
- VKK_Ano_nauraa_rukoilijoille.jpg (85.09 KiB) Katsottu 1495 kertaa
Anoa sunnuntaina kovasti naurattaa se kun Israelin ja Ukrainan puolesta rukoillaan. Otin naurukohtauksesta screenshotin. "Mutta miksi kukaan ei rukoile venäläisten puolesta", hän kysyy. Presidenttiehdokkaaksi haluava Turtiainen levittelee vennamolaista retoriikkaa. Hän on myös löytänyt Raamatun uusista suomennoksista hälyttäviä kohtia. Ano julistaa kuinka 'ruotsalaiset ovat haukkuneet suomalaisia metsäläisiksi. VKK:n puheenjohtaja väittää 'meidän' eli todennäköisesti seuraajiensa olevan sukujuuriltaan liki 2000 vuotta vanhaa porukkaa: DaVinci Koodi -mittasuhteet ylittyvätkin viimein kun Ano lopulta paljastaa 'meidän olevan alkuperäiskansa jonka Vatikaani hajotti 300-luvulla'. Ano on väärässä. Vatikaani oli vielä 300 -luvulla pyhiinvaelluskohde, ei mikään valtiollinen taho.
1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (lat. mons Vāticānus) tarkoitti Tiberjoen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama Vaticanuksen sirkus. Kukkulan nimi tulee etruskista, vaikka aiemmin sen on uskottu johdetun latinan ’ennustajaa’ tarkoittavasta sanasta vates (vrt. vāticinātiō ’ennustus’). Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletetaan haudatun apostoli Pietari.
Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko ja 300-luvulla suurempi Konstantinuksen basilika. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.
Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat Kirkkovaltion niin sanotun Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. Vuonna 751 tämä oikeus vahvistettiin. Lahjakirjassa keisari Konstantinus antaa paavi Sylvester I:lle ja hänen seuraajilleen vallan Roomaan ja Länsi-Rooman kaupunkeihin. Tämä oli niin sanottu Pyhän Pietarin perintö. Lisäksi asiakirjan mukaan paaville annettiin keisarin arvomerkit ja papeille senaattorin arvo.Konstantinukselle jäi lahjakirjan mukaan Itä-Rooma. Lahjakirjan mukaan lahjoituksen syynä oli paavin keisarille antamat kristinuskoa koskevat neuvot. Paavi oli lahjakirjan mukaan myös kastanut hänet. Katolinen kirkko myönsi lahjakirjan väärennökseksi vasta 1800-luvulla.
Paavien palattua Avignonista Roomaan vuonna 1377 ja skisman päätyttyä Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, Kirkkovaltion ja koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla. (Wikipedia)
Ano ei malta olla nostamatta esiin kun on saanut joukkosähköpostia.
Teuvo Maczulski on laittanut hänelle joukkokirjeitä.
Kristillinen avustusjärjestö on kyseessä, JCEE.
Irvokas maapallologo, Israel sodassa, lippu jossa paholaisen tunnus keskellä.
Hirveesti pitäs rummuttaa Israelin puolesta.
Ano ei edes halua lukea, tukitapahtumaakin ollaan hääräämässä.
“Auta Israelia hädän keskellä, lahjoita rahaa”.
Kriisiapurahastoon pyydetään rahaa.
Voit suoraan laittaa rahas sinne.
Teidät on Ukrainaa auttamaankin huijattu.
Verorahoilla vielä. Eduskunta on lähettänyt hirmuisia rahasummia ja aseita Ukrainaan. Rahat ja aseet on päätyneet Hamasille.
Ukrainan uusnatsit - korruptoitunut Ukraina - on tehneet aseilla bisnestä.
Sama taho on kaiken takana - Israelin ja Hamasin takana.
Herrojen sotia on ja köyhiä tapetaan.
Siellä te hölmöimmät heilluttelette Israelin lippua.
Voi hyvänen aika sentään!
8.25 ja 8.26 ja 8.27 tullut Israel -postia.
Aiheina tulitapahtuma ja webinaari, rahakeräys-
Lähettäkää köyhät rahoja tänne niin ootte hyviä ihmisiä.
Yritetään hölmöä uskovaista kusta linssiin.
Seurakunnissa ollaan polvirukouksissa Ukrainan puolesta. Venäläisten puolesta ei rukoilla.
“Paholainen käskee rukoilla Ukrainan puolesta ja Israelin puolesta”, Ano nauraa kovaan ääneen. Voi hyvänen aika sentään! Huhhuh!
Eikö meidän pitäs kaikkien puolesta rukoilla, venäläisten ja palestinalaistenkin.
Huhhuh!
Hirvee on eksytys tänä päivänä.
Tämän jälkeen Ano alkaa lukea päivän tunnussanaa.
Pyhää henkeä tarvitaan.
Pyytäkää suoraa yhteyttä.
Pyhä Henki on laittanut Anon katsomaan erilaisia käännöksiä.
Niiden kautta näkee missä pahuudessa tää maa makaa.
Yksi sana on jätetty Raamatustakin pois että kuninkaalta ei lähtis vaatteet
Kun pyhän hengen avulla on saatu pyyhkäistyä paha meidän maaperätä pois ekana pitää heittää roskikseen tuo Arkadianmäen luoma lakihimmeli.
Paholainen on ollut pilaamassa kaikki.
Ano jauhaa tämän jälkeen eri käännöksistä.
Ano kritisoi Raamatun uusia käännöksiä.
Biblia on ainoa oikea hänen mielestään.
Väännetty tällaiseksi tää uusi käännös.
“Oikeamielinen ymmärtää köyhää”, Ano sitatoi uutta käännöstä.
Oikeamielisyys nousee esille. Ano haluaisi vanhurskautta.
Ei mitään vanhurskautta.
Sä oot käyny kouluja ja sä oot vähän arka ja hyväkäytöksinen.Et tunnusta Jeesusta Kristusta. Sä uskot että sä oot apinasta lähtöisin ja johonkin maapalloon. Sä oot kaukana Jumalasta.
Jumalaton uskalletaan sanoa mutta ei vanhurskaudesta puhuta.
Sauli Niinistö - meidän presidentti- puhuu Jumalasta mutta ei Jeesuksesta Kristuksesta.
Lucifer on näitten vapaamuurareiden jumala.
Jumalasta saa puhua, pitääkin.
Mutta kun se Sauli puhuu siitä pahasta hengestä, siitä Luciferista. Saatika ne kaikki jotka noita puunukkejansa kumartaa.
Näitä on hyvä lukee ja tulkata Pyhän Hengen kautta.
Silloin tietää missä tää maa makaa.
Sieltä löytyy se mitä me itse ollaan.
Alkaa tulla merkityksiä
Me ei olla mitään mettäläisiä.
Ollaan luultu itsekin sitä, mutta se on Jumalan tahto että ruotsalaiset on päässeet meitä metsäläisinä pitämään. Me ollaan täysin alkuperäiskansa.
Jo 300-luvulla Vatikaani lähti hajottamaan meitä, jakamaan meitä eri porukoihin ja laittoi meidät tappamaan omiamme.
Tää on aivan järkyttävää tää meidän historia.
Onneksi tätä paskaa ei oo enää paljon jäljellä.
Pian alkaa se hyvä aika.