teppo kirjoitti:Nicht schuldig kirjoitti:
Mutta tämä vain esimerkin vuoksi. Uskoisin, että käräjäoikeus on tarkoittanut sitä, että viesti ylipäätään lähetetään hollantilaiseen liittymää ja tämä on nk. aktiivista yhteydenpitoa.
Kannattaa lukea käräjäoikeuden tuomio. Kyse oli siitä, että käräjäoikeus ei usko Runebergin väitettä siitä, että kyseessä oli merkityksetön tietolähde ja että käsittämättömiin koodailuihin vastattaisiin vuoden ajan. Eikä se pidä uskottavana, että tällaiseen lähteeseen lähdettäisiin aktiivisesti ottamaan yhteyttä Suomesta. Käräjäoikeus myös erikseen listaa kerrat, jolloin yhteyttä otetaan aktiivisesti Suomesta hollantilaiseen liittymään. Sellaiseksi ei tietenkään voi listata tapausta, jossa yhteyttä otetaan Hollannista ja siihen Suomesta vastataan.
Uskomuksesi, oli sinulla aidosti sellainen tai esität vain, on väärä. Myös sen pohjalta rakentelemasi horinat ovat virheellisiä.
Tässä ensin hollantilaisesta liittymästä, jota yritetään yhdistää Vilhuseen.
Päivämäärä on 1.12.2011.
”Hovioikeus ensinnäkin toteaa, että päivän aikana on käytetty lisäksi Hollanti-puhelinta.” Sivu 89
Hovi korjaa ja tarkentaa tätä lausetta sitten sivulla 142. Puhelinta ei käytetäkään päivän aikana viestin lähettämiseen vaan se on vain paikantunut kello 13.11 Itä-Pasilassa:
”Lisäksi esimerkiksi tynnyrin tyhjennyspäivänä 1.12. Aarnio on pitänyt Hollanti-puhelinta poikkeuksellisesti mukanaan niin, että hän on ensin viestitellyt poliisilaitoksen väistötiloista Vilhuselle ja Sievälälle ja sen jälkeen lähtenyt ainakin Vilhus- ja Hollanti-puhelimet mukanaan Metsälän ja Oulunkylän suuntaan. Tätä seuranneiden viikkojen aikana vastaavanlaisia yhteyksiä Aarnion yhteydenpidossa hollantilaiseen liittymään ja Vilhuseen ei ole käytännössä havaittavissa” hovi sivu 141
Käräjäoikeus kertoo samasta tapahtumasta seuraavalla tavalla:
” Liittymä -926/Sievälä on 1.12.2011 kello 7.45 paikantunut Länsi-Pasilassa/ Rahakamarinkatu 1c. Liittymä -595/Vilhunen on paikantanut 1.12.2011 ensimmäisen kerran kello 12.30 Itä-Pasilassa kuten myös -926/Sievälä kello 12.43 ja liittymä -146/Hollanti kello 13.11. Liittymä -595/Vilhunen on kello 13.37 paikantanut Oulunkylässä, joka sijaitsee matkan varrella kohti lentokenttää”
Eli tässä on kello 12.30 lähetetty tekstiviesti liittymästä -926/Sievälä itselleen Sievälälle. Sitten on lähetetty viesti kello 12.43 Vilhuselle itselleen liittymästä -595/Vilhunen. Seuraavaksi paikantuu -146/Hollanti kello 13.11. Nyt tästä viimeisestä paikannuksesta ei tiedetä tai anneta tietoa muuta kuin, että puhelin paikantuu. Ilmeisesti se on ollut päällä tai sitten siitä on ehkä katsottu joku aiemmin tullut viesti tai sitten puhelimeen on tullut viesti.
Tässä pyritään melko keinotekoisesti muodostamaan sitä aktiivista yhteydenpitoa Aarnion aloitteesta hollantilaiseen liittymään, mutta tässä tapauksessa 1.12.2011 ei ole mitään yhteyttä päivällä hollantilaisen liittymän ja Vilhusen välillä. Yhteys ei voi syntyä siitä, että ensin lähetät viestit kahteen puhelimeen ja sitten katsot kolmannesta puhelimesta onko sinne tullut viestejä. Jo pelkkä kronologinen järjestys on väärä.
