Sivu 36/73

Lähetetty: Ma Joulu 15, 2008 7:53 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
PääKylmänä kirjoitti: Et tainnut oikein ymmärtää, saati perehtyä asiaan. Vastaus on yksinkertainen: "Kyllikki S" otti korvausvaateet (lähinnä niiden loistamisen poissaolollaan) esiin. Vastasin tähän viestiin. Lue viestit/ketjut, ennen kuin kirjoitat, mikäli haluat oikeasti käydä keskustelua.
Et quotannut häntä, ja valitettavasti en muista satojen viestien mittaista viestiketjua ulkoa, vaikka tämän olenkin kokonaan lukenut. Siksi lainaaminen on tärkeää. Kukaan muukaan ei muista.
Jos tämä nyt puheena oleva tapaus päättyisi vapauttavaan ratkaisuun, niin silloin iltalehti olisi hyvin todennäköisesti syyllistynyt uutisoinnillaan "kunnianloukkaus" -nimiseen rikokseen. Törkeys arvioidaan ikään kuin kunnianloukkauksen laajuuden ja sen aiheuttaman vahingon perusteella. Kunnianloukkausrikoksissa korvaukset näyttelevät melkoista osaa, eikä kunnianloukkausjutulle ole vielä kunnollista perustetta.
Selitä nyt sitten tyhmälle, että millä tavalla Iltalehti on syyllistynyt kunnian loukkaamiseen? Iltalehti ei paljastanut RA:n henkilöllisyyttä, kyllä sen tekivät ihan internetaktiivit - joilta taas on melkoisen turha lähteä korvauksia penäämään, koska heidän salapoliisintyötään ei laki rajoita.

Rikosteknisesti tiedän kyllä, mitä on kunnianloukkaus, vahingonteko tai korvausvelvollisuus. Sen sijaan aivoni ei ihan kykene käsittämään, miten kyseinen Iltalehden artikkeli olisi voinut kenenkään kunniaa loukata.

Esimerkiksi Gustaffsonin tapausta reviteltiin nimien ja tunnistetietojen kanssa. Samaa ei ole tapahtunut tässä tapauksessa, ei ainakaan Iltalehden tekemänä.

Enkä ole töissä Iltalehdellä, mutta jotain rajaa nyt tähän lehdistönvapauden rajoittamiseenkin saisi vetää. 8)

EDIT: Varmaankin ajan takaa sitä, että kaipaisin tukevampia perusteluja sekä RA:n syyttömyydelle, että myös sille millä perusteella jonkinlaiset korvausvaateet voitaisiin esittää. Lehdistöhän saa kirjoittaa rikosepäilyistä ja kuka tahansa tietää, että lehdistö on julkaissut kuvia epäillyistä. Usein nämä kuvat ovat suttuisia tai sellaisia, missä kasvot on osin peitetty. Millä tapaa RA:n kunnia menisi esimerkiksi Heinon surmaajien tai insuliinihoitsun ohitse? Heistä on ollut myös lehdissä kuvia ennen tuomion julistamista...

Lähetetty: Ma Joulu 15, 2008 9:53 pm
Kirjoittaja Chyrea
Kuu kirjoitti:Olen seurannut tätä keskusteluketjua alusta asti koska asia koskettaa minua, olen RA ystävä.

Enkä voi sanoa muuta tai halua sanoa tänne muuta kuin että:

toivon koko sydämestäni ettei ketään teistä joudu tilanteeseen,
missä ystäväänne syytetään näinkin kauheesta asiasta.
Tilanne on kauhea kaikille osapuolille joita tämä koskettaa ja jokainen
yrittää selvityä tästä omalla tavallaan, koska mikään ei tämmöiseen sinua
valmista ikinä.
Ei ole valmista kaavaa selkeyttää epätodellista asiaa vaikka sitä yrittääkin.
En voi sanoa syyllisyyteen tai syyttömyyteen mitään koska kukaan ei tunne ketään oikeasti. Voin vain odottaa.

ja minä olen yksi joka ei voi jatkaa ystävyyttä jos hänet tuomitaan. En voi hyväksyä sitä keneltäkään.

