On sillä ihan "mukavat" olot.

:
"
Useista rikoksista tuomittu Pekka Seppänen on viety Pyhäselän vankilaan.
– Meillä on siistiä ja puhdasta. Siitä pidämme kovasti huolta, kertoo Pyhäselän vankilan johtaja Maija Roiha viikko sitten 14,5 vuodeksi vankilaan tuomitun Pekka Seppäsen uudesta kortteerista. Sarjahukuttajaksi kutsuttu Seppänen sai tuomion useista rikoksista.
Seppänen ehti pakoilla poliiseja tuomion julistamisen jälkeen neljä päivää, kun hänet vihdoin viimein tavoitettiin Joensuun Salpakankaantieltä viime lauantaina.
Poliisit toimittivat hänet valtion kyydillä kotimaakunnan vankilaan Joensuun Pyhäselkään. Matkaa Seppäsen omaan kotiin vankilasta on vain 33 kilometriä.
Jääkö Pyhäselän vankila Seppäsen pidempiaikaiseksi sijoituspaikaksi ratkeaa vasta paljon myöhemmin.
– Riippuu siitä valittaako hän tuomiostaan hovioikeuteen ja koska mahdollisesti tuomio tulee lopullisesti lainvoimaiseksi. Yleensä on niin, että vasta sen jälkeen arviointikeskus laatii tuomion toimeenpanosuunnitelman, Roiha sanoo.
Vankilanjohtaja ei voi avata yksittäisen vangin asioita yhtään enempää. Johtamastaan vankilasta hän sitä vastoin kertoo mielellään. Pyhäselän vankila on suljettu vankila. Se tarkoittaa sitä, että vankilan sisälläkään vangit eivät voi liikkua vapaasti.
– Jokaisella osastolla on oma päiväjärjestyksensä ja kaikki toiminta tapahtuu valvotusti.
Pyhäselän vankilassa on 87 paikkaa, joista 17 on naisvangeille. Vankila valmistui Pyhäselkään vuonna 1990 ja se oli silloin 100 vuoteen ensimmäinen nimenomaan vankilaksi rakennettu rangaistulaitos. Uutta oli silloin myös se, että siihen tuli paikkoja sekä naisille että miehille.
Vankila on nyt viimeistä sijaa myöten täynnä. Muutama vanki on jouduttu sijoittamaan myös ylipaikoille.
Pyhäselän vankilassa on kaikenlaisia vankeja. On tutkintovankeja ja rangaistustaan suorittavia, muutaman kuukauden mittaisista tuomioita elinkautisiin saakka. Pyhäselässä on siis myös murhista tuomittuja.
Toisille vangeille vaarallisia vankeja ei Pyhäselässä voida Roihan mukaan säilyttää kovin pitkään. Heidät pyritään sijoittamaan heille paremmin sopiviin vankiloihin.
Pyhäselän vankilassa yksi osasto on muita suljetumpi, mutta siellä säilytetään sellaisia tutkintovankeja, jotka joudutaan tutkinnallisista syistä pitämään erillään muista.
Vangeille Pyhäselässä on tarjolla työtä muiden muassa puusepänverstaalla, keittiössä, ompelimolla ja kiinteistön huollossa. Vankilassa toimii myös Joensuun kaupungin järjestämänä aikuislukio, jossa opiskelee kerrallaan jopa kymmenkunta vankia.
– Melkein joka vuosi meillä kirjoitetaan myös ylioppilaaksi, Roiha kehaisee.
Hänen mukaansa Pyhäselän vankilasta ei ole helppo paeta.
– Meillä ei ole korkeita muureja ympärillä, mutta muuten meillä on hyvät järjestelmät. Niin sanottuja aidan yli pakenemisia ei ole sattunut kuin aivan toiminnan alkuvuosina. Lomalta jää palaamatta vankeja silloin tällöin, mutta onneksi nekin ovat viime vuosina harventuneet.
Tuleeko Pyhäselästä Pekka Seppäselle pitempiaikainen sijaiskoti on kiinni muustakin kuin hänen mahdollisesta tuomiostaan hovioikeudessa, jonne hän tuomistaan valittaa.
Pyhäselän vankila on ollut valtion lakkautuslistalla, mutta ainakin toistaiseksi sen sulkemiselta on vältytty. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) on linjannut, että vankilaverkostoon ei tällä hallituskaudella puututa.
– Haluamme uskoa, että Pyhäselän vankila säilyy jatkossakin. Kyllä näitä vankiloita tarvitaan muuallakin kuin Etelä-Suomessa. Ja meillä on täällä hyvät tilat ja rakennukset ovat hyvässä kunnossa.
Pyhäselän vankila on seudullaan myös merkittävä työllistäjä. Työpaikkoja se tarjoaa noin 60 hengelle."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 58284.html