Sitten samassa yhteydessä kerrotaan, jotta voimistettaisiin vaikutelmaa yhteydestä Hollanti/Vilhunen, että ainakin Vilhus- ja Hollanti-puhelimet jatkavat matkaansa Oulunkylän suuntaan. Mutta tässä yhteydessä ei liittymä -146/Hollanti paikannu enää mihinkään koko päivän aikana. Vain liittymä -595/Vilhunen paikantuu siellä Oulunkylässä. Vasta myöhään illalla hollantilainen liittymä paikantuu Länsi-Pasilaan kuten pääasiallisesti muutenkin. Jotain tähän suuntaan on ilmeisesti hoksannut käräjäoikeus. Se nimittäin toteaa kaikkien muiden puhelimien olleen Aarnion hallussa, mutta pudottaa listalta pois -146/Hollanti liittymän. Käräjäoikeus siis toteaa ainoastaan liittymien -595/Vilhunen, -467/Romano ja -926/Sievälä olleen Aarniolla 1.12.2011 päivällä.
Todellisuudessa siis -146/Hollanti paikantuu vain kerran kello 13.11 Itä-Pasilassa. Puhelin voi siis varsin hyvin olla ollut esim. väistötiloissa autossa, joka ei ole liikkunut mihinkään tai vaikka siellä työtiloissa sammutettuna sen jälkeen. Ja myöhemmin illalla joku on ottanut sen mukaansa ja vienyt piilokonttoriin tai autoon Länsi-Pasilassa.
Joka tapauksessa mitään ”puhelimen käyttöä” päivällä ei käräjäoikeuden eikä myöskään hovioikeuden tiedoilla ole mikä yhdistäisi hollantilaisen liittymän ja Vilhusen keskenään. Eikä käräjäoikeuden tiedoilla liittymä -146/Hollanti liiku mihinkään päivällä sieltä Itä-Pasilasta toisin kuin hovioikeus väittää.
Sen lisäksi tässä päivässä on yhteensä matka-aikaa n. 5 tuntia, joista väitetään Aarnion olleen 3 tuntia Trevocissa tapaamisessa, jota kukaan ei muista.
Aarnion kerrotaan olleen lähes kaksi tuntia ”matkalla” Trevociin Teknobulevardille, jonne siis ajaa siinä parikymmentä minuuttia. Eikä kukaan ihmettele sitä, että hän näin ”tynnyrin tyhjentämispäivänä” jättäisi käyttämättä puhelimia juuri sillä kriittisellä hetkellä, kun hänestä ei tiedetä yli puoleentoista tuntiin mitään?
Ihan rehellisesti sanottuna ei oikein tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa, jos tuomarit eivät hoksaa, että puhelin pysähtyy yli puoleksitoista tunniksi johonkin ja jatkaa sitten vasta matkaa. Yhtä raivostuttavan hupaisaa on lukea tätä kipunointia tuomareiden yrittäessä epätoivoisesti rakentaa tätä ”yhteyttä” hollantilaisen liittymän ja Vilhusen välille. Yhtäkkiä sanamuodot muuttuvat hyvinkin epämääräisiksi tai sitten lauseessa annetaan ymmärtää jotain muuta, jota hetken kuluttua jossain toisaalla selitellään ja sitten taasen vedetään johtopäätöksiä ja selitetään jotain, joka vie ajatukset hetkeksi toisaalle pääasiasta eikä liity mihinkään väitteeseen, mutta jota terävästi tuodaan esille.
Aarnion olisi muuten täytynyt lähteä ajankohdassa 13.11 ja 13.25 välisenä aikana Itä-Pasilan väistötiloista paikantuakseen sinne Oulunkylään kello 13.37?
Onko muuten Aarniolta kulunvalvonta tietoa ennen kello 12.30 saapumista Itä-Pasilan väistötiloihin autolla?