Se ei tee minusta huonoa ystävää, koska silloin ystäväni ei ollut se keneksi hänet luulin.

mutta siihen asti kunnes päätös tulee olen ystävä joka odottaa että aika näyttää mihin suuntaan lähteä, eikä sekään tee minusta huonoa että sen täällä haluan ääneen sanoa.

Monella on pahaolla.
Olen äärettömän pahoillani uhrien puolesta ja toivon heille voimia!
Olet oikeassa, monella on varmasti paha olla. Olenkin miettinyt, että miten tämä FB-ryhmä auttaa kenenkään pahaan oloon. Tarvitseeko sitä huudella ympäri nettiä, että tukee Ramia? Onko tämä ryhmä perustettu siksi, että jos RA todetaan syyttömäksi, saavat nämä ryhmäläiset RA:lta erityistä respectiä, kun ovat uskoneet tämän syyttömyyteen? Ovatko ryhmäläiset jotenkin parempia ystäviä kuin ne, jotka ovat jossain määrin saattaneet uskoa epäilyksiin?

Itse odottaisin kaikessa hiljaisuudessa oikeuden tuomiota toivoen parasta, varautuen pahimpaan. Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta, enkä voisi kuvitellakaan tukevani avoimesti ihmistä, joka on vangittu epäiltynä pedofiliasta. Vaikka olisi kyse veljestä, isästä, puolisosta tai ystävästä.

Toivon, että tämän FB-ryhmän jäsenet ovat kaikki perheettömiä.

Lähetetty: Ma Joulu 15, 2008 11:27 pm
Kirjoittaja Meike R.
8 R.A:n "ystävää" FB:ssä on menettänyt toivonsa kaverinsa syyttömyyden puolesta, enää 689 jäljellä... :P

Lähetetty: Ma Joulu 15, 2008 11:41 pm
Kirjoittaja PääKylmänä
Nylonköysi kirjoitti:
PääKylmänä kirjoitti: Et tainnut oikein ymmärtää, saati perehtyä asiaan. Vastaus on yksinkertainen: "Kyllikki S" otti korvausvaateet (lähinnä niiden loistamisen poissaolollaan) esiin. Vastasin tähän viestiin. Lue viestit/ketjut, ennen kuin kirjoitat, mikäli haluat oikeasti käydä keskustelua.
Et quotannut häntä, ja valitettavasti en muista satojen viestien mittaista viestiketjua ulkoa, vaikka tämän olenkin kokonaan lukenut. Siksi lainaaminen on tärkeää. Kukaan muukaan ei muista.
Jos tämä nyt puheena oleva tapaus päättyisi vapauttavaan ratkaisuun, niin silloin iltalehti olisi hyvin todennäköisesti syyllistynyt uutisoinnillaan "kunnianloukkaus" -nimiseen rikokseen. Törkeys arvioidaan ikään kuin kunnianloukkauksen laajuuden ja sen aiheuttaman vahingon perusteella. Kunnianloukkausrikoksissa korvaukset näyttelevät melkoista osaa, eikä kunnianloukkausjutulle ole vielä kunnollista perustetta.
Selitä nyt sitten tyhmälle, että millä tavalla Iltalehti on syyllistynyt kunnian loukkaamiseen? Iltalehti ei paljastanut RA:n henkilöllisyyttä, kyllä sen tekivät ihan internetaktiivit - joilta taas on melkoisen turha lähteä korvauksia penäämään, koska heidän salapoliisintyötään ei laki rajoita.

Rikosteknisesti tiedän kyllä, mitä on kunnianloukkaus, vahingonteko tai korvausvelvollisuus. Sen sijaan aivoni ei ihan kykene käsittämään, miten kyseinen Iltalehden artikkeli olisi voinut kenenkään kunniaa loukata.

