Näiden kahden tapauksen tärkein ero on se, että mainitsemassanne tapauksessa käytettiin vain yhtä väkivaltamenetelmää (teräasetta), kun taas tässä tapauksessa murhaaja ampui kahdesti ampuma-aseella. Sitten, kun uhri makasi maassa vakavasti haavoittuneena ja puolustuskyvyttömänä, hän käytti tylppäasetta murtaakseen kuolevan, puolustuskyvyttömän uhrin kallon. Uhri oli vielä elossa, kun iskut päähän annettiin, ja hänet lopetettiin kahdella kuolettavalla laukauksella.
Jos kyseessä olisi ollut vain laukaukset, hän olisi saanut naurettavan tuomion.
Nämä esimerkit osoittavat kuitenkin selvästi, kuinka tehoton Suomen oikeusjärjestelmä on väkivaltarikosten ja äärimmäisimmän perheväkivallan tuomitsemisessa. Se vähättelee äärimmäisintä perheväkivaltaa ja antaa tuomioita väkivaltaisten ja narsististen rikollisten hyväksi aikana, jolloin valtaosa Euroopan maista on merkittävästi tiukentanut perheväkivaltaa koskevaa lainsäädäntöään. Viattoman naisen tappaminen kymmenillä puukoilla ja vain viiden vuoden vankeustuomion saaminen sillä perusteella, että teko ei ollut tarpeeksi raaka, on syvää välinpitämättömyyttä väkivallan uhreja kohtaan ja samalla lupa tappaa mustasukkaisille ja narsistisille yksilöille, jotka uskovat kumppaninsa elämän kuuluvan heille. Eron sattuessa kumppani voidaan tappaa väkivaltaisesti ja päästä pälkähästä naurettavalla vankeustuomiolla, kun taas viaton uhri menettää henkensä ja perhe tuomitaan elinikäiseen kärsimykseen.
Oikeusjärjestelmä, joka hyväksyy väkivaltarikollisten narsismin langettamalla lyhyitä tuomioita, sylkee niiden monien viattomien uhrien kasvoille, jotka kuolevat joka päivä kumppanin käsissä, joka pitää elämäänsä omana. Kuinka 2000-luvun oikeusjärjestelmä maassa, jota pidetään yhtenä maailman edistyneimmistä sosiaalisten kysymysten suhteen, voi vähätellä ja tuomita niin kevyesti äärimmäisintä perheväkivaltaa? Onko hyväksyttävää vapauttaa nämä väkivaltaiset ja narsistiset rikolliset, jotka pitävät itseään kumppaninsa elämän omistajina?
2000-luvulla 29-vuotiaan miehen raa'an murhan oikeuttaminen eroon liittyvällä stressillä ja sitten väittäminen, ettei hän "muista" rikosta, jotta välttyisi tekojensa seurauksilta... Se, että oikeusjärjestelmä tukee tällaista päättelyä ja antaa raa'an rikoksen tekijän päästä niin helposti pälkähästä, osoittaa, kuinka vähän luottamusta siihen voidaan asettaa.
Kuinka monessa Euroopan maassa nykyään tällainen perheväkivallan taso ja tällainen raa'a rikos voitaisiin normalisoida niin ja rangaista niin harvoin? Tämän tyyppinen äärimmäisen väkivaltaisista rikoksista määrätty minimirangaistus herättää vakavia kysymyksiä Suomen oikeusjärjestelmästä, joka on todellinen turvasatama narsistisille rikollisille, jotka kieltäytyvät ottamasta vastuuta teoistaan. Lisäksi järjestelmässä, joka väittää perustuvansa kuntoutukseen, kuntoutusprosessin ensimmäinen askel on vastuun ottaminen teoistaan ja niiden seurauksista. Tässä tapauksessa Rolf tekee kaikkensa välttääkseen vastuun ottamista teoistaan: "En muista, olin stressaantunut erosta, kaikki on uhrin syytä." Joten miten meidän on tarkoitus kuntouttaa hänet tuomitsemalla hänet naurettavaan rangaistukseen, antamalla hänen välttää vastuuta teoistaan ja oikeuttamalla hänen narsisminsa?
Tämä oikeusjärjestelmä on vain jättimäinen farssi.
Pervo