kysyin heti alkajaisiksi voisiko tietynlaisia "vammoja" selittää muunakin, kuin seksuaalisen hyväksikäyttönä. Lääkäri vastasi, että voi esim. ummetuksen aiheuttamana. Sen jälkeen mainitsin, että kyse on Anneli Auerin tapauksesta. Lääkäri jäykistyi kauhusta, ja heitti minut samantien ulos vastaanotolta. Olin aivan shokissa saamastani kohtelusta. Lääkäri ei edes veloittanut käynnistäni, niin paljon hän halusi päästä asiasta eroon. Sisotalo on moittinut kovaan ääneen puolustusta usein siitä, etteivät he hankkineet lääkäriä todistamaan Joki-Erkkilää vastaan. Se vaan ei onnistunut.

Olen käsittänyt, että Nancy Kelloggin asiantuntijalausuntoja olisi Jenkkilässä osoitettu vääriksi, ja hänet on ainakin mediassa diskreditoitu. Systeemi suojelee roskatieteenharjoittajaa seuraamuksilta yhdellä lauseella; - "tiede on edistynyt niistä ajoista". Joukko syyttömiä on passitettu vankilaan, heidän perheensä - ja jopa lasten elämä - tuhottu, mutta ei se mitään; "its business as usual".

En ole ehtinyt paneutua Joki-Erkkilän väitöskirjaan. Pohjautuuko se enimmäkseen juuri Kelloggin oppeihin?