Esimerkiksi Gustaffsonin tapausta reviteltiin nimien ja tunnistetietojen kanssa. Samaa ei ole tapahtunut tässä tapauksessa, ei ainakaan Iltalehden tekemänä.

Enkä ole töissä Iltalehdellä, mutta jotain rajaa nyt tähän lehdistönvapauden rajoittamiseenkin saisi vetää. 8)

EDIT: Varmaankin ajan takaa sitä, että kaipaisin tukevampia perusteluja sekä RA:n syyttömyydelle, että myös sille millä perusteella jonkinlaiset korvausvaateet voitaisiin esittää. Lehdistöhän saa kirjoittaa rikosepäilyistä ja kuka tahansa tietää, että lehdistö on julkaissut kuvia epäillyistä. Usein nämä kuvat ovat suttuisia tai sellaisia, missä kasvot on osin peitetty. Millä tapaa RA:n kunnia menisi esimerkiksi Heinon surmaajien tai insuliinihoitsun ohitse? Heistä on ollut myös lehdissä kuvia ennen tuomion julistamista...
Okei, pahoitteluni, että en lainannut. Kunnianloukkaus voisi tulla kyseeseen vain, mikäli epäilty myöhemmin todetaan syyttömäksi. Tapaus olisi varmasti laaja ja monimutkainen, mutta tietoinen riski on otettu, kun tiedetään, että kuvan henkilö on nettiaddiktien toimesta löydettävissä ja nimi keskustelupalstoilla alta aikayksikön. Tämän myös kohumedia tietää, josta syystä muutamaa tukijuttua lukuunottamatta muut mediat eivät nähneet tapauksella "mainosarvoa". Vastuu ei ole netin käyttäjien, joskin tapauksessa Susan Ruusunen, myös keskustelupalstalaiset saatettiin edesvastuuseen. En näkisi tässä mahdottomuutta tämän tapauksen suhteen. En epäilisi, etteikö näitä palstoja seurattaisi, ja jos ei nyt seurata, niin kyllä viestittelijät on saatavissa edesvastuuseen. koska näin on tapahtunut aiemminkin. Jutun ydin ei ole kuitenkaan tässä. Heinon surmaajat puolestaan tuotiin mediaan, koska näyttö oli suhteellisen selvä. Oikeudessa selviteltiib vain osallisuuksien eri asteita.

Tässä yhteydessä toistan itseäni sanomalla, että ra:n tapauksessa ei myöskään vahingonkorvaussyytteille ole menestymisen mahdollisuuksia, mikäli osallisuus jäisikin "vähäisemmäksi".

Juridiikka ja inhimillinen ajattelu ovat eri asioita ja haluaisin pitää nämä erillään. Ei ole mieltä liputtaa syyttömyyden tai syyllisyyden puolesta, joskin molempien viljely ruokkii toisiaan. Olen ottanut aktiivisesti kantaa lähinnä juridiseen puoleen, joka on itselleni tuttua. Inhimilliset tunteet suuntaan tai toiseen eivät ole kiellettyjä, mutta niitä ilmaistaessa tulisi ottaa huomioon toisten vastaavat ja kenties täysin vastakkaiset tuntemukset.

Lähetetty: Ma Joulu 15, 2008 11:49 pm
Kirjoittaja Meike R.
PääKylmänä kirjoitti:kuvan henkilö on nettiaddiktien toimesta löydettävissä ja nimi keskustelupalstoilla alta aikayksikön.
Olipas hauskasti sanottu. :)

Lähetetty: Ti Joulu 16, 2008 10:31 am
Kirjoittaja Kuu
Chyrea kirjoitti:
Kuu kirjoitti:Olen seurannut tätä keskusteluketjua alusta asti koska asia koskettaa minua, olen RA ystävä.

Enkä voi sanoa muuta tai halua sanoa tänne muuta kuin että:

toivon koko sydämestäni ettei ketään teistä joudu tilanteeseen,
missä ystäväänne syytetään näinkin kauheesta asiasta.
Tilanne on kauhea kaikille osapuolille joita tämä koskettaa ja jokainen
yrittää selvityä tästä omalla tavallaan, koska mikään ei tämmöiseen sinua
valmista ikinä.
Ei ole valmista kaavaa selkeyttää epätodellista asiaa vaikka sitä yrittääkin.
En voi sanoa syyllisyyteen tai syyttömyyteen mitään koska kukaan ei tunne ketään oikeasti. Voin vain odottaa.

ja minä olen yksi joka ei voi jatkaa ystävyyttä jos hänet tuomitaan. En voi hyväksyä sitä keneltäkään.

Se ei tee minusta huonoa ystävää, koska silloin ystäväni ei ollut se keneksi hänet luulin.

mutta siihen asti kunnes päätös tulee olen ystävä joka odottaa että aika näyttää mihin suuntaan lähteä, eikä sekään tee minusta huonoa että sen täällä haluan ääneen sanoa.

Monella on pahaolla.
Olen äärettömän pahoillani uhrien puolesta ja toivon heille voimia!
Olet oikeassa, monella on varmasti paha olla. Olenkin miettinyt, että miten tämä FB-ryhmä auttaa kenenkään pahaan oloon. Tarvitseeko sitä huudella ympäri nettiä, että tukee Ramia? Onko tämä ryhmä perustettu siksi, että jos RA todetaan syyttömäksi, saavat nämä ryhmäläiset RA:lta erityistä respectiä, kun ovat uskoneet tämän syyttömyyteen? Ovatko ryhmäläiset jotenkin parempia ystäviä kuin ne, jotka ovat jossain määrin saattaneet uskoa epäilyksiin?

Itse odottaisin kaikessa hiljaisuudessa oikeuden tuomiota toivoen parasta, varautuen pahimpaan. Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta, enkä voisi kuvitellakaan tukevani avoimesti ihmistä, joka on vangittu epäiltynä pedofiliasta. Vaikka olisi kyse veljestä, isästä, puolisosta tai ystävästä.

Toivon, että tämän FB-ryhmän jäsenet ovat kaikki perheettömiä.

Toistan mitä sanoin jo aijemmin.
Toivon ettet koskaan joudu tilanteeseen johon RA ystävät on joutunut.
Asiat ei ole noin mustavalkoisia..voi kun ne olisikin.

Ei voi sanoa että näin tekisin jos minulle kävisi niin...et voi tietää ennen kuin elät sen itse läpi.

Lähetetty: Ti Joulu 16, 2008 11:08 am
Kirjoittaja Mike Manner
Kuu kirjoitti:Toistan mitä sanoin jo aijemmin.
Toivon ettet koskaan joudu tilanteeseen johon Rami Aaltosen ystävät on joutunut.
Asiat ei ole noin mustavalkoisia..
Deal with that.
Jos sun elämäsi pahin kriisi on se, että ystäväsi (jonka olet valmis hylkäämään heti tuomion tullessa) on hankkiutunut kuseen sekä huomion keskipisteeksi ja se kiristää päätäsi metallivanteen lailla, niin yritä palailla takaisin maanpinnalle.

Lähetetty: Ti Joulu 16, 2008 1:01 pm
Kirjoittaja ulrikeM
Mike Manner kirjoitti:
Kuu kirjoitti:Toistan mitä sanoin jo aijemmin.
Toivon ettet koskaan joudu tilanteeseen johon Rami Aaltosen ystävät on joutunut.
Asiat ei ole noin mustavalkoisia..
Deal with that.
Jos sun elämäsi pahin kriisi on se, että ystäväsi (jonka olet valmis hylkäämään heti tuomion tullessa) on hankkiutunut kuseen sekä huomion keskipisteeksi ja se kiristää päätäsi metallivanteen lailla, niin yritä palailla takaisin maanpinnalle.
Hetken jo mietin pitäisikö jankkauksen uhallakin tuohon vielä jotain kommentoida, mutta Mike sen sanoikin jo. Tosin pakko yksi kommentti Kuulle sanoa. Toivon ettet koskaan joudu tilanteeseen, jossa joku käyttää lastasi seksuaalisesti hyväkseen, ja se joku saa paljon julkista tukea ja kannustusta. Tilanne ei välttämättä ole tämä RA-keissin kohdalla, mutta voi olla. (ja biisi sen kun jatkuu...)

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 9:20 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
PääKylmänä kirjoitti: Kunnianloukkaus voisi tulla kyseeseen vain, mikäli epäilty myöhemmin todetaan syyttömäksi. Tapaus olisi varmasti laaja ja monimutkainen, mutta tietoinen riski on otettu, kun tiedetään, että kuvan henkilö on nettiaddiktien toimesta löydettävissä ja nimi keskustelupalstoilla alta aikayksikön.
Minun on edelleen vaikea ymmärtää, miten Iltalehteä voisi syyttää tästä. Iltalehden vika ei ole, jos joku käyttää Iltalehden tietoja "väärin". Iltalehti ei ole tehnyt mitään laitonta.
Vastuu ei ole netin käyttäjien, joskin tapauksessa Susan Ruusunen, myös keskustelupalstalaiset saatettiin edesvastuuseen. En näkisi tässä mahdottomuutta tämän tapauksen suhteen.
Tuota, vastuu on jossain määrin netin käyttäjän, ja siksi fiksu kirjoittaja pidättäytyykin kiljumasta näitä "raiskataan Ramin pesismailalla" juttuja, jotka ovat laittomia uhkauksia. Myös siinä tapauksessa, että henkilö X vuotaa netissä RA:n henkilöllisyyden julki, vastuu on enemmän henkilö äksän kun taho Y:n. Tietenkään tästä henkilö äks ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa, koska henkilöllä äks ei ole mitään vaitiolovelvollisuuteen verrattavaa ohjenuoraa jonka mukaan suu pitäisi pitää supussa.
En epäilisi, etteikö näitä palstoja seurattaisi, ja jos ei nyt seurata, niin kyllä viestittelijät on saatavissa edesvastuuseen. koska näin on tapahtunut aiemminkin.

Toki ovat, joskaan en näe että tässä ketjussa kukaan olisi räikeään laittomuuteen syyllistynytkään.
Heinon surmaajat puolestaan tuotiin mediaan, koska näyttö oli suhteellisen selvä. Oikeudessa selviteltiib vain osallisuuksien eri asteita.
Entäpä insuliinisurmat? Näissä ei olla ollenkaan selvillä vesillä vielä, ja lehdistö on julkaissut useita kuvia hoitsusta. Miten siis tämän hoitsun yksityisyydensuoja olisi matalampi kun julkisuuden henkilön kunnian / yksityisyyden suoja?
Tässä yhteydessä toistan itseäni sanomalla, että ra:n tapauksessa ei myöskään vahingonkorvaussyytteille ole menestymisen mahdollisuuksia, mikäli osallisuus jäisikin "vähäisemmäksi".
Pidän epätodennäköisenä, että vaikka RA todettaisiin syyttömäksi "kaikkeen" hän mitään korvauksia saisi, kun kohumedia ei ole mitään rikokseen rinnastettavissa olevaa asiaa tehnyt. Kohumedia saa raportoida rikosepäilyistä.
Juridiikka ja inhimillinen ajattelu ovat eri asioita ja haluaisin pitää nämä erillään. Ei ole mieltä liputtaa syyttömyyden tai syyllisyyden puolesta, joskin molempien viljely ruokkii toisiaan. Olen ottanut aktiivisesti kantaa lähinnä juridiseen puoleen, joka on itselleni tuttua. Inhimilliset tunteet suuntaan tai toiseen eivät ole kiellettyjä, mutta niitä ilmaistaessa tulisi ottaa huomioon toisten vastaavat ja kenties täysin vastakkaiset tuntemukset.
Itse pysyttelen mahdollisimman kaukana inhimillisistä tunteista tässä asiassa, sillä juridinen näyttö syyllisyyden puolesta alkaa olla vahva.

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 10:48 pm
Kirjoittaja miss_x
Nylonköysi kirjoitti:
Itse pysyttelen mahdollisimman kaukana inhimillisistä tunteista tässä asiassa, sillä juridinen näyttö syyllisyyden puolesta alkaa olla vahva.

ohhoh, sait meikäläisen kiinnostumaan. "juridinen näyttö"? kerro lisää.

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 10:50 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
miss_x kirjoitti:
Nylonköysi kirjoitti:
Itse pysyttelen mahdollisimman kaukana inhimillisistä tunteista tässä asiassa, sillä juridinen näyttö syyllisyyden puolesta alkaa olla vahva.

ohhoh, sait meikäläisen kiinnostumaan. "juridinen näyttö"? kerro lisää.
Oikeudellinen näyttö. Ilman minkäänlaista näyttöä näin pitkää pidätysrupeamaa ei olisi.

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 10:53 pm

ai. luulin et oisit oikeesti tienny jotain.

kiitos muuten kun suomensit sanan juridinen. :lol: mut ei se mitään, kai mä annan itsestäni vähän yksinkertaisen vaikutelman. :roll:

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 10:57 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
^Tiedän vain, mitä julkisuudessa on ollut. Ja tiedän myös sen, että yleensä Suomessa eivät syyttömät viikkokausia tutkintavankeudessa lusi. Täällä esitetyt tietsikan läpikäynnit ja muut eivät ole syy vankeuden pitkittymiseen, sillä normaalitilanteessa epäilty voi odottaa vapaalla jalalla tietokoneen penkomista.

Juridinen tarkoittaa oikeudellista, joskin juridinen näyttö oli sinänsä väärä termi, että oikeudessa asiaa ei ole vielä käsitelty.

Ihmeellisenä pitäisin, jos RA syyttömäksi enää todettaisiin.

Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 11:49 pm
Kirjoittaja Maybrick
Ihmeellisenä pitäisin, jos RA syyttömäksi enää todettaisiin.
Vähän vimmatusti sama tunne. Siis tunnetasolla olen tässä casessa.
:?

Lähetetty: To Joulu 18, 2008 12:13 am
Kirjoittaja Kataja
Joo, mutta ei todennäköisyyksiä rikospalstalla voi käyttää keskustelun tappajina, kun valtaosaa jutuista käsitellään yksittäistapauksina ja usein se mitä ei kerrota painaa vähintään yhtä paljon kuin se mitä kerrotaan.

Tämäkin voi lopulta olla ihan selvä tapaus ja esim. dna-näyte tekisi jutusta melkeinpä aukottoman, mutta vielä ei olla siellä asti. Se, että uskoo näillä perustein syyllistyneen johonkin on vielä vähän, jos pitäisi selvittää että mistä tarkalleen on syytettynä, koska syyttettäkään ei vielä ole nostettu.

Jos joku sanoo, ettei usko ystävänsä x tehneen jotain mistä häntä epäillään niin ei sitä voi kumota toteamalla uskovansa oikeusjärjestelmän y todennäköisyyksiin. Tämä palsta olisi melko tylsä, jos keskustelu päättyisi suurimman todennäköisyyden löytämiseen ja kaikki muu spekulaatio todettaisiin turhaksi. Enemmänkin veikkausasteella täällä vielä ollaan ja vaikka ManU-RoPS olisi tauolla 1-0 niin tuskin rahojaan saa vedosta nostettua vaikka todennäköisyydet ovatkin vahvasti suosiolliset.